Pulp Fiction - tarinoita väkivallasta
Keskiarvo
Arvostelut (11): 
Pikatuomiot (1050): 
Oma pikatuomio
- Alkuperäinen nimi:
- Pulp Fiction
- Tuotantovuosi:
- 1994
- Ohjaajat:
- Quentin Tarantino
- Pääosissa:
- Bruce Willis, Christopher Walken, John Travolta, Samuel L. Jackson, Uma Thurman
- Maat:
- USA
- Pituus:
- 154 min
- Genret:
- Toiminta, Rikos
Tämäkin elokuva tuli tarkastettua aika nuoressa iässä, mutta silloin jo ihaistuin Tarantinon tyyliin. Se täytyy Tarantinosta sanoa sen verran, että miehellä on uskomattoman laaja musiikkimaku, koska hän jotenkin tuntuu löytävän aina parhaat kappaleet, joka tekee kohtauksista vielä täydellisemmät. Tarinan kerronta on kuitenkin Tarantinon ehdoton bravuuri.
Mutta itse asiaan. Pulp Fiction on henkilökohtaisen listani sijalla 4. Näyttelijä valinnat ovat aivan nappisuorituksia joka osa-alueella, mutta ehdottoman voiton vie John Travolta jonka pikku huumepöllyissä oleminen saa omankin olon rennoksi. Muista näyttelijöistä tietysti Sam Jackson, Uma Thurman, Bruce Willis ovat huippuluokkaa sekä unohtamatta pienijä sivurooleja, joista Christopher Walken vetää pisimmän korren.
Ainut asia mikä häiritsi joskus oli elokuvan pitkä kesto, mutta näin vanhemmiten olen tullut siihen tulokseen että pitkäkestoiset leffat ovat olleet Hollywoodin suola. Pulp Fiction on elokuvahistorian ehdoton merkkiteos ja kulttiklassikko, joka kannattaa katsoa pari kertaa vuodessa ja ehdottomasti yksin.
Pisteet:
Arvosteltu: 05.03.2008
Katsottu: Kotona
Quentin Tarantino. Älykkyysosamäärä 160, ex-videoliikkeen kauppias, mies, joka ihannoi sanoinkuvaamattomasti Uma Thurmanin jalkoja. Tässäkin teoksessa neiti Thurman nähdään sukkia vailla.
Aluksi rakastuneet nuoret ryöstävät pienen kuppilan, luultavasti vain elämänsä piristykseksi. Tai vain rahan vuoksi, päätä itse. Seuraavaksi Jules Winfield ja Vincent Vega (Jackson ja Travolta) astelevat nuorien juippien talolle hakemaan salkkua (jonka sisällölle, kuten sanottu, ei anneta mitään selitystä) ja listivät siinä sivussa koko joukon, yhtä lukuunottamatta ja puhuvat jalkahieronnan seksuaalisuudesta. Sitten seurataan vain Vincentiä, joka vie Marselleus Wallacen (Gangsteripomo ja Julesin ja Vincetin pomo) vaimon ulos. Ilta on, paitsi romanttinen, myös vaarallinen sillä tyyppi, joka viimeksi koski rouva Marselleukseen, lensi ulos kerrostalon ikkunasta. Ilta huipentuukin hupaisan tanssin jälkeen uhkaavasti muttei odotetulla tavalla. Nyrkkeilijä Butch Coolidgella on myös ongelmia, sillä hän on joutunut gangsterien takaa-ajamaksi ja päätyypä nyrkkisankari vielä pelastamaan näiden pomon! Sitten tapaamme taas Julesin ja Vinsun, jotka turvautuvat erikoisen herra Wolfin apuun ongelmassaan.
Pulp Fiction menee samaan sarjaan Blue Velvetin kanssa. Se on mysteeri. Se antaa runsaasti kysymyksiä ja yhtä paljon vastauksia jos niitä malttaa etsiä. Lajityyppi on kai rikos-trilleri-komedia-toiminta-draama jos sitäkään. Kaikki elokuvan hahmot ovat vetäviä, eivätkä vain ulkoisesti. Tarantino todella osaa ohjata. Pulp-kirjat on ainakin luettu ja vanhat rikoselokuvat tsiigailtu. John Travolta loistaa pitkä-tukkaisena murha-miehenä ja Bruce Willis seuraa Stallonen jalan jälkiä. Small talk ja art house- väkivalta lienevät keskeisimmät teemat. Tarantino ohjaa toivottavasti pian taas.
