Elämän hinta on IRA-aiheinen elokuva, jonka käsikirjoittajana on toiminut näiden aiheiden vahva tulkki Jim Sheridan. Irlannin tilanne on jatkunut epävakaana jo 1920-luvulta. Monimuotoiset ja muuttuvat ongelmat ovat yhä 2000-luvulle tultaessakin voimissaan, joskin selvästi vähentymään päin. Tämä elokuva kuvaa 80-luvun molemmille puolille sijoittunutta episodia, jossa irlantilaiset aktiivit/terroristit, nimityksen voi valita oman mielipiteen mukaan, aloittivat järjestelmällisen nälkälakon. Nälkälakko koski pommittajia ja muita poliittisesti liian aktiivisia irlantilaisvankeja. Aikaisemmin heitä olivat koskeneet poliittisen vangin oikeudet, mutta uuden brittiläisen lainsäädännön mukaan, heitä ryhdyttiin kohtelemaan tavallisina perusrikollisina. Uusi laki sai irlantilaisvangeissa aikaan pahaa mieltä ja kavensi myös fyysistä elintilaa. Heiltä vietiin oikeus pukeutua omiin vaatteisiinsa, olla tekemisissä toistensa kanssa, lukea omavalintaista kirjallisuutta ja vastaanottaa postilähetyksiä ulkomaailmasta. Alkoi kapinointi. He eivät suostuneet laittamaan vanginasuja ylleen. He olivat mieluummin alasti tai vankilan varustukseen kuuluvaan huopaan kääriytyneinä. He protestoivat kuseksimalla sellin lattialle ja valelivat paskansa seinille. Äärimmäisyys saavutettiin aloittamalla totaalinen nälkälakko.
Terry Georgen ohjaus on melko kiihkoton, mutta ehdottoman puolueellinen näkemys tapahtuneesta. Faktat ovat kunnossa, mutta näkökulma on irlantilaismyönteinen.
Elokuvan keskipisteessä ovat Helen Mirrenin ja Fionnula Flanaganin esittämät äidit tai ainakin elokuvan tarkoitus on ollut esiintuoda tätä inhimillistä äidin näkökulmaa. Suurin osa kiihkomielisistä IRA:n suorantoiminnan aktiiveista oli todella nuoria ihmisiä. Löytyi siis paljon huolestuneita äitejä, jotka surivat lastensa puolesta. He saattoivat ajatella, että heidän lapsensa oli manipuloitu tai suorastaan jopa pakotettu suorittamaan äärimmäisiä tekoja. Äidinrakkaus on muutenkin, kaikesta mahdollisesta pahanteosta huolimatta, vahvaa. Nälkälakon jatkuessa, nimenomaan äidit olivat eturivissä osoittamassa mieltään brittien hallitusta vastaan. He yrittivät vedota siihen, että vankien pyyntö, joka koski poliittisen vangin statuksen palauttamista, menisi läpi.
Tarina etenee junan lailla tunnevahvasti eteenpäin. Jos tykkäsit Sheridanin elokuvasta ”Isän nimeen”, niin takaan, että pidät myös tästä. Molemmissa on pohjimmiltaan sama aihe ja epätoivon kuristava ote on vahvasti läsnä. Tarinalla on juonensa ja se on tietenkin tärkeä, mutta eihän tätä sen vuoksi ole tehty, vaan suurimmalta osin kyse on propagandaelokuvasta tai lievemmin sanottuna poliittistaiteellisesta julkilausumasta. Historiallinen aspekti on mukana, mutta päähuomio on sanomassa, joka on tällä kertaa tuotu julki inhimillisestä äidin perspektiivistä. Kriittinen katsoja voi huomata asetelmassa lievää manipulointiyritystä.
Helen Mirren on vahva. Kohtaus, jossa hänelle tulee ns. ”breaking point” on eleettömyydessään koskettava. Mieleen jäävän roolin tekee myös John Lynch. En olisi uskonut, että hänestä olisi näin syväluotaavan hahmon tekijäksi, mutta olin väärässä. Arvostus Lynchiä kohtaan nousi uudelle tasolle tämän elokuvan myötä.
Kenelle Elämän hintaa voi suositella? Ei ainakaan vauhdikkaiden toimintaelokuvien ystäville, vaikka videonkannessa hieman räjähteleekin. Irlannin poliittisesta tilanteesta kiinnostuneet saavat tietenkin eniten irti. U2:n tunnelmissa viihtyvät voivat myös löytää joitain samaistumiskohtia. Itse ainakin saan vahvoja mielle- ja tunneyhtymiä suurin piirtein samaan aikaan näiden tapahtumien kanssa julkaistuun War-albumiin
