Mies ja hänen pelkonsa. Lapsuuden tragediat, inhat pienet nahkasiipiset hirviöt ja pyssyn kanssa riehunut ryöstäjä, ajavat miljoonaperijä Brucen (Bale) kauas kotoa. Nuorukainen tahtoo oppia puolustamaan hyvää, kuten hänen edesmennyt isänsä (Roache) teki. Poika haluaa pistää isäpappaansa paremmaksi ja lähtee itään. Pitää oppia ninjitsut sun muut, että pärjää. Ja sekään ei vielä varmista oikeudenpuolustajan voittokulkua. Kuten Brucen quigonmainen opettaja (Neeson) muistuttaa, pelkkä harjoitus ei riitä, pitää olla myös tahtoa. Vaan tahtoahan Brucella on. Kotoisan goottihenkinen Gotham City on puhdistettava mädistä lonkeroista, Variksenpelätin (Murphy) saatava aisoihin ja Waynen suvun bisnekset reilaan. ”Seitsemän vuotta Tiibetissä” kasvattaa hauista ja luonnetta siinä määrin, että Bruce on valmis luomaan itsestään symbolin. Symbolin, joka on oppi-isiäänkin parempi – ainakin teatraalisten sisääntulojen suhteen. Mutta pärjääkö tämä jätkä yksin Gotham Cityn pohjasakkaa vastaan? Kestääkö hänen yksityiselämänsä kaksoiselämän paineita? Kestävätkö katsojan istumalihakset lähes kahta ja puolta tuntia tuimaa lepakointia?
Ohjaaja Christopher Nolan halusi kuulemma tehdä edellisiä Batman-elokuvia realistisemman lepakkomiesleffan. Vaikuttaa siltä, että mies on onnistunut pyrkimyksissään. Batman Beginsin päähenkilö on niin luonnollinen kuin vain lepakoksi pukeutuva kroisos voi olla. Eikä Gotham Cityn asukkaista löydy juuri yhtään epäuskottavaa tyyppiä. Jopa rikollispomo (Wilkinson) on niin rennolla kädellä piirretty hahmo, että miehen voisi uskoa olevan tottakin.
Moni Batmanin ystävä lienee riemuissaan, sillä tämä leffa ei yritä vääntää Batmanista tai Gotham Citystä järisyttävän mielikuvituksellista sirkusta. Faktat perustellaan matemaattisen tarkasti, jotta kyynisemmälläkään yleisöllä ei olisi nipotettavaa. Christian Bale puurtaa roolinsa läpi määrätietoisesti kuin keilaparkoja lähestyvä pallo. Jäpikkä on viihtynyt salilla kiitettävästi, sillä miehen lihakset saavat katsojan jopa haukkomaan henkeä. Mutta täydellistä kaatoa Bale ei tee. Maskin takaa mies näyttelee turhan yli, vaikka leffan erään pahiksen tapaan hän olisi voinut jättää suuremman irvistelyn naamionsa tehtäväksi. Katsokaapa vaikka kohtausta, jossa ”Bruce” avaa pukukaappinsa ovet ja Batman-maskin voi nähdä telineessä tyhjänä. Naamari uhkuu – kiitos asiallisesti hoidetun kameratyön ja valaistuksen – vihaa ja raivoa ihan yksinäänkin.
Batman-elokuvissa on totuttu näkemään huumoria. Batman Foreveristä (1995) lähtien ehkä liikaakin. Tämä leffa ei yritä olla huvittava. Camp-fiilistä on turha etsiä. Muutama hauska heitto mahtuu mukaan (esim. 10 000 kehnoa Batman-naamiota…), mutta isoimman osan aikaa huumori on menosta kaukana. Toimintaviihde muuttuu nopeasti kuivaksi, ellei sankari tai vähintäänkin pahis letkauta tai tee jotakin nasevaa. Ohjaajan yhdessä David S. Goyerin kanssa kirjoittama käsis näyttää lopullisessa muodossaan siltä kuin huumorin käyttöä olisi siinä jopa pelätty. Sinänsä sääli, sillä Tim Burtonin loistokkaan sarjakuvamainen Batman (1989) toimi tässä suhteessa paremmin. Huumorin puutteesta voi syyttää myös näyttelijöitä. Christian Bale ei varsinaisesti ole mikään onelinereiden lennättelijä, eivätkä sitä ole monet muutkaan leffan kasvoista (vihoviimeisenä Liam Neeson). Jack Nicholsonin performanssia Jokerina tulee ikävä.
Elokuvan näyttelijäkaarti on silti yleisesti ottaen loistava. Alfred-palvelijana nähtävä Michael Caine tekee takuuvarmaa jälkeä, eikä vaihteeksi ”hyvien puolella taisteleva” Gary Oldman jää paljoakaan huonommaksi. Filkan nainen, Katie Holmes, on saanut tulkittavakseen mukavan modernin naishahmon. Holmes ei roolissaan suuremmin säväytä, mutta se ei liene tarkoituskaan. Rutger Hauer taas ansaitsee erikoismaininnan siitä, että hän on edennyt eräänlaisesta toimintasankarista luontevasti tyypiksi, jonka voi uskoa istuvan vaikkapa byrokratian huipulla.
Batman Beginsiä voinee syyttää, ei ehkä oopperan (Boiton Mefistofele) käytöstä soundtrackilla tai junan käytöstä huikeimmassa toimintakohtauksessa (kun kaikki muutkin toimintaleffat sisältävät nykyään juna-actionia, niin miksei tietysti myös tämä…), niin lopulta ainakin siitä, ettei sitä ole ilmiselvästi haluttu yhdistää yhteenkään aiempaan Batman-elokuvaan. Tietyllä tapaa ymmärrettävä juttu. Mutta kuitenkin… Tämän version mukaan Bruce Waynen lapsuuden suurimman tragedian aiheuttaja ei ollutkaan Jack ”Jokeri” Napier, kuten Tim Burtonin Batmanissa, vaan täysin toinen tyyppi. Silti leffassa vilautetaan sen verran Jokeriakin, että katsoja ymmärtää kyseisen heebon ja Batmanin ottavan yhteen toisessa elokuvassa. Poikkeavuudet Batman Beginsin ja Batmanin (1989) kertomien historioiden välillä ovat ikävä kyllä (?) niin suuret, että katsoja voi odottaa aivan uutta Batman vs. Jokeri-tarinaa. Maistuu rahastukselta, jos tämä kaksintaisto uusitaan jo näinkin pian.
Yhteenvetona – Batman Begins on visuaalisesti onnistunut elokuva. Sen näyttelijät ovat alansa parhaimmistoa ja käsikirjoitus varmasti faneille mieleen. Elokuva on silti ehkä liiankin viileä ja yksitoikkoisen toimintapainotteinen, jotta sen pituus ei rasittaisi. Henkilökohtaisella listallani tämä leffa tulee vasta Burtonin Batmanin jälkeen.
