Melko harvoin nousee ohjaaja yhtä puskista kuin Quentin Tarantino. Miehellä oli jo yksi kohtuullisesti menestynyt elokuva alla, mutta tuskinpa kukaan 90-luvun alkupuolella mietti, että tämä kaveri tekee yhden elokuvahistorian tunnetuimmista ja 90-luvun vaikutusvaltaisista elokuvista. No jos ajattelikin, niin ei sanonut sitä ääneen. Yhtä kaikki, Pulp Fiction on mahtava elokuva, ainutlaatuinen mestariteos.
Pulp Fiction on vasta toinen Tarantinon ohjaustyö hienon Reservoir Dogsin jälkeen. Hän myös käsikirjoitti elokuvan yhdessä Roger Avaryn kanssa. Pulp Fiction betonoi Tarantinon aseman Hollywoodin kärkiohjaajien joukossa ja loi hänen tyylistään eräänlaisen käsitteen. Kriitikot ja katsojat rakastivat elokuvaa, ja nappasipa se pari Oscar-ehdokkuuttakin. Tästä elokuvasta kelpaa kenen tahansa ohjaajan tulla muistetuksi.
Pulp Fictionin tarina on kaikessa omaperäisyydessään huvittava. Gangsteri Marsellus Wallace (Ving Rhames) lähettää apurinsa Vincent Vegan (John Travolta) ja Jules Winnsfieldin (Samuel L. Jackson) palauttamaan hänelle kuuluvaa omaisuuttaan. Vincent on sopinut vievänsä Marsellusin vaimon, Mian (Uma Thurman) ulos pitämään hauskaa pomon itsensä ollessa muualla. Samoihin aikoihin ikääntyvä nyrkkeilijä Butch Coolidge (Bruce Willis) sopii Marsellusin kanssa häviävänsä ottelussa pientä… palkkiota vastaan. Kaikki ei kuitenkaan suju kuin Strömsössä, ja tarina saa mitä kummallisimpia käänteitä.
Kaikkein hienoin piirre Pulp Fictionissa on kuitenkin käsikirjoitus eikä sille turhaan jaettu Oscaria tästä kategoriasta. Tarantino saa jokaisesta hahmosta todella persoonallisen upealla dialogilla ilman rautalangasta väännettyjä taustatarinoita. Keskustelivat hahmot sitten pikaruoasta, jalkahieronnasta, huumeista, auton naarmuttamisesta tai kahvista, keskustelu rullaa aivan kuin ruudulla olisi oikeita ihmisiä elokuvahahmojen sijasta. Pulp Fiction on muistettavien lainausten tykitystä alusta loppuun asti.
Toinen Pulp Fictionin hienous piilee sen kronologista järjestystä rikkovassa kerronnassa. Tarina on jaettu neljään kappaleeseen, jotka on sekoitettu mielivaltaiselta vaikuttavaan järjestykseen. Näin helposti lisätään mielenkiintoa kuitenkaan liikaa mutkistamatta tarinaa. Epäkronologinen kerronta mahdollistaa nerokkaat ja yllättävät juonenkäänteet, eikä herra Tarantino jätä tätäkään korttia kääntämättä. Lopussa ympyrä sulkeutuu hienosti, eikä voi muuta kuin ihailla Tarantinon taitoa pitää tällainen paketti kasassa.
Näyttely on erittäin tasokasta. Näyttelijävalinnat ovat osuneet kohdalleen täydellisesti. John Travoltan ja Samuel L. Jacksonin kemia toimii fantastisesti, ja hehän show’n loppujen lopuksi varastavat. Myös muut näyttelijät, etupäässä Willis, Thurman, Rhames ja Eric Stoltz huumediilerinä, tekevät hienot roolit. Myös Tarantinon aiemmissa elokuvissa esiintyneet Harvey Keitel (Reservoir Dogs) ja Christopher Walken (True Romance, tosin vain Tarantinon kirjoittama) loistavat jälleen rooleissaan.
Visuaalisesti Pulp Fiction ei ole vanhentunut juuri lainkaan paria öistä, hieman tökerön näköistä autokohtausta, kuvaputki-TV:tä ja lankapuhelimia lukuun ottamatta. Nykyisenä HD-aikanakaan Pulp Fiction ei näytä kulahtaneelta, vaan Blu-rayna elokuva on entistäkin nautittavampi kokemus. Visuaalisesti näyttävimmät kohtaukset sijoittuvat Elvis-klubi Jackrabbit Slim’siin. Värien käyttö sekä valon ja varjon toteutus on hoidettu hyvin.
Pulp Fictionin soundtrack ansaitsee oman kappaleensa. Tarantino on tunnettu taitavana musiikinkäyttäjänä eikä syyttä. Ällistyttävän osuvia biisivalintoja kuunnellessaan ei voi kuin ihmetellä, mistä naftaliinista Tarantino on kyseiset kappaleet esiin kaivanut. Useat laulut jumittuvat päähän pitkäksi aikaa, ja niitä tuleekin kuunneltua huomaamattaan viikkoja lopputekstien jälkeen.
Toimiipia Pulp Fiction myös (kenties parhaiten) komediana. Hahmojen typeryys on huvittavaa ja huumoria viljellään jatkuvalla syötöllä. Erityisesti kieron ja mustan huumorin ystävät nauttivat tästä elokuvasta. Väkivallastakin Tarantino onnistuu jollain ihmeen konstilla irrottamaan naurut. Hupia lisäävät viittaukset popkulttuuriin, jotka toimivat osana kokonaisuutta eivätkä pistä pahasti silmään.
Harvoin näkee elokuvaa, jossa lähes kaikki toimii alusta loppuun asti. Pulp Fiction lukeutuu edellä mainittuihin. Se on uskomattoman viihdyttävä, hauska, älykäs, kieroutunut ja mielenkiintoinen mestariteos. Ei siitä pääse yli eikä ympäri, että tässä on täyden viiden tähden elokuva ja pakollista katseltavaa jokaiselle elokuvan ystävälle.
