Yllättävän amerikkalaiselta vaikuttaa – näin voisi luonnehtia neuvostoliittolaisteosta Amfibiomies. Kuten Hollywood-rainoissa usein, on tässäkin leffassa kirkasotsainen sankari, kaunis neito pulassa ja tosi paha pahis nujerrettavana. Kapakkakohtauksessa kaikuvat rytmit, joiden kaltaisia Lena Horne ja kumppanit tapasivat tapailla. Erona amerikkalaistuotantoihin on, että kieli on ehtaa venäjää. Lisäksi leffan kaunotar on valmis uhraamaan vaikka ainokaisen arvokorunsa varsin epäkapitalistisin aatoksin.
Amfibiomies on yksi muunnelma kaunotar ja hirviö -teemasta. Tällä erää hirviö ei vain ole karvainen örkki, vaan folionhohtoinen versio Mustan laguunin hirviöstä. Vedenalaisia kuvia tarjotaan katsojalle runsain mitoin. Siihen vetisyys ei lopu, sillä leffan sankarin (Korenev) silmät ovat kuin suuret lammet. Kiehtovaa – neuvostoliittolainen versio Martti Katajistosta!
Elokuvalta ei kannata odottaa samanlaista antia kuin vaikkapa Eisensteinin Potemkinilta tai Tarkovskin Solarikselta. Amfibiomiehen tarina on köykäinen satu, josta riittää hädin tuskin kylmän illan lämmikkeeksi. Siinä on vanha ja velkaantunut helmenkalasta (Smiranin), hänen ihana tyttärensä Gutiere (Vertinskaya) ja kalastajaa kiristävä ahne Don Pedro (Kozakov). Isä aikoo naittaa tyttärensä äveriäälle Pedrolle. Tyttöpä ei tietenkään asiasta innostu. Sydänten draamaan ui väliin merten peto, mystinen eväveikko, joka pelastaa Gutieren hukkumiselta. Pian Gutieren elämään lipuu myös outo mies nimeltä Ichtyander. Silloin Pedro kiehuu mustasukkaisuudesta kuin vanha pata. Poksahtaako Pedro vallan tai kuinka Gutieren käy?
Amfibiomies ei tehosteillaan juuri huimaa, vaikka sen vedenalaiset kuvat ovatkin kohtalaisen kauniita. Science fictioniksi(kin) elokuva on pullollaan niin isoja juonenaukkoja ja aivottomuuksia, että nekin saavat katsojan haukkomaan henkeään. Pitemmän päälle Amfibiomies on silti kiltin tyylinsä vuoksi oiva valinta vaikkapa lasten kanssa katsottavaksi.
