Kill Bill Vol. 1 (2003)
- Tuotantovuosi:
- 2003
- Ohjaajat:
- Quentin Tarantino
- Pääosissa:
- Chiaki Kuriyama, Daryl Hannah, David Carradine, Gordon Liu, Lucy Liu, Uma Thurman, Vivica A. Fox
- Maat:
- USA, Japani
- Pituus:
- 111 min
- Genret:
- Toiminta, Trilleri
- Elokuvasarja:
- Kill Bill Vol. 1, Kill Bill Vol. 2
Keskiarvo
Arvostelut (15): 
Pikatuomiot (929): 
Oma pikatuomio
Kesti kuusi vuotta ennenkuin nerokas ohjaaja Quentin Tarantino julkaisi uusimman elokuvansa. Hyvin menestyneen Jackie Brownin jälkeen Tarantino toi valkokankaille teoksen, missä verta ja brutaalia väkivaltaa ei todellakaan säästellä. Teos kantaa nimeä Kill Bill. Kokonaisena teoksena Kill Bill olisi ollut yli kolmen tunnin pituinen, joten Tarantino päätti laittaa teoksen kahteen osaan.
Kill Bill Vol. 1 kertoo nimensä mukaisestikin tappamisesta. Muuan Bill (David Carradine) hyökkää tappajaryhmänsä kanssa, entisen ryhmän jäsenen Mustamamban (Uma Thurman) häihin. Kukaan ei jää henkiin tappajaryhmän iskiessä. Bill päättää vielä homman tussauttamalla luodin raskaana olevan Mustamamban kalloon. Mustamamba ei kuitenkaan kuollut, vaan on koomassa neljä vuotta. Koomasta herättyään päähenkilömme laatii tappolistan, joka sisältää häihin hyökänneen tappajaryhmän jäsenten nimet ja tietenkin Billin. Sen jälkeen alkaakin ruumiiden täyttämä kostoreissu, jossa armoa ei tunneta.
Quentin Tarantino on ilmiselvästi sadisti ihminen. Sen verran veristä on Kill Bill ykkösen väkivalta, jota kutsutaan tarkemmin tyylitellyksi art-house väkivallaksi. Veri roiskuu kuin suihkulähteestä ja ruumiinosat täyttävät ruudun mustamamban kostoretkellä. Täysin vastenmielistä Kill Bill ykkösen katsominen ei kuitenkaan ole. Väkivalta ei ole pelkkää väkivaltaa, vaan mukana on myös roimasti mustaa huumoria. Aivan niinkuin Tarantinon muissakin elokuvissa.
Kaiken verisyyden alla piilee kuitenkin Tarantinon nerokkaat oivallukset. Kill Bill ykkönen on hyvin erikoislaatuinen elokuva. Tarina kulkee kronologisesti eteenpäin ja eri aikatasojen välillä hypellään. Tarinaa selkeyttävät takaumat ja kertojan taustoittava yksinpuhelu.
Tarantino on myös sekoitellut elokuvaan kungfuta, animea ja jopa westernoopperaa. Varsinkin tyylikkäästi piirretty animekohtaus on todella nerokas veto Tarantinolta.
Pulp Fictionista tuttu Uma Thurman sopii hyvin kylmän kostajan Mustamamban rooliin. Kerrankin saamme nähdä tässä, hyvinkin maskuliinisessa genressä, naispuolisen tappajan. Myös sivuroolissa näyttelevä Lucy Liu onnistuu luomaan kylmät väreet selkärankaan jäätävällä katseellaan.
Kill Bill ykkönen on jälleen yksi merkkipaalu lisää Quentin Tarantinon häikäisevään filmografiaan. Vajaa kaksituntisiin verikekkereihin on lisätty tunnelman erinomaisesti luovaa musiikkia, vavahduttavan erinomaista kuvaustekniikkaa, pitkät Tarantinon tyylille omaavaat dialogit, sekä mustavalko-kuva-vaihtelut. Kaikkien näiden omaperäisten seikkojen jälkeen on todettava, että QT on kiistaton nero ja Kill Bill on yksi omalaatuisimmista teoksista elokuvahistoriassa. Tappavan tyylikästä ja murhaavan nerokasta, sekä tietenkin täyden viiden pisteen arvoista.
Pisteet:
Arvosteltu: 05.08.2008
Katsottu: Kotona
Quentin Tarantinon Kill Bill –saagan ensimmäinen osa on käsittämättömän värikäs ja viihdyttävä elokuva, jossa niin sanottu roska-aines kohtaa taiteellisuuden haamurajat. Allekirjoittanut ei löydä Kill Billistä ja sen uskollisesta tyylistään mitään huonoa sanottavaa. Herra Quentin on nero!
Elokuvan perusidea on yksinkertainen: Kyseessä on kostoretki. Uma Thurmanin upeasti näyttelemä Morsian ottaa hatkat palkkamurhaajaryhmästä, ja ryhmän johtohahmo Bill kostaa suojatteineen Morsiamen rajun valinnan. Morsian ei kuitenkaan kuole, vaan palaa henkiin oltuaan vuosikaudet koomassa. Sitten alkaakin yksi kerrallaan tapahtuva Morsiamen toteuttama kostoretki, jonka viimeiseksi uhriksi on jätetty itse Bill.
Kill Bill eroaa merkittävällä tavalla Tarantinon aiemmista ohjaustöistä. Tavallaan tuttu kädenjälki näkyy, mutta muutoin leffa on täysin omalaatuinen. Mukaan tungettu anime-osuus on säväyttävää katseltavaa ja palvelee tarinan luonnetta täydellisellä tavalla. Liioiteltu väkivalta ja veren määrä kuuluu selkeästi asiaan ja monin paikoin Tarantino tekee kunniaa vanhoille samurai-leffoille ja japanilaiselle kulttuurille. Lisäksi Tarantinon tuntien musiikki on parasta A-luokkaa. Tunnelma luodaan ja sitä pidetään yllä musiikin avulla.
Elokuvan realistisuudesta voi keskustella ja olla montaa eri mieltä, mutta ennen kaikkea Kill Bill on tarkoitettu ykkösluokan viihteeksi, joka värikkyydellään jättää avomieliselle katsojalle hyvän fiiliksen. Vaikka ihmisiä mätetään kuoleman porteille kymmenkunta samurai-miekan avulla, ei väkivalta ole samanlaisessa asemassa kuin aiemmissa Tarantinon elokuvissa: Kuulostaa ilkeältä, mutta Kill Billissä tappaminen näyttää jopa hauskalta. Morsiamen taistelu ”Crazy 88” –nimistä joukkiota vastaan on loistava, ja viimeinen koitos talvipuutarhassa yltää jo elokuvallisen taiteen pariin.
