Jackie Brown (1997)

Elmore Leonardin, eräiden mielestä kaikkien aikojen parhaan dekkarikirjailijan, romaania yllättävän tarkasti myötäilevä käsikirjoitus jätti Tarantinon ystävien ja satunnaiskatsojien onneksi tarpeeksi tilaa virtuoosiohjaajan omille ideoille. Siinä mielessä, että tätä ei voida QT:n täysin ideoimaksi ja kirjoittamaksi laittaa. On suuri sääli todeta, että se on myös viidestä Tarantino Towerin kulmakivestä eittämättä paras. Jackie Brown välttää monille kirjafilmatisoinneille tutun sudenkuopan, johon sukelletaan, kun kohtaus toisensa perään jää ohueksi olennaisten ja epäolennaisten tapahtumien leikkelyn seurauksena. Kaikessa loistavuudessaan Jurassic Park on tästä karmean hyvä esimerkki , miten Michael Crichtonin vivahteikas romaani vailla vertaa muuttuu liian lyhyeksi ja kohdeyleisöä häpeilemättä tavoittelevaksi kokoelmaksi kirjan jännittävimpiä tapahtumia. Mielenkiintoisimpia eroja Jackie Brownin ja synnyttäjänsä Rommi Punssin välillä ovat ne pienimmät, kuten Jackien ja Melanien ulkoiset olemukset. Jokainen tutustukoon ja päättäköön kuitenkin itse.

Valmiista bestselleristä on melko hyvä, taitavan jo kannuksensa ansainneen ohjaajan, lähteä rakentamaan ehjää ja hyvää elokuvasovitusta. Siinä avittaa eräs elokuvahistorian parhaista näyttelijäkavalkadeista. Samuel Jackson jää toki hiukan omaan varjoonsa, kun mieleen muistuu vavahduttava tulkinta "Raamatun pätkästä" (Ezekiel 25: 17) elokuvassa Pulp Fiction, mutta kokonaisuutena Ordell Robbien hahmo on kuitenkin huomattavasti monipuolisempi ja uskottavampi kuin Jules Winfield.

Lisäksi näyttelijäsuorituksista puhuttaessa on pakko ottaa esiin Tarantinon kunnostautuminen unohdettujen, mutta lahjakkaiden näyttelijäveteraanien nimien kiillottamisessa. Robert Forster ja Pam Grier ovat monille Jackien yleisöstä täysin tuntemattomia. Tästä huolimatta juuri he tekevät elokuvassa ne kaikkein unohtumattomimmat roolisuoritukset. Kaiken kukkuraksi mikä tahansa elokuva saa arvostelussa yhden tähden jo pelkästään Robert De Niron esiintymisestä krediiteissä. Jackie Brownissa hän tekee paljon muutakin.

Onnistuneiden näyttelijävalintojen lisäksi elokuvaan puhaltaa henkeä kerta kaikkiaan loistava sound track. Tarantino osoittaa Laika And The Cosmonautsin rautalankakitaran ohella ymmärtävänsä myös pehmeämpää musiikkia, mikä osaltaan kuvastaa paljon juuri sitä kuuntelevien Maxin ja Jackien tunteita. Esimerkkinä uuden ihastuksen sekoittama Max kuuntelee autoa ajaessaan The Delfonicsin huoletonta rakkauslaulua. 103th Street -loppukohtauksessa on puolestaan omiaan kuvastamaan Jackien yhtäältä haikeaa, toisaalta huojentunutta ja iloista mielentilaa.

Kaiken kaikkiaan Jackie Brown toimii, koska se on vaatimaton. Se ei esitä toimintaelokuvaa, trilleriä, dekkaria tai mitään muutakaan vaan se on vain yksinkertaisesti leffa lentoemännästä. Tarantino osoittaa tässä, joskin paljon paremmin muissa elokuvissaan, kuinka paljon näkemys ja taito kirjoittaa ratkaisevat. Näkyvä puoli on olennaista, mutta toissijaista.

