Neljä Oscar-ehdokkuutta saanut leffa seuraa nuoren ja lahjakaan valokuvaajan Rocketin selviytymistä Rio de Janeiron slummeissa, jossa ihmishenki on halpa ja luodit vinkuvat.
Rocket on siis leffan sankari ja ”hyvä jätkä”, mutta mestariteoksen omaperäinen käsikirjoitus antaa tilaa muillekin hahmoille. Benny on eräässä kohdassa melkein se päähenkilö ja Li’l Ze-nimisen täyshullun koiruuksia seurataan myös aika paljon.
City of God on uskomaton elokuva. Siinä on aivan toisenlainen tunnelma kuin esim. amerikkalaisissa gangsterielokuvissa, jotka ovat tähän verrattuna kesyjä ja kilttejä. Rio de Janeiron slummeista piirretään armoton kuva: jatkuvat jengien välienselvittelyt ovat vakuuttavaa katseltavaa ja asiaa ei paranna se, että aseita ja kiellettyjä aineita saa joka kadunkulmasta. Ei ihme, että aitoutta ja primitiivisyyttä löytyy niin harvinaisen paljon, kun elokuvan nuoret on valittu oikeasta Rio de Janeiron slummista.
Toinen uniikki piirre löytyy leffan käsikirjoituksesta. Tarantinon ansiosta episodimainen kerronta on tullut muotiin 90-luvulla, ja sitä on plagioitu joskus huonolla menestyksellä. City of God on aivan eri asia. Paulo Linsin romaanista käsikirjoituksen tehnyt Braulio Mantovani on vienyt episodirakenteen rohkeasti vielä pitemmälle hyvällä lopputuloksella. Leffa pysähtyy kertomaan jonkun jengin tarinaa, kun pari muuta tärkeämpää tarinaa on vielä kesken. Ja kun se jengin tarina paljastuu tärkeäksi ja itse asiassa hyvin mielenkiintoiseksi, on katsojalla odottamista, vaikka voi jo heti nauttia. Täten koko Jumalten kaupungin jengien historia saadaan mielenkiintoiseksi ja aidoksi.
City of God todistaa, että uskomattomia leffoja syntyy vieläkin, varsinkin Hollywoodin ulkopuolelta. Amatöörinäyttelijät ja tositarina takaavat elokuvan autenttisuuden, samalla kun luomisvoimainen ote takaa sen loistokkuuden.
nimimerkki: Nelisilmä
