Indiana Jones ja kristallikallon valtakunta (2008)
- Alkuperäinen nimi:
- Indiana Jones and the Kingdom of the Crystal Skull
- Tuotantovuosi:
- 2008
- Ohjaajat:
- Steven Spielberg
- Käsikirjoittajat:
- David Koepp, George Lucas
- Pääosissa:
- Cate Blanchett, Harrison Ford, John Hurt, Karen Allen, Shia LaBeouf
- Maat:
- USA
- Kielet:
- Englanti
- Pituus:
- 125 min
- Genret:
- Toiminta, Seikkailu
- Elokuvasarja:
- Kadonneen aarteen metsästäjät, Indiana Jones ja tuomion temppeli, Indiana Jones ja viimeinen ristiretki, Indiana Jones ja kristallikallon valtakunta
Keskiarvo
Arvostelut (10): 
Pikatuomiot (146):
Oma pikatuomio
Vanha kunnon hattupää Indiana Jones on palannut 19 vuoden tauon jälkeen. Kauan suunnittelussa ollut jatko-osa trilogialle sai nähdä viimein vihreää valoa ja pääsi teattereihin vuonna 2008. Ohjaajan pallilla vieläkin istuva Steven Spielberg ja hänen vanha kamunsa George Lucas, sekä tietenkin itse Indy, Harrison Ford tuovat tämän legendaarisen seikkailusarjan 2000-luvulle. Nähtyäni ensimmäisen kerran mainosjulisteen naurahdin 65-vuotiaan Harrisonin ryppyyntyneelle ja harmaantuneelle pärställe. Vanhentumista ei voi pysäyttää, joten Spielbergin ja Lucasin oli siirrettävä tarinaansa uudemmalle aikakaudelle.
On vuosi 1957 ja kommunismi jyllää Amerikan mantereella toisen maailmansodan jälkimainingeissa. Kokenut ja paljon maailmaa nähnyt arkeologi Indiana Jones (Ford) on joutunut venäläisten vangiksi. Naurettavan stereotypinen pahishahmo Irina Spalko (Cate Blanchett) tarvitsee Indyn apua löytääkseen mystisen muinaisesineen, josta Indianalla olisi tietoa. Tämä mystinen esine kiinnostaa kaikkia ja on kaiken keskipisteenä vauhdikkaassa seikkailussa joka vie aina Setä Samulin mailta Amazonin sademetsään asti.
Iäkkään Indyn meno on selvästi tullut hitaammaksi ja kömpelömmäksi iän myötä. Kömpelöksi on muuttunut myöskin tarina. Uudesta Indystä puuttuu kaikki se loisto ja fiilis, mikä teki aiemmista osista viihdyttävää ja miellyttävää katsottavaa. Aiemmissa osissa toiminut huumori on vähentynyt radikaalisti, eivätkä pienet, surkuhupaiset one-linerit enää paljon naurata. Yhtään kunnon koomista heittoa ei Indiana pääse lätkäisemään, vaan mumisee vanhentuneella pärställään melkeinpä muumioituneita repliikkejä.
Itse tarina on hyvin vähäpätöinen. Asiaan mennään heti suoraan, ilman turhia jaaritteluja, taikka syventymisiä. Tämä voisi periaatteessa ja hyvällä työstämisellä toimia, mutta Indy 4:n hätäinen ja turhan hopunomainen viimeistely ei auta asiaa yhtään, vaan sekoittaa pakan ja katsojan pään masentavaan malliin. Itse toiminta täyttää koko elokuvan aikakiintiön, ellei jopa pursua kiintiöstä yli. Ylimpuva ja överiksi vedetty aksöni ei herätä katsojassa jännitystä eikä mielenkiintoa. Varsinkin ylivenytetty takaa-ajo kohtaus Amazonin kauniin trooppisessa sademetsässä, saa pituudellaan katsojan ennemminkin haukottelemaan kuin tuijottamaan televisioruutua nauliutuneena.
Harrison Fordissa ei ole enää yhtä paljon puhtia mitä aiemmin on totuttu näkemään. Pitkälti iän piikkiin tämän voisi laittaa, mutta silti jokin jää kaihertamaan vanhan Harryn suorituksessa. Myöskin pahisroolia vetävä Cate Blanchett on kumman vaisu ja turhan pitkäpiimäinen. Koristeeksi opeteltu venäläinen aksentti ei paljon lohduta, itse roolituksen mennessä pyllylleen. Kovassa uranousussa oleva Shia LaBeouf vakuuttaa sympaattisuudellaan nuorena ja uhmakkaana Mutt Williamsina. Ykkösosasta Kadoneen aarteen metsästäjät -elokuvasta tuttu Karen Allen on mukava piristysruiske viehättävän Marionin roolissa.
Kristallikallon valtakunta jää liian yksipuoliseksi ja tarinaltaan ontoksi ollakseen Indy-saagan mainetta ylläpitävä teos. Yhdellä vaihteella kulkeva tarina vetää lopullisesti pakkivaihteen päälle tympäännyttävän typerän loppuratkaisun putkahtaessa ruutuun. Indyn ruuti ei ole vain niin kuivaa kuin aiemmin - eikä myöskään Spielbergin ja Lucasin. Ehkäpä kaksikko ottaisi nyt opikseen ja jättäisivät enää vain himmeästi hohtavan sarjan turmelemisen sikseen.