Pisteet:
Arvosteltu: 25.03.2008
Katsottu: Kotona

Arvostelija

Preacher
Käyttäjä
6 arvostelua

Kaikki odottivat innoissaan kuin kuuta nousevaa, Quentin Tarantinon kolmatta elokuvaa, Jackie Brownia, kunnes se viimein ilmestyi. Mainettahan Tarantino oli saanut Reservoir Dogsilla ja Pulp Fictionilla jotka olivat loistavia, joten kaikki odottivat tätä kolmatta elokuvaa ja sitä että onko se niin hyvä kuin Tarantinon ensimmäiset. No, sitten elokuva ilmestyi ja jakoi mielipiteet. Toiset pitivät siitä ja toiset eivät. Monia varmasti mietitytti elokuvan väkivaltaisuus, jota on vähän. Reservoir Dogs ja Pulp Fictionhan olivat molemmat väkivaltaisia leffoja ja K-18. Jackie Brown oli toista maata. Siinä väkivalta oli minimissä. K-15 leiman se toki ainsaitsee mutta ei se niin raaka ole kuin RD ja PF. Ja kyllähän siinä kiroillaan paljon ja on siinä jopa seksikohtaus. Mutta kaikki eivät pitäneet tästä. Mutta onneksi suurinosa piti. Ja minä olen yksi niistä, koska jälleen kerran Tarantino, mestariteoksenhan sinä teit.

Jackie Brown (Pam Grier) on huonopalkkainen lentoemäntä. No Brown päättää ruveta salakulejttamaan rahaa pahamaineiselle rääväsuu gänställe Ordell Robbielle (Samuel L. Jackson). Hän sitten lupaa johdattaa heidät Ordellin luo ja siitäkös sitten soppa syntyy.

No leffa on täynnä loistavia näyttelijöitä. Äsken mainitut Pam Grier ja Samppa Jackson ovat loistavia ja sopivat rooliehinsa. Varsinkin Jackson hoitaa homman mahtavasti, melkein Pulp Fictionin tyyliin. Robert De Niro on mahtava renttuna joka majailee Ordellin luona. Bridget Fondakin on loistava Ordellin hoitona. Ja vanha konkari Robert Forsterkin hoitaa homman vanhalla rutiinilla eli hienosti. Michael Keatonkin on loistava sivuroolissa kyttänä. Erityismaininta Chris Tuckerille Ordellin gänstä frendinä.

Tarkkakorvaiset kuulevat myös jopa itse Tarantinon puhelinavastaajan äänenä. Musiikit ovat loistavia, varsinkin Bobby Womackin Across 110th Street joka on kuin piste i:n päälle tälläiselle loistavalle leffalle. Ohjauksesta huomaa Tarantinon tavaramerkit ja kikat joten ohjaus on taattua Tarantinoa.

Erilainen mutta tavallaan niin tavanomainen Tarantino elokuva. Vaikka tämä onkin rikos/draama niin kyllä tästä paljon komediaakin löytyy. Ei mikään Tarantinon leffa ole kokonaan draama painotteinen. Laadukas leffa jota täydentävät loistavat näyttelijäsuoritukset ja musiikit. Tuskin elokuva näin hyvä olisi ilman niitä. Mahtava erilainen/samanlainen leffa!

Pisteet:
Arvosteltu: 03.03.2008
Katsottu: Kotona

Arvostelija

QT
Käyttäjä
31 arvostelua

Välityö mikä välityö, niinhän ne katalat äänet aina Jackie Brownin kohdalla sanovat. Mutta ihan turhaan, sillä Jackie Brown on taattua Tarantinoa: vahvasti rönsyilevä paketti, jossa vahvat henkilöhahmot, dialogi ja ohjaajan kieltämättä outoon persoonaan yhdistyvä viileys yhdistyvät taidokkaasti.

