Kolme Caballeroa on järjestyksessä toinen Walt Disneyn ”pakettifilmeistä”, joita yhtiö tuotti maailmansodan ja rahapulan vuosina 1942-1949. Se on jatkoa kaksi vuotta aiemmin ilmestyneelle elokuvalle Saludos Amigos, jatkaen Etelä-Amerikan ihmeiden esittelyä pohjoisamerikkalaiselle yleisölle. Se on myös selkeästi onnistuneempi ja innovatiivisempi teos kuin edeltäjänsä, vaikka kärsiikin muutamasta isosta ongelmasta.
Elokuvan taustarinana toimii päähenkilön, Aku Ankan syntymäpäivät – perjantaina 13. päivä, kuinkas muuten. Suurista lahjapaketeista paljastuu erilaisia erilaisia animaatioelokuvia, joita katsoja pääsee Akun kanssa seuraamaan. Palelevasta pingviinistä ja siivekkäästä aasista kertovien lyhytelokuvien jälkeen Akun seuraan liittyvät José, brasililainen papukaija ja Panchito, meksikolainen lännenkukko, jonka jälkeen aletaan pistää oikein kunnolla ranttaliksi.
Siinä missä Saludos Amigos oli sinänsä johdonmukainen yhdistelmä matkailufilmiä ja opetustarkoitukseen sopivaa animaatiota, Kolme Caballeroa on huomattavasti villimpi ja vapaampi kategorisoinnista. Tähän pakettielokuvaan ei ole päätynyt vain yhden sortin animaatioita. Hieman kuten fantasiassa, Kolmen Caballeron osat jakaantuvat selkeästi kolmeen osaan: juonellisiin filmeihin, musiikkia kuvittavaan animaatioon ja puhtaaseen, lähes psykedeeliseen animaatioilotulitukseen.
Siinä piileekin Kolmen Caballeron suurin ongelma: se on varsin sekava keitos. Elokuvan alku on varsin viehättävä ja sekä palelevan pingiivin että siivekkään aasin tarinat ovat hauskoja ja mieleenpainuvia lyhytelokuvia. Hieman ennen puolta väliä elokuva kuitenkin unohtaa täysin koherentin narratiivinsa ja alkaa poukkoilla hieman minne sattuu. On hieman kulttuuria, opetuksellista materiaalia ja slapstickiä, kunnes musiikki ja tanssi ottavat elokuvasta täydellisen yliotteen. Kun fokus katoaa, elokuva alkaa ymmärrettävästi pitkästyttää.
Elokuvalle täytyy silti ehdottomasti antaa krediittiä luovuudesta. Jos se Saludos Amigosin kohdalla jäikin lähinnä yksittäisiin hetkiin, Kolme Caballeroa suorastaan tulvii sitä. Hengästyttävään tahtiin katsojan silmille syötettävät kuvat tekevät parhaansa viedäkseen katsojan huomion tarinan tai tarkoituksen puutteelta. Elokuvan innovatiivisimmat hetket yhdistävät aikoinaan ennen näkemättömällä tavalla elävät näyttelijät ja animaation, mitä voitanee pitää elokuvahistoriallisestikin merkittävänä läpimurtona.
Parasta antia elokuvassa ovat silti Akun, Josén ja Panchiton keskinäinen vuorovaikutus. On todellinen sääli, ettei kolmikko jäänyt elämään Disneyn animaatioihin pidemmäksi aikaa. Näiden veijareiden osuudet ovat aivan hulvattomia hykerryttävän vauhdikkaine slapstickeineen ja tunnistettavine persoonallisuuksineen. Aku Ankan ystäville elokuva onkin ongelmistaan huolimatta pakollista katsottavaa jo pelkästään tästä syystä.
Kolme Caballeroa päätti Walt Disneyn Etelä-Amerikan ekskursion. Uudet markkina-alueet ja hallitukselta saatu rahallinen avustus avittivat Disneyn ylös syvimmästä velkavankeudesta ja mahdollistivat sen, että yhtiöllä oli tulevaisuudessa mahdollisuus tehdä nykyään kaikkien tuntemia klassikkoelokuvia. Siinäkin mielessä elokuva on tärkeä pala animaatioelokuvan historiaa.
Loppuun vielä vinkki Aku Ankan ystäville: sarjakuvapiirtäjä Don Rosa on kertonut pitävänsä Kolmea Caballeroa parhaana Akun esiintymisenä sarjakuvien ulkopuolella. Niinpä hän päätti tehdä elokuvalle jatkoa sarjakuvan muodossa, joka tunnetaan nimellä Kolmen Caballeron paluu. Loistavaa kovakantista voi hyvillä mielin suositella aivan kaikille sarjakuvien ystäville. Mielenkiintoista kyllä, mm. Sierra Madren aarretta (1948) isolla kädellä lainaava seikkailusarjakuva on paikoin jopa ”elokuvamaisempi” kuin tämä varsinainen elokuva.