Tarantinon tuntien elokuvan aikatasot on sekoitettu, mutta se ei haittaa tässäkään teoksessa alkuunsakaan. Lopussa tapahtuva hieno montaasi jättää katsojan vesi kielellä odottamaan toista osaa, jonka suosittelen katsottavaksi heti perään, mikäli vain mahdollista. Kummassakin Kill Bill –elokuvassa on vahvuutensa, heikkouksia ei oikeastaan yhtään. Ensimmäisen osan keskittyessä väkivaltaan ja näyttävyyteen, pureudutaan toisessa osassa enemmän tarantinomaiseen dialogiin ja filosofointiin.
Pisteet:
Arvosteltu: 28.02.2008
Katsottu: Kotona
Kuuden vuoden tauon jälkeen Quentin Tarantino palasi jälleen ohjauspuuhiin. Tarantino oli jo kauan halunnut filmata kostotarinan, ja tämä tuli toteen kaksiosaisen Kill Bill -elokuvasarjan myötä. Elokuva oli suunniteltu ensiksi yhdeksi pitkäksi pätkäksi, mutta sittemmin Tarantino jakoi sen kahteen osaan, ja yhden osan vielä viiteen kappaleeseen. Tässä arviointini kuvasta:
Elokuvan päähenkilö on Beatrix "The Bride" Kiddo (Uma Thurman), joka on DVAS:n (The Deadly Viper Assassination Squad) entinen tappajapimu, salanimellä Black Mamba. Itse pätkän alussa raskaana oleva Bride on menossa naimisiin. Juhlat loppuvat kuitenkin lyhyeen, kun paikalle saapuu kuokkavieraita. DVAS (Snake Charmer - Bill, Copperhead - Vernita Green, Cottonmouth - O-Ren Ishii, Sidewinder - Budd ja California Mountain Snake - Elle Driver) murhaa kaikki kappelissa olleet, ja lopulta heidän johtajansa, Bill (David Carradine), ampuu Mambaa päähän niin, että tämä vaipuu koomaan kuoleman siasta. Hän menettää tapauksessa lapsensa.
Ensimmäinen kappale heittää katsojansa suoraan toimintaan. Bride saapuu Vernita Greenin (Vivica Fox), yksi DVAS:n tappajapimuista, talolle ja tästähän tietysti syntyy kahakka. Seurauksilta kissatappelussa ei vältytä.
Kolmas kappale esittelee Vol. 1:n pääpahiksen, O-Ren Ishiin (Lucy Liu), traagisen lapsuuden. Kappale on leffan huonoin, koska se on toteutettu animella ja liioitellut verisuihkut eivät minuun iske.
Neljäs on leffan parhain ja samalla rauhallisin kappale. Ensiksi Briden on koottava tappolista, jotta saisi kostoreissun aloitettua. Tämän jälkeen hän tietysti tarvitsee hyvät varusteet, jotka hän saa suurelta miekkamieheltä, Hattori Hanzōlta (Sonny Chiba).
Viidennessä kappaleessa verilöyly on valmis alkamaan. Jälleen yliampuvat verisuihkut lentelevät rakennuksessa. Semifinaalitaistelussa Brideä vastaan asettuu nuori koulutyttö ja samalla O-Renin henkilökohtainen henkivartija, Gogo Yubari (Chiaki Kuriyama). Taistelu syö tunnelmaa itse finaalista, joka tulee melkein heti tämän taistelun jälkeen. Cottonmouth vs. Black Mamba - taistelu on toteutettu hienosti, mutta loppu tulee kuin salama kirkkaalta taivaalta.
Elokuvan jälkeen jää auki monta kysymystä, jotka aukeavat jatko-osassa - Kill Bill, Vol. 2. Uma Thurman onnistuu roolissaan loistavasti, samoin kaikki muutkin näyttelijät. Oli onni, ettei häntä korvattu muulla typykällä, kuten aluksi suunniteltiin.
Leffa on parhaita joita olen katsonut. Tarantino onnistui ohjaamaan loistoleffan kuuden vuoden tauon jälkeen, joka on saavutus minun kirjoissani. Huonoa leffassa on anime-osuus ja liialla verellä mässäily. Ilman näitä leffa olisi täyden viiden tähden pätkä!
nimimerkki: CanWol
Pisteet:
Arvosteltu: 01.06.2006
Katsottu: DVD
"Do you find me sadistic? I can assure you that right now on this point I am my most masocistic way."
Kill Bill yhdistää kaiken sen, mistä Tarantino on aina pitänyt. Mukana on samuraita, kung-fu:ta, animea, spagettiwesternin teemoja ja hurttia huumoria. Tästä yhdistelmästä ei voi tulla muuta kuin mestariteos, ja sitä se on. Harmillisesti studion painostuksesta elokuva jouduttiin jakamaan kahteen osaan ja vielä suuremmaksi harmiksi kakkososasta tuli hieman ylipitkä (mutta hyvä kuitenkin). Olisi ollut erittäin mielenkiintoista nähdä Kill Bill yhtenä elokuvana, jolloin se todennäköisesti taistelisi tiukasti maailman parhaan elokuvan tittelistä. Kill Billiä tulisikin arvostella kokonaisuutena, mutta on näköjään pakko arvostella leffat erillisinä.
Kill Bill tekee saman monelle näyttelijällä, mitä Jackie Brown teki Pam Grierille. Se herättää jo "kuolleen" näyttelijän "henkiin". Sonny Chibaa ei olla moniin vuosiin nähty valkokankaalla, mutta vihdoin herra pääsee mukaan keskelle sitä mitä parhaiten taitaa. David Carradineakaan ei oltu pitkiin aikoihin ennen Kill Billiä nähty. Olisin jopa valmis lyömään vetoa, että jos Bruce Lee vielä eläisi (rauha hänen sielulleen), hänet olisi ainakin yritetty saada leffaan mukaan. Mutta Kill Bill on selvästi eräänlainen tribuutti Bruce Leelle, sillä Uman puku on kuin suoraan Leen Game of the Deathista.
Kill Billin ehkä hienoin asia on sen tyylikäs musiikki. Mukana on paljon eri tyylistä musiikkia ja niiden yhdistelyä, ja tietenkin Ennio Morriconen elämää korskeammat soundit. Tarantino rakentaa kohtaukset hienosti musiikin varaan. Katsokaas The Crazy 88:n kävelykohtausta äänet poissa päältä. Niinpä, ei toimi ilman musiikkia. Samaa voi verrata Psykon suihkukohtaukseen, ilman musiikkia ei toimi. Muuta mainitsemisen arvoista musiikkipuolesta ovat Wu-Tang Clanin RZA:n hienosti toteutetut itämaistyyliset melodiat ja kakkososaa varten Robert Rodriguezin väsäämät musiikit. Ja tietenkin Bernard Herrmanin musiikit ovat kova sana. Suorastaan loisteliasta musiikin kierrätystä!
Juoni tiivistettynä: Palkkamurhaaja Black Mamba (Uma Thurman) on erittäin kyrpiintynyt. Hän herää vihdoin neljän vuoden koomasta. Entiset yhteistyökumppanit yrittivät murhata hänet hääkappelissa. Päävastuullinen on mies nimeltä Bill. Black Mamba päättää ryhtyä kostoretkelle, josta ei kukaan selviä hengissä.