Kuten aina, Tarantinolla on jälleen käytössä vahva ja laaja näyttelijäarsenaali, Michael Keatonista ja vakiokasvo Samppa Jacksonista itse Robert De Niroon ja Pam "Foxy Brown" Grieriin asti. Nimiroolin vetävä Grier on tällä kertaa se vanha "jo unohdettu kasvo", jolla on kunnia palata parrasvaloihin vain siksi, että Herra Ohjaajan erikoinen mieli niin sanoo. Muutenkaan Q ei peittele (etenkin 70-lukulaisia) mieltymyksiään, vaan viittauksia suosikkeihin satelee ja lisäksi jopa paljaista jaloista otetaan kovin tutunoloinen pitkä otos, ihan vain Q:n jalkafetissilinjauksen vuoksi…

Kaiken hämmentävän jahkailun, tuttujen maneerien ja vielä tutumman rakenteen jälkeen kasassa on taitava tarina, jonka taustalla vaikuttaa Elmore Leonardin (mm. Get Shorty, Be Cool) sanansälä, eikä yksistään Tarantino. Sen kummemmin kirjan sisältöä tuntematta voi todeta, että tässäkin maailmassa raha oikeuttaa suuriin tekoihin, naiset ovat liioitellun kauniita ja mystisiä ja miehet kovaakin kovempia. Samu-sirkka Jackson onnistuu näyttämään uskottavalta killeriltä jopa pitkän letin ja letitetyn pujoparran kanssa, mikä omalta osaltaan kertoo elokuvan onnistuneesta latauksesta.

FBI:n ja aseparonin juonittelevan yhteenoton tarjoava Jackie Brown on toiminnallisesti Q:n rauhallisinta osastoa, mikä lienee osasyynä astetta heikompaan yleisarvosanaan. Tarantino-nimeen kun edelleen väärin perustein yhdistetään joka kerta toiminta, vaikka tarjotut pätkät ovat paljon muutakin. Toisena perusteena voidaan pitää haitallista julkaisuajankohtaa heti suurimman Q-tyylibuumin jälkeen, joka toki sekin viittaa samaan vääristyneiden (tyyli- & tempo-)odotusten ongelmaan.

Juonellisesti JB sisältää oikeastaan paljonkin tavaraa (ison pahvikassillisen kenties?) keskiverto-Tarantinoiluun verrattuna. Tapahtumat on vain siroteltu hitaahkosti jämptillä asenteella jauhavaan kokonaisuuteen. Robert Fosterin käsittämättömän vähäeleinen suoritus itse tähtösten takana, harvinainen "Hollywood-iän jo ohittaneiden romanssinpoikanen" ja aina yhtä oudolla tavalla takaraivoon iskostuva miljöö pitävät huolen siitä, että katselukokemuksen aikana kello juoksee kuin Jari Sporttila aikoinaan Häkkisen perässä. Täytyy myös myöntää, että loppupeleissä Kill Billin lapsekas keinoverenroiskutusykkösosa suorastaan "pilkotaan samuraimiekalla" Jackien toimesta eikä aihetta häpeään ole edes koko Q-filmografian edessä.

Pisteet:
Arvosteltu: 08.11.2007
Katsottu: DVD

Arvostelija

Arsi T. Elokolikko
Ylläpitäjä
696 arvostelua

Pam Grier tekee elämänsä roolin tässä mielipiteitä jakavassa elokuvassa . Robert Forster myös uransa parhaassa roolissaan takuiden hoitajana. Samuel L Jackson on erittäin vakuuttava pahamaineisena "gangstaneekerinä". Ilman Samuelia tämä elokuva ei olisi hyvä. Robert De Niro, vaikka sivuroolissa onkin, niin silti täydentää elokuvaa erittäin oleellisella tavalla. Chris Tucker hauskana suunsoittaja-homeboy-gangstana pienessä sivuosassa.

Elokuva ei ole ehkä helpoimmasta päästä katsottavuudessaan. Ei parane poiketa jääkaapilla jos elokuva pyörii ettei putoa kärryiltä. Jokainen minuutti elokuvassa on toteutettu täydellisesti. Tämä elokuva ei sisällä yhtään tylsää hetkeä vaan jokainen täydentää toista ihmeellisellä tavalla. K-15 leima kuuluu ehdottomasti elokuvalle.

Paljon plussaa 70-luvun tyylistä, Samuelin suorituksesta sekä mitä ihmeellisimmistä kuvakulmista. Loppu oli tavallaan aika perinteinen; paha saa palkkansa, hyvis kaunottaren yms. Elokuvan kesto hyvä, tosielokuvat kestää yli 2.5 h!

