Mulholland Drive (2001)

Mulholland Drivestä pelotellaan monesti. ”Ei sitä kukaan tajua”. ”Lynch on taas ottanut liian ison siivun huumekakusta”. ”Skitsoilua”.

Siksipä henkilöltä, jolta mm. Twin Peaks on jäänyt jo kahdesti kesken (syyt toki muita kuin laadullisia) ja jolle Blue Velvet oli yksi hurjimpia pettymyksiä koskaan, vaati kovasti sisua lopulta lähteä Lynchin oudoimmaksikin tituleeratun leffan pariin.

Kannatti.

Sitä ei voi juuri sen tarkemmin sanoa. Lynch on pistänyt palaset tarkalleen oikeisiin kohtiin ja toisaalta kerronnassa levittänyt palaset hajalleen hämmentääkseen katsojaa – eikä lainkaan pahalla tavalla tai niin, että homma liukuisi linjalle ”Ei voi tajuta”. Tajuttoman hyvä leffan lynchimäinen unenomainen ja vääristyneiden visioiden täyttämä loppu ainakin on.

Mulholland Drive henkilöityy elämänsä roolin vetävän Naomi Wattsin ympärille. Watts on jatkuvasti läsnä, hereillä, mukana tunteessa, minne leffan alati muuttuva lataus häntä sitten viekään. Alussa Naomi on liiankin pirteältä vaikuttava näyttelijänalku, uudessa ympäristössä, siitä tie vie mm. tunnetasolla räjähtävään koe-esiintymiseen, jopa paljaan pinnan maailmaan ja ihmissuhteiden verkostoihin. Laura Harring, tutun tumma vs. vaalea naispääosapari –yhdistelmän toinen puolisko lähinnä komppaa, mutta on silti vakuuttavassa vireessä muistinsa menettäneenä viehkeänä naisena. Justin Theroux laseineen on se kolmas linkki väkevässä tarinassa ja miehen sekä ohjaajan näkökulman mukaan tuova palanen.

Huolimatta siitä kuinka vahvasti Lynch on saanut leffansa näyttelijöiden varaan, on päävoimavarana juuri se ”usvaiseksi” ja ”skitsoksi” väitetty tarina Hollywoodin kuulusta kadusta, sen takana aukeavista mahdollisuuksista. Katuun tiivistyy paljon. Särjettyjä sydämiä, tallottuja unelmia, tähdenlentojen kauneimpia hetkiä. Oikeastaan kaiken sen Hollywoodin glamouriin liitettävän sälän Lynch esittää omalla kieroutuneella tavallaan. Taakkoineen, veroineen. Jopa lopulta niin, että sanoista ”usvainen” tai ”skitso” tulee ylistyssanoja.

Mulholland Drive on loistoesimerkki elokuvasta, joka tulee onnistuneiden käänteidensä isommaksi palaseksi kuin sen osasten yhteensä pitäisi edes olla. Angelo Badalamentin musiikki enemmänkin leijuu yllä harsona kuin soi. Tarina rikottuine aikajatkumoineen enemmänkin kohoaa korkeuksiin pala palalta kuin vain soljuu eteenpäin. Ja näyttelijät ovat enemmän kuin vain hahmoja tarinassa, stoorin kulku muuttaa ne lihaksi, eläväksi osaksi Mulholland Driven ympärille verhoutuvaa ja elokuvan kehdoksi kutsuttua satutarinapaikkaa. Lopulta Lynch ikuistaa vaikeuksien kautta valmistuneessa leffassaan omat jalanjälkensä elokuvan historiaa vahvasti kokeneeseen katuun. Syvälle. Kannattaa katsoa.

Kannattaa.

Pisteet:
Arvosteltu: 27.09.2008
Katsottu: Kotona

Arvostelija

Arsi T. Elokolikko
Ylläpitäjä
714 arvostelua

Ihmetyttää hieman, että miksi Blue Velvetiä ei arvosteta samalla mitalla kuin Mulholland Drivea. Kyllä Mulholland Drive on kaiken arvostuksensa ansainnut, mutta Blue Velvet on silti parempi. No Lynchin mestariteoksia molemmat.