Pisteet:
Arvosteltu: 09.11.2008
Katsottu: Kotona
Ahneus on paha merkki ihmisessä. Ja niinkuin vanhasta kansansanonnasta tiedetään, ahneella ei ole kovin hääppöinen loppu. Tätä vertausta voisi verrata hyvin kahden miehen puuhiin. Nimittäin Steven Spielbergiin ja George Lucasiin. Ja kovin ruudinkeksijähän ei tarvitse olla tietääkseen, mikä elokuvasarja on kyseessä kun kyseisistä herroista puhutaan. No, tietenkin legendaksi muodostunut arkeologi Indiana Jones. Se kuuluisa hattu ja ruoska ovat muodostuneet varsinaiseksi esikuvaksi seikkailuelokuville.
Indiana Jonesista tehtiin alunperin kolme elokuvaa. Kadonneen Aarteen metsästäjät, joka valmistui 1981. Jatko-osa Tuomion Temppeli vuodelta 1984 ja sarjan ennalta suunniteltu päätösosa Viimeinen Ristiretki vuodelta 1989. Suunnitelmat eivät kuitenkaan käyneet toteen. Ja tässä vaiheessa sana ahneus astuu kuvaan. Ohjaaja Spielberg ja käsikirjoittaja/tuottaja Lucas päättivät väsätä vielä yhden ja (toivottavasti) viimeisen Indiana Jones -pätkän, vuonna 2008 valmistuneen Kristallikallon Valtakunnan.
Kristallikallon Valtakunta tehtiin varsin suurella budjetilla. Lucas ja tuottajakumppanit sysäsivät reilut 185 miljoonaa dollaria rainan tekoon. Ja kiintoisa kysymys kuuluukin, oliko se kannattavaa? Kuin arkeologi Jones ikään, lähdemme etsimään vastauksia. Nyt emme vain tutki esihistoriallisia esineitä, vaan uusinta Jones-pätkää, jossa ei juonen lisäksi mitään esihistoriallista olekkaan, paitsi tietenkin Harrison Ford. Se ainoa ja oikea Indiana Jones on edelleen kuvioissa mukana. Tukka on harmaantut, olemus on muuttunut kömpelömmäksi ja jopa pieniä epäonnistumisia tulee. Eihän meidän täydellinen arkeologi olekaan enää niin täydellinen. Ikä on petollinen asia, sanovat monet. Ford tekeekin roolinsa 65-vuotiaana, jopa tavaramerkiksi muodostuneella yhdellä ilmeellä. Paljon karismaa ei Fordilta kannata odottaa, mutta sen kyllä kaikki Ford-fanit ennestään tietävätkin.
Fordin lisäksi muuan toinen vanhan kaartin näyttelijä on päässyt mukaan. Ykkösosasta tuttua Marionia näytellyt Karen Allen. Harmittavaa kylläkin, Allen ei omaa enää ykkösosasta tuttuja piirteitä. Ilmeet ovat hyvin yksipuolisia ja poissaolevia. Välillä tuntuu siltä, että Allen ei olisi huomannutkaan olevansa kuvauksissa mukana. Ja epäilemättä naikkonen lähtikin pikavisiitille elokuvaan paksun tilipussin houkuttelemana. Allenia ja Fordia lukuunottamatta näyttelijäkaarti on uudistunut ja nuorentunut täysin. Konnaa esittää tällä kertaa, erinomaisen roolisuorituksen antava Cate Blanchett. Kylmää ja tunteetonta neuvostoliittolaista agenttia Irina Spalko tuo katsojalle hyvin värähdyttävät tunteet selkärankaan. Jäätävä katse ja tarkoin valitut sanat tekevät Spalkosta hyytävimmän konnan sarjassa tähän mennessä. Myös toinen tärkeässä osassa oleva henkilö on nuori huligaani ja rasvaletti Mutt Williams, jota Shia LaBeouf tulkitsee hiukan kaksijakoisesti. Välillä LaBeoufin roolisuorituksessa näyttää olevan tunnetta mukana, mutta tämä ajatus katoaakin heti, yhden itkukohtauksen jälkeen. Tämä kyseinen kohtaus näytti niin epäuskottavalta, että huh huh. Jopa Fordilta olisi voinut odottaa tasokkaampaa pillittämistä.
Juonipuolelta Kristallikallon Valtakunta on epäselvä. Lucas ja Spielberg päättivät yhteistuumin laittaa kaksituntiseen pläjäykseen paljon vauhdikasta toimintaa, tappelua ja kaahailua. Huomattuaan tämän kaksikon innostus vauhtia kohtaan näytti kohoavan joten sitä lisättiin mukaan yhä enemmän. Lopulta ahneus kävi kalliiksi. Lopputuloksena juoni jäi varsin vaisuksi ja monimutkaiseksi. Ja kyseiset toimintakohtaukset menivät yli järjen järjettömyydellään. No, kuitenkin Indiana Jones on siis palannut. Natsit ovat vaihtuneet kieroihin neuvostoagentteihin. Ja tällä kertaa Indiana joutuu taas metsästämään esihistoriallista aarretta. Mystistä Kristallikalloa, ja sen valtakuntaa. Mukana seikkalussa ovat siis Mutt ja Marion, ja matka leikkaa läpi vihertävän Amazonin läpi temppelimäiseen Peruun.