Pisteet:
Arvosteltu: 04.03.2008
Katsottu: Kotona
Quentin Tarantinon esikoiselokuva Reservoir Dogs toi miehelle jonkinasteista kulttimainetta. Eikä Reservoir Dogs olekaan ihan turhan takia saanut kulttimainettaan, sillä itse pidän sitä parhaana Tarantinon leffana. Menestyksen makuun pääsyt Tarantino tekaisi seuraavaksi vuonna 1994 Pulp Fictionin, jota nyt käsitellään. Tämä elokuva saavutti erittäin suurta suosiotta, tosin omasta mielestäni se on heikompi teos kuin Reservoir Dogs. Ei Pulp Fiction silti mikään huono elokuva ole.
Pulp Fiction on kyllä mainitsemisen arvoinen elokuva tarinankerronnalliselta kannalta. Tämä on tärkeä osa episodielokuvan kehitystä. Pulp Fictionissa on muutama erilainen tarina, joiden hahmot kohtaavat toisensa sattumalta. Myös elokuvan kronologiaa on hieman rikottu. Tosin silti elokuvaa on melko helppo seurata, kunhan malttaa hieman keskittyä. Eihän tämä sinänsä ole uusi tekniikka, mutta varmasti nykyinen episodielokuvien buumi juontaa tästä juurensa. Ja varsin hyvin elokuvan tarinat saadaan nivottua yhteen pienillä yksityiskohdilla ja satunnaisilla kohtaamisilla.
Pulp Fictionin käsikirjoitus on erittäin toimiva. Dialogiltaan ei Pulp Fiction ihan Reservoir Dogsin tasolle yllä, mutta on kyllä tässäkin on paljon ikimuistoisia reploja. Etenkin Samuel L. Jacksonin ja John Travoltan jutut ovat todella hauskaa kuunneltavaa. Välillä on kyllä hieman haukotuttavaa dialogia, mutta useimmat heitot ovat todella onnistuneita.
Elokuvan tapahtumatkin on saatu hienon näköisiksi. Pulp Fiction kyllä etenee melko hyvin, vaikka joissakin kohdin on hieman turhaa tyhjänkäyntiä. Muuten elokuvan tapahtumat vyöryvät sellaista tahtia, ettei montaa haukotteluhetkeä tule. Huumoriakin on saatu kivasti mukaan lähinnä dialogin muodossa. Muutama kohtauskin on melko hykerryttävä. Väkivaltaa ei ole paljon, vaikka niin voisi elokuvan suomalaisesta lisänimestä päätellä. Mutta kun sitä esiintyy, niin silloin se on melko tiukkaa väkivaltaa. Verta lentelee runsaasti.
Hahmopuoli ei toimi tässä ihan parhaalla mahdollisella tavalla. Samuel L. Jacksonin näyttelemä Jules ja John Travoltan näyttelemä Vincent ovat erinomaisia hahmoja ja heidän touhujaan ja jutteluaan olisi kyllä mielellään seurannut enemmänkin. Heidät on kirjoitettu niin hyvin, että muut hahmot jäävät harmillisen laimeiksi. Ainakin Butchista (Bruce Willis), Mia Wallacesta (Uma Thurman) ja Marselluksesta (Ving Rhames) olisi saanut paljon enemmänkin irti. Näyttelijätyöskentelystä ei sen puoleen ole mitään valittamista. Jokainen tekee todella upeaa työtä.
Pulp Fiction on siis ihan hyvä elokuva, vaikka pienestä yliarvostuksesta kärsiikin. Kyllä Tarantinon esikoisleffa Reservoir Dogs lyö tämän elokuvan selkeästi. Tämä on kuitenkin melko hienoa seurattavaa, joka kyllä pitää otteessaan joitakin hetkiä lukuun ottamatta ihan hyvin.
nimimerkki: Ville
Pisteet:
Arvosteltu: 24.10.2007
Katsottu: Kotona
Ensinnä haluaisin sanoa pari sanaa: jotkut tulevat järkyttymään "alhaisesta" pistemäärästä, jonka annan, ja pihisevät itsekseen: "ei tuollaiset nulikat mitään ymmärrä". Siksi haluankin painottaa, että koetan hakea suurimmat syyt leffan ei-niin-suureen digailuun myös itsestäni. Toki tämäkin on jonkin sortin itsepuolustuskeino fanaattisilta elokuvan ystäviltä. Mutta niitä ystäviä vain on monenlaisia.