Mulholland Drive on helvetillinen rakkaustarina unelmakaupungista. Leffa on yksi suurimmista mysteereistä mitä on vähään aikaan näkynyt. Jos esimerkiksi Blue Velvetin pystyy ymmärtämään ensimmäisellä katsomisella kovalla tarkkuudella, niin Mulholland Drivea et tule ensimmäisellä kerralla tajuamaan, olisit sitten millainen fakiiri tahansa. Siinä Mulholland Drive onnistuukin täydellisesti. Se pitää katsojan ruudun edessä koko kestonsa ajan, vaikka katsoja ei tajuasikaan mitään silti hän ei halua missata mitään, ja katsoo leffan mielellään uudelleen mahdollisimman nopeasti.

Mulholland Drive haastaa katsojaansa niin kovalla mitalla, etten muista yhtä haastellista elokuvaa katsoneeni. Eivät edes Tarantinon elokuvat kaikessa neroudessaan ja kieroudessaan tarjoa yhtä kovaa haastetta. Eikä edes nerokas Memento ollut niin haastava kuin Mulhooand Drive. Mementon sentään tajusin täysin jo kolmannella katsomisella.

Mulholland Drive ei ikävä kyllä loista näyttely suorituksilla. Naomi Watts, joka myöhemmin veti mahtavan roolin 21 grammassa on tässä leffassa varsin teennäinen. Eikä Laura Elena Harringinkaan näyttely taidoissa ole kehumista. Mutta onneksi sentään Justin Theroux vetää ässäroolin.

Mulholland Drive on ohjattu mestarillisella otteella. Vuodesta 1966 eteen päin elokuvia tehnyttä David Lynchiä voikin helposti kutsua yhdeksi aikamme parhaiksi ohjaajiksi. Lynch aloitti uransa Six Figures Getting Sick- nimisellä lyhytanimaatiolla vuonna 1966. Eikä Lynch ole unohtanut vieläkään mistä hänen uransa alkoi, vaan tekee vieläkin silloin tällöin animaatioita.

Onneksi Suomen DVD- julkaisu on kerrassaan mainio, eikä yhtä surkea kuin esimerksiksi Blue Velvetin julkaisu. Kuvan laatu on hyvä ja äänet raäjäyttävät tajunnan. Mukana on DD 2.0, DD 5.1 ja sokerina pohjalla DTS- raita. Harmi, ettei ekstroja laitettu mukaan enempää.

Mulholland Drive loistaa nerokkaalla käsikirjoituksella ja ennen kaikkea mestarillisella ohjauksella á la Lynch. Ja tietenkin Justin Theroux'n mahtavalla roolisuorituksella. Nämä seikat antavat intoa odottaa ensi vuoden uutta Lynch- rainaa Inland Empirea, mukana muun muassa Laura Dern ja Justin Theroux.

Olen varma, että Mulhollan Drivea tullaan vielä tulevaisuudessa kutsumaan klassikoksi, ellei se vielä sitä ole. Suosittelen lämpimästi.

"Mulholland Drive... That's Where I Was Going To..."

nimimerkki: The Wolf

Pisteet:
Arvosteltu: 19.12.2005
Katsottu: DVD

Arvostelija

The Wolf
Tähtääjä
73 arvostelua

Se ratkesi lopultakin. David Lynch on tunnettu tavastaan tehdä hankalasti ymmärrettäviä, monitasoisia ja mutkikkaita elokuvia. Mulholland Drive on juuri sitä. Se on mutkikas, hankala ymmärtää ja monella tasolla toimiva montaasi.

Alussa mustatukkainen nainen (Harring) joutuu onnettomuuteen ja horjuu sitten taloon nukkumaan. Samalla Hollywoodiin saapuu Betty (Watts), joka haluaa tulla suureksi tähdeksi. Näiden kahden naisen tiet kohtaavat ja ilmenee, että mustatukkainen on menettänyt muistinsa. Tämä mysteeri pitää selviyttää. Hiljalleen Betty ihastuu toiseen naiseen ja heille syntyy suhde, joka päättyy mustasukkaisuusdraamaksi.

Adam Kesher (Theroux) on elokuvaohjaaja, joka haluaa pitää asiat hallinnassa. Hän saa ankaran ukaasin valita juuri tietty nainen päärooliin ja jos hän haraa vastaan, häntä rankaistaan. Tämä ei ole mysteeri, vaan draama, mitä reunustaa monta omituista henkilöä.

