Ben Affleck, Rebecca Romijn, Sam Ball, Mike Binder, Erica Cerra, Gina Gershon, Adam Goldberg, Howard Hesseman, Bai Ling, Jerry O’Connell, Kal Penn, Amber Valletta, Damien Dante Wayans ja Laura Soltis. Näyttelijäkaarti elokuvassa Pomon päiväkirja. Lista pitää sisällään monia ainakin allekirjoittaneelle tuntemattomampia nimiä. Kaikkien leffan keskeisten näyttelijöiden nimien mainitsemiseen heti kärkeen on syynsä; en nimittäin muista milloin olisin viimeksi katsonut näin uusavutonta ja surkuhupaisan kehnosti ”näyteltyä” sontaa. Kyseessä on ehdottomasti vuoden 2006 huonoin elokuva (joskin Vannomatta Paris olisi vielä paaaaaljon surkeampi, jos sen voisi laskea elokuvaksi) ja samalla varsinaiset antilahjakkuuksien kokoontumisajot. Suoritetaanpa lähempi katsaus tähän kiitettävän huonoon pätkään.
Jack Giamorolla (Affleck) menee hyvin. Rahaa tulvii ovista ja ikkunoista eikä miehellä ole elämässään luksuksesta pulaa ollessaan yksi Hollywoodin parhaista kykyjenetsijöistä. Työ tuo kuitenkin mukanaan hirvittävän määrän stressiä. Tästä syystä Jack päättää käydä kurssin, jonka perimmäisenä tarkoituksena olisi lievittää näitä paineita ja auttaa osallistujaa löytämään oma itsensä uudelleen. Kurssin vetäjän kehotuksesta päähenkilö alkaa pitää päiväkirjaa, johon hän tulee kirjoitelleeksi myös kipeitä Hollywoodia koskevia salaisuuksia. Pätkän juoni seuraa aikansa kaverin kauhua, kun tämä tärkeä kirjanen varastetaan. Samaan aikaan Jack myös huomaa, että vaimo (Rebecca Romijn) on pettänyt häntä erään asiakkaan kanssa.
Ajatuksen tasolla kelvokas perusidea päiväkirjasta jää vähemmälle huomiolle leffan keskittyessä kuvaamaan pääparin kolmiodraamaa. Kun sitten viimein juoni siirtyy setvimään päiväkirjan ympärille kehittynyttä ongelmaa, suunnilleen jokainen juonenkäänne on jotakin typerän ja epäuskottavan välimaastosta. Ideakokonaisuuden hölmöyttä kuvaa hyvin se, että herra Giamoro saa kallisarvoisen kirjansa jo kerran hyppysiinsä, mutta sepä (kirjaimellisesti) putoaa takaisin kostonhaluisen, koska Jack aikoinaan hylkäsi naisen hänelle lähettämät tuotokset, Barbi Lingin (Bai Ling) jalkoihin.
Pomon päiväkirja voisi toimia paremmin ruudulla, jos sen pääpari saisi keskenään aikaan edes jonkinlaista kemiaa. Eipä saa. Toisen ylinäytellessä toinen alinäyttelee varsinkin heidän yhteisissä kohtauksissaan. Ben Affleckin filmografiaa tuntien ei liene vaikeaa arvata kumpi alinäyttelee. Tyypilliseen tyyliinsä heppu, anteeksi alatyylinen ilmaus, pallinaamailee elokuvan läpi yhdellä ilmeellä. Sivurooleista ei löydy pelastajaa tälle katastrofille. Jackin yhtiökumppaneita myöden jokainen roolihahmo alisuorittaa ja tämän jatkuessa minuutti minuutilta halu ottaa levy ulos soittimesta sekä sitten paiskata lätty niin kauas kuin pystyn kasvaa yhä suuremmaksi. Kammottavan huonot näyttelijänsuoritukset kuorrutetaan ämpärillisellä kliseitä, mikä saattaisi muissa olosuhteissa olla jopa toimiva ratkaisu.
Elokuvan huonot puolet eivät suinkaan jää tähän. Omassa elokuvassaan myös näyttelevä ohjaaja Mike Binder on kuvauksessaan ottanut muutamia taiteellisia vapauksia, joiden tarkoituksena lienee ollut tehdä leffasta coolisti tyylikäs, mutta jotka poikkeuksetta ottavat lähinnä kupoliin kuin rautalekalla hakaten. Jaettua ruutua ylikäytetään aivan hillittömästi, valaistuksella leikitään rasittavasti ja joissakin kohdissa väliin tungetaan kelvotonta animointia. Toisaalta jos haluaa kääntää asian positiiviseksi, niin ei leffa enää paljon muutenkaan voinut huonontua. Yksi pelastava asia Pomon päiväkirjasta kuitenkin löytyy.
John Cleese. Toivottavasti joku huomasi, että jätin hänet mainitsematta alussa olevassa listassa. Engelsmanni nimittäin on castin ainoa, joka osaa (ainakin tämän pätkän perusteella) näytellä. Useimmat varmasti tuntevat kyseisen herramiehen Monty Python sketsiryhmän tv-sarjasta sekä elokuvista erittäin hauskana ja mestarillisesti mitä merkillisimpiä hahmoja esittävänä miehenä. Tietenkään edes Cleese ei voi aina onnistua (Clockwise), tässä elokuvassa hän kuitenkin loistaa supernovan lailla kaikkien muiden ylitse. Cleese esittää Pomon päiväkirjassa sen kursiin vetäjää, mille Jack Giamoro osallistuu tehden sen aikana surullisenkuuluisan päiväkirjansa. Aluksi luulin ettei herra tee leffassa kuin pienen cameon, onneksi olin väärässä. Mies saakin ruutuaikaa likemmäs kymmenen minuuttia ja se riittää pelastamaan tästä leffasta hitusen sekä tarjoamaan ainoat naurut päättäväisenä professorina.
Odotukset siis alittuivat hyvin matalasta lähtötasosta huolimatta reippaasti. Näin kelvotonta tekelettä ei oikeastaan voi suositella kenellekään, ei edes John Cleeseä fanittaville. Yksinomaan hänen ansiostaan Pomon päiväkirja saa yhden tähden sijaan kaksi. Oikeastaan tämän arvostelun olisi voinut tiivistää paljon lyhyemmäksi muotoon: älä osta, älä katso. Teitä on varoitettu.