Pienet miinukset kovasta tupakanpoltosta ja Chris Tuckerin pienestä roolista. Onneksi elokuva on niin huippu-upeeta katsottavaa ettei näitä seikkoja huomaa. Ja antamani miinukset ovat huom. makuasioita. Eli ei konkreettisia miinuksia.

Quentinin ehdottomasti paras "ei huippu-raaka-pirullinen elokuva". Taattua Tarantinon laatua. Jos katsoisi elokuvan tietämättä ohjaajaa, niin kyllä Quentinon tuntijat hänen jälkensä tunnistaa. Suosittelen elokuvaa kaikille yli 15-vuotiaille ja niille jotka haluavat elokuvaltaan enemmän.

Tästä elokuvasta joko tykkää tai sitten ei.

nimimerkki: "Go ahead punk, make my day"

Pisteet:
Arvosteltu: 11.06.2007
Katsottu: Kotona

Arvostelija

"Go ahead punk, make my day"
Vieras

Reservoir Dogsin ja Pulp Fictionin jälkeen Tarantinolla oli varmasti kovat paineet tehdä jotain vielä parempaa. Jackie Brown mainitaankin yleensä huonommaksi Tarantinon elokuvaksi. Itse en tälle linjalle lähde, sillä minusta Jackie Brown on aivan yhtä Tarantinomainen (ja hyvä) elokuva kuin edeltäjänsäkin, vaikka se kirjaan perustuukin.

Elokuvan nimikkohenkilö Jackie Brown (Pam Grier) on alipalkattu lentoemäntä surkeassa lentoyhtiössä. Lisädollareita kalastellakseen Jackie salakuljettaa rahaa, mutta eräänä kauniina päivänä jää tästä kiinni. Jackien pitäisi vasikoida poliiseille että nämä saisivat kiinni asekauppiaan Ordell Robbien (Samuel L. Jackson). Tästä käynnistyy melkoinen huijauskaruselli, jossa lankoja vedetään suuntaan ja toiseen. Käsikirjoitus on kaikkine pikkunikseineen liian työläs selittää juuria myöten. Huijausta huijauksen perään, muutama ruumis, nerokasta sanailua ja jälleen onnistuneita musiikkivalintoja. Siinä on Jackie Brownin erittäin toimiva resepti.

Elmore Leonardin kirjaan perustuva Jackie Brown on (ainakin DVD:llä nähtävän dokumentin mukaan) 50% Leonardia ja 50% Tarantinoa. Kirjaakin lukemattoman on tämä helppo mieltää, sillä pinnalla pulppuuaa silkka Tarantinomaisuus, mutta taustalla on selvästi astetta hienostuneempi tarina. Tarantinolle se tyypillisin piirre eli hyvä dialogi on väännetty hyvin leffaan. Samuel L. Jacksonin suusta kuullaan jälleen ne parhaat letkautukset, mutta muillekin näyttelijöille on kirjoitettu hyvää sanailua. Hahmot ovat hyvin kirjoitettuja, siitä ei pääse yli eikä ympäri. En osaa mennä sanomaan ovatko hahmot enemmän lähtöisin Elmore Leonardin kynästä kuin Tarantinon mielikuvituksesta, mutta helvetin hyvin ne joka tapauksessa toimivat.

Näyttelijävalinnat ovat ainakin tarantinomaisesti erittäin hyvin onnistuneita. Pam Grier loistaa nimikkoroolissa. Leffa olisi saattanut kaatua huonoon päärooliin, mutta Grier vetää roolinsa hyvin. Sanomattakin on selvää, että Samuel L. Jackson on vähintään yhtä mainio kuin Pulp Fictionissa. Omalaatuinen asekauppias Ordell Robbie on varsin mielenkiintoinen hahmo, josta Jackson saa revittyä kaikean mahdollisen irti. Jotenkin Jackson pääsee Tarantinon elokuvissa loistamaan aina vain paremmin. Robert Forster on myös osassaan; Kieron, mutta omalla tavallaan sympaattisen Max Cherryn rooli sopii Fosterille hyvin. Näyttelijän karisma antaa hahmolle sen viimeisen silauksen. Tim Burtonin kanssa vakuuttavaa yhteistyötä tehnyt Michael Keaton on myös enemmän kuin hyvä roolissaan, eikä hänen kolleganaan nähtävä Michael Bowen jää yhtään sen huonommaksi. Bridget Fonda osaa olla äärimmäisen vittumainen bimbo, mutta osoittaa myös näyttelijätaitojaan, vaikka hänet nähdäänkin suurimman osan leffan ajasta keikkumassa bikineissä - eikä tässäkään mitään vikaa ole. Kuin sokerina pohjalla on Robert De Niro, joka tuntuu olevan koko ajan vähän hukassa. Mitenkään huonoa roolia De Niro ei tee, mutta hahmo tuntuu jotenkin hieman tylsältä, eikä De Niro saa siihen puhallettua kunnolla puhtia. Suurimmaksi osaksi näyttelijäpoppoo kuitenkin hoitaa roolinsa hyvin ja hahmotkin on kirjoitettu hyvin.