Äkkiseltään juoni kuulostaa varsin yksinkertaiselta, mutta mitä se sitten todellisuudesa on? Se on ihailtavan yksinkertainen, vaikka myös melko syvällinen - mihinkään Fight Club tuloksiin ei sentään päästä ja hyvä niin. Kill Bill on ihailtavan suoraviivainen kostotarina. Juuri tälläistä taidonnäytettä varten elokuvateollisuus on syntynyt.
Kill Bill on ultratyylikäs ja väkivaltainen taide-elokuva. Verenvuodatukselle (tai oikeastaan lennätykselle) annetaan aivan uudet rajat. Kaikki realistisuuden rajat rikotaan kun verta lentää, mutta silti K18-merkintä tuntuu liioitetulta (tosin olen koko merkinnän olemassaoloa vastaan). Jos et vierasta veriurheilua tai moniselitteinen juoni ei ole vaatimus, en keksi mitään syytä ollea suosittelematta tätä elokuvaa.
Lyhyesti: Kill Bill on taidetta ja väkivaltaista sellaista, täydellinen elokuva. Mitään pahaa sanottavaa ei jää. Älä ota koko elokuvaa ihan vakavissasi.
Ja vielä: Mikä mielipuoli olisinkaan jos jättäisin antamatta täydet pisteet tälle täydelliselle kostofantasialle.
nimimerkki: The Wolf
Pisteet:
Arvosteltu: 22.03.2006
Katsottu: DVD
Quentin Tarantino suunnitteli kostoelokuvaa jo filmatessaan Pulp Fictionia. Kahvipöytäkeskusteluissa oli mukana Uma Thurman ja prokkis jäi itämään. Muutamia vuosia myöhemmin Tarantinon visto pää oli tuottanut tarinan Kill Bill, jossa raskaana olevan naisen pettää tappamiseen kyllästetty kolleegajoukko.
Vielä sattui matkalle yksi viivästys. Juuri kun ideaa piti alkaa siirtämään filmille, Uma Thurmanilla oli kyyti päällä. Tarantino harkitsi Uman paikkaamista toisella näyttelijällä, mutta päätti kuitenkin odottaa että Uma pääsee telakalta ja pikku-Thurman näkee päivän valon.
Nyt pitkällisen odotuksen jälkeen pätkä on valmis. Ehkä viivästykset jalostivat leffaa, sillä huippukamasta on kyse. Tekijänsä näköinen leffa on siis puhtaasti väkivallan varaan laskeva elokuva, ja Tarantino väistää tyylikkäästi sensorit vetämällä homman överiksi splatterin puolelle. Ja osa leffasta on kaiken lisäksi toteutettu animena. Näin katsojalle tehdään selväksi, että mihinkään näkemään ei kannata suhtautua täydellä vakavuudella.
Tarinana Kill Bill -ykkönen ei ole kummallinen, mutta lihaa luiden päälle on saatu erikoisilla Tarantino-vedoilla. Välillä sijaa saa aivan käsittämätön sivujuonne (miekan tekijän ja apulaisen keskustelu jne.) ja välillä hypätään musta-valkoleffan puolelle. Oikeestaan eri virityksiin ja eri leffatyylisuunnista omaksuttuihin juttuihin ei tarvitse kiinnittää huomoita. Kun kyseessä on Tarantino, niin on turha viisastella analyyseillä. Parasta on kun jättää ennakkoasenteet narikkaan ja koittaa selviytyä leffan läpi sekoittamatta omaa kuulaansa ihan täydellisesti.
Kakkososa filmattiin Matrixista tutulla tavalla samaan syssyyn. Itse en hirveästi innostu moisesta tekotavasta, koska leffojen itsenäisyys kärsii tästä pitkällä tähtäimellä. Mutta jätetään nyt kuitenkin onnistumisen optio Taralle.
Pisteet:
Arvosteltu: 29.07.2004
Katsottu: DVD
Entinen tappaja aikoo naimisiin. Hän on myös raskaana. Valitettavasti entinen pomo, Bill, pelmahtaa häihin ryhmänsä kanssa, eikä ole kiltisti. Ex-tappajamorsian saa luodin päähänsä, muttei kuole, vaipuu vain koomaan. Vuosien päästä hän herää, ja ensimmäinen ajatus joka mieleen juolahtaa on kosto.
Kill Bill vol.1 on ollut vasta vuoden teattereissa, ja tuli DVD:lle ihan vähän aikaa sitten. Mutta se on kerennyt muodostua jo kulttileffaksi, eikä suotta. Ohjaajamestari Quentin Tarantino on heittänyt paljon puhutun realistisuutensa romukoppaan, muttei ole luopunut kiinnostavista, monipuolisista ja jopa surkuhupaisista henkilöhahmoistaan, väkivallasta (ei todellakaan), mustasta huumorista tai näppärästä dialogistaan. Eikä lainailusta, ei. Ja Castingissäkin Tarantino on jälleen onnistunut loistavasti. Uma Thurman tekee loistavan, vimmaisen roolisuorituksen kostonhimoisena Morsiamena, ja Lucy Liun säälittävä keikistely Charlien Enkeleissä unohtuu helposti tämän elokuvan myötä. Ja musiikki. Kill Bill ensimmäisen osan musiikkiraita on kertakaikkiaan m-a-h-t-a-v-a. Tapa Lasku ääni 1 on myös erittäin visuaalinen kokemus. Kuvat ovat komeita, ja se että verta suihkuaa kuin puutarhaletkuista sopii erinomaisesti elokuvan hienoon tunnelmaan.
Mutta vielä ei ole kuvattu täydellistä elokuvaa, eikä Kill Bill vol. 1 ole lähelläkään sellaista. Suurin moka on ehdottomasti ylipitkä, mustavalkoistettu taistelukohtaus. Mustavalkoisuus on joissain leffoissa oikein hyvä asia, mutta joihinkin se ei sovi. Ja Kill Billin taistelukohtaukseen se ei todellakaan sovi. Mustavalkoisena veren suihkuaminen ei näytä juuri miltään. Ja ei, en sano että Kill Billin suurin ansio olisi verellä mässäily, sillä se ei todellakaan ole, mutta nyt tuo kohtaus muuttuu aivan tavanomaiseksi samuraimättötappeluksi, eikä ole edes erikoisen tyylikäs sellainen. Värillisenä verenlento olisi ollut hieno shokkiefekti. No, menisihän se näinkin, mutta kohtauksen suurin ongelma on se, että se on auttamattomasti liian pitkä, ja, mitä sitä turhaan kaunistelemaan, tylsä. Kuka jaksaa katsoa minuuttitolkulla mustapukuisten japanilaisten teurastusta? Kun värit palautuvat, palautuu tyylikin. Silti, tuo kohtaus on omiaan pudottamaan pisteitä puolikkaalla.
