Tuli katsottua jo kolmatta kertaa koko trilogia, tällä kertaa juuri hankkimaltani, laadukkaalta DVD-boksilta.
Elokuvahan jatkuu suoraan edellisestä osasta. Tällä kertaa seikkaillaan villissä lännessä, tarkoituksena muuttaa tulevaisuutta ja pelastaa Doc kuolemalta villissä lännessä. Mutta kappas vaan, aikakoneeseen iskeytyy nuoli intiaanin ampumana, joka osuu suoraan bensasäiliöön, joten vuoteen -85 palaaminen ei olekaan niin helppoa kuin luulisi. Marty ja Doc jäävät villiin länteen kehittelemään uusia ideoita, kuinka päästä takaisin rakkaaseen nykyaikaan, vuoteen 1985 – ja jälleen mitä ihmeellisimpiä keinoja keksivätkään.
Kolmonen on trilogian vauhdikkain ja kehnoin osa. Villi länsi tapahtumapaikkana ei sytytä. Elokuva on jälleen kuitenkin todella kekseliäs, ja mielikuvitusta on osattu käyttää. Kuten aikasemmissa osissa, tässäkin pätkässä esiintyy romantiikkaa.
Tällä kertaa tosin elokuva ei kerro teinipojan Martyn rakkaustarinaa, vaan vanhemman kaverin, Docin rakastumisesta villin lännen neitokaiseen. Tämähän tuo vaihtelua, mikä on sinänsä ihan hyvä, mutta valitettavasti tämä rakkaustarina ei todellakaan toimi. Jotenkin tuntuu niin väkisinväännetyltä että olisi voitu jättää suosiolla pois.
Myös elokuvaa on ehkä pitkitetty liikaa. Jotkut kohdat olisi voitu helposti karsia pois, niin että mitään ei kuitenkaan menetetä, ja loppukin on venytetty liian pitkäksi. Juuri kun ajattelin, että leffa loppuu lähiminuuteilla, niin kappas vain sehän kestää vielä puolisen tuntia.
Elokuvassa nähdään parodiaa eri klassikkoelokuvista, kuten Scorsesen Taksikuskista sekä Leonen Kourallisesta Dollareita. Myös pääosa Marty McFly käyttää valenimenään Clint Eastwoodia, joka on hullun hauska idea. Kohtaus, jossa Marty poseeraa peilin edessä pyssy kädessä hokien Taksikuskista tuttuja ”You talkin’ to me?” -reploja, on vallan hauska ja sai ainakin minut nauramaan.
Hauskaa on se, että trilogian jokaisessa osassa toistuu tietyt, samaiset tapahtumat. Jokaisessa kolmessa osassa Marty törmää vanhempiinsa tai muihin sukulaisiinsa, taistelee Thomas F. Wilsonin roolihahmoa vastaan, olkoon se sitten villin lännen hurja pankkiryöstäjä ”Mad Dog”, tai tämän isän tuttu, hölmö ja lihava Biff Tannen. Ja jokaisen osan loppupuolella tämä saa lavallisen lantaa niskaansa. Jokaisessa osassa myös Martya kutsutaan pelkuriksi tai jänishousuksi, josta hän sitten ottaa nokkiinsa. Vielä on mainittava, että jokaisessa osassa Marty luulee aikakoneseikkailujaan painajaiseksi, mutta herääkin sitten täysin samassa ajassa, josta luuli näkevänsä unta.
Kuten lähes joka trilogia, tämäkin huononee osa osalta. Ensimmäinen Paluu Tulevaisuuteen on ehdottomasti trilogian hauskin, kekseliäin ja kaikin puolin viihdyttävin osa, joka on ehkä kaikkien aikojen paras ns. ”puhdas” viihde-elokuva, ja josta olen pitänyt kersasta lähtien. Kakkososa tuntui jo hieman ykkösosaa toistavalta, mutta viihdytti kuitenkin loistavasti. Trilogian päätösosa taas on joka osa-alueeltaan kehnoin osa. Huonoksi en kuitenkaan missään nimessä sitä kutsuisi. Ei naurattanut yhtälailla kuin edelliset osat, vaikka naurettua tuli kuitenkin muutaman kerran. Silkkaa hömppäviihdettä koko trilogia, jota ei kannata jättää väliin.
nimimerkki: Jammar
