25-vuotiaana murhattu ikoninen, ristiriitainen, kiistelty ja muun muassa roistoksi tituleerattu pahamaineinen rap-musiikin raikulipoika Tupac Shakur sai odotetun elämäkertaelokuvansa 21 vuotta kuolemansa jälkeen. Projektin toteutti Morgan Creek Productions ja se nimettiin Shakurin viimeiseksi jääneen studioalbumin All Eyez On Me mukaan. Kuten elokuvansa protagonisti, myös All Eyez On Me on ristiriitainen tekele, joka jakaa mielipiteitä maailmalla. Ennen kun pureudun tarkemmin itse elokuvaan, on hyvä tehdä lyhyt recap siitä, kuka Tupac Shakur oikein oli.
Tupac Amaru Shakur oli lyhyesti ilmaistuna yhdysvaltalainen hip hop -artisti, näyttelijä ja aktivisti. Shakur tuli kuuluisaksi musiikkinsa kantaaottavista ja väkivaltaisista sanoituksista. Shakurin äiti, Afeni Shakur, oli niin ikään poliittinen aktivisti sekä afroamerikkalaisten oikeuksia ajavan Mustien panttereiden johtohahmoja. Tupac vietti lapsuutensa poliittisessa ilmapiirissä ja kiinnostui yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta jo varhain. Erityisen läheiseksi hän koki nuorten afroamerikkalaisten asiat. Nuorta Tupacia kiinnosti myös runous ja näyttämötaiteet. Lahjakas nuori runoilija päätyi lopulta monen mutkan kautta Digital Underground -yhtyeen jäseneksi, josta alkoi miehen nousu kohti hip hop-maailman kirkkainta kärkeä.
Tupacista kehkeytyi nopeasti karismaattisen valovoimainen tähti niin levyillä kuin valkokankailla. Hänen musiikkinsa kantaaottavat ja ennen kaikkea raa’at sanoitukset herättivät parran pärinää siinä määrin, että Yhdysvaltojen varapresidentti Dan Quayle päätti puhua televisiossa niiden sopimattomuudesta yhdysvaltalaiseen yhteiskuntaan. Tämä oli omiaan lisäämään Tupacin katu-uskottavuutta. Tupac oli myös jatkuvasti törmäyskurssilla lain kanssa ja oikeudessa syytettynä, milloin mistäkin. Miehen väkivaltainen musiikki iskostui yhä enenevissä määrin tämän omaan elämään. Lopulta useiden skandaalien, ampumavälikohtausten, hittilevyjen ja elokuvien jälkeen Tupac huomasi istuvansa vankeustuomiota pennittömänä vailla mahdollisuutta maksaa takuitaan. Jengikytköksistä tunnetun pahamaineisen Deathrow Recordsin pääpomo Marion ”Suge ” Knight tarjoutui maksamaan Tupacin takuut, mikäli tämä tekisi jatkossa levyjä Deathrowlle. Epätoivoinen Tupac tarttui syöttiin. Pac palasi entistä röyhkeämpänä siviiliin vannoen kostoa vastustajilleen. Tupac levytti Deathrow aikana satoja kappaleita ja filmasi samalla elokuvia. Tuottoisaa, mutta samalla ristiriitaista aikaa kesti vain alle vuoden. 7.9.1996 poistuessaan Sugen kanssa Las Vegasissa järjestetystä Mike Tysonin nyrkkeilyottelusta Tupac ja Suge joutuivat drive by -tyylisen murhayrityksen kohteeksi. Tupaciin osui viisi luotia ja hänet kiidätettiin paikalliseen sairaalaan tehohoitoon. Lääkärit eivät kyenneet lukuisista leikkauksista huolimatta auttamaan Pacia tarpeeksi ja mies kuoli kuusi päivää myöhemmin saamiinsa ampumavammoihin. Suge Knight selvisi hyökkäyksestä lähes vammoitta. Hip hop-maailma oli menettänyt kirkkaimman tähtensä.