Kill Bill vol.1 on hieno toimintaelokuva, jolla on myös taiteellisia ansioita. Suosittelen ehdottomasti actionfaneille, taide-elokuvan ystäville, niille jotka pitivät Quentinin edellisistä elokuvista (sanon tämän tosin vain Jackie Brownin nähneenä) ja niille jotka ovat tykästyneet italowesterneihin tai samuraileffoihin, Kill Billissä kun on reippaasti vaikutteita kummastakin genrestä. Sitten varoituksen sana: Niille jotka eivät kestä verta tai viihteellistettyä väkivaltaa, älkää katsoko. Siitä huolimatta että Kill Bill vol.1 on taidetta, se on myös väkivaltaelokuva.
Pisteet:
Arvosteltu: 23.07.2004
Katsottu: DVD
Tarantinon neljäs ohjaus. Kohuttu. Kiistelty. Täynnä irvokasta väkivaltaa. Toimintadiggarit olivat ainakin innoissaan. Tarantino sai hieman respektiä ihmistyypiltä, joka antaa elokuvalle pisteet väkivallaan ja ikärajan mukaan. Mutta Kill Bill Volume 1 ei ole pelkkää miekan heilutusta ja veren suihkuamista, Kill Bill Volume 1 on taidetta.
The Bride(Uma Thurman) koodinimeltään Black Mamba oli Deadly Viper Assassination Squadin jäsen. Eräänä päivänä hän kuitenkin päätti lopettaa nämä hommat. Roikan pomo eli Bill oli toista mieltä. Bill aiheutti tilanteen, jonka seurauksena The Bride joutui neljän vuoden koomaan. Aikaa kului ja The Bride heräsi. Ja hän on hel**tin vi**uuntunut.
Väkivalta, kiroilu, sadistiset henkilöt, sekä mustat puvut ovat Tarantino-elokuvien peruselementtejä, jotka eivät petä. Jo näillä aineksilla QT pystyy luomaan kulttielokuvan, kunhan kehittelee siihen kekseliään kässärin ja lisää vielä arkisia elementtejä. Henkilöt puhuvat siitä mistä tavanihmisetkin puhuvat. Pulp Fictionin Julesin ja Vincentin keskustelut ovat mainiota kuunneltavaa juuri tämän seikan takia. Samojen Julesin ja Vincentin ansiosta hautausurakoitsijoiden näköiset miehet näyttävät uskomattoman cooleilta. Ja Tarantino luottaa tähän faktaan eräässä leffan kohtauksessa, jossa O-Ren Ishii(Lucy Liu) kävelee Kato-naamioisten ja mustapukuisten henkivartijoidensa kanssa. Kun tämä on vielä kuvattu hidastuksen niin kyseessä on koko leffan taiteellisin kohtaus.
Veikeiden, jos niin voi sanoa, henkilöiden kirjoitusta on eräs Tarantinon parhaita lahjoja näpsäkän dialogin ohessa. Eikä Kill Bill Vol. 1 petä. Jokainen kahdella jalalla kävelevä olento aina The Bridesta perverssiin hoitaja-Buckiin on jollain tapaa vinksahtanut, eikä kaihda mitään väkivallan tekoa. Silti, aika suuri osa näistä sadisteista on aika sympaattisia ja helposti samaistuttavia. Bridella on täysi oikeus olla hel**tin vi**uuntunut, eikä edes Bill, jonka pitäisi olla elokuvan "pahis" tunnu niin hirveän ilkeältä mieheltä.
Ja viimeiseksi elementiksi jää väkivalta. Väkivallalla on ollut hyvin tärkeä rooli kaikissa Tarantinon leffoissa. Hitto, Pulp Fictionin perään lisättiin suomennoksessa "Tarinoita Väkivallasta" Väkivalta on ollut myös hyvin luonnollinen asia Tarantinon maailmassa. Pulp Fictionissa ampuminen Marvinia naamaan oli lähes yhtä luonnollista kuin purkkapallon poksautus. Kill Bill Vol. 1 on tosin aika erilainen verrattuna edeltäjiinsä. Tässä leffassa väkivalta on todella ylilyövää. Lyhyen, mutta todella hienon anime-kohtauksen verisuihkut ovat todella ymmärrettävissä, mutta kun Chapter 5:ssa eli "Showdown at House of Blue Leaves" heeboista lentelee vähintään 50 litraa verta. Samaan aikaan tuliterä Hattori Hanzo-miekka leikkaa lihaa grillipihveiksi ja luut pilkkoontuvat sopiviksi Mustille. Kyllä karskimpikin toimintadiggari on ällikällä lyöty. Jo pelkästään Chapter 5 on koko Schwarzenegger- ja Stallone-tuotannon arvoinen.
Ohjauksessa Tarantino on pysynyt omalla varmaksi tunnetulla reviirillään. Paljaita jalkoja, pitkiä loitonnuksia ja lähennyksiä, sekä todella hyvä tyylitaju musiikin ja kohtauksen yhdistämisessä. Elokuvahulluksi tunnustautunut Tarantino on kertonut, että suuri osa leffan aineksista on lainattu(kiltimpi versio kopioinnista) muista leffoista. Mies vain yhdistelee nämä osat kuin palapelin ja voilà... Mestariteos. Tämä seikka on herättänyt halveksuntaa joissakin piireissä ja oikeastaan ihan syyttä. Eikö Clint Eastwoodkin käyttänyt Sergio Leonelta ja Don Siegeliltä oppimiaan nikseja elokuvassaan Armoton? Missä on ero?
Suurin pettymyksen aihe Kill Bill Vol. 1:ssä on Tarantinolla ominaisen hävyttömän hauskan dialogin puute. Tämä on suuri osa Tarantino-pätkissä, mutta Volume 2:ssa tämä kuulemma korjaantuu. Muuten tämä on sitä ehtaa Tarantinoa, joka ihastuttaa ja vihastuttaa. Tässä tapauksessa ihastutti.
Pisteet:
Arvosteltu: 04.07.2004
Katsottu: DVD
Kill Bill vol 1 alkaa kun verille piesty nainen saa kuulan kalloonsa ja vajoaa koomaan. 4 vuotta myöhemmin tämä nainen herää ja huomaa että kaikki mitä hän on rakastanut on poissa. Aviomies, syntymätön lapsi ja 4 vuotta elämästä. Tämä morsiameksi kutsuttu nainen on tullut palkkatappajakollegoidensa pettämäksi ja nyt on aika kostaa. Pienen harjoittelun jälkeen kävelykin alkaa jo sujua ja sitten voidaan alkaa tasoittaa tilejä - lopuksi olisi tarkoitus päästä päiviltään koko tappo-operaation pomo, Bill.
