Rocky Balboa (2006)

Sylvester Stallone on haastatteluissa sanonut haluavansa viedä jonkun roolin alusta loppuun ja nyt hän sen tekee kun Rocky-saaga saa kuudennen ja päättävän osan: Rocky Balboa. Rocky on perustanut oman ravintolan ja elää elämäänsä rauhallisissa merkeissä vanhojen tuttujen naamojen ympärillä kaivaten edesmennyttä vaimoaan Adrianea, jonka mukaan hän on ravintolankin nimennyt. Veri alkaa kuitenkin vetämään takaisin kehää kohti ja Rocky hankkii uudelleen nyrkkeilylisenssin voidakseen otella pienissä paikallismatseissa. Hallitseva raskaansarjanmestari Mason Dixon (Antonio Tarver) managereineen kuitenkin huomaavat kultasuonen ja päättävät järjestää näytösottelun, jossa suvereenimestari kohtaa vanhan legendan. Treenaus voi alkaa... "Lets make some bombs!"

Mielestäni elokuva on hyvin toteutettu ja onnistunut tuotos, mutta ikään kuin jotain olisi jäänyt puuttumaan. Vanhan muistelua ja vanhoissa paikoissa vierailua on sekoitettu mukavasti uusien kuvioiden sekaan, mutta henk. koht. jäin vieläkin enemmän kaipaamaan nostalgian tuomaa huumaa. Itse elokuvan huipentava näytösottelu on upeasti kuvattu ja katsoja saadaan todella elämään koko matsin ajan Rockyn hengessä mukana, itsekin tuli pari kertaa hurrattua ja nyrkkejä puristeltua.

Onneksi hieno tarina sai vielä tämän viimeisen osan, joka päätti sen kunnialla. Jotain jäi puuttumaan, mutta en jaksa valittaakaan, koska sarjana Rocky-leffat kuuluvat elokuvahistoriaan ja ne tullaan muistamaan vielä pitkään. Kiitos!

Pisteet:
Arvosteltu: 23.07.2008
Katsottu: Kotona

Arvostelija

Boy From Shadows
Tykittäjä
143 arvostelua

Vanha nyrkkeilyveteraani Rocky Balboa (Stallone) on lopettanut aktiiviuransa ja perustanut italialaisen ravintolan. Hän nimesi paikan kuolleen vaimonsa mukaan ja pääasiassa selostaa otteluidensa yksityiskohtia vieraille. Vanha veteraani elää melko paljon menneessä mikäli hänen lankomies Paulieen (Young) on uskominen. Lisäksi Rockyn välit poikansa Robertin (Ventimiglia) ovat viileät ja Rocky ei sellaista ymmärrä vaikka niin haluaakin. Samoihin aikoihin nyrkkeilymaailmassa tapahtuu kummia. Ylivertaisen hyvä mestari Mason Dixon (Tarver) ei ole kovinkaan suosittu ehkä juurikin ylivertaisuutensa vuoksi. Kiinnostus vanhaa kehäkettua kohtaan kuitenkin kasvaa tietokoneen avulla toteutetun ottelusimulaation avulla ja pakotienä perheongelmiinsa Balboa hankkii taas ottelulisenssin. Dixonin tukiryhmä huomaa että kyseessä on tilaisuus hankkia rahaa ja julkisuutta ja alkavat järjestää näytösottelua Dixonin ja Rockyn välille. Joten taas on vanha nyrkkeilijä, sankari ja hyvin Stallonen omin luomus astumassa kehään.

Stallone palautti oman hahmonsa omille alkujuurilleen ja tulos on vahva draama. Vanhan, väsyneen ja murjotun ottelijan elämäntarina saadaan loppuun uskottavasti ja ennen kaikkea lämpimästi ja Syltyn mukana on vahva näyttelijäkaarti. Hänen vastustajaansa Dixonia näyttelevä ehta ammattinyrkkeilijä Tarver hoitaa suorituksensa hienovaraisella tavalla. Liikemiesmäisellä ja ilmiselvästi köyhistä oloista lähtöisin olevalla mestarilla on omat heikkoutensa ja hänkin huomaa että pelkkä tietokoneottelun inspiroima näytösottelu ei todellakaan ole mikään näytös. Balboa astuu kehään polttaakseen loputkin kellarinsa ruudista ja Dixon kohtaa haasteen. Milo Ventimiglia ja Burt Young toimittavat vahvat tukiroolit Stallonelle ja tulos on vahva draamaelokuva.