Tupac Shakurin elämä oli lyhyt ja kiihkeä. Se sisälsi paljon ristiriitoja ja väkivaltaa. Toisaalta Tupac puhui haastatteluissa ja sanoituksissaan köyhyydestä ja sen lieveilmiöistä, kapitalismin ja materian turmeluksesta sekä yhteiskunnallisesta muutoksesta ja naisten voimaantumisesta. Toisaalla hän uhkui hedonismia ja halvensi naisia. Niin tai näin voinee todeta, että myrskyisän elämänsä lisäksi legendaksi noussut monitahoinen Tupac jätti jälkeensä perinnön ja ajatuksen muutoksesta, jonka avulla voimme tavoitella parempaa huomista.
Kuten Tupacin elämä, myös All Eyez On Me -elokuvan tekeminen oli myrskyisää heti tuotannon ensimetreistä lähtien. Milloin vaihtui ohjaaja, tuotantoyhtiö tai jakelija. Milloin taiteellisista näkemyksistä sekä muista tuotannon sopimuksista riideltiin miltei oikeudessa asti Shakurin perikunnan ja Morgan Creekin välillä. Elokuvan kuvaukset viivästyivät ja hetken aikaa näytti siltä, että projekti jää tekemättä. Lopulta epäselvyydet osapuolien välillä saatiin kuopattua ja Morgan Creek pääsi käynnistämään Deathrow Recordsin entisen musiikkituottajan, nykyisin elokuva-alalla toimivan L.T. Huttonin ja lähinnä musiikkivideoista tutun Benny Boomin johdolla elokuvan kuvaukset.
Morgan Creek yhdessä Huttonin ja Boomin kanssa kokosivat elokuvaan hyvän oloisen, mutta tuntemattoman näyttelijäkaartin. Esimerkiksi Tupacin esittäjäksi valikoitunut ensikertalainen Demetrius Shipp. Jr näyttää erehdyttävästi tietyistä kuvakulmista Tupacilta ja hoitaa leiviskänsä hyvin. Shippin isä on myös musiikkituottaja ja miekkonen olikin aikanaan tuottanut (yllätys yllätys) Deathrowlla Tupacille Toss it up -sinkun. Elokuvan rekryttiin myös Pacin entisiä rap-artisti kollegoja esittämään itseään. Tupacin äidiksi, Afeniksi, valikoitui Walking Deadissa katsojat vakuuttanut Danai Gurira. Kohuista huolimatta odotusarvot leffalta nousivat korkealle, ei pelkästään siksi, että kyseessä oli ensimmäinen Tupacista tehty ”fiktiivinen” elämäkertaelokuva vaan myös siksi, että mukana oli paljon potentiaalista uutta talenttia, sekä Tupacin kanssa oikeasti työskennelleitä ihmisiä. Ensimmäisten trailereiden jälkeen ainakin allekirjoittanut oli täysin myyty. Tupacilta näyttävä Shipp ja etenkin Gurira olivat vakuuttavia. Toiveet loistavasta elokuvasta olivat siis sangen korkealla lähtiessäni elokuviin.
All Eyez On Me alkaa väkevästi So Many Tears -kappaleen pauhatessa jyhkeillä bassoilla, kameran kuvatessa Clinton Correctional Facilityn vankilaa. On vuosi 1995 ja Tupac on fiktiivisen toimittajan ja kuvausryhmän haastateltavana. Elokuva kuljettaa tästä eteenpäin katsojaa läpi Tupacin lapsuus- ja nuoruusmuistojen tämän kertoessa elämäntarinaansa toimittajalle. On äidin vapautumista vankilasta, on voimakkaita palopuheita, äidin huumeriippuvuutta, nuoruusaikoja Tupacin lapsuuden ystävän Jada Pinkettin (Kat Graham) kanssa ja muutto Kaliforniaan. Elokuvan kerronta etenee tällä tavoin elämäntapahtumasta elämäntapahtumaan. Ongelmaksi muodostuu se, että tapahtumia ei sidota millään tavoin yhteen, eikä niiden vaikutuksia nuoreen Tupaciin avata millään tavalla. Katsojalle myös näytetään Tupacin todistamaa köyhyyttä ja väkivaltaa, mutta nämä tapahtumat ovat tarinasta muutoin täysin irrallisia. Tämän jälkeen kuvataan Tupacin saapuminen Digital Undergroundin poppooseen ja sen jälkeistä siirtymää sooloartistiksi. Muistoissa käydään keikoilla tanssimassa ja äkkiä ollaan levyttämässä ensimmäistä sinkkua. Välissä palataan nykyhetkeen, jossa Tupac rupattelee mukavia toimittajan kanssa hänen elämänvisiosta. Elokuva soljuu ensimmäisen puoliskonsa läpi tällä tyylillä, käyden hätäisesti läpi jokaisen merkittävän tapahtuman Tupacin elämästä. Mitään juonta tai sanomaa elokuvassa ei ole havaittavissa, vain tukku näyteltyjä kohtauksia. Melkein kuin lukisi Wikipediaa.
