Manaaja
Keskiarvo
Arvostelut (5): 
Pikatuomiot (604):
Oma pikatuomio
- Alkuperäinen nimi:
- The Exorcist
- Tuotantovuosi:
- 1973
- Ohjaajat:
- William Friedkin
- Pääosissa:
- Ellen Burstyn, Jack MacGowran, Jason Miller, Kitty Winn, Lee J. Cobb, Linda Blair, Max Von Sydow
- Maat:
- USA
- Pituus:
- 127 min
- Genret:
- Kauhu
- Elokuvasarja:
- Manaaja: Alku, Manaaja, Manaaja 2 - luopio, Manaaja III
Vihdoin katsoin Manaajan ensimmäisen kerran alusta loppuun director's cutin muodossa dvd:ltä. Ja vihdoin sain kokonaiskuvan tapahtumien kulusta, jotka alkavat aina hieman sekavasta Irak-alusta ristin ja vihkiveden voittoon ihmishenkiä säästämättä.
Manaaja on ehdoton kauhuklassikko ja paikoin se onnistuu säväyttämään varsin karmaisevasti pienillä yksityiskohdillaan. Lopussa meininki muuttuu lähinnä oksenteluksi ja henki höyryten hokemiseksi.
Näyttelijät eivät Manaajassa ole kehnoja, mutta mitään loistokkuuttakaan ei varsinaisesti ole havaittavissa. Suurin harmi elokuvan aikana kohdistuu lähinnä siihen, ettei äänimaailma käytä kunnolla hyödykseen leffan erinomaista ja riipaisevaa tunnusmusiikkia.
70-luvulla Manaaja varmasti oli kammottavampi katselukokemus, mutta nykyisinkin leffa kyllä jää mieleen. Tosin pelottavampikin lopputulos olisi voinut olla.
Pisteet:
Arvosteltu: 02.05.2008
Katsottu: Kotona
”Hyi, ottakaa siltä se krusifiksi poies, sehä työnsi sen juuri sinne… ja irrottakaa nyt se noista sängynpäädyistä, sehän oksensi just lattialleki.”
Niin, kyllähän Regan alkaa tulla siihen ikään, että kaikenmaailman kokeiluja suoritetaan, mutta ehkäpä tyttöä vaivaa jokin muukin kuin päälle puskeva pubertiteetti? Ehkäpä pahan voimat ovat mananneet tyttösen?
William Friedkin pelailee tunnelmalla ihan nätisti ja laittaa Linda Blairin esittämän teinityttösen karjumaan rivouksia sängystään. Se ei kuitenkaan riitä, sillä pelotteluyritykset jäävät yrityksiksi, ja viihtyvyys karkailee useammin kuin Karalahti treeneistä.
Oli sitten kyseessä pidennetty tai originaaliversio, niin pimeän huoneen perukoiltakaan tirkisteltynä Manaaja ei onnistu luomaan säväreitä. Suurimmat pojot kerää Mike Oldfieldin loistavasta Tubular Bellsistä irroitettu theme, jota kelpaa kuunnella koska tahansa. Perässä tulevat Max von Sydowin ja Ellen Burstynin perusvarmat roolit. Etenkin ruotsalaisherra onnistuu olemaan sangen tyylikäs manausloitsujen lukija.
Manaajan klassikkostatus jätetään siis allekirjoittamatta tällä suunnalla. Tunnelma on ok, sen enempää William Peter Blattyn sanansälästä väännetylle kauhistelulle ei kehuja irtoa. Esimerkiksi Ennustus nyt vain sattuu olemaan 666 kertaa parempi 70’s horror -pläjäys.
Pisteet:
Arvosteltu: 30.06.2005
Katsottu: DVD
Ihan aluksi on mainittava että arvostelu on kirjoitettu Manaajan Director's Cut version pohjalta. William Friedkiniä kunnioittavat niin kriitikot kuin katsojat joka aivan hyväksyttävää kun katsoo miehen tuotoksia. Miehen tuotoksia ovat mm. mainio The French Connection, To Live and Die in L.A ja The Hunted. Nyt tarkasteltavana oleva Manaaja on miehen kuuluisin ja paras elokuva.