Paitsi pääroolissa Stallone vaikuttaa myös käsikirjoittajana ja ohjaajana eikä tee ollenkaan huonoa työtä kummassakaan. Draamassa ei ole mitään vikaa toiminnallisemmissa osuuksissa missä Rocky hankkii takaisin raakaa voimaa jolla iskeä tarpeeksi lujaa Dixonin esi-isienkin satuttamiseen ja varsinaisessa esi-isien satuttamisessa on jonkinlaista unenomaista kovuutta. Dixon tanssii järkälemäisen Balboan ympärillä ja jälkimmäinen löytää voimaa paitsi muistoistaan myös omista sanoistaan. Lopputulos on Rockyn uralla sama kuin mikä teki hänestä suuren. Häviö pisteissä, mutta moraalinen voitto.

Kokonaisuutena Rocky Balboa tekee arvokkaan lopetuksen vanhalle elokuvahahmolle ja samalla päättää tarinan arvokkaasti. Käytännössä viisiosaisen sarjan loppu mikä sävyltään, tyyliltään ja sisällöltään vastaa sitä mitä ensimmäinen osa määräsi. Kyse ei ole siitä kuinka kovaa iskee vaan siitä kuinka kovia iskuja kestää ja Rocky Balboa iskee kovaa. Tarpeeksi kovaa satuttaakseen vastustajansa esi-isiä.

Pisteet:
Arvosteltu: 02.07.2008
Katsottu: Kotona

Arvostelija

Jurpo
Tähtääjä
271 arvostelua

Kolme vuosikymmentä sitten ihmiset haukkoivat henkeään, kun merkittävimpiin elokuvahahmoihin lukeutuva Rocky Balboa asteli valkokankaalle Converseissaan nyrkkejään heilautellen ja elämänviisauksia laukoen. Rocky sai mahdollisuuden otella mestaria vastaan, ja sinnikäs altavastaaja oli kuin luojansa Sylvester Stallone. Mies oli rutiköyhä kirjoittaessaan elokuvan käsikirjoituksen. Moni halusi ostaa tuotoksen, mutta Stallone suostui siihen vain, jos saisi itse näytellä Rockya. Stallonen ja Rockyn menestystarina alkoi.

Rockylle tehtiin viisi jatko-osaa, joista jälkimmäinen tuntui olevan katkera pettymys kaikille. Stallone halusi tehdä vielä yhden osan osoittaakseen, että aina on toivoa, kun jaksaa yrittää. Sen hän teki vakuuttavasti - niin vakuuttavasti, että kyyneleet vierivät poskille. Vielä kerran konkari sanelee elämänfilosofiaa ja osoittaa, mikä elämässä on ratkaisevaa.

Rocky (Stallone) on menettänyt vaimonsa Adrianin, ja Paulie (Burt Young) on ainakin sitä mieltä, että Rockyn pitäisi pystyä päästämään irti. Poika Robert (Milo Ventimiglia) taas on onneton, koska hän joutuu elämään isänsä varjossa. Päivästä päivään Rocky pyörittää vaimonsa mukaan nimettyä ravintolaa, ja elää sinne saapuvien ihailijoidensa kautta. Lopun ajan hän vierailee hautausmaalla ja vanhoissa tutuissa paikoissa. Kuvio muuttuu, kun televisiossa esitetään tietokoneottelu animoitujen Rocky Balboan ja hallitsevan mestarin Mason Dixonin (Antonio Tarvas) välillä. Yleisö innostuu, ja kipinä tarttuu tietysti myös Rockyyn. Tarinassa vaikuttaa myös Marie (Geraldine Hughes), Rockyn vanha tuttu, joka on oppinut elämää sitten ykkösosan.

