Entinen tappaja aikoo naimisiin. Hän on myös raskaana. Valitettavasti entinen pomo, Bill, pelmahtaa häihin ryhmänsä kanssa, eikä ole kiltisti. Ex-tappajamorsian saa luodin päähänsä, muttei kuole, vaipuu vain koomaan. Vuosien päästä hän herää, ja ensimmäinen ajatus joka mieleen juolahtaa on kosto.
Kill Bill vol.1 on ollut vasta vuoden teattereissa, ja tuli DVD:lle ihan vähän aikaa sitten. Mutta se on kerennyt muodostua jo kulttileffaksi, eikä suotta. Ohjaajamestari Quentin Tarantino on heittänyt paljon puhutun realistisuutensa romukoppaan, muttei ole luopunut kiinnostavista, monipuolisista ja jopa surkuhupaisista henkilöhahmoistaan, väkivallasta (ei todellakaan), mustasta huumorista tai näppärästä dialogistaan. Eikä lainailusta, ei. Ja Castingissäkin Tarantino on jälleen onnistunut loistavasti. Uma Thurman tekee loistavan, vimmaisen roolisuorituksen kostonhimoisena Morsiamena, ja Lucy Liun säälittävä keikistely Charlien Enkeleissä unohtuu helposti tämän elokuvan myötä. Ja musiikki. Kill Bill ensimmäisen osan musiikkiraita on kertakaikkiaan m-a-h-t-a-v-a. Tapa Lasku ääni 1 on myös erittäin visuaalinen kokemus. Kuvat ovat komeita, ja se että verta suihkuaa kuin puutarhaletkuista sopii erinomaisesti elokuvan hienoon tunnelmaan.
Mutta vielä ei ole kuvattu täydellistä elokuvaa, eikä Kill Bill vol. 1 ole lähelläkään sellaista. Suurin moka on ehdottomasti ylipitkä, mustavalkoistettu taistelukohtaus. Mustavalkoisuus on joissain leffoissa oikein hyvä asia, mutta joihinkin se ei sovi. Ja Kill Billin taistelukohtaukseen se ei todellakaan sovi. Mustavalkoisena veren suihkuaminen ei näytä juuri miltään. Ja ei, en sano että Kill Billin suurin ansio olisi verellä mässäily, sillä se ei todellakaan ole, mutta nyt tuo kohtaus muuttuu aivan tavanomaiseksi samuraimättötappeluksi, eikä ole edes erikoisen tyylikäs sellainen. Värillisenä verenlento olisi ollut hieno shokkiefekti. No, menisihän se näinkin, mutta kohtauksen suurin ongelma on se, että se on auttamattomasti liian pitkä, ja, mitä sitä turhaan kaunistelemaan, tylsä. Kuka jaksaa katsoa minuuttitolkulla mustapukuisten japanilaisten teurastusta? Kun värit palautuvat, palautuu tyylikin. Silti, tuo kohtaus on omiaan pudottamaan pisteitä puolikkaalla.
Kill Bill vol.1 on hieno toimintaelokuva, jolla on myös taiteellisia ansioita. Suosittelen ehdottomasti actionfaneille, taide-elokuvan ystäville, niille jotka pitivät Quentinin edellisistä elokuvista (sanon tämän tosin vain Jackie Brownin nähneenä) ja niille jotka ovat tykästyneet italowesterneihin tai samuraileffoihin, Kill Billissä kun on reippaasti vaikutteita kummastakin genrestä. Sitten varoituksen sana: Niille jotka eivät kestä verta tai viihteellistettyä väkivaltaa, älkää katsoko. Siitä huolimatta että Kill Bill vol.1 on taidetta, se on myös väkivaltaelokuva.