Kristallikallon Valtakunta jätti olon hyvin kylmäksi. Vanha kunnon seikkailuhenki oli kadonnut tyystin ja tilalle oli tullut varsinainen petojen peto, rahastus. Ja homma menee lopullisesti letteriksi, kun Spielberg ja Lucas innostuivat sekoittamaan hommaan mukaan hyvin epäuskottavaa Scifiä. Tämä pilaa lopullisesti Indiana Jones-tunnelman. Myös liiallinen ennalta-arvattavuus oli myös osallisena tunnelman kaikkoamiseen. Kylläpä sai jälleen kerran makeat naurut, kun osasi arvata tapahtumien kulun ja vieläpä aivan oikein! Loppuratkaisu vetää sanattomaksi, ei posiitivisesti vaan negatiivisesti. Tarkemmin sanottuna sanattomaksi, tympääntyneeksi ja pettyneeksi.
Kokonaisuutena uusin Indiana Jones on varsin litteä ja laiha teos. Aivan kuin Jaakko Kolmosen kakkupohjat. Mitään järisyttävää elokuvalta ei kannata odottaa ja katsominen on hyvä suorittaa pienellä teholla, kylmän juotavan ja aivottoman pään kera. Loppujen lopuksi Indiana Jones ja Kristallikallon Valtakunta ei sisällä muuta, kuin uudistettua vanhan koulukunnan toimintaa sen legendaarisen tunnarin hyrrätessä taustalla.
Pisteet:
Arvosteltu: 11.08.2008
Katsottu: Teatterissa
Seikkailuelokuvia on monenlaisia. On National Treasuret, uudemmat ja vanhemmat Muumiot, Allan Quatermainit... seikkailuelokuvia on monia, mutta yleensä sanasta "seikkailu" tulee väistämättä mieleen Indiana Jones ja Harrison Ford.
1970-luvulla George Lucasin pää kuhisi ideoita. Oli avaruustaisteluja kuin myös maanpäällisiä seikkailuja. Star Warsin menestyksen jälkeen Lucas ei epäröinyt tehdä elokuvaa kadonneiden aarteiden metsästäjästä, Indiana Jonesista. Indiana Jones -elokuvia tehtiin 80-luvulla kolme, ja jokainen elokuva menestyi.
1990-luvun alussa Lucas ja ohjaaja Steven Spielberg alkoivat suunnitella elokyvasarjan neljättä osaa, ja suunnitteluprosessi kesti vuosia. Mutta vuonna 2008 Indy saatiin jälleen valkokankaalle ja paluu oli näyttävä.
Neljäs Indyleffa alkaa Nevadan autiomaassa, ja Elvistä soitellaan 50-luvun tyyliin. Autiomaassa hän kohtaa venäläiset ja seikkailu voi alkaa. Selvittyään täpärästi pinteestä Indy tapaa nuoren Mutt WIlliamsin (Shia LaBeouf), joka tuo hänelle kirjeen opiskelukaveri Harold Oxleyltä, ja kirjeessä on johtolanka muinaisen kristallikallon jäljille. Mutta myös venäläiset ja heidän johtajansa everstitohtori Irina Spalko (Cate Blanchett) ovat kiinnostuneita kallosta ja sen valtakunnasta.
Indiana Jones ja kristallikallon valtakunta oli juuri sellainen kuin odotinkin. On jännitystä, kadonnut kaupunki, seikkailua ja toimintaa. Mitäpä muuta voi hyvältä seikkailuelokuvalta vaatia? Näyttelijät ovat loistavia, Spielberg ohjaa hienosti ja erikoistehosteet ovat näyttäviä. Mutta ei elokuva ole aivan täydellinen, sillä jotkin jutut menevät hieman yli (jääkaappi, ufot...), ja Indyn ystävyys Macin kanssa (Ray Winstone) heittelehtii minne sattuu hyvin epäuskottavasti.
Kaiken kaikkiaan uusin Indy täyttää odotukset ja itse odotan viidettä osaa, jos sellaista nyt tulee. Kyllä Indiana Jones (myös Kristallikallon valtakunta) ampaisee Muumioiden ja Kansallisaarteiden ohi kiitämällä.
