Elokuva ei olisi mitään ilman massiivisuuttaan.

6.1.2009 16:45

Arvioitu elokuva

Ohjaajat:
Käsikirjoittajat:
Alkuperäinen nimi:Once Upon A Time In Mexico
Valmistusvuosi:2003
Pituus:101 min

Kun Rober Rodriguez vuonna 1992 teki 7000 $:n budjetilla esikoiselokuvansa El Mariachin, ei olisi varmaankaan kukaan uskonut, että 11 vuotta myöhemmin budjetti olisi kasvanut moninkertaiseksi kun Mariachi saisi toisen jatko-osansa.

Huumegangsteri Barillo (Willem Dafoe) suunnittelee vallankumousta. CIA:n agentti Sands (Johnny Depp) aikoo estää sen ja lähettää palkoillisensa Cucuyn (Danny Trejo) hakemaan legendaarista El Mariachia (Antonio Banderas), nimetöntä kitaransoittajaa, jonka tulisi ehkäistä vallankumous. Yksi pääarkkitehti on myös kenraali Marquez (Gerardo Vigil), joka tappoi Mariachin rakkaan Carolinan (Salma Hayek). Samaan aikaan agentti Sands palkkaa puolelleen myös entisen FBI-agentin, Jorgen (Rubén Blades), joka saa avukseen Barillon henkivartijana työskentelevän, Yhdysvaltojen puolella etsintäkuulutetun Billyn (Mickey Rourke).

Näin selitettynä juoni kuulostaa sekavalta ja hahmojen paljouteen voisi hukkua. Hyviä ja tunnettuja näyttelijöitä on mukana kiitettävästi, mikä lisää kuitenkin hahmojen mieleenpainuvuutta niin, ettei hahmojen paljoudesta tule haittaa. Johnny Deppin esittämä CIA-agentti Sands on kuitenkin ylitse muiden! Hänen hahmonsa on kaikkein monimutkaisin persoonallisuudeltaan, toisin kuin Antonio Banderasin esittämä Mariachi, jonka ainoa motiivi on kosto. Muut näyttelijät tekevät tasaisen varmaa työtä.

Rakastan yksinkertaisesti tässä elokuvassa sen visuaalista toimintaa, jota Rodriguezin elokuvat ovat pullollaan. Se onkin tehnyt hänestä suositun. Toimintaa on annosteltu sopivasti filmin joka paikkaan, kunnes lopun vallankumoustaistelussa se riistäytyy käsistä, mikä ei ole yhtään huono juttu.

Elokuva ei olisi mitään ilman massiivisuuttaan. Se on paisuteltu koskemaan koko Amerikkaa, kun kerran CIA:kin on joutunut lähettämään miehensä paikalle. Tämä massiivisuus on sekä elokuvan pahimpia haittoja, että sen suurin voimavara. Massiivisuus nimittäin tekee elokuvasta paikoin hyvinkin epärealistisen: Miksi CIA:ta liikuttaa jonkin niin köyhän maan kuin Meksikon (elokuvassa kuvattu köyhänä ja takapajuisena) kohtalo? Toisaaltam myös massiivisuus erottaa tämän elokuvan sen edeltäjästä Desperadosta, jonka kostoteemaa se paikoitellen toistaa.

Lopulta elokuva jättää kuitenkin katsojalle tyytyväisen hymyn kasvoille. Toimintamättöä parhaimmillaan, vaikka siitä puuttuukin paikoitellen kaivattua rauhallisuutta.

Arvosteltu: 06.01.2009

Lisää luettavaa