Tarantinon vähiten arvostettu elokuva on ehdottomasti Jackie Brown. Turhaan aliarvostettu Jackie Brown on tyyliltään erilainen kuin muut Tarantinot. Pikku tyylinmuutos ei haitannut ollenkaan Pulp Fictionin ja Reservoir Dogsin jälkeen. Kun kaksi edellistä pätkää olivat äijävoittoisia kiroilupätkiä (ei siis mitenkään negatiivisessa mielessä), on Jackie Brownissa pääosassa enimmäkseen nainen, ja leffan juoni on muutenkin monimutkaisempi, mutta ei missään nimessä yhtään huonompi.
Meksikolaisen, surkean lentofirman työntekijä Jackie Brown (Grier) ei entisten kämmäilyjen takia saa parempaa duunia. Rahaa tarvitaan aina, joten päättää Jackie salakuljettaa meksikosta rahaa Ordellille (Jackson), coolille asekauppiaalle, joka ei asiastaan tiedä oikeastaan paljon mitään. Homma on niin moniulotteinen, ettei sitä pysty sanoiksi sen paremmin pukemaan.
Ensinnäkin on näyttelijöitä lähdettävä kehumaan. Pam Grier on kyynisenä lentoemäntänä aivan omiaan. Jälkeen eivät jää myöskään Samuel L. Jackson, Robert Forster, Micheal Keaton tai Bridget Fonda. Ainoastaan De Niron rooli on turhan vähäpuheinen- ja eleinen. Aistittavissa on De Niron lahjojen haaskaamista, ja rooliin olisi sopinut varmasti joku pienemmälläkin palkalla. Käsikirjoitus on kuitenkin leffan kantava voima. Se on nokkela ja hyvä. Ainoastaan ensimmäisen tunnin aikana tapahtumat etenevät ehkä turhankin hitaasti. Kun sitten alkaa tapahtumaan, on aivan pakko nakittaa leffaa silmät tarkkana, sillä jokaisena hetkenä tapahtuu jotain tärkeää. Todella hyvin etenevä tarina pitää otteessaan loppuun asti, ja irti pääsee vasta, kun lopptekstit ovat ohi.
Musiikkipuolella ollaan onnistuttu jälleen. Elokuvan aloittaa ja lopettaa Bobby Womackin biisi, joka täydentää hyvin fiiliksiä, joita kuvan kautta välittyy. Autoradioissakin soi harvinaisen hyvin valittu musiikki. Musiikkipuolessa ei siis ole mitään valittamista.
Jackie Brown näyttää, millainen on nautittava elokuva. Siihen vaaditaan hyvät näyttelijät, taitava ohjaus ja hyvä käsikirjoitus. Tämä on elokuvaa parhaimmillaan, eikä aliarvioi katsojan älyllisiä lahjoja, jotka joutuvat leffan aikana koetukselle. Harvinaisen aliarvostettu leffa, joka taitaakin olla Tarantinon paras elokuva. Harmi vain, että tämän jälkeen taso on laskenut huomattavasti, kun Tarantino ohjasi lapsellisen kaksiosaisen Kill Bill -elokuvan naisen kostosta turhankin liioitelluilla verileikeillä kuorrutettuna.
nimimerkki: Viisas