Pulp Fiction kertoo, olikohan niitä nyt kolme (?), limittäin niputtuvaa rikostarinaa: yhdessä pidetään (=John Travolta pitää) seuraa muuan isoherran vaimolle (Uma Thurman) ja puuteroidaan nenua peilin päältä. Toisessa nyrkkeilijä (Willis) tulee piekseneeksi hengiltä vastustajansa, ihmettelee, missä hänen isänsä antama kello on, ja ajautuu pieneen tappopeliin. Kolmannessa kaksi miestä (Travolta ja Jackson) lähinnä puhuu joutavia, tosin ihan kelpo joutavia, ja siinä sivussa yrittävät hankkiutua eroon ruumiista.
Kuten äskeistäkin rivien välistä lukemalla huomaa, minun suurin ongelmani elokuvan kanssa on se kuuluisa etenemistapa. En yksinkertaisesti saa yhdistettyä tarinoita toisiinsa niin, että pystyisin arvostamaan tarpeeksi tällaista kerrontatapaa. Mikäli niitä edes on tarkoitus saada nidottua yhteen VAHVASTI. Mutta kuten Leffatykin foorumeillakin joku taisi mainita: "Ei ihmisten tyhmyys ole Tarantinon vika".
Minkäänlaista funktiotakaan en saa oikein muodostettua elokuvasta. Mikä on tavoite, juoni, päämäärä, joka kuljettaa pätkää eteenpäin? Vaikka pitkin elokuvaa onkin ripoteltu vihjeitä väkivallan tarpeellisuudesta ja siihen suhtautumisesta, se ei tule esille tarpeeksi selvästi, eikä kanna elokuvaa niin hyvin kuin olisi tarvis. Mikäli sen on tarkoitus...
Edes viihdepuolella tämä ei onnistu täydellisesti. Maineikas dialogipuolihan on omastakin mielestä ihan hauskaa kuunneltavaa kaikkine hampurilaisjuttuineen, ja musiikitkin ovat oikein kivoja ja keventäviä lisiä, mutta jos nyt (ehkä jopa sairaalta kuulostavasti, mutta kaikkien pakollisena myönnettävänä) väkivalta lasketaan viihdearvoksi, ei tällainen realistinen kuvaus vaan ole innostavaa RoboCopin jo lähes absurdin verenkäytön katsomiseen tottuneelle harrastajalle.
Jotten mene täysin leffan parjaamiseen, voin sanoa suuren plussan tulevan näyttelytyöstä. On se kumma, ettei Samuel L. Jackson, tuo elokuvien vakionaama, vieläkään ole voittanut Oscar-pystiä. Ei muissakaan valittamista ole, paitsi Bruce Willisiltä olisin toivonut jotain yhtä jämerää kuin Die Hardin aikoihin.
Jos IMDb:n top-taulukoita on katsominen, en luultavasti ikinä opi katsomaan tykätyimpiä elokuvia. Itseni mielestä kun Fight Club ja Mafiaveljetkin ovat yliarvostettua kamaa. Kai tämä realistisuus ja taiteellisuus vain ovat liian vaikeaa katsottavaa. Olipahan leffassa kuitenkin hyvä tunnelma alusta loppuun, eikä katsominen sinänsä ollut edes vaikeata, vaikka näin itsellä jäikin moni asia lyömään tyhjää jälkeenpäin.
Ei tässä mistään huonosta elokuvasta siis todellakaan ole kyse, huonosta ymmärtämisestä ja liikasuurista ennakko-odotuksista lähinnä.
nimimerkki: Lore
Pisteet:
Arvosteltu: 24.10.2007
Katsottu: Kotona
Arvostelija
Lore
Vieras
"Any of you fuckin' pricks move, I'm gonna execute every mothafuckin' last one of ya!"
Pulp Fiction on kerrassaan uskomaton elokuva. Se on elokuva, joka yhdistää mieletöntä huumoria, väkivaltaa ja avojalkatwistiä. Se on elokuva, jota arvostellessa ei tunnu pisteet riittävän. Yhdessä Leonen Hyvät, Pahat ja Rumat-leffan kanssa, Pulp Fiction on universumin paras elokuva.
"So. Tell me again about the hashis bars."
Ensikosketukset Pulp Fictioniin sain 14-vuotiaana, kun Nelonen lähetti sen töllöstä. Sittemmin sen hankin DVD:llä. Jo ensi katsomisella tykästyin Pulp Fictioniin täysin, jo silloin se pääsi listani kolmen parhaan elokuvan joukkoon, nyt se on jaetulla ykkössijalla. Ensimmäisellä katsomisella suu loksahti auki: "Huh-huh. Mitä läppää." Seuraavat katsomiset avasivat jo juonenkulun. Ja yhä edelleen, noin 40 katsomiskerran jälkeen, jokaisella katsomisella avautuu jotain uutta.