Pisteet:
Arvosteltu: 01.08.2008
Katsottu: Teatterissa
Hyvää kannattaa aina odottaa, vai mites se sananlasku menikään? Nyky-Hollywoodissa on eräänä trendinä tuoda tutut trilogiat (esim. Rambo ja Die Hard) takaisin valkokankaalle vielä kerran – ja jos rahaa virtaa niin ehkä vielä toisenkin. Ekan Indyn eli Kadonneen aarteen metsästäjien jälkeen seikkailija-arkeologi palasi valkokankaalle kolmen vuoden päästä, sitten meni viisi vuotta ja väliä Viimeisen ristiretken jälkeen tähän seikkailuun kertyi 19 vuotta. Tänä aikana maailmansodista myös se jälkimmäinen on sodittu ja on siirrytty 1950-luvulle kylmään sotaan. Indiana metsästää legendaarista, noh, kristallikallon valtakuntaa, jota espanjalaiset konkistadorit kutsuivat myös El Doradon nimellä. Indyn matka vie siis Etelä-Amerikan metsiin mukanaan rasvaletti Mutt Williams (LaBeouf), ruoska ja hattu. Perässä seuraa ei natsi- vaan neuvostopataljoona. Natsien vaihto neukkuihin on sinänsä onnistunutta, mutta persoonatonta.
Uusin Indy-seikkailu valitsee linjansa heti alkukohtauksesta. Alkuun soitetaan vähän Elvistä, jonka jälkeen on vuorossa perinteinen toimintatykitys tutun näköisten laatikkorivien keskellä, joka kuitenkin vaihtuu suorastaan pelottavan nopeasti sompailuun ydinpommin testausalueella. Vaikka Indiana joutuu kohtaamaan 50-luvun, on mukana myös runsaasti edellisistä elokuvista tuttua menoa. Lähes Indyn perusmaneeriin kuuluu varmaan hyökkäys vihollisen autopataljoonan kimppuun (mikä muuten edustaa leffan toimintakohtausten parhaimmistoa), mutta toisaalta myös kamppailu luontoa vastaan muurahaisarmeijoiden ja koskiajelun muodossa (jotka eivät enää olekaan niin viihdyttäviä).
1950-luvulle on siis saavuttu ja tämä siirtymä on toteutettu todella hyvin. Vuosikymmen on totisinta totta paitsi musiikin ja kylmän sodan, myös mm. nuorten kapinallisten ja vainoharhaisen mccarthyismin osalta. Mutt saapuu paikalle motskarillaan, nahkatakissaan ja rasvaletissään kuin James Dean aikoinaan. Indy taas joutuu epäillyksi kommunismiyhteyksistä. Visuaalisesta toteutuksesta voi antaa kiitoksen myös efekti- ja yleisesti muulle lavastuspuolelle. Kaikennäköistä tietokonelisää on lupauksista huolimatta ujutettu mukaan (joskus aivan turhaan), mutta kyllä 180 miljoonan budjetilla on pidetty huolta paitsi määrästä myös laadusta.
Näyttelijänvalinnat sarjassa on aina osattu ja niin on edelleen, ja myös roolihahmot ovat kunnossa, mutta uudet hahmot jäävät suoranaiseen statistin rooliin lukuun ottamatta neuvostopataljoonaa johtavaa mystikko Irina Spalkoa (Blachett). Hahmo variksenmustine hiuksineen on niin pahaksi väännetty kuin jo nimi antaa ymmärtää, mutta onneksi Blanchett tuo tähän jotain aitouden tuntua. Jopa Transformers-leffassa ärsyttänyt Shia LaBeouf näemmä osaa näytellä. Erityisen hienoa on saada Indianan seuralaisina hyörineistä naisista voimakastahtoisin eli Marion (Allen) karismaattisen Fordin rinnalle takaisin, sillä Allen on ollut heistä myös taitavin näyttelijä.
Homma toimii myös siksi, että leffan rytmi on kunnossa. Vauhdikkaat toimintakohtaukset ja suvantokohdat nasevine dialogeineen vuorottelevat taitavasti. Ja taustalla soi John Williamsin hieno musiikki, kuten edellisissä osissakin. Käsikirjoituksen laadusta ja juonenkäänteistä voi olla montaa mieltä, mutta ainakaan loppu ei vakuuta. Itse asiassa juuri loppu pitää huolen siitä, että olo leffan loppumisen jälkeen tuntuu hieman vetelältä ja laiskalta. Samanlaisia olivat myös salista sieltä täältä hetken ilmoille yrittävät aplodit.
Siinä missä vauhdikkuus putoilee ja nousee taas, tekee samoin leffan laatu. Selvän räikeinä erottuvat älyttömyydet ja epäloogisuudet saivat päiviksi pohtimaan leffalle annettavaa arvosanaa, mutta toistaitoisemmalla ryhmällä lopputulos olisi jo pienin käsikirjoitusmuutoksin ollut katastrofaalinen. Muutoksia olisi voinut jalostaa myös toiseen suuntaan, mutta nykyiselläänkin kehtaa tälle elokuvalle antaa vielä kolme ja puoli tähteä, vaikka jo kaksi ja puoli kävi paikoin myös mielessä. Kunhan Indy nyt vaan pysyy eläkkeellä eikä tälle tule myöskään seuraajia, kuten George Lucas ehti leffan ensi-illan yhteydessä väläyttämään.
Pisteet:
Arvosteltu: 18.06.2008
Katsottu: Teatterissa
Indiana Jonesin tuntee varmasti jokainen, joka elokuvia on elämänsä aikana katsonut. Pitkän odotuksen jälkeen tyylikäs seikkailuelokuvasarja sai neljännen osansa, jota Indiana-diggarit kaikkialla maailmassa odottelivat jo kieli polvissa roikkuen. Tavallaan heidän odotuksensa palkittiin, tavallaan ei.