Esimerkiksi Tupacia dramaattisesti muuttanut Quad Studiosin ampumavälikohtaus käsitellään nopeasti pureutumatta sen merkityksiin. Shipp on tähän asti vakuuttanut melko hyvällä työskentelyllä Tupacina, vaikka hänen toiminta-aluettaan raamittaa moinen kerronta. Voi vain ihmetellä miksi esimerkiksi tähän väliin ei edes yritetty kuvata traumaattisen kokemuksen läpikäyneen Pacin mielenliikkeitä, jotka ovat selvästi havaittavissa Tupacin Me Against the World -levyltä eli siis musiikista, jota elokuvassa soitetaan. Sen sijaan Tupac kuvataan kornin kohtauksen avulla raivostuvan ihmisille, joita hän epäilee olevan ampumisensa takana. Boom käyttää ohjauksessaan paljon lähikuvaa ja kameran käyttö on muutenkin mielikuvituksetonta. Elokuvan budjetti on ilmeisen pieni, eikä ohjaajalla näytä olevan halua peittää tätä muilla kuin ainaisilla lähikuvilla. Musiikkia Boom käyttää hyvin, mutta tulevan biisin arvaa kohtauksen perusteella jo kilometrin päästä. Ajoittain myös lähes kaikista näyttelijöistä on havaittavissa yliampuvaa eläytymistä. Kaiken kaikkiaan Boomin ohjaus on todella tasapaksua.
Elokuvan toisella puoliskolla Tupac pääsee vankilasta Sugen (Dominic L. Santana) värvättyä hänet talliinsa. Loppu noudattelee samaa elämäntapahtumasta elämäntapahtumaan kaavaa, tosin tällä kertaa ilman takaumia. Välillä tehdään biisejä ja ollaan maailman kuninkaita sekä gangsteria tai isketään naisia. Välillä jutellaan äidin kanssa henkeviä ja välillä Pinkett tulee omatuntomaisesti varoittamaan Tupacia tämän tanssista pirun, Deathrown, kanssa. Elokuva etenee tätä rataa Las Vegasiin ja tuohon kohtalokkaaseen iltaan, jolloin Tupacia ja Sugea ammutaan. Vegasin tapahtumat kuvataan lyhyesti ja elokuva loppuukin siihen, kun Tupac raahataan luotien rei’ittämästä autosta ulos, kaikki tämä reilun viiden minuutin aikana. Tätä seuraa lopputekstit, Tupacin murha on edelleen selvittämättä jaadi jaadi jaada, ja pieni pätkä oikean Tupacin haastattelusta. Ei mitään temaattista loppukaneettia tai muuta vastaavaa, jolla olisi saatu nivottua elokuvan, saati Tupacin elämäntyön viesti katsojalle. Pelkät lopputekstit.