Musiikkivalinnat ovat jälleen mainiot, joskaan eivät aivan saman tasoiset kuin esim. Pulp Fictionisssa. Biisit svengaavat kuitenkin täysillä ja soivat oikeissa kohdissa oikeaan aikaan. Tarantinon musiikinkäyttötaidot tulevatkin hyvin esille kohtauksessa jossa pompitaan autosta toiseen ja jokaisessa soi täysin erilainen biisi. Aivan täydellinen kohtaus, tai oikeastaan Jackie Brown on täynnä täydellisiä kohtauksia, jotka saadaan nivottua yhdeksi ehjäksi kokonaisuudeksi. Tarantinon kolmas kokopitkä on turhaan vähätelty rikoselokuva, joka uppoaa varmasti muihinkin kuin QT -faneihin.

nimimerkki: Siperia Jones

Pisteet:
Arvosteltu: 28.12.2004
Katsottu: DVD

Arvostelija

Siperia Jones
Käyttäjä
52 arvostelua

Tarantinon vähiten arvostettu elokuva on ehdottomasti Jackie Brown. Turhaan aliarvostettu Jackie Brown on tyyliltään erilainen kuin muut Tarantinot. Pikku tyylinmuutos ei haitannut ollenkaan Pulp Fictionin ja Reservoir Dogsin jälkeen. Kun kaksi edellistä pätkää olivat äijävoittoisia kiroilupätkiä (ei siis mitenkään negatiivisessa mielessä), on Jackie Brownissa pääosassa enimmäkseen nainen, ja leffan juoni on muutenkin monimutkaisempi, mutta ei missään nimessä yhtään huonompi.

Meksikolaisen, surkean lentofirman työntekijä Jackie Brown (Grier) ei entisten kämmäilyjen takia saa parempaa duunia. Rahaa tarvitaan aina, joten päättää Jackie salakuljettaa meksikosta rahaa Ordellille (Jackson), coolille asekauppiaalle, joka ei asiastaan tiedä oikeastaan paljon mitään. Homma on niin moniulotteinen, ettei sitä pysty sanoiksi sen paremmin pukemaan.

Ensinnäkin on näyttelijöitä lähdettävä kehumaan. Pam Grier on kyynisenä lentoemäntänä aivan omiaan. Jälkeen eivät jää myöskään Samuel L. Jackson, Robert Forster, Micheal Keaton tai Bridget Fonda. Ainoastaan De Niron rooli on turhan vähäpuheinen- ja eleinen. Aistittavissa on De Niron lahjojen haaskaamista, ja rooliin olisi sopinut varmasti joku pienemmälläkin palkalla. Käsikirjoitus on kuitenkin leffan kantava voima. Se on nokkela ja hyvä. Ainoastaan ensimmäisen tunnin aikana tapahtumat etenevät ehkä turhankin hitaasti. Kun sitten alkaa tapahtumaan, on aivan pakko nakittaa leffaa silmät tarkkana, sillä jokaisena hetkenä tapahtuu jotain tärkeää. Todella hyvin etenevä tarina pitää otteessaan loppuun asti, ja irti pääsee vasta, kun lopptekstit ovat ohi.