Elokuva vie vanhentuneen Jonesin poppoineen Etelä-Amerikkaan legendaarisen kristallikallon metsästykseen. Mitäpä Indy-elokuva olisikaan ilman kylmäkiskoisia pahiksia, joiden virkaa toimittavat tässä elokuvassa neukkusotilaat, johtajanaan ilkeän näköinen Irina Spalko, joka taikavoimia omaavan kallon avulla haluaa laittaa maailman polvilleen. Luvassa on muiden Indiana Jones -leffojen tavoin ryminää, räiskettä, salaisuuksia ja juonittelua.
Indiana Jones teki komean paluun valkokankaalle, vaikka Harrison Ford onkin tätä nykyä jo vanha patu. Toimintakohtausten pienimuotoinen kankeus tuokin oman, uskottavan lisänsä rymistelyyn, eikä Jonesista yritetäkään tehdä kummoisempaa superpappaa. Elokuva on hauska, tyylikäs seikkailupätkä, jonka loppuratkaisu kuitenkin lyö pahemman kerran överiksi. Joillekin se sopii, joillekin ei. Minä kuulun jälkimmäiseen porukkaan. Juuri loppuratkaisun vuoksi joudun karsimaan pari tähtöstä pois.
Indy-faneille ja vauhdikkaista seikkailuelokuvista nauttiville elokuvaa voi kuitenkin suositella lämpimästi.
Pisteet:
Arvosteltu: 12.06.2008
Katsottu: Teatterissa
Kun kyseessä on Indiana Jonesin jatko-osa, ei pieneltä jännityksen tunteelta voi välttyä. Jatko-osan läimäisy 19 vuoden tauon jälkeen on aina riskialtista touhua - George Lucasillehan tämän onkin jo tuttua. En odottanut ennakkoon niinkään nerokasta saati mullistavaa seikkailua - sitä tämä ei kuitenkaan olisi tullut olemaan - vaan lähinnä Indiana Jonesin perinteitä noudattavaa, sulavasti rullaavaa toimintaseikkailua.
Elokuva alkaa murhaavan lupaavasti; tutun ironista huumoria, klassista toimintaa ja visuaalista herkkua kylvetään ilolla. Hetkellisillä nostalgiaa herättävillä viitteillä saatiin ainakin tämä fanipoika mukaan lopullisesti. Valitettavasti kokonaisuus kärsii; elokuva on kuin yhdistelmä Kadonneen Aarteen Metsästäjien (1981) roolihahmoista ja rakenteesta, Tuomion Temppelin (1984) paikoitellen konemaista räimeestä ja VIimeisen Ristiretken (1989) huumorista ja perheasiosta. On ilmeisen selvää, että heikoimillaan elokuva on Tuomion Temppeliin suuntautuneena. Yllätyksekseni myös elokuvan perinteisyys kääntyy hieman itseään vastaan; tarinan rakenne ja tarina itsessään tuntuu olevan tuttua kauraa - tosin loppuratkaisu on Indy tarinoista poikkeva. Pitäisin ylitsevuotavaa loppuratkaisua hieman harmillisena kardinaalivirheenä. Tarinassa on myös monia aukkoja, jotka jäävät selvittämättä.
Näyttelijäsuoritukset ovat hyviä; Harrison Ford istuu rooliin edelleen, Shia LaBeouf loistaa Muttina. Hivenen latteammat roolisuoritukset tekevät Cate Blanchett Irina Spalkona ja Karen Allen, joka ei enää vanhempana niin rivakkaan roolisuoritukseen yllä kuin Kadonneen Aarteiden Metsästäjissä.
Runsaasti on hyvää; elokuva nousee monelta osin vanhojen Indiana Jonesien tasolle. Toisinaan löytyy myös huonoa, joka tiputtaa elokuvan ilmalennosta takaisin maanpinnalle. Eräs huomioitava seikka loppuun. Elokuva on reilusti keskivertoa parempaa toimintaviihdettä jos, ja vain jos olet pitänyt aiemmistakin elokuvista. Muuten valtaosa elokuvasta menee ohi tai maistuu varsin kuivalta.
Pisteet:
Arvosteltu: 11.06.2008
Katsottu: Teatterissa
Neljättä Indiana Jonesia ehdittiin odottaa miltei 20 vuotta. Siinä ajassa käsikirjoittajilta ja ohjaajalta olisi odottanut jotakin parempaa ja toimivampaa kokonaisuutta elokuvasarjan kolmanteen jatko-osaan, joka ehdottomasti on loppukevään 2008 leffatapaus huolimatta kriitikoiden tai rivikatsojien mielipiteistä.
Vanhana scifi-heebona tunnettu Steven Spielberg onkin neljänteen Jonesiin sotkenut ufojuttuja, mutta myös perinteisessä seikkailuarkeologiassa säilytään. Kylmän sodan aikakauden mukaisesti Indyn vihollisia ovat nyt kommarineukut eivätkä natsit kuten parikymmenä vuotta aiemmin. Ja tapahtumat siis sijoittuvat vuoteen 1957.
