Merijalkaväen mies
Keskiarvo
Arvostelut (6): 
Pikatuomiot (116):
Oma pikatuomio
- Alkuperäinen nimi:
- Jarhead
- Tuotantovuosi:
- 2005
- Ohjaajat:
- Sam Mendes
- Pääosissa:
- Chris Cooper, Dennis Haysbert, Jake Gyllenhaal, Jamie Foxx, Lucas Black, Peter Sarsgaard
- Maat:
- USA
- Pituus:
- 123 min
- Genret:
- Draama, Sota
Miksi tehdä enää elokuvia amerikkalaisten neuroottisista sotakokemuksista? Vietnamista kerrottiin kuinka lantut sekosi kun lahdattiin kaikki mikä kohdalle sattui ja sodan aiheuttamia kärsimyksiä ei osattu Jenkkilässä arvostaa. Matkaa on taittunut ja nyt ollaan uusimpien amerikkalaisten sotakärsimysten äärellä aavikkosodassa. Sota on aina äärimmäinen, mutta näköjään väistämätön kokemus. Ensimmäinen virhe menee vielä läpi mutta seuraava on vastaava moka on jo tyhmyyttä. Mitäs lähdit? Taas.
Jarhead kertoo Jenkki-ihmisistä jotka lähtevät pelastamaan Kuwaitia ja sen öljylähteitä valloittajaltaan Irakilta – ja varsinkin Saddam Husseinilta. Hiekan keskellä odotetaan toimintakäskyä aseet rasvassa. Ajolähtö tulee mutta laukastakaan ei ammuta. Silti operaatio paljastaa mistä muusta kuin odottamisesta sodassa on kysymys. Jenkkien näkökulmasta.
Natsakaulojen ylipullistelua, patrioottista psyykkausta ja kotikaipuuta - sitä sotaelokuvat ovat perinteisesti ja niin on Jarheadkin. Olkoonkin että sanomaan mahtuu muutakin, mutta ikipullistelu on normi josta Hollywoodin sotaleffamaakarit eivät pääse eroon. Vaikka ohjaajana on Sam Mendes, tarjoaa elokuva tämän ikenet vetäyttävän näkökulman. Olisi luullut että yksilön näkökulma olisi päässyt paremmin esille ja sitä kautta elokuva olisi saanut enemmän syvyyttä. Jos paskahuussien lastin polttaminen on pahinta mitä voidaan tarjota, ollaan todella ruskealla linjalla. Sodassa on kuitenkin käsittääkseni jostakin muusta kysymys kuin nipokersantin omien rankaisemisesta. Hyvänä tarkoituksena lienee ollut tuoda esille yksilön lantun toiminta srtessaavassa sotatilanteessa, mutta perinteinen Holly-tapa vesittää viestin. Haluan uskoa että lopputulos on Sam Mendesin sijaan tuotantokoneiston näköinen.
Elokuva on tapa hakea historiallisille ratkaisulle hyväksyntää tai kyseenalaistaa niitä. Tällä kertaa lopputuloksena on puolivillainen esitys joka ei ota kantaa selkärankaisesti kumpaakaan suuntaan. Totta kai katsoja samaistuu päähenkilöön ja hänen edesottamuksiin, mutta perinteinen esitystapa vetäisee maton leffan alta jo alkumetreillä.
Pisteet:
Arvosteltu: 19.05.2007
Katsottu: Kotona
Merijalkaväen mies perustuu Anthony Swoffordin omiin kokemuksiin perustuvaan kirjaan, mutta onneksi tunnelmaa ei ole pilattu laimeilla perustuu-tositapahtumiin -teksteillä.
Anthony Swofford (Jake Gyllenhaal) kuuluu merijalkaväkeen ja häntä koulutetaan tarkka-ampujaksi. Koko joukko odottaa toimintaa ja lopulta heidät lähetetään Kuwaitiin, mutta vain suojelemaan öljylähteitä. Aavikon paahteessa miehet odottavat toimintaa ja yrittävät eri keinoilla saada aikansa kulumaan.