Tarina on syvällinen ja koskettava, inhimillinen ja innostava. Stallone onkin keskittynyt nimenomaan tarinaan ja elämänfilosofiaan. Treeniepisodi jää lyhyeksi, mutta dynaamisuudessaan se on erittäin toimiva. Ottelu on totta kai elokuvan kohokohta, ja se luo onnistuneesti viimeisen silauksen mahtavalle elokuvalle. Stallonella on ihmeellinen taito kirjoittaa viihdettä, jossa on ajatusta. Nyrkkeilyllä on symbolinen merkitys: Rocky inspiroi katsojaa uskomaan itseensä ja tekemään sen, mikä tuntuu oikealta, olemaan sinnikäs ja etsimään elämälleen tarkoituksen. Rocky sanoo elokuvassa, ettei kyse ole siitä, kuinka kovaa isket, vaan kuinka kovat iskut voit ottaa vastaan. Vahvuus ei ole sitä, että menestyy helposti, vaan sitä, että kestää elämän iskut, ja seisoo lopulta omilla jaloillaan itseensä uskoen. Rocky kehottaa katsojaa olemaan oman elämänsä sankari.

Elokuvan tekninen puoli on hyvällä mallilla. Stallone on myös ohjannut elokuvan, eikä häntä juurikaan voi moittia. Leikkaukset ovat paikoitellen turhankin nopeita, mutta ottelussa tyyli puree kovaa. Valaistuksella on saatu ihmeitä aikaan, ja elokuvan värimaailma näyttää upealta. Kukaan ei voi väittää, että Rocky Balboa olisi samaa vanhan toistoa, sillä Stallone on tuonut elokuvan uudelle vuosituhannelle. Filmikuvaa on tietyissä kohdissa muokattu tietokoneella, ja taustalla soi ajoittain hip hop. Musiikki ei ole yhtä arvokasta perintöä kuin kahdessa keskimmäisessä osassa, mutta esimerkiksi ottelun aikana kuultava musiikki nostaa kuitenkin tunnelmaa niin, että katsojan selässä aivan varmasti kulkee väreitä.

Elokuva on tehty lämmöllä ja rakkaudella erityisesti faneja ajatellen, sillä siinä vilahtelee tuttuja naamoja, ja aiempiin osiin viitataan pienilläkin seikoilla. Rockyn tarina on koko ajan kulkenut käsi kädessä Stallonen elämän kanssa. Nyt kun Rocky astuu viimeisen kerran kehään, tuntuu se haikealta.

Stallone itse on aina ollut sitä mieltä, että hänen uransa on ollut pelkkää alamäkeä Rockyn jälkeen. Se oli hänen huippunsa, mutta voisi todeta, että hän on yltänyt siihen jälleen. Tällä kertaa huipulla ei välttämättä tuule.

nimimerkki: minna

Pisteet:
Arvosteltu: 07.01.2007
Katsottu: Teatterissa

Arvostelija

minna
Käyttäjä
4 arvostelua

Hollywoodin viimeisin villitys tuntuisi olevan keski-ikäisten kasarikarjujen käsittämättömät comebackit. Bruce Willis aikoo kiillotella kaljuaan ensi kesänä ilmestyvässä neljännessä Die Hard-leffassa ja Eddie Murphy tahtoo välttämättä rankaista meitä vielä yhdellä Beverly Hills Cop-elokuvalla. Eli luultavasti Governaattorikin tekee Commandolle jatko-osan kunhan tajuaa ensin lopettaa poliittiset pelleilynsä.

Ensimmäisenä apajille kuitenkin ennättää kaikkien kasvohalvauspotilaiden kruunaamaton kuningas Sylvester Stallone, jolla on parhaillaan peräti kaksi kasaripullaa uunissa. Uutta Ramboa pukkaa joskus hamassa tulevaisuudessa, mutta sitä ennen päästään nauttimaan jo peräti kuudetta kertaa Rocky Balboan henkevästä seurasta. Aikamme rakastetuin altavastaaja on kuulemma valmis vielä yhteen viimeiseen erään, mutta onko katsoja valmis näkemään 60-vuotiaan Stallonen pelkissä shortseissa?

Entinen nyrkkeilyn raskaansarjan kaksinkertainen maailmanmestari on jäänyt leskeksi ja elättää itsensä pyörittämällä edesmenneen vaimonsa nimeä kantavaa italialaisravintolaa. Taistelut on taisteltu ja omasta pojastakin on tullu etäinen muukalainen. Onko Italialaisen Orhin ympyrä sulkeutunut? Ei aivan, ei ainakaan ihan vielä. Kehäraakin seniorisydämessä palaa yhä intohimo nuorattua neliötä kohtaan ja niinpä Rocky alkaa iltojensa ratoksi mätkimään säkkiä. Rahanahneet mainosmiehet haistavat tilaisuutensa ja ehdottavat veteraaninyrkkeilijälle näytösottelua. Mikä tahansa ikämiessarja ei tietenkään kelpaa, vaan tarkoitus olisi kavuta kehään hallitsevan mestarin kanssa.