Sen enempää juonta ei kannattane setviä läpi, sillä monin paikoin tapahtumat ovat sitä vanhaa tuttua Indyä höystettynä aikakauteen sopivalla tavalla. Turpaanvetoa, takaa-ajoja, mäiskettä, hämisseittejä, luurankoja ja kultaesineitä siis löytyy. Muutama nostalginen tunnelman kohotin on liitetty mukaan ja filmiltä löytyy tarkkasilmäisille myös miellyttäviä viittauksia aiempiin elokuviin.
Oikeastaan scifi-ainesten sekoittaminen tuttuun Indiana Jones –tyyliin toimii yllättävänkin hyvin, mutta lopputulos olisi vaatinut selkeästi hiomista. Paljon yleisön keskuudessa parjattu loppukohtaus on todellakin hieman antikliimaksi muuten niin vauhdikkaalle ja monipuolisellekin menolle ja melskeelle.
Neljäs (ja todennäköisesti ja toivottavasti viimeinen) Indiana Jones on hieman ”tulipahan tehtyä” –oloinen teos; kunnollinen jee-fiilis nousee vain ajoittain esille. Aivot nurkkaan tätä katselemaan lähtiessä on syytä jättää, kuten muidenkin Indy-elokuvien kohdalla. Kuitenkin Kristallikallon valtakunta häviää selkeästi aiemmille Indy-leffoille.
Pisteet:
Arvosteltu: 26.05.2008
Katsottu: Teatterissa
Kuinka moni olisi vielä muutama vuosi sitten vakavissaan uskonut, että Indiana Jones tekee vielä kerran paluun? Eipä kovinkaan moni. Toisaalta viime aikoina trendi on muuttunut, ja teatteriin 23. päivä toukokuuta astuessani sainkin huomata, että sama epäuskoinen fiilis, joka vielä vallitsi Rocky Balboan, Die Hard 4.0:n ja kenties vielä John Rambonkin kohdalla, oli yllättäen poissa. Fiilis oli kieltämättä outo, mutta silti jännittynyt: olihan kyseessä sentään ihka oikea Indiana Jones tuhansien jäljittelijöiden sijaan!
Yli vuosikymmen sen jälkeen, kun Indiana Jones etsi vielä kristillisen mytologian merkkiesineitä, ryhmä neuvostoliittolaisia vakoojia murtautuu erittäin tutunnäköiseen varastoon Yhdysvalloissa. Kaapattu sankarimme yhdessä apurinsa Macin pakotetaan etsimään näille ilkeille kommareille jotain, minkä Jones itse on aikoinaan hakenut. Jonesin onnistuu livistää, mutta 50-luvun kylmä mccarthyismi ottaa pian hänet kynsiinsä. Jones lähtee maasta, mutta saa kuulla ystävänsä professori Oxin olevan kateissa jossain Etelä-Amerikan viidakoissa. Miten tähän kaikkeen liittyy elokuvan nimessä seisovaan mystinen kristallikallo ja ovatko neukut tyytyväisiä ainoastaan saamaansa muumiota muistuttavaan esineeseen?
Indiana Jones antaa juuri sitä, mitä lupaa: vauhdikkaan ja jännittävän seikkailun, sekä tietysti itse lieriöhattupäisen sankarimme tunnusmusiikkeineen. Ja siinä oikeastaan kaikki. Elokuva nimittäin noudattaa vanhaa, hyväksi havaittua kaavaa niin hyvässä kuin pahassa niin uskollisesti, että elokuvan tuotantovuotta on hankala hahmottaa muista kuin näyttävästä tuotannosta ja suureellisista erikoistehosteista. Tarina on sarjakuvamainen, vastakohdat kärjistettyjä ja huumoria on laitettu sekaan, joskin varsin latteaa sellaista verrattuna edelliseen osaa, noin parikymmentä vuotta sitten ilmestyneeseen Viimeisen ristiretkeen. Toisaalta linkkinä vanhaan on myös se, että tarina tempaa mukaansa ja pitää otteessaan. Ja Harrison Fordhan on Indy, siitä ei mihinkään pääse.
Elokuvan 50-luvun Yhdysvallat on antanut puitteet ovelalle kaavavariaatiolle. Periaatteessa kaikki, mikä edellisissä sarjan elokuvissa ei enää 50-luvulle sovellu, on voitu korvata ajankohtaisemmilla aiheilla. Natsit ovat nyt kommunisteja ja uskonnollisuudesta päästään tyypilliseen 50-luvun genreihmeeseen, science fictioniin - jopa siinä määrin, että ratkaisu jakanee mielipiteitä varsin reippaasti. Omasta mielestäni tämä kuitenkin toimi erinomaisesti, sillä kaikki uusi on lopultakin sitä, mitä elokuvasarjan neljänneltä osalta odottaa.
