Vanha nyrkkeilyveteraani Rocky Balboa (Stallone) on lopettanut aktiiviuransa ja perustanut italialaisen ravintolan. Hän nimesi paikan kuolleen vaimonsa mukaan ja pääasiassa selostaa otteluidensa yksityiskohtia vieraille. Vanha veteraani elää melko paljon menneessä mikäli hänen lankomies Paulieen (Young) on uskominen. Lisäksi Rockyn välit poikansa Robertin (Ventimiglia) ovat viileät ja Rocky ei sellaista ymmärrä vaikka niin haluaakin. Samoihin aikoihin nyrkkeilymaailmassa tapahtuu kummia. Ylivertaisen hyvä mestari Mason Dixon (Tarver) ei ole kovinkaan suosittu ehkä juurikin ylivertaisuutensa vuoksi. Kiinnostus vanhaa kehäkettua kohtaan kuitenkin kasvaa tietokoneen avulla toteutetun ottelusimulaation avulla ja pakotienä perheongelmiinsa Balboa hankkii taas ottelulisenssin. Dixonin tukiryhmä huomaa että kyseessä on tilaisuus hankkia rahaa ja julkisuutta ja alkavat järjestää näytösottelua Dixonin ja Rockyn välille. Joten taas on vanha nyrkkeilijä, sankari ja hyvin Stallonen omin luomus astumassa kehään.
Stallone palautti oman hahmonsa omille alkujuurilleen ja tulos on vahva draama. Vanhan, väsyneen ja murjotun ottelijan elämäntarina saadaan loppuun uskottavasti ja ennen kaikkea lämpimästi ja Syltyn mukana on vahva näyttelijäkaarti. Hänen vastustajaansa Dixonia näyttelevä ehta ammattinyrkkeilijä Tarver hoitaa suorituksensa hienovaraisella tavalla. Liikemiesmäisellä ja ilmiselvästi köyhistä oloista lähtöisin olevalla mestarilla on omat heikkoutensa ja hänkin huomaa että pelkkä tietokoneottelun inspiroima näytösottelu ei todellakaan ole mikään näytös. Balboa astuu kehään polttaakseen loputkin kellarinsa ruudista ja Dixon kohtaa haasteen. Milo Ventimiglia ja Burt Young toimittavat vahvat tukiroolit Stallonelle ja tulos on vahva draamaelokuva.
Paitsi pääroolissa Stallone vaikuttaa myös käsikirjoittajana ja ohjaajana eikä tee ollenkaan huonoa työtä kummassakaan. Draamassa ei ole mitään vikaa toiminnallisemmissa osuuksissa missä Rocky hankkii takaisin raakaa voimaa jolla iskeä tarpeeksi lujaa Dixonin esi-isienkin satuttamiseen ja varsinaisessa esi-isien satuttamisessa on jonkinlaista unenomaista kovuutta. Dixon tanssii järkälemäisen Balboan ympärillä ja jälkimmäinen löytää voimaa paitsi muistoistaan myös omista sanoistaan. Lopputulos on Rockyn uralla sama kuin mikä teki hänestä suuren. Häviö pisteissä, mutta moraalinen voitto.
Kokonaisuutena Rocky Balboa tekee arvokkaan lopetuksen vanhalle elokuvahahmolle ja samalla päättää tarinan arvokkaasti. Käytännössä viisiosaisen sarjan loppu mikä sävyltään, tyyliltään ja sisällöltään vastaa sitä mitä ensimmäinen osa määräsi. Kyse ei ole siitä kuinka kovaa iskee vaan siitä kuinka kovia iskuja kestää ja Rocky Balboa iskee kovaa. Tarpeeksi kovaa satuttaakseen vastustajansa esi-isiä.