Nämä kaksi tarinaa kietoutuvat toisiinsa ja mukana on jopa hieman absurdia huumoria. Kokonaisuutena voidaan arvioida, että Lynch kuvaa Hollywoodin unelmatehtaan inhottavaa ja epämiellyttävää puolta käyttäen apuna symboleita ja ajassa loikkimista. Päähahmot vaihtavat rooleja ja suhteita toisiinsa, mutta samalla Lynch ilmaisee koko bisneksen häikäilemättömyyttä.

Erityisesti lopussa oleva kohtaus, missä Diane Selwyn (Watts) neuvottelee Winkies-kahvilassa nahkatakkisen kovanaaman kilpailevalle näyttelijälle tapahtuvasta asiasta, mistä ei mainita katsoja saa lopullisen ja selkeän kuvan ihmisen raadollisuudesta. Tilanteen mutkikkuutta lisää se, että sama nainen on se, jota käskettiin ohjaaja-Kesherille, mutta eri kasvoilla.

Samassa kohtauksessa on huomattavissa, että elokuvan aikana Betty käy tarkalleen samassa paikassa ja neuvottelee tarjoilijalle nimeltä Diane. Lopussa tarjoilijan nimi on Betty. Tämä hyvin pieni yksityiskohta kertoo omaa raadollista kieltään Hollywoodin luonteesta ja saman kahvilan takapihalla asuva ruma mies on koko elokuvabisneksen symboli. Ruma ja pelottava, mutta samalla säälittävä. Hän on yksin ja kukaan ei sääli tätä kurjimusta.

Angelo Badalamentin musiikki istuu kuin valettu tarinaan ja Lynchin elokuville ominaiset elävät värit jyrkkien valon ja varjon vaihteluineen luo ainutkertaista tunnelmaa. Mestarillinen elokuva, joka tulee vain paremmaksi, kun siihen keskittyy. Neljä keskittynyttä katsomista se vaati, mutta lopultakin mysteeri ratkesi ja katsoja sai ansaitun elokuvanautinnon.

nimimerkki: Jurpo

Pisteet:
Arvosteltu: 11.09.2004
Katsottu: DVD

Arvostelija

Jurpo
Tähtääjä
271 arvostelua

"Älkää hakeko todellisuutta, ennen kuin se muuttuu todeksi" , kuuluu eräs ehkä kuvaavin Mulholland Driven repliikeistä. MD:n valovoima piilee siinä, että sen jaksaa katsoa aina uudestaan ja uudestaan nautintoa lainkaan heikentämättä. Lynch ei tälläkään kertaa petä. Elokuva onkin hyvä todistuskappale siitä, että David Lynch on nykypäivän paras elokuvaohjaaja.

Kaunis nuori nainen (Laura Elena Harring) menettää muistinsa auto-onnettomuudessa Mulholland Driven tienoilla synkässä Los Angelesin yössä. Hän piiloutuu tyhjään asuntoon, mutta pian paikalle pamahtaa Deep Riverin pikkukaupungista saapunut elokuvatähteydestä haaveileva nuori Betty (Naomi Watts). Yhdessä he alkavat selvittää mitä Mulholland Drivella oikein tapahtui ja mistä on peräisin mysteerinaisen laukusta löytynyt suuri rahasumma.

Samaan aikaan menestynyt elokuvaohjaaja Adam Kesher (Justin Theroux) joutuu tekemisiin
astetta isompien kihojen kanssa, kun hänellä ei ole enää valtaa päättää oman elokuvansa pääroolin vetäjästä. Samaan aikaan seurataan erilaisia pikkutarinoita, jotka ovat kuitenkin tarinan kannalta elintärkeitä. Vaan onko kaikki sittenkään niin yksinkertaista, ja sitä miltä se antaa näyttää?

Pieniin yksityiskohtiin tulee kiinnittää erityisen paljon huomiota, jos haluaa tästä jotain ymmärtää. Tärkeät asiat elokuvan avautumisen kannalta kuitenkin näytetään aika selvästi kameralla zoomaten, mutta ei kuitenkaan rautalangasta vääntämällä. Toden ja fantasian, tietoisuuden ja tiedottomuuden välillä liikutaan saumattomasti, eikä siirtymiä selitellä.