Quentin Tarantinon ohjaama ja käsikirjoittama Kill Bill (vol 1) on hatunnosto Tarantinon omille leffasuosikeille eli tässä tapauksessa etupäässä kung-fu ja samuraileffoille. Tarantino tapansa mukaan leikittelee ajalla, joka toimii jälleen hyvin. Musiikki on parasta A-luokkaa ja svengaa täysillä. Tarantino osaa käyttää upeasti musiikkia luomaan aivan oman ilmeensä kohtauksiin. Myös värienvaihtelua, kuvanjakautumista ja muuta visuaalisesti hienoa kikkailua on tämä leffa pullollaan, vain Tarantinolle tyypillinen nokkela dialogi jää hieman ontumaan.
Uma Thurman vetäisee roolinsa verentahrimana morsiamena ihailtavalla energisyydellä ja pistää itsensä täysillä likoon. Billiä ei kuulla kuin äänenä, eikä hänen hahmoonsa pääse syventymään sen paremmin, sen sijaan Lucy Liun esittämä O-Ren on toimiva ja hyvin ideoitu hieman sekopäinen japanin alamaailman johtaja. Chiaki Kuriyaman esittämä Gogo on O-Renin henkivartija ja varsin onnistunut, joskaan ei kovin uskottava psykopaatti, mutta Kuriyama vetää roolinsa hyvin. Sonny Chiba miekkoja valmistavana Hattori Hanzona on varsin mielenkiintoinen hahmo, jota olisi mielellään nähnyt lisää. Daryl Hannahin rooli Elle Driverinä jää yhden sairaalakäynnin ja lopun muutaman sekunnin varaan, mutta tässäkin ajassa Hannah onnistuu näyttämään, että hän ei ole mikään turha valinta rooliin. Vivica A. Foxin esittämä Venita Green jää sen sijaan hieman taka-alalle.
Vaikka leffan väkivaltaisuudesta on ollut paljon haloota, on se enemmänkin sarjakuvamaista splatteria, kuin realistista vuodatusta ja sinänsä leffan k-18 leima on vähän liioiteltu. Taistelukohtaukset ovat hienoja, sitä ei käy kiistäminen. Varsinkin morsiammen ja Gogon, kuin myös morsiammen ja O-Renin taistelut ovat hienoa katseltavaa. Iso joukkotappelukin on hienoa katseltavaa, mutta massiivisuudessaan ehkä hieman liioiteltu, eikä siksi pääse kahden aikaisemmin mainitun taistelun tasolle.
Kill Bill Vol. 1 ja Vol. 2 ovat varsin erilaisia leffoja ja toimivat molemmat itsenäisestikin hyvin. Vol 2:ssa paneudutaan enemmän Tarantinomaiseen dialogiin, kun taas Vol 1:ssä se jää puuttumaan melkein kokonaan. Noh, tämä puute korvataan sitten kasalla verta ja irtoraajoja. Mitään oikeasti huonoa en Vol 1:stä keksi, se on täyttä toimintaa ja vieläpä äärimmäisen hienoa sellaista.
nimimerkki: Siperia Jones
Pisteet:
Arvosteltu: 05.06.2004
Katsottu: DVD
Kill Bill vol. 1 on Quentin Tarantinon neljäs (hyvin väkivaltainen ja karu) ohjaus. Muita hänen ohjaamiaan elokuvia ovat olleet esimerkiksi Jackie Brown sekä Pulp Fiction. Tähän elokuvaan on yhdistetty japanilaiset taistelulajit ja länkkärimäinen tunnelma, mutta myös japanilainen anime ja mustavalkoinen kuva. Nämä piristävät mukavasti taistelukohtauksia ja tekevät tästä elokuvasta erilaisen.
Black Mamba (Uma Thurman) on palkkamurhaaja, joka on menossa naimisiin ja on sen lisäksi raskaana. Hänen entinen työnantajansa ja rakastajansa Bill (David Carradine) tekee häistä nopeasti lopun, kun hän ryntää sisään tapporyhmänsä kanssa ja jättää jälkeensä vain verisen kappelin sekä ruumiita. Black Mambasta ja hänen lapsestaan on tehty loppu heti alussa, vai onko? Neljä vuotta myöhemmin Black Mamba, jonka oikeaa nimeä ei paljasteta kertaakaan elokuvan aikana, herää sairaalasta. Hän on menettänyt lapsensa, ja alkaa väkivaltainen reissu Billin luo. Black Mamban ainoana tavoitteena on tappaa kaikki jotka tappoivat hänen lapsensa, ystävänsä ja miehensä - ja erityisesti tappaa Bill.
Kill Billistä erikoisen teki anime- sekä mustavalkokohtaukset, jotka toivat lisämaustetta elokuvalle. Quentin Tarantino on todella loistavasti onnistunut miksaamaan kiinnostavan juonen taitaviin taistelukohtauksiin. Tämä on varmasti yksi aikamme parhaimmista väkivaltaelokuvista, ja se sopii erinomaisesti samaan kategoriaan Pulp Fictionin kanssa.
Näyttelijät suoriutuvat hyvin vaativista rooleistaan ja he eläytyvät loistavasti hahmoihinsa. Varsinkin Uma Thurman loistaa tässä roolissa ja tämä tuo hänelle varmasti enemmän menestystä kuin mitä Pulp Fiction hänelle toi. Myös Lucy Liu oli vakuuttava roolissaan ja hyvin aidon oloinen. Ainoa miinus oli Daryl Hannah, jolla olisi saanut olla hieman enemmän vuorosanoja tässä elokuvassa, mutta muuten täydet pisteet näyttelijöille ja hahmoille.
Juoni oli sekä järkyttävä että hauska. Se oli omaperäinen, kuten Tarantinon muutkin juonet tähän mennessä, ja sitä jaksoi seurata. Juoni olisi pysynyt hengissä myös vähemmällä väkivallalla. Kuitenkin väkivalta oli hyvin mieluisaa ja aseet joita käytettiin olivat todella kauniita. Olin todella ilahtunut myös anime-kohtauksesta, jossa käytettiin väkivaltaa, se oli lempikohtaukseni koko elokuvasta. Myös ajoittainen mustavalkoisuus oli hyvin piristävä lisä elokuvalle ja se toi uutta ulottuvuutta koko tarinalle. Elokuvan musta huumori oli loistavasti piilotettu kohtauksiin ja myös veren ylenpalttinen roiskuminen sai virneen kasvoille.
Elokuvassa ollut musiikki oli viihdyttävää ja ne toivat hyvin esiin tunteita. Se oli myös melko vaihtelevaa, joten siihen ei kyllästynyt. Musiikki oli vaihteeksi sellaista että se ei hukkunut kohtauksiin, vaan ne täydensivät toisiaan. Se sopi siis elokuvaan kuin nenä päähän.
