Kukaan ei olisi varmaankaan vielä 1960-luvulla uskonut, että James Bondin uusia seikkailuja nähtäisiin valkokankaalla vielä 2000-luvun puolella, ja monesti on luultu sarjan viehätysvoiman kadonneen. Mutta toisin kävi.
Jokainen näyttelijä aina Sean Connerysta Pierce Brosnaniin on tuonut sarjaan uutta verta, niin huumorin kuin karskin miehekkyydenkin avulla. Nyt vuorossa on uusi James Bond -näyttelijä, Daniel Craig. Mielestäni hän ei ollut hyvä valinta Bondin rooliin, koska en pidä siitä, että Bond on blondi, enkä muutenkaan välitä miehen ulkonäöstä. Mielestäni James Bondilla kuuluu olla vetovoimaa, karismaa ja jopa huumoria, mutta ei lihaksikasta vatsaa. Tämä tekee Daniel Craigista omasta mielestäni huonomman Bondin, mihin olen tottunut. Mutta toki asiasta voi olla montaa mieltä, ja nimenomaan se vaikuttaa elokuvan tasoon erittäin paljon. Onhan James Bond se päähenkilö, jonka mukana kuljetaan alusta loppuun. Daniel Craig tekee näyttelytyönsä kohtalaisen hyvin, tekemättä minuun kuitenkaan sen suurempaa vaikutusta.
Sitten itse elokuvaan. Tässä Bond-leffassa mielestäni kuolee se peruskaava, mikä muissa sarjan elokuvissa jatkui. Q ja Moneypenny ovat poissa, eikä maailmaa yritetä pelastaa seikkailemalla eksoottisissa kohteissa Q:n keksinnöt mukana. Se, mitä Casino Royalesta oikeastaan puuttuu, on se tavanomainen 007-elokuvien kulkua vauhdittanut nopeatempoinen juoni ja sujuva toiminta. Casino Royalessa on hyviä kohtia ja vanhanaikaista toimintaa, mutta tätä toimintaa on liian vähän. Pokeripeliä näytetään noin puoli tuntia. Se puolestaan on mielestäni uuvuttava kohtaus, jollaista ei ole myöskään sarjassa ennen nähty.
Aiempiin elokuviin verrattuna itse Bond on nyt paljon fyysisemmän voimavaran avulla selviytyvä romanttisempi sankari. Hänen toimissaan kyse ei ole enää maapallon tai katastrofien estosta, vaan puhtaasta kostosta. Se osittain tuo mieleen aiemman elokuvan 007 ja lupa tappaa vuodelta 1989.
Monipuolisuudesta Casino Royalen tapauksessa ei voi valittaa. Sarjaa on huomattavasti uudistettu ja vahvistettu sitten 1960-luvun. Mutta uudistamisessa on aina omat riskinsä. Toisista uudempaan tyylisuuntaan turvautuminen on positiivinen yllätys. Heille elokuva onkin varmasti yksi suosikki-Bondeja, koska asiat ovat muuttuneet, ja vanhaan kaavaan kyllästyneet voivat ihailla muutosta veijarimaisesta miehestä karskimpaan hahmoon. Mutta kaikkiin Casino Royale ei välttämättä tee niin suurta vaikutusta. Monet Bond-fanit varmasti joutuvat koetukselle nähdessään, kun se kaikki miehinen fantasia, maailman pelastaminen ja vempeleet, joihin he vuosien varrella rakastuivat, ovatkin kadonneet kuin tuhka tuuleen, ja tilalle on saapunut inhimillisempi agentti, joka suorittaa vasta ensimmäistä tehtäväänsä.
Casino Royalessa Le Chiffre on terroristi-iskuja salakavalasti rahoittava rikollinen pankkiiri, joka onnistuu huijaamaan ugandalaista sotaherra Steven Obannoa. Suoritettuaan tehtävänsä eliminoida Iso-Britannian valtionsalaisuuksia laittomasti terroristeille myynyt M16-osastopäällikkö, saa Bond tehtäväkseen matkustaa Madagaskarille nappaamaan kansainvälisen pommimiehen, Mollakan. Pommimiehen matkapuhelimen tietojen avulla Bond pääsee Mollakan pomon, Alex Dimitriosin jäljille. Alex Dimitrios ei kuitenkaan ole elokuvan todellinen pääpahis, vaan tämän alainen. Päävihollinen on Le Chiffre, jonka Bond löytää pelaamasta pokeria Casino Royalessa.