"You know what they call a quarter bounder with cheese in Paris? They call it royale with cheese."
Pulp Fiction punoo yhteen kolme mestarillisesti kerrottua rikostarinaa, ja se on kolme tarinaa yhdestä tarinasta. Dialogi on kautta linjan nerokasta ja leffa painottuukin paljon dialogin nojaan. Näyttlijät ovat kaikki loistavia, varsinkin Samuel L. Jackson, Christopher Walken ja Bruce Willis. Myös muut hoitavat hommansa erittäin mallikkaasti kotiin. Ikinä Oscar-gaalassa ei ole yhtä ansaitusti palkittu mitään kuin QT parhaasta käsikirjoituksesta elokuvasta Pulp Fiction.
"We shoul have shotguns for this kind of deal."
Pulp Fiction alkaa unohtumattomalla prologilla, jossa Tim Roth ja Amanda Plummer suunnittelvat kahvilan ryöstöä. Sen jälkeen alkavat graafisesti yksinkertaiset, mutta pirun hienot alkuekstit, jossa Dick Dalen 'Misirlou' raikaa ja se muuttu pian Kool & the Gangin legendaariseen 'Jungle Boogie':en.
Alkutekstien jälkeen seurataan Samuel L. Jacksonin ja John Travoltan edesottamuksia ja siitä siirrytään Travoltan Uma Thurmanin avojalkatwistiin. Hetken päästä Bruce Willis varastaa shown. Sitten taas seurataan Travoa ja Jacksonia heidän törmätessään Rothiin ja Plummeriin. Ja ympyrä sulkeutuu. Aikahyppelyä käytetään jälleen kerran erittäin tehokkaasti hyväksi. Mikähän mahtoi olla ensimmäinen elokuva, joka vastaavanlaista hyppelyä käytti? Elokuvan yksi muistettavimmista kohtauksista on Travon ja Jacksoin välinen väittely jalkahieronnasta ja sitä seuraavasta äijien lahtaamisesta. (Tarkat juonikuviot taitavat olla kaikille jo sen verran selvät, etten niistä kovinkaan paljoa kerro, sillä niiden kirjoittamisessa menisi ikä ja terveys.)
"English motherfucker-do-you-speak-it?!"
Pulp Fiction on QT:n leffoista ensimmäinen johon tutustuin. Ajan saatossa kaikki äijän leffat on tullut katsottua moneen otteeseen. Voinkin helposti sanoa Pulp Fictionin olevan QT:n ehdotomasti paras elokuva, vaikka kaikki ovat täysien pisteiden arvoisia.
"Goddamn! That's pretty fuckin' good milkshake."
Pulp Fictioista on vaikea keksiä mitään pahaa sanottavaa, koska siinä ei ole yksinkertaisesti mitän huonoa. Pulp Fiction loistaa ennen kaikkea loistavilla näyttelijöillä, mahtavalla dialogilla, hyvällä musiikilla ja pirun kieroutuneella kässärillä. Tässä se vihdoinkin on: Tämä on paras!
"Fight of the night you might feel a slight sting. That's pride fuckin' with you. Fuck pride! Pride only hurts, it never helps. You fight trought that shit."
nimimerkki: The Wolf
Pisteet:
Arvosteltu: 15.03.2006
Katsottu: DVD
Arvostelija
The Wolf
Vieras
Yksi parhaimmista koskaan tehdyistä elokuvista! Pulp Fiction sisältää kolme toisiinsa omaperäisellä tavalla nivoutuvaa tarinaa jossa samat elokuvan päähenkilöt esiintyvät välillä suurissa, välillä pienissä rooleissa. Kaikkia henkilöitä ei tietenkään nähdä samassa stoorissa mutta joillain tavoin useimmat heistä liittyvät jotenkin kaikkiin tarinoihin. Jokaisessa "jaksossa" on omat sivuhenkilönsä jotka värittävät tarinaa ja tekevät elokuvasta mielenkiintoisemman.