Musiikkipuolella ollaan onnistuttu jälleen. Elokuvan aloittaa ja lopettaa Bobby Womackin biisi, joka täydentää hyvin fiiliksiä, joita kuvan kautta välittyy. Autoradioissakin soi harvinaisen hyvin valittu musiikki. Musiikkipuolessa ei siis ole mitään valittamista.

Jackie Brown näyttää, millainen on nautittava elokuva. Siihen vaaditaan hyvät näyttelijät, taitava ohjaus ja hyvä käsikirjoitus. Tämä on elokuvaa parhaimmillaan, eikä aliarvioi katsojan älyllisiä lahjoja, jotka joutuvat leffan aikana koetukselle. Harvinaisen aliarvostettu leffa, joka taitaakin olla Tarantinon paras elokuva. Harmi vain, että tämän jälkeen taso on laskenut huomattavasti, kun Tarantino ohjasi lapsellisen kaksiosaisen Kill Bill -elokuvan naisen kostosta turhankin liioitelluilla verileikeillä kuorrutettuna.

nimimerkki: Viisas

Pisteet:
Arvosteltu: 13.06.2004
Katsottu: DVD

Arvostelija

Viisas
Käyttäjä
100 arvostelua

Quentin Tarantino on ohjannut 90- luvun kolme suurta kulttileffaa; Reservoir Dogs, Pulp Fiction ja tällä kertaa tykin piipussa oleva Jackie Brown. Ensimmäinen em. leffoista ansaitsee 5 tähteä, loput kaksi 4½. Siis ajatelkaapas, kolme likipitäen täydellistä leffaa viiden vuoden sisällä, aikamoinen saavutus, sanoisinko. Dialogi on sitä tarantinomaista, eli supertyylikästä ja erittäin arkista, ja siksi hauskaa.

Leffan juoni on monipuolinen, tyypillinen rikostarina, jossa ihmisä huijattaan armotta. Jackie Brown on lentoemäntä surkeassa firmassa, vanhan rikosrekisterin takia hän ei pääse parempiin paikkoihin, n. 20 alalla ja vieläkin lähtöpisteessä. Pakkohan sitä on lisätienestejä jostain saada. Jackie salakuljettaa rahaa Mexikosta Samuel L. Jacksonin roolihahmolle, jonkin asteinen wannabe-badass-motherf*cker -hemmo. Poliisi saa vihiä asiasta, ja Jackien on pakko antaa Jackson ilmi poliiseille. Juonikuvio on paljon monimutkaisempi, joten annetaan sen olla näinkin yksinkertaistetussa muodossa.

Q on kolmannen kerran täydessä vedossa. JB on ihmeen aliarvostettu raina, ihmiset kai odottivat jotain Pulp Fictionin kaltaista helmeä. Mutta tämähän on miltei loistavampi kuin Pulp Fiction! Näyttelijät ovat myös hyvässä vedossa. Eritoten Pam Grier (Foxy Brown, jonka kunniaksi leffakin on nimetty Jackie Browniksi, ja Jackien rooli on mittatilaustyötä Pamille) on loistava girlpoweria pursuavana lentoemäntänä. Samuel L. Jackson on pukinpartoineen niinikään erinomainen. Robert De Niro on hauska hieman pihalla olevan oloisena gangsterina. Myös Max Cherryä näyttelevä Robert Forster yllätti minut. Äijä on sympaattinen ja karismaattinen kuin Steve McQueen konsanaan. Michael Keaton poliisinakin menetteli, vaikka äijä yleensä on ärsyttävissä rooleissa.

Leffan soundtrack on sanoinkuvaamattoman hyvä. 70 luvun disco-musiikki jyllää ja poppi soi, loistavaa Tarantino! Ainoana miinuksena totean dvd-julkaisun huonouden. Ekstrat ovat mitäänsanomattomat, ja yhdessä kohtauksessa ääni tulee myöhässä, tätä kuitenkin kestää "vain" noin 2 minuuttia... No rahalla saa kai paremmankin version,mutta se ei silti muuta faktaa että Jackie Brown on tyylikäs leffa!

nimimerkki: Screwball

Pisteet:
Arvosteltu: 13.06.2004
Katsottu: DVD

Arvostelija

Screwball
Käyttäjä
30 arvostelua

Jackie Brown on viittäkymppiä lähestyvä lentoemäntä, joka tienestejään lisätäkseen tekee pieniä salakuljetushommia työnsä lomassa. Kiinnijääneen vasikan paljastus näyttää koituvan Jackien kohtaloksi, sillä hän jää vihjeen perusteella verekseltään kiinni. Vankilatuomion välttääkseen hemaiseva tummaverikkö kehittää kuitenkin monimutkaisen juonen, joka määrää useammankin hämärähommiin sekaantuneen henkilön ja myös parin sivullisen kohtalon.