Rocky Balboa on kuin 100 milligrammaa nostalgiaa suoraan suoneen ja elokuva onkin paljon parempi kuin mitä sen kaiken järjen mukaan pitäisi olla. Valtaosa leffasta vierähtää menneitä muistellessa ja elämän tarkoitusta pohdiskellessa, mutta kuin ihmeen kaupalla verkkaisesti ohjaava Stallone saa kuin saakin kokonaisuuden toimimaan. Pelkän filosofoinnin tasolle touhu ei tietenkään jää. Elokuvan parhaassa kohtauksessa Rocky ruinaa ottelulupansa takaisin nyrkkeilykomissiolta, jonka jälkeen on aika ryhtyä tositoimiin. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että Bill Contin huikeat musat pamahtavat kajareista ja rollaattori vaihtuu raskaisiin painoihin. Yeah, let's start buildin' some hurtin' bombs!

Stallone on nimiroolissa sympaattinen ja rehellinen, eikä hän viisaana vanhuksena edes yritä nojailla leuanvetotankoon mukamas seksikkäästi. Burt Young puolestaan on jälleen kerran riemastuttava Rockyn siipeilevänä lankomiehenä. Mason "The Line" Dixonia esittävä Antonio Tarver on kohtalainen yhdistelmä Apollo Creedin kunniallisuutta ja Clubber Langin katu-uskottavaa uhoamista. Dixonin rooli on melko mitätön, joten Tarverin rajalliset näyttelijänlahjat eivät pääse sen kummemmin häiritsemään.

Häiritsemään ei pääse myöskään se tosiasia, että koko Rocky Balboan konsepti on aivan järkyttävän jälkeenjäänyt. No joo, kyllähän George Foreman piti vastustajia pilkkanaan vielä 45-vuotiaanakin, mutta silti. Elokuvan voi halutessaan nähdä urhean peräänantamattomuuden ja sammumattoman elämänjanon uljaana ylistyslauluna, mutta sentimentaalisesta hömpästähän tässä on loppupeleissä kyse, tosin harvinaisen viihdyttävästä sellaisesta. Jos yksikään Rocky-leffa on koskaan kolahtanut, niin todennäköisesti lämpenet myös tälle katkeransuloiselle joutsenlaululle.

nimimerkki: esimies

Pisteet:
Arvosteltu: 06.01.2007
Katsottu: Teatterissa

Arvostelija

esimies
Käyttäjä
48 arvostelua

Vuonna 1976 nuori Sylvester Stallone toi kankaalle sittemmin käsitteeksi muodostuneen kulttihahmon, nyrkkeilijä Rocky Balboan, jolla oli kova pää ja suuri sydän. Slyn itsensä kynäilemään luuserista sankariksi –tarinaan rakastuttiin niin lahden sillä kuin tälläkin puolella, ja ensimmäinen Rocky-elokuva oli menestys niin yleisön kuin kriitikoidenkin keskuudessa. Filmi palkittiin parilla Oscarilla ja Stallonesta tuli kuuluisa yhdessä yössä. Hassulla tavalla Sylvesterin luoman fiktiivisen hahmon fiktiivinen tarina vertautui hänen omaan elämäänsä. Ei mennyt pitkääkään aikaa, kunnes Sly lähti tielle, jolta ei ollut paluuta, ja alkoi puuhastelemaan filmeilleen jatko-osia. Kuten tunnettua Rockykin sai osansa, valitettavasti.

Rocky –leffat, tai oikeastaan kaksi ensimmäistä osaa, ovat minulle henkilökohtaisesti erittäin tärkeitä teoksia. Kun muut kakarat aikanaan kelasivat Tähtien sota-kasettinsa puhki, minä tuijotin silmät suurina John Waynen länkkäreitä, mitä tahansa Clint Eastwoodin pläjäyksiä ja Rockya. Koko his whole life was a million-to-one shot –konsepti teki silloin polvenkorkuiseen kaveriin kovan vaikutuksen, ja tietyt arvot, jotka Rocky toi, ovat niistä päivistä lähtien säilyneet meikäläisen elämässä aika korkealle arvostettuina piirteinä, mainittakoon esim. terveellinen itsepäisyys, itsekunnioitus ja järkähtämätön itseluottamus. Halutessaan ihminen pystyy aika paljoon.