Niin sanotut leffan päähenkilöt ovat mm. Vincent Vegan (Travolta) ja Jules Winnfieldin (Jackson) muodostama gangsterikaksikko jotka toimivat Marsellus Wallacen (Ving Rhames) palveluksessa sekä Butch Coolidge (Willis), uransa lopettamista harkitseva nyrkkeilijä, jota gangsterit jahtaavat. Bruce Willisin roolisuoritusta on turhaan haukuttu, sehän on yksi miehen parhaimpia. Butchin tarina on (vaikka toisin väitetään) mielestäni erittäin hyvä, itse asiassa se taisi iskeä minuun kaikkein eniten, vaikka kaikkien stoorien lähtökohdat ja tarinankulku ovatkin hyviä. Muita ei ihan yhtä tärkeitä mutta merkittäviä henkilöitä ovat Marsellus Wallace, hänen vaimonsa Mia (Uma Thurman) ja kaksi ravintolarosvoa (Tim Roth ja Amanda Plummer). Roth ja Plummer eivät tosin saa paljoa ruutuaikaa, sillä he esiintyvät vain alussa ja lopussa mutta silti heidän roolisuorituksensa ovat hyvin mieleenjääviä. Sivurooleissa nähdään mm. Quentin Tarantino, Harvey Keitel ja pikkuroolissa esiintyvä Cristopher Walken joka vetää hyvin pienen mutta tavallan merkittävän Kapteeni Koonin osan todella hyvin.
Dialogi on nokkela, näyttelijäsuoritukset loistavia, ohjaus on kunnossa ja elokuva kulkee sujuvasti eteenpäin. Juoni on hyvä ja tarinaan ripoteltu musta huumori piristää mukavasti eikä leffaan tylsisty missään vaiheessa. Tästä tulee sitten alkamaan tutustuminen Tarantinon tuotantoon, ja tähtäimessä onkin seuraavaksi se kauniin keltainen Quentin Tarantino-boxi. Siis paras rikoselokuva ja yksi parhaimmista näkemistäni elokuvista. Suosittelen.
nimimerkki: Elokuvafriikki
Pisteet:
Arvosteltu: 30.10.2005
Katsottu: Kotona
Arvostelija
Elokuvafriikki
Vieras
Pienimuotoinen rikoselokuva Reservoir Dogs nosti nimen nimeltä Quentin Tarantino kaikkien huulille, mutta vasta 1994 ilmestynyt Pulp Fiction räjäytti tajunnan ja teki Tarantinosta tunnetun, eikä syyttä. Pulp Fiction on edelleen upea elokuva, eikä sen teho ole 10 vuodessa häinnyt mihinkään. Samuel L. Jackson on yhtä cool nyt kuin kymmenen vuotta takaperinkin, eikä kiroilu ole koskaan kuulostanut näin hyvältä.
Erilaisista tarinoista koostuva elokuva esittelee monia kekseliäitä ja hauskoja hahmoja, sekä entistäkin parempaa dialogia. John Travoltan ja Samuel L. Jacksonin tulkitsemat gangsterikollegat Vincent Vega ja Jules nousevat eräänlaisiksi tarinan päähahmoiksi ja heille on onneksi suotu kaikkein eniten ruutuaikaa. Nerokkaat tarinat ovat liian kiemuraisia että kävisin ne tässä läpi, mutta elokuvassa nähdään edellä mainittujen gangstereiden lisäksi nyrkkeilijä Butch (Bruce Willis), gangsteripomo Marsellus Wallace (Ving Rhames), tämän vaimo Mia (Uma Thurman), kahvilan ryöstäjät Ringo (Tim Roth) ja Yolanda (Amanda Plummer) sekä monia monia muita hahmoja, jotka törmäävät toisiinsa elokuvan aikana muodostaen uheän kokonaisuuden. Jokainen tarina on kirjoitettu hyvin ja ainoastaan Butchin osuutta vaivaa pienoinen liikapituus ja paikoittainen tylsyys, joka ei pääse suuremmin häiritsemäään kokonaisuutta.
Näyttelijät ovat jälleen osuneet nappiin. Travolta on ehdottomasti elämänsä roolissa ja tulkitsee hahmoaan todella hyvin. Samuel L. Jackson ponnisti Pulpin myötä pinnalle, eikä käy ihmetteleminen. Jackson vetää roolinsa läpi sellaisella energialla ja tarmolla ettei moista olla ennen nähty. Bruce Willis on myös hyvä, vaikka ei täysin parastaan kehiin pistäkään. Ehkäpä Willisin tämänaikaiseen actionimagoon ei vain kehäketun rooli istu kunnolla. Uma Thurman on roolissaan hyvä ja onnistuu vakuuttamaan. Ving Rhamesin tulkinta gangsteripäälliköstä on myös mainio. Lyhyessä ajassakin Harvey Keitel, Eric Stoltz, Tim Roth ja erityisesti Christoper Walken onnistuvat vakuuttamaan. Jokainen hahmo on kirjoitettu hyvin, eikä mainiot näyttelijät juuri pahenna asiaa.