Kokonaisuutena Quentin Tarantinon Kill Bill Vol. 1 siis oli hyvin myönteinen kokemus, jota jaksaa katsella yhä uudestaan ja uudestaan. Sukupuolellakaan ei ole väliä, koska väkivalta miellyttää miehiä ja Uma Thurmanin sankarimaisuus viehättää naisia. Minä suosittelen tätä elokuvapläjäystä siis kaikille rajun väkivallan ja mustan huumorin ystäville. Kuitenkin pieni varoituksen sana heikkohermoisille: elokuva saattaa olla väärä valinta henkilöille, jotka eivät siedä todella rankkaa väkivaltaa tai verta, koska niitä tässä elokuvassa riittää vaikka muillekin jaettavaksi. Älkää unohtako, että vaikka tämä elokuva on nuorison suosiossa, se on hyvin raaka tarina murhaajista ja sopii vain aikuisille.
nimimerkki: earthspirit
Pisteet:
Arvosteltu: 04.06.2004
Katsottu: DVD
Arvostelija
earthspirit
Vieras
1990-luvun parhaaksi ohjaajaksi tituleeratun Q. Tarantinon neljäs ohjaus (lisäksi Neljä huonetta-leffan päätösosio on ison Q:n käsialaa) saapui teattereihin vuonna 2003. Lähes poikkeuksetta kaikki arviot hehkuttivat Tarantinon kunnianosoitusta spagettiwesterneille ja vanhoille kung fu-pätkille. Kuitenkin KB:n ykkösosaan tulisi suhtautua paljon kriittisemmin, sillä se on erittäin kaukana mestariteos Pulp Fictionin laadusta tai viidestä tähdestä. Erilaisen ilmapiirin Tarantino on silti onnistunut luomaan lainaamalla useista eri lähteistä, ja saanut vieläpä ujutettua peruskikkojaan mukaan sopivasti.
Tarantino tunnetusti jakoi yhdeksi pitkäksi pätkäksi suunnitellun Kill Billin ensiksi kahteen osaan ja sitten nämä osat vielä chaptereihin. Itse jaoin leffat samassa hengessä ja annoin tähtösiä joka osiolle. Seuraavana onkin vuorossa tapaus nimeltä Kill Bill vol. 1 ja sen hauskat aikahyppelyt (huom. lievä spoilerivaroitus!).
Intro: Leffa alkaa. Black Mamba (Uma Thurman), tuo huono-onninen morsio, makaa maassa verisenä. Lähikuvat verisestä morsiosta ovat aika järkyttäviä. Itse Kill Bill seisoo aseen kanssa kuvan ulottumattomissa, ja aseen lauetessa Morsiamen kasvoihin kostoretki on valmis alkamaan. Alkutekstit rullaavat verinäytelmän päälle.
Chapter 1: "2". Aloitus on taattua Q:ta. Aikaleikittely alkaa, ja kuva vie katsojan suoran Vernita Greenin (Vivica A. Fox) ja Morsion väliseen taisteluun. Pintanaarmuilta ja lasinsäpäleiltä ei aloituksen rajussa väännössä vältytä (lupaava aloitus: 4 tähteä).
Chapter 2: The Blood Splattered Bride eli aikahyppy takaisin neljän vuoden taa. On aika tutkia mitä Uma oikeastaan on kostamassa, ja miksi hänen taistostaan tulee maailman rankin kostoreissu. Syyksi selviää pääpahis Billin ja hänen neljän ammattitappajansa järjestämä julma joukkomurha. Ainoa henkiin jäänyt on Black Mamba, mutta hänkin menettää vatsassaan olleen lapsen sekä neljä vuotta elämästään. Chapteriin sisältyy myös Morsion herääminen neljän vuoden koomastaan, ja mukana on myös mukavaa Tarantino-huumoria Pussy Wagon-auton muodossa (arvosana 3.5).
Chapter 3: The Origin of O-Ren. Seuraavaksi Tarantino vie katsojan seuraamaan ykkösosan päävastustaja O-Renin (Lucy Liu) elämänkertaa. O-Renin lapsuus on kuvattu animepätkän avulla. Itse en ole animen ystävä, eivätkä osan liioitellut verisuihkut onnistu naurattamaan (vaihtelua toki, mutta 2.5).
Chapter 4: The Man from Okinawa. Chapter, jota kutsun nimellä miekka. Kostokuntoon toivuttuaan Morsion on aika kostaa viidelle pahikselle. Kostoa varten tarvitaan parhaat välineet, ja niinpä matka suuntautuu kohti Tyynen Valtameren saaristoa, ja mainion Hattori Hanzon (Sonny Chiba) miekkapajaa. Osio etenee nerokkaiden musiikkivalintojen tukemana, ja rauhallinen dialogi vie mukanaan (5 tähteä).
Chapter 5: Showdown at House of Blue Leaves. On ykkösosan loppuhuipennuksen aika. Uma saapuu Japaniin keltaisessa nahkapuvussaan (Bruce Lee-viittaus?). Järjetön verenvuodatus saa luvan alkaa. O-Renin kätyrit kaatuvat maahan välillä raajattomina, välillä päättöminä. Gogon (Chiaki Kuriyama) kanssa käyty taistelu on visuaalisuudessaan parasta antia. Sitä seuranneen jättisupermestauksen sen sijaan olisi voinut jättää suosiolla pois, sillä musiikista ja omaperäisistä kuvakulmista huolimatta silpominen on uskomattominta kakkaa, mitä olen aikoihin nähnyt. Taistelu O-Ren versus Black Mamba pelastaa jälleen varsinkin musiikkivalintojensa ja tylyytensä vuoksi. Tästä kostoretki jatkuu kohti kakkososaa (pisteet vain 2).
Volume ykkösen päättyessä olo on hieman sekava: ääniraita ja chapter 4 olivat täydellisiä, mutta naurettava väkivaltaleikittely ja kehnon oloinen juoni eivät yksinkertaisesti sytytä. Pisteet Tarantinolle ja musiikkivalinnoille. Dialogi- ja ideaosastolla sen sijaan oli tällä kertaa aika hiljaista.
Pisteet:
Arvosteltu: 01.06.2004
Katsottu: DVD
Kill Bill on kauan odotettua lisää Tarantinon ohjaustöiden joukkoon. Muut leffat häneltä ovat jo arvostettuja. Valitettavasti Kill Bill ei ansaitse mielestäni sitä samaa arvostusta. Morsiamen (Thurman) häissä tapahtuu verilöyly, mutta Morsian jää henkiin. Hän päättää kostaa tekijöille, joista päävastuussa on Bill. Ennen Billiä hänen on tapettava monta hänen välikättään. Toimintapainotteinen juoni vie aina Japaniin saakka.
