Peter Greenaway on Britannian suurimpia taiteellisia ohjaajia. Hänen elokuvissaan juoni ja tarinankerronta ovat sivuseikkoja, Greenaway on enemmän kiinnostunut visuaalisesta näyttävyydestä ja surrealistisen tunnelman luomisesta. Tämä on nähtävissä myös Drowning by Numbersissa, psykologisessa numeroleikissä, pikimustan huumorin ja elokuvallisen arvoituksen äärimmäisessä ilmentymässä.
Elokuva kertoo kolmesta eri sukupolvien naisista, joiden kaikkien nimi on Cissie Colpitts. Vanhin Cissie (Joan Plowright) on lopen kyllästynyt jatkuvasti uskottomaan ja alkoholisoituneeseen mieheensä. Siksi eräänä yönä hän päättäväisesti hukuttaa tämän kylpyammeeseen. Rikoksen salaamiseksi hän tarvitsee apua kaupungin oikeuslääkäriltä Madgettilta (Bernard Hill) tukena ovat myös tytär (Juliet Stevenson) ja tyttärentytär (Joely Richardson). Heidän lisäksi mukana hääräilee Madgettin omalaatuinen poika Smut (Jason Edwards), joka muun muassa merkitsee ja laskee kuolemantapauksia. Smut toimii myös ajoittain elokuvan kertojana, selittäen katsojalle toinen toistaan erikoisempia pelejä ja leikkejä. Joukko saa lavastettua murhan onnettomuudeksi, mutta miten käykään, kun myös muut Cissie Colpittsit alkavat löytää miehistään epämiellyttäviä piirteitä?
Hahmot suhtautuvat heitä ympäröiviin kuolemantapauksiin odottamattomalla tavalla. Yksi ei hätkähdäkään hukuttaessaan miehensä, kuullessaan tästä toinen ei ylläty ollenkaan ja kolmas on suorastaan helpottunut. Cissie Colpittseja esittävät Plowright, Stevenson ja Richardson ovat ensiluokkaisia näyttelijöitä, joiden kyvyt jäävät osaltaan hahmojen eleettömyyden peittoon. Bernard Hill ja Jason Edwards taas pääsevät onnistuneesti esittämään hieman suurempaa tunneskaalaa, säilyttäen kuitenkin tarinan hengelle ominaisen suhtautumisen kuolemaan. Hahmojen toimista voisi sanoa, että he ovat jollain tavalla jopa kiinnostuneita kuolemasta. Näyttelijöiden tunteettomuus ja kylmänviileä rauhallisuus kuolemien edessä kuvastavaa kuitenkin oleellisesti elokuvan maailmankuvaa. Drowning by Numbersia voisi syyttää moraalittomaksi ja tunteettomaksi, mutta täytyy muistaa, että elokuvan ihmisille väkivaltainen kuolema on yhtä arkipäiväistä kuin auringonnousu. Vähäeleinen näyttelytyö tukeekin mainiosti elokuvan surrealistista tunnelmaa.
Elokuvan persoonallinen lavastus luo fantastista surrealistisuutta, katsoja huomaa elokuvan tapahtuvan täysin omassa, omalaatuisessa maailmassaan. Ohjaajan tyylille uskollisesti Drowning by Numbers on myös visuaalisesti lumoava ja häkellyttävä elokuva. Greenawayn vakiokuvaaja Sacha Vierny saa luonnonvalon ja kuvasommittelun avulla luotua useita visuaalisesti täydellisiä kohtauksia. Ajoittain elokuva on kuin suoraan Rembrandtin maalauksesta. Synkkää valaistusta ja pehmeitä värejä taas tukevat täydellisesti Michael Nymanin säveltämät, Mozartin sinfonioista luodut, hitaat ja aistilliset musiikit.
Greenaway on luonut ulkokuoreltaan upean ja sisällöltään monitasoinen arvoituksen. Parhaiten elokuvaa avaa sen prologi, jossa narua hyppivä tyttö nimeää ja laskee taivaalta sata tähteä. Tytön lopetettua vanhin Cissie Colpitts saapuu paikalle kysyen, miksi tämä lopetti, sillä tähtiä on enemmän kuin sata. Tyttö vastaa ensimmäisen sadan jälkeen loppujen satojen olevan samanlaisia. Numerot yhdestä sataan toistuvat myös läpi murhaleikkejä täynnä olevan elokuvan. Greenaway kertoo koko maallisen matkamme olevan yhtä elämän ja kuoleman peliä, joka jatkuu jatkumistaan loputtomiin. Drowning by Numbers on audiovisuaalisesti huimaava, tunnelmallinen ja kiehtova mysteeri, jonka pariin tahtoo palata uudelleen.