Vaikka silloin, kun minä saagaan tutustuin, viideskin osa oli jo useamman vuoden vanha teos ja sarjan huono maine oli minullakin hyvin tiedossa, olivat jatko-osat lopulta suuria pettymyksiä (kakkosta lukuun ottamatta) ja varsinkin susihirveää viidettä pätkää teki jo ihan pahaa katsoa. Rockymaiseen tyyliin uskoin kuitenkin salassa siihen, että pohjalta voi nousta, ja toivoin sisimmässäni pitkään, että Stallone tarttuisi aiheeseen vielä kerran ja pelastaisi sekä oman maineensa ja parhaan luomuksensa. Kun nyt vihdoin vuosien odotuksen jälkeen astelin ensi-iltapäivänä teatteriin katsomaan lapsuuteni sankarin _viimeistä_ tulemista, fiilikset olivat hemmetin ristiriitaiset. Kyseessä oli periaatteessa kaikki tai ei mitään.

Ja Stallone ottaa kaiken! Rocky Balboa on täydellinen viihde-elokuva. Se on vanhanaikainen, hidastempoinen ja hyvälle tarinalle sekä hyville näyttelijöille (+ Stallonelle) pohjaava haikea draama, joka onnistuu hienosti vangitsemaan alkuperäisen elokuvan tunnelman ja tekemään sille oikeutta ja kunniaa pitämällä perinteitä yllä (Bill Contin upea musiikki, treenimontaasi…) ja esittämällä monia hauskoja, pieniä yksityiskohtia (muistatteko vielä Spider Ricon? Entä rääväsuisen pikku-Marien?). Rocky on yhä hölmö, mutta hyväsydäminen ja vähään tyytyväinen. Jopa heikkotasoisia kolmos –ja nelososia kannatteli hieman se, että Rocky on kuin vanha ystävä, jota on aina mukava katsoa, ja hyvässä leffassa miestä on vielä mukavampi katsoa. Elämä on kohdellut kovasti, ja vaikka aina välillä päähän ottaakin, Rocky ei kanna kaunaa kenellekään. Välillä on hyvä saada turpiinsakin, katkeroitumisesta ei ole mitään hyötyä. Kunpa elämään osaisi itsekin aina suhtautua yhtä maltillisesti.

Ykkösen ja kuutosen välillä on nähty ja kuultu kaikenlaista. Vastustajat ovat kasvaneet sekä pituutta että leveyttä ja muuttuneet rumemmiksi ja rumemmiksi osa osalta, musiikkikin on aina seurannut aikaansa ja loppumatseissa on menty jatkuvasti lähemmäksi sotia kuin nyrkkeilyotteluita. Rocky on ottanut osaa kylmään sotaan ja käynyt katutappeluitakin, mutta nyt ollaan jälleen palattu juurille ja tukevasti maanpinnalle. Ensimmäistä kertaa koko sarjan aikana vastustajaa ei esitetä niinkään pahiksena, vaan hahmolle luodaan taustoja, tunteita (muutakin kuin silmitöntä vihaa) ja motiiveja. Ja äijä jopa näyttääkin ihmiseltä. Taustalla pauhaavat alkuperäisestä filmistä tutut Bill Contin musiikit (soundtrackille täydet pisteet), ja lopun 10-eräinen on pirullisen jännittävä ja intensiivinen, hyvin kuvattu sekä leikattu toimintajakso ja mahtava päätös erinomaiselle elokuvalle.

Kaiken kaikkiaan on todettava, että vaikka Rocky Balboa ei suinkaan ole mikään elämää suurempi teos, se on silti hyvä elokuva (tyylilaji on lähinnä hidastempoinen draama, mutta siitä huolimatta Sly lyö samalla luun kurkkuun vuosituhannen alun äärisurkealle actionroskalle ja näyttää, ettei hyvää toimintaa tehdessä tarvitse välttämättä kuin yhden, kovan nyrkkitappelun) ja lopettaa Rockyn tarinan ehdottoman kunniakkaasti, paremmin, kuin oikeastaan olisi kukaan uskaltanut toivoakaan. Vilpitön kiitos Stallonelle. You really did it.

Pisteet:
Arvosteltu: 05.01.2007
Katsottu: Teatterissa

Arvostelija

Raato-A
Tykittäjä
388 arvostelua