Dialogia tulikin jo kehaistua ja ihan aiheesta. Jokainen hahmo tuntuu olevan oikea sanaseppo, sillä juttua lentää millon mistäkin ja heitot pysyvät juuri sopivan hauskoina. Musiikkivalinnat ovat osuneet myös nappiin. Alkutekstien aikana soiva tunnari on kertakaikkiaan upea, eikä audiovisuaalinen puoli petä muutenkaan. Biisit on laitettu kohtiin jossa ne säväyttävät täysillä. Uma Thurmanin tanssiessa Girl, You'll Be a Woman Soonin soidessa taustalla, Bullwinkle part II:n säestämät John Travoltan heroiinipiikittelyt. Muutenkin Tarantino saa pidettyä kahden ja puolen tunnin pakettinsa hyvin kasassa. Tylsistyminen ei tule mieleenkään ja hahmoista muodostuu melkeinpä tuttuja kavereita joiden kanssa haluaisi viettää aikaa enemmänkin. Elokuvan maailma on ennalta-arvaamaton ja täysin moraaliton paikka, jossa puheet lentävät yhtä kovaa kuin luoditkin.
Pulp Fiction on äärimmäisen viihdyttävä elokuva. Mitään syvällisempiä analysointeja se ei kaipaa - jos Tarantinomainen huulenheitto ja ammuskelu eivät katsojaan uppoa, niin ei sitten itse elokuvakaan.
nimimerkki: Siperia Jones
Pisteet:
Arvosteltu: 28.12.2004
Katsottu: DVD
” Any of you fuckin' pricks move and I'll execute every motherfucking last one of ya!”
Noilla legendaarisilla sanoilla ja Dick Dalen Misirlou-biisillä starttaa todelliseen vauhtiin Quentin Tarantinon unohtumaton ja aikaleikittelyn parissa hääräävä Pulp Fiction. Pulp Fiction on Q:n ylivoimaisesti kirkkain mestarityö ja (rikos)leffojen suunnannäyttäjänä toimiva tekele. Tarina punoo yhteen kolme aivan erilaista rosoista tarinaa Los Angelesin riennoista. Samalla se nostaa paskanjauhannan taiteenlajiksi ja monta laskukäyräistä näyttelijää takaisin pinnalle. Ainakin John Travolta saa kiittää Q:ta uransa pelastamisesta. Ennen PF:ää John oli monille ”se pelle, joka tanssahteli jossakin 1970-luvun humpassa”, kun PF:n jälkeen John oli se ”v*tun cool tyyppi, joka twistasi Pulpissa”. Mutta hypähdetäänpä itse asiaan.
”We should have fuckin' shotguns.”
Vincent Vega (Travolta) ja Jules Winnfield (Samuel L. Jackson*) ovat tarinan päähenkilöt. Kaksi alamaailman karua kätyriä käyvät listimässä Marsellus Wallacen (Ving Rhames) vihamiehiä. Vincent on itsekeskeinen ja vaikeasti sopeutuva liero, jonka toiminta on välillä konkreettisen aivotonta, kun taas Jules vetää lainauksensa ja elämänoppinsa suoraan Raamatussa. Ja silti ristiriitainen kaksikko hoitaa jengiä pois päiviltä Quarter Pounderista filosoiden. Yeah, man.
”I love you Pumpkin!”
”I love you Honey Bunny!”
Pumpkin (mielestäni Tarantino-leffojen ykkösmies Tim Roth) ja Honey Bunny (Amanda Plummer) ovat rakastavaisia ja tavallisia pikkurikollisia, jotka sattuvat einestämään tavallisena päivänä tavallisessa kahvilassa. Harmi vain, että pikku mieliin sattuu juolahtamaan kiero juoni hassuun aikaan. Ehkä tähän osioon olisi sopinut se Tomppa-trilleri Collateralin hassu suomennuskohta paremmin: väärä aika ja väärä paikka taitavat olla nyt kyseessä. Mutta ei siitä sen enempää.
”In the fifth your ass goes down”
Butch (Bruce Willis) on vanha kehäraakki, jonka Marsellus Wallace soisi häviävän tärkeän matsin. Business on nimittäin pisnestä, vaikka sitä miten väänneltäisiin. Mutta Butchilla on myös omat (kiro)sanansa sanottava sekamelskaan. Tämä kolmas tarina on selvästi kahta väljempi homoraiskauksineen ja kaikkineen. Onneksi muillakin henkilöillä on pillit uimassa tässä pirtelössä…
”That's a pretty fuckin’ good milkshake. I don't know if it's worth five dollars but it's pretty fuckin’ good.”
