Pienimuotoinen rikoselokuva Reservoir Dogs nosti nimen nimeltä Quentin Tarantino kaikkien huulille, mutta vasta 1994 ilmestynyt Pulp Fiction räjäytti tajunnan ja teki Tarantinosta tunnetun, eikä syyttä. Pulp Fiction on edelleen upea elokuva, eikä sen teho ole 10 vuodessa häinnyt mihinkään. Samuel L. Jackson on yhtä cool nyt kuin kymmenen vuotta takaperinkin, eikä kiroilu ole koskaan kuulostanut näin hyvältä.
Erilaisista tarinoista koostuva elokuva esittelee monia kekseliäitä ja hauskoja hahmoja, sekä entistäkin parempaa dialogia. John Travoltan ja Samuel L. Jacksonin tulkitsemat gangsterikollegat Vincent Vega ja Jules nousevat eräänlaisiksi tarinan päähahmoiksi ja heille on onneksi suotu kaikkein eniten ruutuaikaa. Nerokkaat tarinat ovat liian kiemuraisia että kävisin ne tässä läpi, mutta elokuvassa nähdään edellä mainittujen gangstereiden lisäksi nyrkkeilijä Butch (Bruce Willis), gangsteripomo Marsellus Wallace (Ving Rhames), tämän vaimo Mia (Uma Thurman), kahvilan ryöstäjät Ringo (Tim Roth) ja Yolanda (Amanda Plummer) sekä monia monia muita hahmoja, jotka törmäävät toisiinsa elokuvan aikana muodostaen uheän kokonaisuuden. Jokainen tarina on kirjoitettu hyvin ja ainoastaan Butchin osuutta vaivaa pienoinen liikapituus ja paikoittainen tylsyys, joka ei pääse suuremmin häiritsemäään kokonaisuutta.
Näyttelijät ovat jälleen osuneet nappiin. Travolta on ehdottomasti elämänsä roolissa ja tulkitsee hahmoaan todella hyvin. Samuel L. Jackson ponnisti Pulpin myötä pinnalle, eikä käy ihmetteleminen. Jackson vetää roolinsa läpi sellaisella energialla ja tarmolla ettei moista olla ennen nähty. Bruce Willis on myös hyvä, vaikka ei täysin parastaan kehiin pistäkään. Ehkäpä Willisin tämänaikaiseen actionimagoon ei vain kehäketun rooli istu kunnolla. Uma Thurman on roolissaan hyvä ja onnistuu vakuuttamaan. Ving Rhamesin tulkinta gangsteripäälliköstä on myös mainio. Lyhyessä ajassakin Harvey Keitel, Eric Stoltz, Tim Roth ja erityisesti Christoper Walken onnistuvat vakuuttamaan. Jokainen hahmo on kirjoitettu hyvin, eikä mainiot näyttelijät juuri pahenna asiaa.
Dialogia tulikin jo kehaistua ja ihan aiheesta. Jokainen hahmo tuntuu olevan oikea sanaseppo, sillä juttua lentää millon mistäkin ja heitot pysyvät juuri sopivan hauskoina. Musiikkivalinnat ovat osuneet myös nappiin. Alkutekstien aikana soiva tunnari on kertakaikkiaan upea, eikä audiovisuaalinen puoli petä muutenkaan. Biisit on laitettu kohtiin jossa ne säväyttävät täysillä. Uma Thurmanin tanssiessa Girl, You’ll Be a Woman Soonin soidessa taustalla, Bullwinkle part II:n säestämät John Travoltan heroiinipiikittelyt. Muutenkin Tarantino saa pidettyä kahden ja puolen tunnin pakettinsa hyvin kasassa. Tylsistyminen ei tule mieleenkään ja hahmoista muodostuu melkeinpä tuttuja kavereita joiden kanssa haluaisi viettää aikaa enemmänkin. Elokuvan maailma on ennalta-arvaamaton ja täysin moraaliton paikka, jossa puheet lentävät yhtä kovaa kuin luoditkin.
Pulp Fiction on äärimmäisen viihdyttävä elokuva. Mitään syvällisempiä analysointeja se ei kaipaa – jos Tarantinomainen huulenheitto ja ammuskelu eivät katsojaan uppoa, niin ei sitten itse elokuvakaan.
nimimerkki: Siperia Jones
