Oletetaan että Tears of the Sun olisi tehty tositarkoituksella, niin että sen sanomana olisi kiinnittää huomiota ihmisten kärsimyksiin Afrikassa.
Siinä tapauksessa tarkoitus on hyvä, toteutus ei niinkään.
Training Dayn ohjaaja oli saanut käsiinsä liian ohuen käsikirjoituksen. Lisäksi kun leffan tuotantolafkan osaomistajana on Bruce Willis, silloin pääsosassa on Bruce Willis. Em. kaksi seikkaa rampauttavat pahasti hyvää tarkoitusta.
Homman juoni on seuraava. Navy Seals –joukkio lähetetään pelastamaan Nigeriasta kapinallisten kynsistä jenkkiläistä tohtoritarta (Monica Bellucci), pappia ja paria nunnaa. Antaumuksellinen lekuri haluaa mukaansa 70 potilastaan, ja pappi ja nunnat vänkäävät koko evakkoajatusta vastaan. Niinpä Navy Seals –poppoon kenttäpomolla (Willis) on ongelma. Lisäksi tyypillisesti kenttäpomon etäjohtaja (Tom Skerritt) välittää vähät potilaiden pelastamisesta ja välittää viestin että rammat jääköön, kunhan ykköskohteet pelastuvat. Hyvät ei heilu kun etnisiä puhdistuksia tekevä kapinallisten räyhäjengi lähestyy ja Navy Sealsit joutuvat painimaan ongelmiensa kanssa.
Tears of the Sun olisi voinut olla Veteen piirretyn viivan kaltainen leffa. Nyt lopputulos ei ole niin kieli poskessa tehty. Rankkojakin kuvia sisältävä leffa kärsii ennen kaikkea Willisin habituksesta. Paikallaan olisi ollut jokin luonnenäyttelijä joka pystyy näyttelemään puhumattakin, ja johon olisi voinut suhtautua ilman Hollywood-action
-leimaa.
Käsikirjoituksen ja varsinkin loppuratkaisun ennakoitavuus syövät myös leffan pisteitä.
Monica Bellucci on hyvä osassaan, kuten myös statistit joiden joukossa oli oikeassa elämässään leffassa kuvattuja tapahtumien kaltaisia tilanteita läpikäyneitä ihmisiä. Tom Skerrittin hahmo menee samaan pakettiin Willisin kanssa. Viimeistely ukon kuvauksessa ei ole kohdallaan, kun pääpomo muistuttaa lähinnä sirkuksen seremoniamestaria valkoisessa puvussaan. Ja karisma ei riitä päätöksen tekijän esittäjäksi. Willis-Skerritt: tunnelma pilalla.
Kyseessä ei ole räiskeestä huolimatta sotaleffa, joten niitä suosiville ei osaa Tears of the Sunia suositella. Pääpainoa on yritetty saada pelatusryhmän henkisten ongelmien ratkasuiden kuvaamiseen ja inhimillisten kärsimysten esille tuomiseen. Jälkimmäinen asia tulee esille mutta kuka niitä haluaa nähdä puolivillaisesti toteutettuna?