Merijalkaväen mies kuuluu niihin harvoihin elokuviin, jotka kertovat sodasta Irakissa 90-luvun alussa. Ja myöskin onnistunut sellainen. Tarina on hieman kyyninen eikä se kaunistele sotaa. Kyseessä ei ole aivotonta mäiskintää, että mennään vaan ja tapetaan kaikki tielle osuvat. Merijalkaväen mies kertoo miehistä, jotka odottavat tositoimintaa, sillä sotaan kuuluu myös odottaminen. Olen kuullut jossain verrattavan elokuvaan Isku Mogadishuun, mutta kyseinen elokuva onnistui tylsistyttämään minua pahasti, kun taas tämä piti otteessaan alusta loppuun. Ehkä toimintaa ei kovinkaan paljon löydy, mutta siitä ei olekaan kysymys kun se korvataan jollain muulla. Käsikirjoitus on hyvä ja ohjaus toimii. Virkistävää, etteivät hahmot ole virheettömiä sankareita vaan tavallisia ihmisiä. Kuvaus tuo hienosti esille aavikon kiduttavan kuumuuden ja ns. heijastusten käyttö upposi minuun.
Ohjaus on hyvä, mutta näyttelijät ovat erinomaisia. Jamie Foxx tekee hienoa työtä, kylläkin valitettavan pienessä roolissa, ja Jake Gyllenhaal on loistava osoittaen taas muuntautumiskykynsä erilaisiin rooleihin. Myös muissa rooleissa olleet näyttelijät onnistuivat erinomaisesti. Mainittakoon Peter Sarsgaard, joka on uusi tuttavuus omalla kohdallani. No, Dennis Haysbert ei ole vieläkään saanut minua vakuuttuneeksi näyttelijänkyvyistään (24-sarjasta huolimatta), mutta jätän hänet tällä kertaa rauhaan. Ei Merijalkaväen mies täysin virheetön elokuva ole, mutta erinomainen sotaleffa silti, paljon asiaa eikä turhaa mäiskintää.
nimimerkki: LeffaPopcorn
Pisteet:
Arvosteltu: 26.07.2006
Katsottu: DVD
Arvostelija
LeffaPopcorn
Vieras
Merijalkaväen mies (Jarhead) on nätti. Ja kyseessähän on, tietyssä laajemmassa ymmärryksessä, sotaelokuva. Mutta kauniisti sekä tehokkaasti kuvaa ja ääntä hyödyntävä sotakuvaus on poikkeavaa laatua. Platoon, Saving Private Ryan ja lukemattomat muut sota-aiheiset pätkät ovat tehneet parhaansa tuodessaan sodan raadollisuuden ja järjettömyyden suoraan katsojan tajuntaan.
Merijalkaväen miehessä sodan suurin uhka ei ole vihollisen luoti vaan olla kuolematta tylsyyteen. Modernissa sodassa ilmavoimat ja politiikka ovat pääosassa, rintamamiehille jää hyvin vähän tehtävää. Voi olla, ettei pääse ampumaan laukaustakaan suuren budjetin mittelössä.
Persialahden sodalle ajoittain naureskeleva Sam Mendesin hieman alakanttiin toteutettu ohjaus on kertomus nuorista sotilaista, jotka eivät malta päästä riehumaan luodeilla isänmaansa puolesta. Vitsejä lauotaankin enemmän kuin luoteja.
Lapsen mieli
Anthony Swoffordin muistelmiin perustuen, Swoff (Jake Gyllenhaal) on ns. lattäpää, joka himoaa yhdessä komppaniansa kanssa päästä ainakin kerran ampumaan vihollista. Vihollinen on jossain siellä aavikolla, ja kun hän vihdoin kuukausien rintamaodottelun jälkeen näkee kasan ruumiita, naiivi maailmankuva joutuu koetukselle. Tavallaan Jarhead on sekä paluu Mendesin American Beutyn henkilökuvakseen, että siihen symboliikkaan, joka on ominaista vain hänelle, arvoituksellista että johdonmukaista.
Homoerotiikalta ja äijäilyltä ei voi välttyä, kun aavikolla hiki nousee pintaan. Sotaelokuvan perinteiset ongelmat, liian mittava henkilögalleria ja perisankaruus on Sam Mendesin käsissä jäänyt historiaan. Jamie Foxx komppanianjohtajana mielettömän tietoinen sekä hullunkurisista alavireistään että sodankäynnin turhuudesta.
Audiovisuaalinen puoli ansaitsee roolisuoritusten ja käsikirjoituksen lisäksi erityiskiitosta. Kuvauksesta vastannut on mestari käyttämään aavikon yötä hyväkseen. Valopommit ja öljylähteiden palaminen rikkoivat jo tajuntaani ja käsitystäni siitä, mitä ilman erikoistehosteita voi saavuttaa näkemyksellä ja ammattitaidolla.