Takaumia on runsaasti, mikä elävöittää kerrontaa. Takaumia ei niitäkään selitellä perinteiseen tapaan ruutuun pyörähtävillä teksteillä, vaan katsojan annetaan tehdä kaikesta näkemästään omat tulkinnat, mikä onkin elokuvan paras puoli. Lynchille tärkeintä ei olekaan itse tarina, vaan se, että miten hän sen kertoo. Tämä elokuva täytyy nähdä monta kertaa. Se voi olla vaikeasti avautuva, mutta kun sen oivaltaa, se ehdottomasti myös palkitsee. DVD:ltä löytyy "David Lynch’s 10 Clues to unlock this thriller" ominaisuus, josta on paljon hyötyä tulkintoja muodostaessa.

Elokuvan alkupuolella Naomi Wattsin imelä ylinäyttely ärsyttää, mutta viimeisten puolen tunnin sisällä syy siihenkin selviää. Hän todistaa olevansa aika hyvä näyttelijä. Laura Elena Harring jää hieman edellä mainitun varjoon, mutta vetää siitä huolimatta osansa erittäin hyvin. Justin Theroux tuo mukaan ripauksen huumoria erikoisen päivän kokeneena Adam Kesherinä. Erikoismaininnan ansaitsee upea kohtaus karismaattisen Cowboyn (Monty Montgomery) ja Adamin välillä upeampaakin upeamman dialogin ryydittämänä.

Mulholland Drive sekoittaa hienosti kauhua, romantiikkaa, draamaa, psykologista
trilleriä ja hieman komediaa. Se on tyylipuhdas elokuva, jossa on selkeästi nykyklassikon aineksia. Vaikka elokuvan tapahtumat sijoitetaan Hollywoodiin, se ei ole Hollywood-elokuva. Itse asiassa sillä ei ole mitään yhteyksiä tyypilliseen Hollywood-elokuvaan. Tunnelmaa on nostattamassa myös Angelo Badalamentin mystinen musiikki. Tämä on elokuvataidetta kaikessa loistokkuudessaan. Mulholland Drive on yksinkertaisesti loistavasti tehty elokuva, jollaiseen vain harvat ohjaajat kykenevät.

Silencio...

nimimerkki: Low Rider

Pisteet:
Arvosteltu: 12.06.2004
Katsottu: DVD

Arvostelija

Low Rider
Käyttäjä
40 arvostelua

David Lynch on kiistatta amerikkalaisen elokuvan kiinnostavimpia ja luomisvoimaisimpia nimiä. Miehen absurdit, ihmismielen pahuutta ja elämän järjettömyyttä kuvaavat surrealistiset ja haastavat elokuvat ovat saaneet vankan kulttisuosion myös täällä Suomessa.

Tällä kertaa Lynch on sukeltanut Los Angelesin salaperäiseen maailmaan ja tarina alkaa siitä kun viehättävä nainen menettää muistinsa auto-onnettomuudessa. Huostapaikan hän saa juuri kaupunkiin muuttaneelta innostuneelta näyttelijättärenalulta, joka harjoittelee elokuvaroolia varten. Matkalla nähdään mm. sekopää elokuvaohjaaja, viisas vuokraemäntä, neuvoja anteleva cowboy, surkea palkkamurhaaja, sinisiä laatikoita, sinisiä avaimia, rahaa täynnä oleva salkku sekä paljon muuta.

Tässä siis ainekset kiehtovaan ja kimuranttiin mysteeriin, joka ei aukene kertakatsomisella mitenkään, mutta jonka rakkaustarina on elokuvan oivaltamisen jälkeen uskomattoman kaunis kuvitelma. Lisäksi Lynchin hovisäveltäjä Angelo Badalamentin loistava taustamusiikki on taas tärkeässä osassa.