Steven Spielberg maalailee pidättelemättömän hulppeita kuvia tuotantoarvoiltaan kohdallaan olevassa elokuvassa. Ilmassa on sitä samaa suuren seikkailun tuntua, mitä aina ennenkin. Vauhdikasta menoa riittää, ja toiminta on yllättävän jännittävää tämän kaltaisessa elokuvassa. Päähahmojen kemiat ovat kohdallaan, mutta jostain syystä David Koeppin viimeistelemä käsikirjoitus ontuu välillä pahasti: Jonesin ja hänen apurinsa Macin välinen suhde vaihtelee naurettavan epäuskottavasti, ja öisillä raunioilla sankariemme kimppuun hyökkäävät alkuasukkaat jäävät täysin vaille pohjustusta tai selitystä. Moisia räikeitä, häiritseviä virheitä edes sarjakuvamaisuuden nimissä ei näin suuressa tuotannossa kuvittelisi enää olevan. Sen sijaan päähahmon kehittelemisessä elokuva onnistuu paremmin.
Kristallikallon valtakunta on lopultakin hyvin loogista jatkoa Indiana Jones -sarjalle, jopa siinä määrin, ettei se tunnu tarjoavan enää mitään uutta. Vanha kuitenkin puree, tarkoittaen sekä Harrison Fordia että elokuvan kaavaa, siinä määrin, että elokuvaa katsoessa jää muu maailma mukavalla tavalla sivuun ja kaksituntinen vilahtaa silmissä. Mukavannäköinen ja ammattitaitoisesti toteutettu elokuva on nurinoista huolimatta takuuvarma kesähitti, joka ilman muuta kannattaa käydä tarkistamassa, jos ruoska on lapsuudessa viuhunut televisioruudulla.
Ehkä mielipide elokuvasta hieman muuttuu siinä vaiheessa, kun DVD:tä kymmenettä kertaa katselee. On helppo kuvitella tämäkin Indiana Jones edeltäjiensä tapaan elokuvaksi, joka paranee jokaisella katselukerralla.
Pisteet:
Arvosteltu: 26.05.2008
Katsottu: Teatterissa
Hän on etsinyt liiton arkkia (joka nähdään tässä alussa varastossa) natsit perässään, hän on on pelastanut pienen siviilisaation kadotukselta ja hän on etsinyt mystistä Graalin maljaa yhdessä isänsä kanssa. Hän on päältä päin Harrison Fordin näköinen mies, mutta hän on Indiana Jones ja hän on palannut 19-vuoden tauon jälkeen seikkailun pariin, yhdessä konkareiden Steven Spielbergin ja George Lucasin avustamana. Jo muutaman vuoden kohuttu "tulee, ei tule, kässäri ei kelpaa, kelpaa sittenkin" uusin Indiana Jones saattaa sankarin 1950-Luvulle Spielbergille ennenkin käsikirjoituksia tehneen David Koeppin (Maailmojen Sota, Jurassic Park) kirjoittaman tarinan George Lucasin idean pohjalta.
Siinä missä viime vuoden Bruce Willisin-John McClane ja alkuvuoden Sylvester Stallonen-Rambo näkivät päivänvalon semi-onnistuneissa jatko-osissa jatkaa Harrison Ford uudella Indiana Jones elokuvalla samalla radalla. Monessakin arvostelussa parhaimmaksi (ja sitä onkin) seikkalu-elokuvaksi kehuttu ja äänestetty Kadonneen Aarteen Metsäsästäjät esitteli seikkalija/professori/argeologi Indiana Jonesin, joka nyt jatkaa uudella seikkailulla Kristallikallon Valtakunta, joka ei pääse ensimmäisen osan tasolle, mutta jatkaa kahden jatko-osan viitoittamalla polulla suhteellisen onnistuneesti ja antaa reippaan annoksen sitä perus Indiana Jones -viihdettä, jota tästä hakemaan mennäänkin.
Vanhan Paramount-logon tulessa esiin ja kun hattu lentää varjossa silhuettinä näkyvälle miehelle alkaa taustalla soida John Williamsin-mainio tunnari.
Tapahtumat käynnistyvät vuonna 1957. Indy (Ford) löytää itsensä ja ystävänsä Macin (Winstone) keskeltä Nevadaa sijaitsevalta asevarastolta, jossa kiero neuvostoagentti Irina Spalko (Blanchett) pakottaa Jonesin löytämään heille jotain tärkeää. Jonesin onnistuessa pakenemaan häntä aletaan epäillä KGB:stä ja lopulta hän päättää poistua maasta, kunnes törmää nuorukaiseen Mutt Williamsiin (LaBeouf), jolla on tietoa eräästä kaapatusta professorista Oxista (Hurt), joka huhujen mukaan on löytänyt mystisen Akatorin kristallikallon. Pian on Indy ja Mutt matkalla Peruun perässään Spalkon johtama sotilasryhmä ja sitten päästään käsiksi taattuun Indiana Jones seikkailuun.