Quentin Tarantinosta puhuttaessa lähes aina juttu aloitetaan Pulp Fictionilla ja joskus harvoin ehkä Reservoir Dogsilla. Jackie Brown jää sen sijaan aina kummallisesti paitsioon, mikä on sääli. Odotukset olivat Pulp Fictionin jälkeen ilmeisesti aivan tähtitieteelliset, sillä mitenkään muuten ei Jackie Brownin aliarvostus ole selitettävissä.

Tarantino on omasta mielestäni himpun verran yliarvostettu elokuvantekijä, mutta miehen lahjoja on silti mahdotonta kiistää. Tarantinolla on se sama kyky kuin esim. Alfred Hitchcockilla ja Stanley Kubrickilla eli hän osaa tehdä aivan omanlaisiaan elokuvia, joita seuratessa katsoja ei koskaan tiedä mitä seuraavaksi tapahtuu. Kun tämä yhdistetään loistavaan dialogiin niin tuloksena voi olla vaikkapa juuri Jackie Brownin kaltainen mestariteos.

Jackie Brownissa on miltei kaikki kohdallaan. Käsikirjoitus on moniulotteinen ja älykäs. Tarinaa kuljetetaan lisäksi nautittavan rauhallisesti ja näyttelijät sopivat omiin rooleihinsa kuin jääkiekkomaila Raimo Helmisen kouraan. Tarantino arvostaa sopivasti myös katsojan älyä eikä pureskele juonta tai roolihahmoja valmiiksi pullamössöksi.

Mahtavista näyttelijäsuorituksista himpun verran muiden loistavien esitysten yläpuolelle on pakko nostaa Samuel L. Jacksonin älyttömän vakuuttava roolityö. Eihän Jackson koskaan huonoa työtä tee, mutta tässä pätkässä mies loistaa kyllä vielä tavallistakin kirkkaammin.

Jackie Brown on todella nautittavaa katsottavaa ja yksi 1990-luvun kirkkaimmista elokuvahelmistä. Ehdottomasti Tarantinon paras elokuva tähän mennessä!

Pisteet:
Arvosteltu: 01.06.2004
Katsottu: VHS

Arvostelija

Eetu Nortiainen
Vieras

Reservoir Dogs ja Pulp Fiction, Tarantinon ensimmäiset ohjaustyöt, ovat selvästikkin sukulaiselokuvia toisilleen. Tarantinon kolmas ohjaustyö Jackie Brown saattaa antaa vaikutelman että poikkeaa aiempien duunien sarjasta hienovaraisemman kerronnan ansiosta. Elmore Leonardin romaaniin perustuva elokuva on ihmiskohtaloiden ja hassujen sattumien varaan rakentuva perusrikostarina.

Lentoemäntä Jackie Brown toimii rahapesuketjun muulina mutta kärähtää. No sen jälkeen onkin oikeastaan aika napata isommat roistot kiinni. Jackie Brown saa tehtäväkseen toimia syöttinä. Mukaan vielä sotkeutuu pikkurikollisten epämääräinen joukkio niin yhtäkkiä syöttinä toimiva viimeinen rahakuljetuserä tuntuu kiinnostavan kaikkia.