Ihmettelin leffaa katsoessani koko ajan, missä on Tarantinolle tyypillinen loistava dialogi? Se oli korvattu päättömällä actionilla, joka oli kyllä toteutettu tyylillä, mutta ilman tunnetta. Lisäksi käsikirjoituksen lapsellisuus sai aivan ihmettelemään, onko Tarantino tullut hulluksi. Se, että tämä on Tarantinon elokuva, ei todista, että se olisi automaattisesti hyvä. Pakko myöntää, etten voi parhaalla tahdollanikaan kehua tätä mitenkään erinomaiseksi. Suuren suosioon leffa on päässyt luultavasti verileikittelyn ansiosta, joka menee lopussa täysin yli. Melko varmaa on, että massoille Kill Bill uppoaa varmasti eniten sen toimintapitoisuuden ansiosta. Tarantinolta pohjanoteeraus, joka on silti ihan kiva toimintaryske, mutta Tarantinolta osasin odottaa vain niin paljon enemmän.
nimimerkki: Viisas
Pisteet:
Arvosteltu: 15.05.2004
Katsottu: DVD
Quentin Tarantino heitti 180 asteen käännöksen lähtiessään tekemään Kill Billiä. Itse olin arvostanut suuresti Tarantinon aikasempia pätkiä ja toimintasplatter sai ihoni kananlihalle, enkä viitsinyt mennä katsomaan pätkää leffaan. Jossain tilapäisessä mielenhäiriössä vuokrasin kuitenkin DVD:n ja onneksi, sillä Kill Bill on ehdottomasti verrattavissa Tarantinon aikasempiin leffoihin.
Uma Thurmanin esittämä Black Mamba (oikeaa nimeä ei KBv1:ssa mainita) kohtaa omissa häissään ikävän yllätyksen: Hänen palkkatappajakollegansa päästävät Black Mamban, sulhasen ja kaikki vieraat päiviltään, ja extrana morsian menettää vielä kohdussa kehittyvän lapsensa. Vähän aikaa myöhemmin Black Mamba makaa koomassa sairaalassa, jonne lujahtaa myös hoitajaksi naamoitunut Elle Driver (Daryl Hannah), jonka tarkoituksena on myrkyttää Mamba. Bill kuitenkin keskeyttää tehtävän ja Elle lähtee pois antaen kuitenkin vihjeen "shitheadille": "Don`t you ever wake up". Näin kuitenkin käy 4 vuoden päästä. Mamba herää koomasta ja on koston aika. Kostonsa hän suuntaa ekaksi japaniin jossa yksi hänen työtovereistaan asustelee.
Kill Bill vol 1 on visuaalisesti todella häikäisevä elokuva. Tarantinon oivat musiikkivalinnat osuvat nappiin. Käsikirjoitus tukee todella hyvin Tarantinomaista ajassa hyppimistä. Näyttelijävalinnat ovat onnistuneet myös todella hyvin. Uma Thurman on uskottava kostonhaluisena katkerana morsiamena. Billiä ei kuulla kuin äänenä, mutta jo sekin vakuuttaa hänen karismastaan. Lucy Liu on mainio Japanin alamaailmaa johtavana pomona. Ensimmäisessä osassa nähdään silti aivan liian vähän Vivica A. Foxin esittämää Venita Greeniä (alussa Venita ja Mamba taistelevat ja siinä se), sekä Daryl Hannahin esittämää Elle Driveriä. Hannahin roolisuoritus vakuuttaa, vaikka hän ei nähdä kuin muutamia minuutteja aika alussa ja pari sekuntia lopussa. Hannahilla on tietynlaista seksikkyyttä, joka tukee hyvin Elleä. Sairaalakohtaus on juuri niin pelottavan ahdistava vain ja ainoastaan Hannahin takia (ei pimeyden tai ukkosmyrskyn). Daryl Hannah + hoitsunasu + myrkkyneula, kuorrutettuna vielä Daryl Hannahin leveänilkeännautiskelevalla hymyllä on todella hyvässä mielessä) karmiva yhdistelmä. Hannah vetää siis pisteet kotiin kaikilla tavoin (heh).
Kaikenkaikkiaan (Daryl Hannahia unohtamatta) Kill Bill on todella mainio elokuva, joka jokaisen Quentin Tarantino-fanin on pakko nähdä. Tänään olisi vielä tarkoitus nähdä Vol. 2, jossa Trailerien preusteella on tulossa hyvää kamaa (ja lisää Daryl Hannahia, entistä ehompana).
nimimerkki: Spital
Pisteet:
Arvosteltu: 11.05.2004
Katsottu: DVD
Arvostelija
Spital
Vieras
Tätä Kung-fu balettia sai ihailla lähes pari tuntia leffateatterin perukoilla ja todeta itselleen, että Quentin Tarantino on tehnyt vuoden mahtavimman flikin. Vaikka mielessä kävikin epäilys, että Q.T olisi menettänyt tatsinsa kuudessa vuodessa, mutta eihän todellisten ohjaajien lahjat katoa mihinkään.
Kill Bill alkoi rauhallisella biisillä, mikä loppui aseen laukaukseen. The Bride (Thurman) sai napin otsaansa Billiltä hääpäivänään ja herää neljän vuoden koomasta peltilevy ohimossa ja janoaa kostoa Billille ja hänen "työtovereilleen", jotka oli mukana pumppaamassa lyijyä hänen sulhaseensa ja muihin vieraisiin.
Bride lähtee Okinawaan hakemaan Japskien parhaan miekan tekijän terää jolla hän viiltää kinkkua, kuin joulu olisi oven takana. Samurai-miekan saatuaan hän tekee listan ihmisistä, jotka hän sitten listii hyvässä järjetyksessä.
Taistelukohtaukset ovat Kill Billin parasta antia ja niistä huomaa, että Q.T on ollut aktiivinen vanhojen Kung-fu flikkien katsoja. Kill Bill on paljon verisempää touhua kuin mitä mikään muu Katanalla viiltelyelokuva on koskaan suonut. Se tässä onkin parasta, että maissisiirappia tulee enemmän ulos ihmisen suonista kuin jumala sitä meille soi. Varsinkin kun The Bride hoitelee Yakuza-armeijan yksin The house of blue leafissa, ruumiita tulee rekkakuormallinen, mutta silti Q.T on osannut tehdä koko kohtauksen niin näyttävästi, että et edes huomaa hikoilevasi.
Äänet ovat todella roisia, jokaisen miekan viillon yhteydessä kuulet lihan repeilevän ja viholliset räkivät verta suustaan. Kun Thurman ja muut konnat siirtyvät tanssilattialta toiseen huoneeseen mylläämään, niin samalla kuulet muitten uhrien tuskan huudot tanssilattialta eli äänet ovat erittäin realistiset.
En olisi uskonut Q.T:n tekevän näin komeaa samurai-elokuvaa. mutta nähtävästi tältä mieheltä onnistuu kaikki. Joten ei muu auta, kuin odottaa Vol.2:sta kieli poskella.
nimimerkki: Filmifriikki
Pisteet:
Arvosteltu: 24.12.2003
Katsottu: Teatterissa
Arvostelija
Filmifriikki
Vieras
Mainosten jälkeen valot himmenevät lopullisesti. Hillitön välkehtivä johdanto. Pimeys. Alkutekstejä. Tuskaista huohotusta. Uma Thurman. Äärimmäisen Tarantinomainen, mielettömät fiilikset pintaan nostattava alkuskene. Ja musa alkaa soida - Nancy Sinatran mainio "Bang bang". Hitto soikoon, Tarantinon otehan ei ole hiipunut vuosien saatossa yhtään.