Mendesille Jarhead jäänee välityöksi, jossa on paljon hyviä, todellakin hyviä aineksia, mutta vertailussa aiempiin elokuviin jää jotenkin turhan oloiseksi. Viimeinen laukaus jää uupumaan, mutta kyllä näilläkin eväillä katsojalle kehtaa elokuvaa näyttää. Gyllenhaalin uralle Jarhead voi olla vain positiivista kehitystä, kuten muillekin näyttelijöille.
nimimerkki: Martin van Wetten
Pisteet:
Arvosteltu: 02.07.2006
Katsottu: Teatterissa
Arvostelija
Martin van Wetten
Vieras
Merijalkaväen mies on Sam Mendesin kolmas valkokangaselokuva. Sam Mendes on ohjannut American Beautyn ja Matkalla Perditioniin, jotka molemmat ovat loistavia elokuva. Joten tältäkin saattoi odottaa paljon, eikä pettymystä tullut. Eipä tämä kyllä saanut kovin laajaa huomiota, vaikkei leffa sentään flopanutkaan. On se vaan muuten väärin, että joku jenkkejä nuoleskeleva The Patriot saa valtavasti huomiota, mutta tällainen vähänkin todentuntuisempi sotaelokuva ei juurikaan huomiota herätä.
Joukko merijalkaväen alokkaita, joita kutsutaan lattapäiksi eli jarheadeiksi, ovat harjoittelemassa koulutuskeskuksessa 1990-luvun alussa. Sitten Irakin pomo Saddam Hussein saa päähänsä valloittaa Irakin pienen naapurin, Kuwaitin. Pitäähän sitten amerikkalaisten mennä vapauttamaan Kuwait (lue: pelastamaan jenkkien öljyt). Sinne lähetetään myös merijalkaväen sotilaat. Merijalkaväen sotilaat haluavat päästä ampumaan irakilaisia. Mutta homma muuttuu odotteluksi ja he joutuvat aika lailla sivustakatsojiksi.
Merijalkaväen mies on taattua laatua Mendesiltä, vaikkei ihan American Beautyn ja Road to Perditionin tasolle ylläkään. Merijalkaväen miehen visuaalinen ilme on todella upea, mutta sitähän Mendesin elokuvat aina ovat. Myös William Broyles Jr:n käsikirjoitus on loistava. Repliikit suorastaan uppoavat katsojan tajuntaan. Myös hahmot on saatu mielenkiintoisiksi. Nousevan staran Jake Gyllenhaalin tulkitsema Anthony Swofford on selkeästi pääosassa, mutta hän ei vie yhtään tilaa muilta, vaan muutkin hahmot saavat tilaa ja katsoja pääsee tutustumaan heihin. Monet hahmot ovatkin hyvin mielenkiintoisia. Alussa oleva vääpeli muuten tuo mieleen Full Metal Jacketin Lee Ermeyn näyttelemän kersantti Hartmanin. On tällä muitakin pieniä yhteisiä piirteitä tuon Kubrickin sotaklassikon kanssa.
Elokuvan ensimmäinen puolikas kuvaa lähinnä merijalkaväen miesten kouluttamista ja heidän vapaahetkiään. Koulutus on hyvin tiukkaa ja alokkaat pistetään todella koville. Koulutusupseeritkaan eivät ole helppoja miellyttää. Puolenvälin jälkeen päästään taistelualueille. Varsinaista sotaa ei pahemmin nähdä, mutta sodan seuraukset ovat nähtävillä. On kärventyneitä ihmisten ruumiita, tuhottuja autoja ja palavia öljylähteitä. Öljylähteiden palo onkin todella upeasti toteutettu. Myös sotilaiden turhautuminen toiminnan puutteeseen näkyy hyvin. Muun muassa yksi sotilas menettää hermonsa, kun ei pääsekään ampumaan irakilaisia kollegojaan, vaikka ne ovatkin tähtäimessä. Myös sotilaiden keskinäiset välit ovat kovilla. Merijalkaväen mies ei kaunistele sotaa, vaan näyttää armottomasti sodan seuraukset. Sodan tuhot ovat hyvin aidontuntuisia.
