[I]Tämä arvostelu paljastaa juonenkäänteitä.[/I]
Asianmukaisen riistan löytäminen on aina vaikeaa ja vielä vaikeampaa se on silloin kun metsästäjä haluaa kiivaan, vaarallisen jahdin vaarallista suurriistaa vastaan. Siinä tapauksessa riista tuodaan metsästäjien luokse. Mukana on palkkasoturi (Adrien Brody), IDF:n tarkka-ampuja (Alice Braga), Spetznaz-kaappi (Oleg Taktarov), yakuzan tappaja (Louis Ozawa Changchien), huumekartellin tappaja (Danny Trejo), kuolemanpartion jäsen Afrikasta (Mahershala Ali), kuolemaantuomittu murhaaja (Walton Goggins) ja joku fiksu, mitäänsanomaton tyyppi (Topher Grace). Metsästäjät (Carey Jones, Brian Steele, Derek Mears) ovat aggressiivisesta, teknisesti kehittyneestä kulttuurista ja ottavat muistomerkkejä saaliistaan. Jahti alkakoon ja kaikki keinot sallitaan. Näihin keinoihin kuuluu muiden pelaajien poismenon nopeuttaminen ja siinä hommassa pähkähullu Noland (Laurence Fishburne) on mestari.
Nimród Antal ohjailee ’kolmannen’ elokuvan ulkoavaruuden urheilumetsästäjistä, vilauttaa hieman näiden kulttuuria ja ennen kaikkea tuo mukaan sen kiihkeän, kauhuelokuvamaisen jännityksen joka syntyy kun takaa-ajo kääntyy päälaelleen ja isompi koira murahtaa olevansa paikalla. Tunnelma ensimmäiset kaksi kolmannesta on hyvää meininkiä jutun sääntöjen alkaessa paljastua, mutta viimeisellä kolmanneksella meno muuttuu liian nopeasti puhtaaksi mäiskeeksi, mukaan tulee pari huonosti pohjustettua juonenkäännettä ja muutenkin tunnelma lässähtää metsästäjien pudotessa liiankin nopeasti rähinästä. Eikö kukaan huomannut sitä sojottavaa riitasointua murhaajien ja pyssykätyrien joukosta? Onneksi kaikki hahmot ovat riehakkaan mauttomia ja henkilöimättömiä sosiopaatteja, sadisteja ja mielipuolia ja vastapuoli yhtä räikeä, joten asianmukainen mauttomuus on mukana. Lisäksi katsoja tietää mitä odottaa, joten juonen polttoaineena toimiva jahti alkaa heti hahmojen kasauduttua yhteen.
Adrien Brody, hyvin kulturellien roolien näyttelijä väläyttelee kykyjään toimintaelokuvassa ja hyvin hän hoitaa roolinsa äärimmäisenä kusipäänä. Alice Braga tarjoaa sen pakollisen naisroolin, mutta luonnollisesti osoittaa itsensä ehdottoman hyödylliseksi. Topher Gracen suoritus sinä riitasointuna kovasti herättää kysymyksiä ja kun tämä paljastuu siksi pakolliseksi vaaratekijäksi ei Allekirjoittanut voinut muuta kuin tuhahdella. Muut näyttelijät ovat sitä mitä ovat varsin hillityissä konnarooleissaan, joskin Walton Goggins heittää muutamia ääritörkeitä saasterepliikkejä epämääräisenä kuolemansellin asukkina. Laurence Fishburne ei paljoa elokuvassa ole, mutta lyhyen hetken hän kaappaa show’n ja antaa hieman valoa olosuhteisiin.
Carey Jones, Brian Steele ja Derek Mears ovat rankasti maskattuja rumiluksia suorastaan korneissa avaruusolentojen sotisovissa ja nämä otukset ovat isoja, vahvoja, limaisia ja kiistattoman häijyjä sadisteja jotka leikkivät saaliillaan ennen kuin tappavat sen mahdollisimman henkilökohtaisesti. Lisäksi ne muksivat toisiaan aivan yhtä innolla.
Aluksi tunnelma on hyvä ja antaa mukavia [I]déjà-vu[/I]-fiiliksiä, mutta juoni (tai sen korvike) vedetään aivan liian nopeasti läpi ja jättää ärsyttävästi happaman jälkimaun. Siitä tulee miinusta, mutta [I]Predators[/I] ei ole täysin epäonnistunut tekele. Sen loppu on epäonnistunut, mutta alku ja keskivaihe toimivat ja tyyliä on myös mukana.
