Suomielokuva on hieman viimeaikoina nostanut päätään ja menestystäkin lippuluukuilla on ollut havaittavissa. Me jotka jouduimme kasvamaan nuoruuden kansaa pitkään riivanneen spedeily- ja Erekokkosvaiheen ajan, voimme pikkuhiljaa alkaa myös hymyillä. Saattaa nimittäin olla että Suomessa aletaan sittenkin pikkuhiljaa osata. Aku Louhelan kolmas pitkä pläjäys osuu suoraan maaliin. Se on yllättävän synkkä kuvaus nykysuomen tilasta jossa asiat on huonosti tai ihan perseellään.
Aku Louhimiehen Paha maa on elokuva pahasta olosta ja sen siirtymisestä, tai oikestaan siirtämisestä, toiseen ihmiseen. Se nimenomaan tutkii ja ihmettelee mistä tämä kaikki oikein johtuu -”Loppu on lähellä,” kuten elokuvan vanhemmanpuoleinen mieshenkilö useaan otteeseen toteaa.
Kaikki alkaa väärenetystä viidensadan euron setelistä, jonka nuori Niko tulostaa kaverinsa koneelta huuruisena bileiltana. Pian seurataankin kahden saippuaketjukauppiaan riehakasta iltaa kaupungilla ja päädytään perheeseen joka kohtaa tragedian jota ei olisi alkujaankaan pitänyt tapahtua. Kolmesta pääepisodista koostuva elokuva nitoo tarinat jossain vaiheessa toisiinsa. Louhimiehen kerronta on aluksi hidasta ja hyvä niin. Nykyelokuvan hetkisessä kerronnassa myös tämä tuntuu mainiolta tehosteelta.
Louhela osoitti jo Irtiotoissa kuinka virtoosimainen näyttelijätyön ohjaus sujuu. Lähes sama porukka on kasassa tälläkin kertaa muutaman loistonäyttelijän siivittämänä. Jasper Pääkkönen vetaisee Petteri Summasen kanssa tähänastisista rooleistaa onnistuneimman. Mikko Kouki ja Sulevi Peltola muodostavat kuitenkin sen ikimuistettavimman parivaljakon…
Yhtymäkohtia elokuvaan voi hakea sen sukulaisteoksilta Magnolia (ihan reippaasti vaan), Lampelan Joki ja Louhelan Venloja kahminut TV-sarja Irtiottoja. Oikestaan kerronta on lähes identtinen Irtiottoja-sarjan kanssa, nyt vain rankkuusnappula on painettu pohjaan. Miehen tyyli on selvästi löytynyt ja toivottavasti se pitää kutinsa myös tulevaisuudessa. Jos tämä leffa upposi kannattaa myös muuten kyseinen sarja tsekata.
Louhelan rohkeus ja ymmärrys hyödyntää kykyjään kaupallisen elokuvan piirissä (Selinin siivittämänä) voidaan pitää tämän elokuvan myötä ihan oikeutettuna. Ihan varmasti puritaaneja ärsyttää kun tietyn olutmerkin mainos vilahtaa ruudussa parin sekunnin ajan. So What!? Jos suuri yleisö saadaan teatteriin katsomaan tällaisia elokuvia on se pelkästään positiivinen asia. Kaikille tällainen masentava kerronta ei sovi se on päivänselvää. Ei varmasti ole tarkoituskaan. Suomalaisen elokuvan pelastus voi alkaa. Kylmäksi elokuva ei takuuvarmasti jätä ketään.