Pisteet:
Arvosteltu: 09.06.2006
Katsottu: DVD
Meikäläinen muistaa aina valittaa, että on se perhana, kun ei nykyään enää tehdä hyviä elokuvia. Ja sotaelokuvista puhuttaessa tulee aina mainittua, että viimeinen hyvä sitä lajia taisi olla Full Metal Jacket. Ja aina sen jälkeen, kun Rautaristi, Ilmestyskirja, Kauriinmetsästäjä tai juuri FMJ on tullut tarkastettua uudelleen DVD:ltä, jaksetaan jauhaa siitä, että ei ne enää tee sellaisia pohdiskelevia, älykkäitä, kuvallisesti komeita ja järkyttäviä sekä äijäfiiliksellä kyllästettyjä sotaelokuvia kuin ennen vanhaan. Ja tottahan se on, piru vie, että James Coburn on kuollut, Lee Marvinin viimeiseksi elokuvaksi jäi Delta Force, Robert Duvall ei enää haistele napalmia aamunkoitteessa, eikä De Niro tasavarmasti enää kertaakaan pyöräytä revolverin rullaa pelatakseen venäläistä rulettia.
Ei, ne ajat ovat ohi ne. Eikä minua ainakaan jaksa kiinnostaa joku tomhanks, joka yrittää keskellä toista maailmansotaa pelastaa jotain mattdamonia (koska Yhdysvaltain armeija EI VOI SALLIA sitä, että äiti menettäisi kaikki poikansa sodassa, ja on oikein riskeerata joukkue yhden miehen vuoksi). John Wayne on korvattu Mel Gibsonilla, Vietnam on hävitty uudestaan ja uudestaan huonommissa ja huonommissa elokuvissa, Pattonin elämänviisaudet on unohdettu ja viihteen puolelta Rambokin on todennäköisesti ripustanut jo M60:n naulaan, lopullisesti. Kylmä sota on ohi, natsit on ammuttu jo tarpeeksi monta kertaa eikä kunnon vihulaisia tahdo enää löytyä mistään.
Mutta kun sitä nyt miettii, viime vuosina on tehty hyviä elokuvia yllättävänkin paljon. Jopa vanhanaikaisia, pohdiskelevia, hidastempoisia ja tyylikkäitä elokuvia, jotka panostavat käsikirjoitukselle, näyttelijöille ja tunnelmalle. Ok. Ei juuri sotaelokuvia. Mutta kun Sam Mendes nyt on lopulta saanut Merijalkaväen miehensä kankaalle, voidaan sanoa, että yksi mestariteos pieksee kaksitoista kohtalaista mennen tullen, vai mitä?
Tottahan se on, ettei Merijalkaväen miehessä nähdä varsinaista sotaa juuri lainkaan, mutta sotilaskoulutuksesta, miehestä, josta tuli merijalkaväen tarkka-ampuja henkeen ja vereen ja pakkomielteestä sekä kovan propagandakoneiston aivopesusta kertovaa filmiä ei kyllä voi luokitella kuin puhtaaksi sotadraamaksi. Niin, ja mainittakoon nyt, että meikäläisestä ei muuten pasifistia saa tekemälläkään, mutta eipä saa militaristia tai sotahulluakaan. Eikä Merijalkaväen mieskään ole näistä mitään, ja siinä yksi sen suurimmista vahvuuksista onkin: Se ei moralisoi, alleviivaa, saarnaa tai yritä aivopestä katsojaa, vaan marssittaa kankaalle tärkeän näkemyksen sodasta: Sotilaan näkemyksen. Toki se on vain yksi Merijalkaväen miehen teemoista. Nuoret, parikymppiset, kokemattomat sotilaanpuolikkaat, jotka ovat saaneet kovan koulutuksen ja esittävät rajujakin jätkiä, käyvät ylikierroksilla, stressaavat ja ovat jatkuvasti valtavan paineen alla, odottaessaan taistelua alkavaksi. Varsinkin tämän kuvaamisessa elokuva onnistuu loistavasti.
Ohjaaja Sam Mendesistä sen verran, että mies ei ole kiirehtinyt elokuviensa kanssa, mutta kolmen valmiin kokopitkän perusteella kyseessä on melko nerokas kaveri. Jokainen elokuvista on tarinaltaan ja teemoiltaan aivan erilainen, mutta tekijän kädenjälki ja tyyli ovat silti tunnistettavissa. Merijalkaväen mies on rosoisempi ja ravistelevampi kuin tragikoominen American Beauty, eikä niin tyylitelty kuin gangsterieepos Matkalla Perditioniin, mutta sama musta huumori ja raskailla aiheille toistuva surumielinen leikittely toistuvat kaikissa kolmessa. Merijalkaväen miehessä huumori on parhaiten piilotettu, ja minimalistisimmillaan.