Kehtaan miessukupolvea edustavana heterona todeta, että Mulholland Drive on kaunein elokuva minkä olen nähnyt.

nimimerkki: Johnny Cool

Pisteet:
Arvosteltu: 24.03.2004
Katsottu: VHS

Arvostelija

Johnny Cool
Vieras

Upeannäköinen nainen menettää muistinsa ja tapaa unelmakaupunkiin saapuneen upeannäköisen nuoren näyttelijän... Toisaalla murhaajanilkin työ menee niin ja näin, nuori ja lupaava filkkaohjaaja ei saa tehdä niin kuin haluaisi, ja kahvilan takapihalla asustelee joku ihmeen noitaolio. Siis... mitä ihmettä?

David Lynchin Mulholland Drive on yksi ihmeimpiä näkemimpiäni leffoja. Palapelimäinen mysteeri unelmien kaupungissa on sen verran vaikeaselkoista seurattavaa, että jäin leffan jälkeen istumaan sohvalle ja kelaamaan tapahtumia edestakaisin. Mikään kertakäyttöhomma ei ole kyseessä: vasta toisella kertaa homma aukeni, ja ymmärsin että kysehän on upeasta leffasta. Oma tulkinta on aina vain yksi tapa ratkaista arvoitus, enkä itse mihinkään syvempiin analyyseihin tässä revikassa tahdo paneutua: ajatuksia on miellyttävintä setviä itse (myöhemmin lisättyä - analyysiä janoavat voivat etsimällä löytää toki vastauksia mm. [a href="http://archive.salon.com/ent/movies/feature/2001/10/23/mulholland_drive_analysis/print.html"]täältä[/a], mutta antakaa ihmeessä omankin mielikuvituksen lentää... :)).

Ohjaajalle ominaista on upean tunnelman muodostaminen, eikä tämä ole poikkeus. Lynch käyttää toki kerronnalleen jo turhankin tyypillisiä muotoja, mutta ne toimivat. Mitään näkyvää uhkaa ei koko ajan ole, mutta niin siinä vain käy että katsoja pelkää tyhjiä huoneitakin.

On totta, että Mulholland Drivessa on etenkin Betty-hahmon kohdalla yliampuva näyttelijäsuoritus, mutta se on mitä luultavimmin ollut ohjaajan tarkoitus. Kun juoni aukenee, katsoja bonjaa tämänkin niksin. Lopussa Naomi Watts esittääkin hahmoaan hurjan realistisesti, eli taidoista ei homma ole kiinni. Muutenkin roolihahmot ovat mieleenpainuvia ja hyvin tehtyjä, sekä käsiksen että näyttelijäsuoritusten osalta.

Ei mikään ihme, ettei filkka uppoa kaikkiin, se vaatii katsojaltaan melkoista kärsivällisyyttä. Vaan teki Lynch ainakin omasta mielestäni taas hyvää työtä. Vuoden 2001 parhaimpia leffojahan tämä on selkeästi.

DVD on aika peruskamaa. Teknisesti hyvänlaatuisesta kiekosta löytyy ekstroina traileri, haastatteluita, b-rulla ja ohjaajan kymmenen vinkkiä mysteerin selvittämiseen. Jälkimmäinen on ominaisuuksista mukavin, eikä sekään sorru liikaan asioiden pureskelemiseen.

Pisteet:
Arvosteltu: 14.04.2003
Katsottu: DVD

Arvostelija

Pingutyyppi
Käyttäjä
210 arvostelua

A Love Story In The City Of Dreams

Kun kuulin tästä elokuvasta, en ollut lainkaan varma tulisinko siitä pitämään. Lynchin aiemmasta tuotannosta olin nähnyt kolme elokuvaa (Straight Story, Lost Highway, Blue velvet) eikä mikään niistä ollut tyydyttänyt. Odotin Mulholland Driveltakin juonellisesti vähintäänkin haasteellista, mutta tunnelmaltaan pitemmän päälle liian hidasta elokuvaa. Kuinka väärässä olinkaan.

Blue Velvettiä ja Lost Highwayta kiusannut halpa ulkoasu ei ollut enää ongelmana (lukuunottamatta loppukliimaksia) ja tunnelma oli aivan omaa luokkaansa. Lynch taitaa ahdistuksen ja pelon tunteen luomisen erittäin hyvin eikä sorru kliseisiin säikyttelyihin. Useissa arvosteluissa haukuttu ylinäytteleminen ei pistänyt minun silmiini. Ennemminkin se kantoi oman palansa elokuvan tunnelman luontiin.