Ei Kristallikallon Valtakunnalla mitään elokuvamaailmaa todellakaan mullisteta, mutta peruskonkarit ovat jälleen asian ytimessä tehtailemassa sitä mitä seikkailuksi kutsutaan. Spielberg on siirtänyt Indiana Jonesin natsien-ajalta suoraan kylmän sodan keskelle 1950-luvulle ja näin Spielberg antaa "Venäjälle" pahuuden kasvot elokuvassaan. Uusin Indiana Jones on visuaalisesti juuri sitä mitä Spielbergin poppoolta voikin odottaa ja on mukaan saatu vanhan kaartin stunttejakin hoitamaan toimintakohtauksia, eikä pelkkiä Cgi-efektejä. Kristallikallon Valtakunnan tarina on yhtä lapsellinen kuin aijemmissakin Indyissä, mutta sehän toimii ja kuuluu tietenkin asiaan. Vauhdikkaalla introlla käynnistyvä (kuten ennenkin) elokuva ei pysähdy hetkeksikään, vaan tässä mennään maaliin reipasta tahtia Indiana Jonesin johdolla, johon kuuluvat perus takaa-ajot, salakirjoitukset, räjähdykset, one-linerit ja tietenkin muutama ikävämpi hyönteinen.
Harrison Ford on elementissään Indyn roolissa ja ruoska heiluu jälleen ja hattu pysyy päässä hyvin 65-vuotiaalla äijällä. Ray Winstone irrottelee kunnolla Indyn omahyväisen ystävän Macin roolissa. Cate Blanchett tuo pienen piristyksen pahiksen roolissa aikoja sitten rehellisyyden romukoppaan heittäneenä agenttina. Kovassa nousussa oleva Shia LaBeouf jatkaa hyvällä linjalla Indyn ryhmään liittyvänä nourukaisena ja on toimiva sidekick. Ensimmäisestä Indystä tuttu Karen Allen pysyy myös hyvin mukana menossa. Konkarit Jim Broadbent ja John Hurt tekevät myös toimivva työtä pienemmissä rooleissa. Andrew "Whismaster" Divoff käy piipahtamssa elokuvassa yhtenä Spalkon ryhmän sotilaista.
Kokonaisuutena Kristallikallon Valtakunta on pienistä moitteista ja varsinkin tökeröstä tieteiselokuvan puolelle ampuvasta-loppuhuipentumasta huolimatta suurella tunteella tehty seikkailuelokuva, yhdelle aikamme suurimmista sankareista. Aitoa popcorn-viihdettä parhaimillaan Indiana Jonesin seurassa, kunhan muistaa pysäyttää ajatukset teatteriin mentäessä.
Pisteet:
Arvosteltu: 25.05.2008
Katsottu: Teatterissa
Kovasti tappelemalla onnistuin saamaan liput ainakin melkein ensi-iltaan. Indiana Jonesille kahdenkymmenen vuoden päästä jatko-osaa tarjoileva pätkähän on tietenkin hitti jo ennen ilmestymistään, ja minunkin odotukseni olivat äärimmäisen korkealla. Niinpä menin katsomaan Kristallikallon Valtakuntaa todella jännittyneenä. Valitettavasti elokuva ei ole mahtitekele, vaan lähinnä torjuntavoitto siihen kohdistetuista paineista (jos näin hieno ilmaisu sallitaan).
Kristallikallon Valtakunnan voisi jakaa kolmeen osaan. Ensimmäinen kolmasosa pitää sisällään paljon pahisten rökittämistä, hupaisaa kohellusta, viittauksia aiempiin Indy-leffoihin ja on kaiken kaikkiaan viihdyttävä viiden tähden pätkä. Ikävä kyllä muu leffa ei aivan vastaa odotuksia. Indy-leffaksi erittäin pitkän alun jälkeen päästään arkeologin puuhiin joihin ei valitettavasti sisälly samaa vauhtia ja komiikkaa kuin aiempiin osiin. Sitten kuitenkin seuraa semmoisia toimintakohtauksia ja runsaasti ötököitä ja käärmeitä että aijjai, tuntuu että tämähän on hyvä leffa.
Loppuratkaisu on kuitenin todella vedetty överiksi. Ehkä kyseessä on tietoinen ratkaisu jotain akselilta parodia tai camp-huumori, mutta mikäli asia on näin, toteutus ei ole kovin onnistunut. Paha tietenkin saa palkkansa hyvin erikoisella tavalla, mutta elementit joita tähän liitetään eivät ole välttämättä parhaat mahdolliset. Ja tämänkin loppuratkaisun olisi voinut toteuttaa huomattavasti tyylikkäämmin. Ja vaikka sen kristallikallon hätkähdyttävää hiontatekniikkaakin kehutaan kovasti, se näyttää minun silmääni epäilyttävän plastiselta.
Indiana Jones ja kristallikallon valtakunta on kyllä hyvä, ja varsinkin alussa ajattelin että tälle on pakko kyllä nostaa hattua, loppu vähän pilaa kokonaisuuden. Fordin karisma, elokuvan huippuhetket ja hyvä tuotanto ja musiikki kuitenkin pelastavat elokuvan siltä suolta mihin Lucas Star Warsien uudemmissa osissa on sortunut. Mistään keskinkertaisesta tuotteesta ei siis ole kyse, vaan elokuva on erittäin hyvä. Ongelmana onkin, että muihin Indyihin verrattuna tämä on sarjan heikoin esitys. Elokuva on kuitenkin viihdyttävä, kelloa ei tule missään vaiheessa vilkuiltua ja Indiana Jonesin tunnari tekee huonostakin elokuvasta hyvän.
Pisteet:
Arvosteltu: 25.05.2008
Katsottu: Teatterissa
