Puhdasveristen film noirien joukossa on onneksi muitakin kuin pelkkiä Huphrey Bogart -filmatisointeja. Eihän Bogartissa toki mitään vikaa ole, kovin usein vain ne esitetyimmät noirit ovat Bogie-rainoja. Lasiavaimessa elokuvan Mies on Alan Ladd. Bogieta silopiirteisemmän Laddin rinnalla nähdään Veronica Lake.
Veronica Lake oli hiustyylistään kuulu kaunotar, jonka nimi oli viimeksi näkyvimmin esillä L.A. Confidential -elokuvan (1997) yhteydessä. Siinähän Kim Basingerin hahmo elätti itsensä Laken näköispainoksena. Lasiavaimen antaman kuvan mukaan Lakella ei ulkonäkönsä lisäksi paljon muita avuja sitten ollutkaan. Kohtalokas blondi soittaa sitä yhtä ja samaa nuottia joka kohtauksessaan. Ladd pärjää paremmin, hän onnistuu sulautumaan noirin varjoisille kujille kuin musta kissa mustaan samettiin.
Laddin hahmo on politiikan korruption syövereihin joutuva Ed Beaumont. Kaiken pahan alkuna voi pitää vanhaan hollywoodilaiseen tapaan komeaa Paul Madvigia (Donlevy). Hän on likaista peliä kaihtamaton pomomies, jonka niljailu tuottaa Ed-poloiselle monta mustelmaa ja kalseaa surua murhatun miehen läheisille.
Vaikka Lasiavain onkin kelpo film noir puitteidensa ja näyttelijäkaartinsa ansiosta, sen juoni on lähes yhtä kähärä kuin Bogie-klassikko Syvän unen (1946). Ehkäpä Dashiell Hammettin alkuperäinen kirja on elokuvaa parempi, innostihan se Coen-veljeksiäkin tekemään Miller’s Crossingin (1990). Kaiken kukkuraksi Lasiavaimen soisi monin paikoin kiertyvän liukkaammin. Todellisissa klassikoissa minuutteja ei pidennetä itsestään selvillä asioilla. Ellei genre erityisesti velvoita tekemään niin. Tässä tapauksessa velvoitteita ei ole. Lieneekö tekijöilläkään lopulta ollut niin suuria tavoitteita, mutta joka tapauksessa keskinkertaisuudeksi Lasiavain riipahtaa.