Siinä missä päähenkilöt selvittävät omaa mysteeriään, saa katsoja yrittää päästä perille miten nämä kaikki kauniit kuvat toisiinsa liittyvät. Kronologinen kerronta ei kuulu Mulhollandin sanavarastoon. Kertakatsonta ei riitä, jos haluat ymmärtää kaiken.

Epäilyistä huolimatta Mulholland Drive on todellinen elämys. Huumori, mysteeri, rakkaus ja pelko ovat tuskin koskaan yhdistyneet näin voimakkaaksi kokonaisuudeksi.

Sai minut odottamaan Lynchin seuraavaa.

Nimimerkki: Ari

Pisteet:
Arvosteltu: 04.11.2002
Katsottu: Teatterissa

Arvostelija

Ari
Vieras

Kun elokuvan ohjaajana on absurdien ja salaperäisyyteen tukeutuvien elokuvien mies David Lynch, niin katsojan ei tarvitse odottaa pullamössöä. Ensi silmäyksellä irralliset kohtaukset saattavat nivoutua yhteen -tai olla nivoutumatta. Tämä on toisaalta virkistävää, sillä Pulp Fiction, Magnolia yms. ovat opettaneet ihmiset jo liiankin tehokkaaseen niputtamiseen.

Jos elokuvan pääosa on eniten näkyvillä olevien, niin pääosassa on kaksi underground filmien tähteä. Kaunis, seksikäs ja monotoninen Laura Elena Harring ja onnistuneen kaksoisroolin vetävä all-american applepie tyttö Naomi Watts. Tyttöjen roolihahmot on jätetty kuitenkin siinä määrin pinnallisiksi, että elokuvassa pääroolin varastaa seuraavan juonenkäänteen odottelu. Harring on tosin uskottava valinta hieman etäiseksi kaunottareksi, joka saa kenet tahansa vieteltyä. Elokuvan keskeisimmän miesroolin (Adam Keshnerina)tekee mm. Amerikan Psyko elokuvassa vilahtanut Justin Theroux. Elokuvan naisten tapaan Keshner ajautuu avuttomana olosuhteiden vietävänä ja jää sikäli vaille syvempiä luonteenpiirteitä.

Lukuisat sivuroolit maustavat elokuvasta juuri sen satumaisen ja surrealistisen kokonaisuuden, johon Twin Peaksin luojalta on totuttu. Surkealla tuurilla varustettu pikkurikollinen, sivukujalla majaileva "olio" ja pakollinen kääpiö ovat omituisuudessaan vahvoja ja elokuvaa kannattelevia elementtejä ja samalla vain pieni osa tätä Fellinimaista ihmisten sirkusta, joka ruudulla vilahtelee. Kun elokuvaa ei rakenneta muutaman henkilön, vaan tarinan kokonaisuuden varaan, niin on itse asiassa helpompi seurata elokuvaa tarinana. Angelo Badalamentin taustamusiikki sopii jälleen tunnelmaan kuin nyrkki silmään ja se kertookin jo jotain.

Mulholland Driven juoni voidaan jakaa ainakin kahdella tapaa kahtia. Toisaalta alun ja lopun tapahtumat ovat toisiinsa nähden ristiriidassa, mutta muodostavat samalla tapahtumille kehän, jolle ei missään vaiheessa ole loppuhuipennusta. Toisaalta taas elokuva seuraa kahden naisen välistä suhdetta ja samalla heidän ympärillään liikkuvia tapahtumia, jotka ovat taas osin totta ja osin tarua. Kokonaisuus on symboliikkaa vilisevä verkko, joka vie katsojankin mukaansa.

Mehukkaita kohtauksia, omalaatuisia roolihahmoja, satua, jota ei kannata edes yrittää prosessoida aivojen vasemmalla puoliskolla. Pituudestaan huolimatta elokuva, joka pitää kiinnostuneena vielä lopputekstien jälkeenkin. Elokuvana Mulholland Drive on jopa Lyncin mittapuulla mainio.

Nimimerkki: Yamma

Pisteet:
Arvosteltu: 26.10.2002
Katsottu: Teatterissa

Arvostelija

Yamma
Vieras