Juoni on nykyaikainen, ainakin terroristien osalta, ja selvästi rakennettu Daniel Craigin tapaisen Bondin ympärille, mikä on hyvä asia. Eihän siinä olisi mitään järkeä, että vakava näyttelijä nolaa itseään kuin Roger Moore aikoinaan. Näyttelijäsuoritukset ovat hyviä, etenkin Mads Mikkelsenin (Le Chiffre), joka hoitaa kyynelkanavan häiriöstä kärsivän rikollisen työn tyynesti, mutta hillityn varmasti ilkikurinen pilke silmäkulmassaan. Hän on yhtä uskottava niin pokeripeliä pelaavana epätoivoisena pahiksena kuin James Bondia kiduttavana raakalaisena. Raakalaisuus näkyy mielestäni erityisesti köysikohtauksessa, jossa Mads Mikkelsen tekee hyvän työn raivostuneena häviäjänä. Samassa kohtauksessa tulee tehokkaasti esiin myös elokuvan totisempi tyylisuunta ja Craigin tapa esittää Bondia. Hän kärsii kidutuksesta, mutta pilkkaa vihollista samaan aikaan ääneen nauraen, mikä tuo ehkä häijyynkin kohtaukseen hyvinkin ironista huumoria.
Kuten sanottua, Casino Royale ei sovellu kaikille. Ne, jotka pitävät vanhemmista 1900-luvun Bondeista, ovat varmasti karvaasti pettyneitä tähän, koska eivät välttämättä osaa sisäistää näin suurta muuntautumista näin nopeasti. He tarvitsevat aikaa sen sulattamiseen, ja voin itsekin sanoa kuuluvani tuohon ryhmään. En ole vielä osannut käsitellä tuota mielestäni liian jyrkkää muutosta, ja se on epäilemättä koko mielipiteeni takana. Ehkä opin katsomaan näitä uusia Bondeja uudesta näkökulmasta, ja vasta silloin ymmärrän niitä, jotka tätä elokuvaa ovat ylistäneet. Ennen sitä hetkeä voin vain sanoa olevani pahasti pettynyt. Toiminta on yhä selkeää, juoni ja päävihollinen ovat hyviä, mutta itse päähenkilön esittäjästä en tykännyt. En myöskään pitänyt totisemmasta uudesta tyylistä, ja Q:n ja Moneypennyn poistumisesta, sillä heidän ja Bondin välistä kanssakäymistä oli kiva katsella. Muuten elokuva on kyllä ihan katsottava ja sisältää hyviä letkautuksiakin, jotka piristävät näinkin vakavaa toimintaelokuvaa.
Kokonaisuutena Casino Royale on katsottavaa kelpoviihdettä, vaikka se suuntaa liikaa hyperenergisen tunnelman ja vanhojen elementtien väliin, eikä valitettavasti tee kumpaakaan puolta kunnolla. Niinpä Casino Royale jää sinne vanhan ja uuden väliin kamppailemaan siitä, hyväksyykö katsoja elokuvan uudistuneen sisällön sellaisenaan, vai jääkö katsoja sittenkin kaipaamaan sitä fantasian ja veijarimaisen huumorin tasapainoa, mikä oli ennen hallitseva tekijä, ja nyt vain taka-alalla varmistamassa, että Bondeissa olisi vielä sitä jotakin, mikä alkoi 1960-luvun alussa. Uudistukset saattavat osittain johtua Jason Bourne-elokuvien tyylin matkimisesta, jotta Bondista saataisiin enemmän 2000-luvun agentti, ikään kuin Bournen kollega.
Bondeissa on aina ollut haasteita, ja oli varmasti hankalaa tuoda uusi elokuva levitykseen uuden näyttelijän kera. Monet kehuvat Casino Royalen tasapainoilevan erinomaisesti uuden ja vanhan välillä, mutta mielestäni juuri se on leffan huono puoli. Ja se puolestaan johtuu siitä, että olen viettänyt liikaa aikaa vanhojen 007-elokuvien parissa, enkä ole tottunut Daniel Craigin tyyliin, ja uudenlaiseen kunnon 2000-luvun actionelokuvaan. Mutta kyllä tämä on selvä Bond-elokuva, vaikka moni asia onkin muuttunut. Bond on aina Bond, aina Dr. No:sta Casino Royaleen. Vain tyyli vaihtuu näyttelijän mukaan, ja se on ehkä ratkaisevin tekijä. Ainakin omalla kohdallani.