Marsellus Wallacen tarkkaan suojeltu puoliso eli Mia Wallace (Uma Thurman), jääkaapinviileä ja toisten sotkuja siivoava Wolf (Harvey Keitel), lakanoitaan sureva Jimmie Dimmick (Tarantino itse) ja homo Zed (Peter Greene) tuovat vielä taatut lisämausteet sen ”fuckin’ burgerin” sämpylöiden väliin.
“Uuumm, this is a tasty burger.”
Aikamme supernörtti ja aivoittelija Tarantino väläyttelee siis kässärissään nerokkuuksia, mutta varsinkin dialogiosastolla Q on terävämpi kuin miekka Butchin kädessä. Ruoasta ja juomasta jauhetaan stooria kuin vanhoissa Enid Blytonin Viisikko – kirjoissa. Sillä erolla, että Pulpissa moinen sivuraiteille eksyminen kuulostaa äärettömään coolilta. Samuel L. Jackson on leffan ykkösjamppa, eikä onnistuneista taustatukijoista ihan lyhyellä listalla selvitä. Lance, tuo loistava Hynysen näköinen hevihippikin, on vielä tässä maineessa ilman mainintaa. Keitelin Wolf ei sekään oikeastaan yhtään parempi voisi olla. Christopher Walkenin tähdittämä muisteluchapter on ainoana hieman irrallinen.
”Rat may taste like pumpkin pie, but I'd never know 'cause I wouldn't eat the filthy motherfucker.”
Ja minkämoinen mahtaa olla tämä hurja sekoitus sitten mahtaa olla. Parin henkilön kohtalo ei ehkä ole ruusuisin, lähinnä saastaisen rotan kohtalo tulee mieleen, mutta toiset porhaltavat menestykseen kuin Tarantino Pulpin toimesta. Pulp Fiction on ehdottomasti vedenjakaja 90-luvun leffateollisuudelle ja Q:n ylivoimaisesti paras teos. Ainoa veroittava tekijä ja miinus tulee Butchin ympärille kasatun osuuden heikkoudesta. Kaikki muu hipookin taivaita. Pulp Fiction on coolimpi kuin Fonzie.
* = L. on tällä(kin) kertaa lyhenne sanasta LOISTAVA.
Pisteet:
Arvosteltu: 20.10.2004
Katsottu: Kotona
Tarinoita väkivallasta, niinpä niin. Pulp Fiction on nimensä mukaisesti episodielokuva, joka koostuu muutamasta, toisiinsa kietoutuvasta tarinasta. Ja tarvitseeko mainitakaan, että tarinat ovat enemmän tai vähemmän väkivaltaisia? Varsinaista juonta ei kannata lähteä selostamaan, sillä sitä ei voi kunnolla tehdä spoilaamatta muutamia tapahtumia, ja spoilerit haluan tietenkin välttää. Siirrytäänpä siis kritisoimiseen.
Pulp Fiction on Quentin Tarantinon toinen pitkä elokuva, ja ihmetellä täytyy että mies on saanut tällaisen tähtikaartin mukaan. No, hyvä vaan, loistavat näyttelijät hoitavat roolinsa hienosti, luontaisella vimmalla. Omasta mielestäni pläjäyksen valopilkkuja olivat Bruce Willis ja Harvey Keitel, mutta myös vanha kunnon Samppa Jackson tekee hienon suorituksen, eikä John Travoltakaan ole niin ärsyttävä kuin yleensä. Tarantino on hyvä ohjaaja, mutta vielä parempi käsikirjoittaja, ja se näkyy Pulp Fictionissakin. Naseva dialogi ja koomiset tilanteet väkivallankin keskellä jaksavat viehättää. Hatuunosto vaan.
Rikoselokuvien aatelia Pulp Fiction on, ei siitä pääse mihinkään. Muut Tarantinon leffat olen jo nähnyt, mutta Reservoir Dogs uupuu meikäläisen tietokannasta. Näkemistäni QT-pätkistä Pulp Fiction on toiseksi paras, Kill Bill 2:n jälkeen.
Pisteet:
Arvosteltu: 19.10.2004
Katsottu: Kotona
Pulp Fiction - tarinoita väkivallasta on episodielokuva, joka synnytti epälineaarisen elokuvakerronnan muodin 90-luvulla etenkin rikosgenren ohjaajien keskuudessa, jotka halusivat tehdä Tarantinon mestariteoksen kaltaisia elokuvia. Tarantinon toinen elokuva on hänen suurin mestariteoksensa, jota hän ei ole vielä pystynyt ylittämään, vaikka on tehnyt kolme upeaa elokuvaa tämän jälkeenkin.