Myös vaikutteensa Mendes on nostanut selvästi esille: alun koulutusjaksossa Full Metal Jacket –homaget ovat mukana, ja lopun apokalyptisissä, synkkiä, vahvoja ja ristiriitaisia tunteita heijastelevissa kuvissa näkyy pitkälle Ilmestyskirja Nytin vaikutus. Matkimisesta ei ole kyse, ja kuin varkain mukaansatempaavaa tunnelmaa luova kuvasto naulaa katsojan penkkiin varsin tehokkaasti. Ok. Sen verran pitää kritisoida, että lopun ”We’re all still in the desert”-löpinät ja ”Näin eloonjääneille myöhemmin kävi”-kuvat olisi voitu skipatakin, mutta onneksi kotiinpaluu on muuten niin vahvaa kamaa, ja Tom Waitsin musiikki toimii niin kauniisti ja hyvin, ettei pisteitä voi senkään takia laskea.
Vielä sananen näyttelijöistä: Jake Gyllenhaalia en ole ennen nähnyt missään, eikä Brokeback Mountain kiinnosta pätkääkään, mutta mies onnistui yllättämään minut todella hyvin maanisella, syväluotaavalla ja moniulotteisella roolisuorituksellaan. Suurimmat kehut ansaitsee silti Jamie ”Badass motherfucker” Foxx, joka on saanut näyttelemiseensä varmuutta ja paljon fiilistä (katsokaa Any Given Sunday, hirveää) ja vetää aivan kuningasroolin ylikersanttina. Miehelle on myös siunattu elokuvan mieleen jäävimmässä kohtauksessa kuultava, mielettömän upea monologi, joka päättyy hienoon lauseeseen: ”I love this job. I thank God for every fucking day he gives me in the corps. Oorah.”
Pisteet:
Arvosteltu: 23.01.2006
Katsottu: Teatterissa
Sam Mendesin, hienon tragikomedia American Beautyn ja hyvän gansterielokuva Matkalla Perditioniin tehneen miehen uusin ohjaustyö käsittelee armeijaa ja valmistaumista sotaan Irakin rajalla. Anthony Swoffordin kirjoittaman muistelman perustella tehty elokuva, joka kuvaa sotilaiden elämää todella hyvin ja realistisesti.
Tarina alkaa kun Swoff (Gyllenhaal) liittyy merijalkaväkeen ja aloittaa rankan alokasjakson. Swoff ystävystyy melkein heti tuvastaan tutun Troyn (Sarsgaard) ja muiden kanssa. Joukkuueensa komentajaksi he saavat ankaran Sykesin (Foxx). Eräänä päivänä kesken Ilmestyskirja Nyt -elokuvan esityksen heidät lähetetään Irakiin. Persianlahden sota on alkamassa. Päivät pitkät sotilaat pelaavat Jenkkifutista, katselevat scorpionien matseja ja yrittävät tappaa aikaa. Pitkästyminen alkaa käydä miesten hermoille ja lopulta mustasukkaisuus oman tyttösytävän luottavaisuudesta. Aivan Kuten Troylla on tapana sanoa: "Welcome To The Suck."
Jarhead kuvaakin enemmän sotilaan tuntemuksia kuin itse sotaa. Elokuva on kerrottu todella suoranaisella kerrontavalla. Alkupuoli kuvaa rankkaa koulutusta sotaan. Sitten kun heidät läheteään sotaan niin missä se sota sitten on? Monet sotilaista eivät päässeet edes ampumaan ainuttakaan laukausta.
Kuvaukseltaan Jerhead oli erittäin hieno. Varsinkin öiset palavat öljylähteet ja ilmavoimien tekemät tuhot kuvataan todella upeasti. Hieno lisäys myös Sam Mendesin elokuva listaan. Näyttellijät tekivät erinonaista roolityötä varsinkin Jake Gyllenhaal Swoffin roolissa ja Peter Sarsgaard Troyna ja Swoffin parhaana ystävänä tekivät todella hyvät roolit. Jamie Foxx kersantti Sykesin roolissa oli kanssa todella hyvä.
Kokonaisuutena Jarhead on vaikuttava sotadraama, vaikka sitä sotaa ei juurikaan esiinny ja samlla myös yksi vuoden 2005 parhaista elokuvista.
nimimerkki: andy
Pisteet:
Arvosteltu: 23.01.2006
Katsottu: Teatterissa
