Tässä on pitkästä aikaa elokuva, joka on todella hyvä ilman että siinä tapahtuu oikeastaan mitään erityistä. Ei avaruusaluksia, demoneita, huippuunsa viritettyjä autoja tai ylipäätään mitään, mikä vaatisi kuvallista täyslaidallista. Run All Night on simppeli tarina kahdesta isästä, Jimmy Conlonista (Liam Neeson) ja Shawn Maguiresta (Ed Harris), jotka poikiensa kohellusten pakottamina joutuvat ottamaan toisistaan mittaa.
Liam Neeson on niitä suuren luokan näyttelijöitä, joiden nimeä satunnaisen katsojan on jostain syystä vaikea muistaa. Tai ainakin oli. Neeson vaikutti nimittäin pitkään unohtuneen lähinnä suurtuotantojen sivuosiin, joista menestyneimpiä esimerkkejä lienevät Star Wars Episodi I sekä Batman Begins. Neeson ei silti ehtinyt profiloitua yksinomaan sivuosaesittäjäksi kuten Run All Night –leffassa niin ikään esiintyvä Bruce McGill. Etenkin Batman osoitti, että päällisin päin seesteisen rauhallisesta ja lempeästä Neesonista löytyy myös synkissä toimintarooleissa tarvittavaa tuikeutta. Muutaman viime vuoden ajan mies onkin saanut nauttia aivan uudesta nosteesta erityisesti Taken-elokuvien myötä, joskin Neeson on omien puheidensa mukaan siirtymässä toimintaelokuvien pääosista sivuun.
Run All Night esittelee Neesonin tavaramerkiksi muodostuneesta kostajaisästä kuitenkin hivenen erilaisen version. Katsojan sympatiat hankitaan heti alussa halveksittavan päähenkilön puolelle, ruokkimalla myötähäpeää toinen toistaan kiusallisemmilla tilanteilla. Neeson onnistuu hienosti kömpelön ja raihnaisen kehäraakin roolissa eikä hahmon kehityksessä edes kovin pahasti sorruta tuttuun kliseeseen, jossa ajat sitten parhaat päivänsä nähnyt antisankari saa kuin taikaiskusta nuoruutensa päivien voimat ja taidot takaisin. Toki esimerkiksi automurto onnistuu Conlonilta silminnähden sukkelasti, mutta eihän polkupyörällä ajaminenkaan toisaalta unohdu, kun sen kerran oppii.
Ennen totisen toiminnan alkua leffa ehtii herättää epäluulot siitä, tullaanko mitään varsinaisia huippukohtia näkemään. Huoli on ennenaikainen ja toimintaelokuvien ystävä saa tyydytystä koko rahan edestä. Aseet paukahtelevat makeasti ja käsirysy tuntuu lähes katsojankin kylkiluissa. Suuremman kokoluokan tehosteräiskintöjen rinnalla elokuva on armahdettava siinä mielessä, että realistisuuteen ja toden tuntuun tähtäävän toimintaleffan on enää tänä päivänä hyvin vaikea kertoa tarinaa, joka ei jostain vinkkelistä katsoen tuntuisi ennestään tutulta.
Run All Night yrittää parhaansa valjastaen kieltämättä hienoja, mutta lajityypille hieman epätavanomaisia kuvakikkoja esimerkiksi kohtausten välisissä siirtymissä. Tällaiset siloitellut jipot haiskahtavat hivenen huomionhakuisilta silloin, kun varsinaisen tarinan kuvakerronnassakin olisi vielä paljon hiottavaa. Silmiin pistää ikävästi esimerkiksi Conlonin Camaro, jonka keula on takaa-ajokohtauksessa kuvakulmasta riippuen välillä kasassa ja välillä mystisesti korjaantunut.
Elokuva kompastelee siellä täällä myös juonenkuljetuksensa osalta. Yllättäviksi kaavaillut käänteet on helppo ennustaa, mikä saa leffan tuntumaan ajoittain hieman kuluneelta. Eräs kohtauksista saa melkein parahtamaan ääneen, etteikö kissa ja hiiri –leikille ihan todella voi keksiä muuta paikkaa kuin sen ainaisen ratapihan. Hivenen puisevaan yleisvaikutelmaan vaikuttavat olennaisesti myös elokuvan roolisuoritukset. Liam Neesonin näytteleminen on yleensäkin varsin kimurantti asia. Se on niin ilmeetöntä, että on lähes mahdotonta sanoa, näytteleekö mies liian hyvin vai näytteleekö hän laisinkaan. Puunaamaksikin kutsuttu Neeson on joidenkin mielestä yhden ilmeen mies, kun taas toisille mukautumisen mestari. Clint Eastwoodia muistuttava ulkoisen tyyneyden ja sisältä huokuvan voiman yhteisvaikutelma voi osaltaan olla syynä siihen, miksi Neesonista on kaikesta huolimatta hyvin vaikea olla pitämättä.
Ed Harris tekee elokuvassa pääosin erittäin vakuuttavaa jälkeä, mutta on hauska huomata näinkin kokeneen näyttelijän aika ajoin tiedostavan kameroiden läsnäolon. Joihinkin repliikkeihin lipsahtaa tästä syystä pientä teennäisyyttä, jonka toki laittaa herkemmin merkille autenttiselta vaikuttavassa elokuvassa kuin melodramaattisessa tai tehosteilla mässäilevässä eepoksessa.
Run All Night tekee roolisuoritusten arvottamisesta varsin hankalan savotan, sillä ne eivät juuri missään määrin eroa toisistaan. Luonnollisesti pääosa ruutuajasta on luovutettu aseita käsitteleville herrasmiehille, joiden kasvoilta luettava sirpinohut tunneskaala heilahtelee lähinnä yrmeyden ja passiivisaggressiivisen raivon välillä. Pienemmissä rooleissa näyttäytyvät pikkukonnat jäävät tästä syystä auttamatta tunnettujen nimien jalkoihin lukuun ottamatta erittäin vaikuttavaa kohtausta, jossa eräs rivikonna kokee romahduksen Maguiren kellarissa.
Ajoittaisesta ennalta arvattavuudestaan huolimatta elokuva pääsee pariin otteeseen hätkähdyttämään oikein kunnolla. Se on toimiva mikstuura Grand Theft Auto –pelisarjaa, The Departedia sekä tietenkin lajityypin pyhää lehmää, Heatia, jolle myös muut mainitut esimerkit ovat paljon velkaa. Joistakin kömmähdyksistään huolimatta Run All Night on autenttisimpia ja siksi parhaita toimintatrillereitä pitkään aikaan. Kliseet ovat kestettävissä, kun samalla sentään tuodaan kehiin jotain uutta. Leffa kestää epäilemättä useamman katselukerran ja jättää tunteen siitä, että Liam Neesonia olisi mukava nähdä pian uudestaan.