Minut valtasi pettynyt olo monestakin syystä. Elokuvaa esimerkiksi markkinoitiin Tupacin vaiettuna tarinana, mutta vaietun tarinan sijaan katsoja saa eteensä yleistä tietoa sisältävän Pacin Wikipedian näyteltynä. Syyttävä sormi osoittaa mielestäni Morgan Creekiin ja Huttoniin. Vaikuttaa nimittäin siltä, että elokuva on tehty pitkälti dollarin kuvat silmissä. Huonon rakenteen, sieluttomuuden ja tasapaksun ohjauksen ansiosta myös näyttelijöistä huokuva potentiaali jää lähes kokonaan käyttämättä. Tupac esitetään naiivina ja vihaisena wannabe-gangsterina, joka lämpimikseen puhuu siellä sun täällä lauseen pari muutoksesta, tai siteeraa Shakespearea. Guriran tulkinta Afenista, vahvasta mustasta naisesta on oikein hyvä, mutta elokuvan surkean rakenteen vuoksi hahmo jää häilyväksi ja etäiseksi. Sama häilyvyys pätee myös muihin elokuvan hahmoihin kuten Jamal Woolardin Biggieen. Biggie käy vähän pyörähtämässä ruudulla Pacin mentoroidessa miestä parilla lauseella ja näin on Quad Studiosin jälkeen Westcoast – Eastcoast biiffi ohuesti pedattu. Sen enempää miesten välistä suhdetta ei elokuvassa avata. Todellisuudessa heidän ystävyys oli paljon syvempi ja siksi Quad Studiosin tapahtumilla oli niin kohtalokkaat seuraukset.
Aluksi ajattelin, että Hutton ja kumppanit haukkasivat liian ison palan pyrkiessään kertomaan Pacin tarinan kokonaisuudessaan. Sanoman puute paistaa kuitenkin teoksesta liian vahvasti läpi, jotta ostaisin tämän ajatuksen. Elokuvassa Tupac sanoo Biggielle ”Use this platform to make changes”. Elokuvantekijät olisivat voineet itse ottaa tästä neuvosta koppia. Heillä oli erinomainen tilaisuus levittää Pacin sanomaa muutoksesta. Sanomaa, joka kiteytyy loistavista Changes -kappaleeseen ja sen välisoittoon, jossa Pac pyytää meitä ihmisinä, sinua ja minua, muuttamaan tapamme elää ja tapamme kohdella toisiamme. Paria korulausetta lukuun ottamatta Pacista huokunut yhteiskunnallinen paatos loistaa elokuvassa poissaolollaan.
No onko All Eyez On Me täydellinen katastrofi? Ei. Elokuvalla on puutteensa, mutta myös hetkensä. Pacin keikat ovat silkkaa rautaa ja elokuvassa nähdään muitakin voimakkaita kohtauksia kuten Afenin puhe oikeustalolla. Demetrius Shipp Jr. tekee mielestäni erinomaista työtä näytellessään Tupacia. On selvää, että Shipp on opiskellut tarkasti Pacin puhe ja kävelytyylit sekä tavan jolla Tupac esimerkiksi heilutti käsiään räpätessään tai elehti yleisölle keikalla. Varsinkin keikkakohtauksissa Shipp esiintyy edukseen ja ainakin allekirjoittanut sai näistä kylmiä väreitä. Shipp yksinkertaisesti pyrkii tulkitsemaan Pacia tarkasti ja onnistuu siinä oikein hyvin. Toki esikuvansa karismaattisuudesta mies jää melkoisen kauas, mutta onhan oikeita Paceja vain yksi olemassa (Olemassa? *vink*). Vaikka tietyillä kohtauksilla on kornit hetkensä, en syytä siitä näyttelijöitä. He yksinkertaisesti yrittävät tulla toimeen niillä välineillä, jotka heille on annettu. Danai Gurira, kuten todettua, onnistuu roolissaan erittäin hyvin. Nainen on kovassa vedossa ja uskon, että häneltä tullaan jatkossa näkemään erinomaisia roolisuorituksia muissa projekteissa. Elokuvan puvustus on myös tarkkaa ja Shipp rokkaa uskottavasti erilaisia tyylejä kuten Pac aikanaan. Soundtrack on objektiivisesti sanottuna vähintäänkin hyvä 90-luvun räpin ystäville. Vaikka elokuva on pitkä, se ei käy tylsäksi. Loppujen lopuksi All Eyez On Me on Shippin ja Guriran ansiosta katsottava elokuva, vaikka ei missään nimessä Tupacin perinnön arvoinen. Elokuvan suurimmat virheet tehtiin kameran takana, eikä niinkään sen edessä. Antaisin arvosanaksi 1,5/5 tähteä, mutta Shipp ja Gurira nostavat arvosanaa pykälällä eli 2,5/5.