Kill Billin ensimmäinen osa alkaa niin taitavasti ettei paremmasta väliä. Juoni selkiää katsojalle takautumien kautta, vaikka ekassa osassa moniin kysymyksiin ei vielä vastata. Pääpointtina on kuitenkin se, että Morsian (Thurman) joutuu murhayrityksen kohteeksi omissa häissään, läheiset kuolevat ja mimmi joutuu itsekin koomaan moneksi vuodeksi. Herättyään Morsian alkaa kiihkoissaan suunnitella kylmää kostoaan - tappolistaansa hän kerää kaikki ne neljä palkkamurhaajaa, jotka kohtelivat häntä kaltoin. Plus viidentenä, viimeisenä ja tärkeimpänä listalla on koko homman pomo - Bill.
Pahimmat mellestäjät ovat siis tällä kertaa naisia. Kauniimman sukupuolen edustajat sopivatkin lököisästi staroiksi leffaan, jonka visuaalisuus hivelee silmiä. Kill Billissä on vaikutteita ainakin Aasialaisista mätkintäleffoista, Animesta, Spaghettilänkkäreistä - ja melkoisen määrän splatterikamaakin on tainnut Quentin katsoa. Väkivallan runsaus kieltämättä yllätti, vaikka kyseessä olisikin Tarantinoleffa. Verta pursuaa katkenneista raajoista niin ylitsevuotavasti, että jokainen onneksi tajuaa jutun vitsinä. Mieletön vuodatus menee kuitenkin yli siinä vaiheessa, kun Morsian saa Sinisten lehtien talossa vastaansa kaikki 88 arvostetun Yakuza-jengin jäsentä. Meikäläisen makuun kohtaus oli jo turhan pitkä.
Dialoginsa puolesta Tarantino ei tosiaan tunnu olevan parhaassa vireessään. Alussa maukkaita keskusteluita on kyllä muutama, mutta loppua kohden äksöni hautaa jutustelut alleen. Tosin juonikin jää vielä niin pitkälti auki, että toinen osa saattaa korjata vielä tilanteen. Vaan hiihoo, soundtrack on taas täyttä rautaa. Tarantinolle ominaista letkeää rokkia löytyy, ja hauskana oivalluksena on jälleen ollut pistää leffan sankarikohtauksiin entistä westernmäisempää taustamusaa. Kummasti vaan toimii tämäkin ratkaisu.
Toistaiseksi Kill Bill on ollut neljän pojon pläjäys. Vasta tokan osan nähtyään hommaa voi tarkastella kunnolla, ja kuula saattaa silloin vielä heilahtaa tämänkin osan kohdalla suuntaan tai toiseen. Eniveis - ainakin nyt leffa tuntuu äärimmäisen viihdyttävältä paketilta ja 111 minuuttia silmänräpäykseltä. Leffan kahtiajako saattaa hengähdystaukona ajatellen silti ollakin ihan jees homma, vaikka rahaa kuluu tuplaten. Tosin Vol. 2 voisi tulla teattereihin nopeamminkin, miten tässä odottaa jaksaa?
Pisteet:
Arvosteltu: 26.10.2003
Katsottu: Teatterissa
Kuuden vuoden jälkeen Quentin Tarantino on palannut kovempana kuin koskaan. Tarantino-fanaatikkona olen odottanut ukon neljättä elokuvaa kieli poskessa ja nyt se päivä on koittanut, mutta onko ukon taidot hävinneet vuosien varrella? Tarantinon kolme elokuvaa, Reservoir Dogs, Pulp Fiction ja Jackie Brown, ovat olleet täydellisiä kaikin puolin ja ilman muuta viiden tähden arvoisia elokuvia. Miten Kill Bill vol. 1 suoriutuu, onko se hyvä, vaiko pohjanoteeraus? Lue eteenpäin niin saat tietää vastauksen kysymykseen, joka on kaikkien mielessä. Oliko Kill Bill vol. 1 hyvä?
Ja perhana soikoon oli, aivan mahtavasta elokuvasta on kyse. Kill Billin visuaalinen ilme voittaa toden teolla aikasemmat tuotokset. Erilaisiin kappaleisiin jaettu elokuva tuntuu hipovan täydellisyyttä ja ihan kuin katsoisi elävää kirjaa. Entäpäs taistelukohtaukset? Silmiä hiveilevän kaunista katseltavaa, kun miekka lävistää päät, kädet ja jalat ja ruumiinosia lentelee ympäriinsä. Kaunista katseltavaa. Myös pitää antaa kiitosta hienolle animekohtaukselle, joka ei häviä verenlennossa muulle leffalle. Kerta kaikkiaan Kill Billin visuaalinen ilme on kaunista sekä loistavaa katseltavaa. Vaikka Kill Bill vol. 1 on loistava elokuva, jokin ei ole kohdallaan. Dialogi häviää selvästi aiempien osien dialogille, mutta annetaan se anteeksi, kun muuten leffa on mainio. Ja tietenkin musiikille sekä kung fu -kohtauksille täytyy antaa kunniamaininta.
Elokuvan verenvuodatus yllätti minut toden teolla. Splattermeiningissä tässä liikutaan ja Tarantino hoitaa sen hyvin. Verta lentelee niin, että vampyyritkin olisi kuin taivaassa, joten K18 -leima on todellakin paikallaan tällä kertaa. Tosin liian veren lentely tai väkivalta voi saada katsojan voimaan pahoin ja lähtemään pois pimeästä teatterista, kuten kävi parille iäkkäämmälle ihmiselle, jotka ensimmäisen murhan jälkeen lähtivät pois.
Leffahan kertoo kostosta, jossa Uma Thurmanin esittämä Black Mamba herää viiden vuoden kooman jälkeen ja tietenkin tarkoitus olisi kostaa syyllisille. Kirjoitetaan tappolista ja lähdetään tappamaan yksitellen, kunnes Bill on jäljellä. Juonesta on turha alkaa selittelemään enempää, vaan on nähtävä omin silmin mitä tuleman pitää.
Aluksi minua suututti Kill Billin jakaminen kahteen osaan. Onhan typerää mennä katsomaan leffaa, joka loppuu jännäänkohtaan ja pitäisi odottaa muutaman kuukauden, vain nähdäkseen toisen osan. No, pakkohan on mentävä, kun vol. 1 oli hieno elokuva, vaikka jakaminen oli pelkkää rahastusta.
Kill Bill vol. 1 on toiseksi paras Tarantino-pätkä ja ainoastaan Pulp Fiction oli hitusen parempi. Nappasi se myös paikan omaltani top-10 -listalta. Suosittelen lämpimästi Kill Billin katsastamista, ette pety.
Pisteet:
Arvosteltu: 24.10.2003
Katsottu: Teatterissa
