KGB-kätyri Rostov (Lynch) päättää lämmittää reaganilaisuuden viilentämää Kylmää Sotaa lämpimän tuolle puolelle polttavaksi ja sen tehdäkseen on liittoutunut erilaisten latinoganstereiden ja vastaavien kanssa. Lisätään vielä se että vodkaa siemova valkotukkainen kelmi tekee niin vielä joulun aikaan jolloin kaikki rajavartijat ja muut ovat lomalla. Se on syy siihen että tyyppi ohjaa vakuuttavan tulivoimansa ihan vain siviiliväestöön eikä sellaisiin kohteisiin joihin iskeminen olisi tehokkaampaa. Mutta minkäs teet kun kätyreinä on vain ö-luokan jengiläisiä. Piikkinä lihassa on kylläkin Matt Hunter (Chuck Norris) joka jouduttuaan hyökätyksi itsekin pistää kovan kovaa vastaan. Luvassa on veristä überväkivaltaa, stereotyyppisiä konnia ja Chuck Norris joka pistää lihan tummaksi israelilaisilla konepistooleilla ja myös singolla.
Tässäpä käsittämätön elokuva. Juoni on poikkeuksellisen tönkkö ja kliseiden puhkoma, käsikirjoitus on luettu tuuman terällä ja sama pätee kaikkeen muuhunkin. Onneksi Golan & Globus tietävät mitä Chuck Norris actionleffa reaganin ajalta kaipaa: räjähdyksiä, ammuskelua, tappeluita ja veripärskettä. Järki romukoppaan ja toiminta esille ja käytetään siihen myös rahaa. Meno on typeryydessään jotain mittarien ulkopuolella olevaa.
Chuck Norris ei ole mikään RADAn tai Actor’s Studion kasvatti, mutta osaa hommansa tappokoneena ja pahis Richard Lynch on mielenkiintoisen ilmiselvästi ja tarpeellisesti huolissaan Chuck Norriksen überkovuuden teilaamisesta. Valitettavasti kuten kaikki tällaisten leffojen superkoulutetut pahikset hän on tietyn käytännön järjen suhteen pahasti hakoteillä.
Tätä elokuvaa ei pidä ajatella. Se pitää katsoa aivot nollille käännettynä ja mieluiten päihtyneenä jolloin sen käsittämiskyvyn reunoilla olevat hölmöydet pääsevät vaikuttamaan täysillä. Elokuvana kammottavaa roskaa reaganismin ajalta, mutta juurikin sellaisena uskomattoman viihdyttävä roskaelokuva. Viisi plus yksi on kolme.