Tarantino on kertonut, että hän halusi tehdä pari rikosgenren käytetyintä juonta ja sovittaa ne hänen pop-kulttuurillisia viittauksia sisältävään maailmaan, jossa puhutaan paljon turhia ja tehdään pahoja asioita. Vincentin (John Travolta) täytyy viedä pomonsa vaimo syömään ja Butch on maksettu kaatumaan nyrkkeilymatsissa, mutta voittaa ottelun tahallaan ja pakenee.
Leffa sisältää huimaavan määrän legendaarisia repliikkejä sekä kohtauksia. Vincentin ja Mian ravintolakohtaus on klassikko, samoin kuin Vincentin ja Julesin väliset sanailut. Kaikkein legendaarisin on kuitenkin se tarttuva tunnuskipale, joka nostaa katsojan odotukset korkealle, ja ei niitä petä, ei ainakaan minun tapauksessa pettänyt.
Näyttelijät ovat kauttaaltaan mahtavia. John Travolta nousu takaisin Hollywoodin pinnalle oli täysin Tarantinon ansiota, mutta hän on aivan loistava Vincent Vegan roolissa. Samuel L. Jackson tekee totuttua hyvää työtä Raamattua lainaavana Vincentin aisaparina Julesina ja Bruce Willis varastaa lopulta koko show’n pelottomana Butchina. Sivurooleissakin tavataan lahjakkaita näyttelijöitä: Eric Stoltz vakuuttaa Vincentin huumediilerinä ja Maria de Medeiros on loistava Butchin viattomana tyttöystävänä. Ja kun messissä on vielä laatunimet kuten Uma Thurman, Harvey Keitel, Christopher Walken, Ving Rhames sekä Rosanna Arquette, niin voi ihmetellä miten vain yhden elokuvan tehnyt Quentin sai näin suuret nimet elokuvaansa. Saattoiko kyseessä olla nerokas käsikirjoitus? Enpä tiedä.
Pulp Fiction kuuluu niihin harvoihin elokuviin, jotka olen tähän asti pystynyt katsomaan monia kertoja. Ja pystyn vieläkin. Siitä irtoaa joka kerralla uusia ulottuvuuksia, vaikka mysteerisen salkun sisältöä ei voida varmasti selvittää. Minun mielestäni siellä on kultaharkkoja, mutta teorioita on monia.
nimimerkki: Nelisilmä
Pisteet:
Arvosteltu: 17.08.2004
Katsottu: DVD
Arvostelija
Nelisilmä
Vieras
Tätä sanotaan 90-luvun parhaimmaksi elokuvaksi... Täytyy myöntää, että se on totta. Kun näin tämän ensimmäisen kerran 9-vuotiaana en saanut paljoakaan irti, koska se oli niin sekava. Nyt jälkeenpäin tajuan sen mestarin otteen mitä Tarantino käytti.
Kolme tarinaa väkivaltaa, rikollisuutta sekä rivoa kielenkäyttöä. Mestariteoksen aineet. Kaikki tarinat sitoutuvat ja risteilevät upeasti keskenään ja näyttelijöiden työ on erinomaista, jopa pikkuosien esittäjien. Samuel L. Jacksonilla ei olisi voinut olla parempaa läpimurtoa. Hänellähän tuntuu olevan luonnerooli mafiosona, joka siteeraa raamattua ja tyhjentää koko lippaan murhan yhteydessä.
John Travoltan comeback tapahtui myös tässä elokuvassa Oscar-ehdokkuuden kera. Siitä puheen ollen... Miksi tämä elokuva voitti vain yhden Oscarin vaikka oli seitsemän ehdokkuutta? Vaikka olihan kovia kilpailijoitakin, kuten Forrest Gump, joka taisi kerätä silloin eniten Oscareita.
Puhuminen on olennainen osa tätä elokuvaa ja se toimii todella hyvin, vaikka jotkut räiskimisenystävät eivät välitä siitä... Miettisivät uudestaan. Näyttelijöillä on ollut varmasti paineita opetella se kaikki puhuminen ja vielä lisätä siihen luonnetta. Voi todella sanoa, että tämä on 90-luvun paras elokuva. Eikös ole sanottu, että tämä antoi toimintaelokuville aivan uuden suunnan.
Pisteet:
Arvosteltu: 09.10.2002
Katsottu: Kotona