Se, missä Tarantinon käsikirjoituksissa ja ohjaustöissä väkivallan pyrskähtelevä esiin tulo oli yksi päätekijöistä, on Jackie Brownissa jätetty minimiin. Ihmishahmot saavat entistäkin enemmän tilaa ja etenkin päähahmon ympärille saadaan erittäin onnistunut lopputulos. Tarantino tyylinsä mukaan suosii vanhoja suosikkinäyttelijöitään vuosien takaa. Tällä kertaa osansa saavat erityisesti Pam Grier Jackie Brownina ja Robert Foster. Samuel L. Jackson on sitä samaa mutta hyvässä vedossa, läppä tulee kuin apteekin hyllyltä. mutta jossain määrin tulee fiilis että ihan kuin hemmon pitäisi pidätellä.

De Niro yllättää täysin maneerittomalla esityksellään edukseen. Nyt ei mesota, kovistella ja irvistellä ollenkaan. Itseasiassa tyhmemmänpuoleinen pikkurikollinen joka vain sotkeutuu jotenkin huonoihin kuvioihin on loisto veto. Lisäksi pitää mainita muuten suht ällöttävän Michael Keatonin rooli hössöttävänä poliisina. Rooli on muuten tismalleen sama henkilö johon törmätään myös Leonardin kirjaan perustuvassa filmatisoinnissa Mieletön Juttu, jonka ohjasi Soderberg. Tässä roolissa miestä voi jopa katsoa.

Viimeisen päälle hiottu lopputulos näkyy jälleen tyylissä ja musiikissa. Biisit "Street Life" ja Bobby Womackin "Across 110th Street" istuvat leffan henkeen kuin naula päähän. Aistittavissa on selvää kunnioitusta 70-luvun blaxploitation -elokuville, joissa mustat starailivat "black is beautiful" -tyyliin.

Yllättäen katsoja huomaakin että kyseessähän on loppujen lopuksi ihan tyylipuhdas Tarantino -leffa. Tosin kuten jo aiemmin tuli todettua se ei vaan tahdo aueta välttämättä jos odottaa samaa kuin aiemmista ohjaustöistä. Samoin kävi myös tälle katsojalle. Vasta toinen katsomiskerta säväytti. Ainut mikä hieman verottaa täydellistä pakettia on kuitenkin leffan selvä ylipituus. Pienellä tiivistyksellä olisi mielestäni onnistuttu nappiin. Jackie Brown on loistava elokuva, jonka tyylisiä tehdään harvoin nykypäivänä.

Pisteet:
Arvosteltu: 12.09.2002
Katsottu: DVD

Arvostelija

Kustaa
Ylläpitäjä
229 arvostelua

Tarantinon tyyli ei välttämättä hurmaa heti. Pulp Fictionin jälkeen mies ei kuulemma ole kehittynyt yhtään. En tiedä, sillä en ole paljoa hänen puuhiaan seurannut. Niinpä en odottanut ihmeitä, kun eräänä iltana aloin katsoa tätä filkkaa.

Jackie Brown (Grier) on uhkea lentoemo, joka toimii rahanpesuketjussa setelien salakuljettajana. Tätiparka jää kuitenkin kiinni. Päästäkseen pälkähästä Jackie lupaa pollareille johtaa heidät päämafioson kimppuun. Niinpä alkaa ajojahti, jonka aikana rahakassit vaihtuvat vinhaan tahtiin ja ruumiitakin tulee. Lopussa soi Bobby Womackin hittibiisi, mikä kruunaa leffan täydellisesti.

Elokuvassa on yllin kyllin meheviä sivurooleja. Robert DeNiro tekee yhden parhaimmista 90-luvun rooleistaan Louis Garana, Samuel L. Jacksonin viileääkin viilemmän Ordell Robbien oikeana kätenä. Michael Keaton on järkevä poliisimies ja Robert Forster leffan lutunen halinalle. Huoraa esittää antaumuksella Bridget Fonda.

Tämä on hyvä elokuva, vaikkei ehkä kaikkien mielestä ohjaajan parhaimpia. Verta on nytkin riittämiin ja hurttia huumoria tasaisesti. Pam Grier on loistava pääroolissa ja Tarantino osaa asiansa. Ainut miinus tulee kassienvaihtokohtausten ajallisesta hyppäyksestä. Mutta kyllä senkin lopulta voisi plussaksi laskea.

Pisteet:
Arvosteltu: 21.08.2002
Katsottu: Kotona

Arvostelija

Söpö
Ylläpitäjä
633 arvostelua