Neljättä Indiana Jonesia ehdittiin odottaa miltei 20 vuotta. Siinä ajassa käsikirjoittajilta ja ohjaajalta olisi odottanut jotakin parempaa ja toimivampaa kokonaisuutta elokuvasarjan kolmanteen jatko-osaan, joka ehdottomasti on loppukevään 2008 leffatapaus huolimatta kriitikoiden tai rivikatsojien mielipiteistä.
Vanhana scifi-heebona tunnettu Steven Spielberg onkin neljänteen Jonesiin sotkenut ufojuttuja, mutta myös perinteisessä seikkailuarkeologiassa säilytään. Kylmän sodan aikakauden mukaisesti Indyn vihollisia ovat nyt kommarineukut eivätkä natsit kuten parikymmenä vuotta aiemmin. Ja tapahtumat siis sijoittuvat vuoteen 1957.
Sen enempää juonta ei kannattane setviä läpi, sillä monin paikoin tapahtumat ovat sitä vanhaa tuttua Indyä höystettynä aikakauteen sopivalla tavalla. Turpaanvetoa, takaa-ajoja, mäiskettä, hämisseittejä, luurankoja ja kultaesineitä siis löytyy. Muutama nostalginen tunnelman kohotin on liitetty mukaan ja filmiltä löytyy tarkkasilmäisille myös miellyttäviä viittauksia aiempiin elokuviin.
Oikeastaan scifi-ainesten sekoittaminen tuttuun Indiana Jones –tyyliin toimii yllättävänkin hyvin, mutta lopputulos olisi vaatinut selkeästi hiomista. Paljon yleisön keskuudessa parjattu loppukohtaus on todellakin hieman antikliimaksi muuten niin vauhdikkaalle ja monipuolisellekin menolle ja melskeelle.
Neljäs (ja todennäköisesti ja toivottavasti viimeinen) Indiana Jones on hieman ”tulipahan tehtyä” –oloinen teos; kunnollinen jee-fiilis nousee vain ajoittain esille. Aivot nurkkaan tätä katselemaan lähtiessä on syytä jättää, kuten muidenkin Indy-elokuvien kohdalla. Kuitenkin Kristallikallon valtakunta häviää selkeästi aiemmille Indy-leffoille.