Elokuva kertoo kertoo Yksinhuoltaja äidistä jonka tytär Regan joutuu itse paholaisen riivaamaksi ja kun lääkäritkään eivät eivät pysty auttamaan häntä joten Ellen Burstynin hienosti esittämä Chris äiti joutuu kutsumaan omien muistojen riivaman Isä Merrinin manaamaan pahat henget pois Reganista. Mukana liikkuu myös Jason Millerin esittämä Isä Karras joka potee syyllisyyttä äitinsä sairastumiseen.
Harvoin on mikään elokuva räjäyttänyt tajuntaa ja pelottanut niin paljon kuin Manaaja. Vaikka viime katsomiskerrasta on aikaa niin elokuvan tapahtumat ovat edelleen hyvin muistissa. Harvat kauhuelokuvat ovat pystyneet samanlaiseen tunnelmaan kuin Manaaja, sillä elokuva kummitelee mielessä vielä pitkän aikaan. Friedkin on onnistunut saamaan elokuvaan todella realistisen ja kolkon tunnelman joka tuo elokuvan tapahtumiin uskottavuutta.
Manaajan loistavuus tulee siinä esille että se ei luota pelkästään katsojan säikyttelyyn vaan se luottaa enemmän tunnelmaan. Manaajaa voi kutsua ihan hyvillä mielin maailman karmivimmaksi elokuvaksi. Elokuva on kumminkin muutakin kuin pelkkä kauhuelokuva sillä se on myös hieno tutkielma pahuudesta ja sen vaikutuksesta ihmisiin. Pahuus ympäröi meitä kaikkia tavalla tai toisella ja jokainen elokuvan päähenkilöistä joutuu kohtaamaan omat demoninsa.
Manaajaa ei voi liikaa kehua ja se on täysin ansainnut klassikon aseman kauhuelokuvien vaativassa sarjassa. Vaikka nykyisin Manaajan erikoisefektit ovat hieman vanhentuneet niin tehoaan se ei ole menettänyt vaan elokuva antaa todella antoisia hetkiä ja saa todella miettimään omia uskonnollisia asioita. Suosittelen ehdottomasti vanhanajan kauhusta pitäville.
nimimerkki: J-P
Pisteet:
Arvosteltu: 01.03.2005
Katsottu: DVD
Manaaja rankataan yhä lähes kaikissa äänestyksissä kauhuleffojen kärkeen, vaikka sen ilmestymisestä on aikaa reipas 30 vuotta. Tuolloin kyseessä onkin taatusti ollut järkyttävä pläjäys. Nähtyäni filmin itse ensi kertaa vasta tällä vuosituhannella olin turhautunut, eikä toinen rundi 11 minsaa pidempänä juuri auttanut.
Lupaavasti alkavassa filkassa vanha homehtunut hornanhenki hyppää pikkutyttöön (Blair), tuoden mukanaan muun muassa pidätysvaikeudet, rodeosängyn ja loputtoman kasan lääkärikäyntejä. Eivätpä lekurit osaa jutulle oikeaa diagnoosia löytää, vaan tarjoavat tiedehömppää viimeiseen asti. Epätoivoisena äiti (Burstyn) turvautuu lopulta manaajaan, isä Merriniin (Sydow), joka hänkin painiskelee omien painajaistensa kanssa. Alkaa raastava taistelu molempien demoneita vastaan...
Hernerokka lentää ja meno on öklöä, mutta pelottavaksi en menisi Manaajaa väittämään. Vaikka tehosteet ovatkin aikaansa nähden komeat, ei niitä nykyään voi mukisematta katsella. Pitkät kohtaukset alkavat vääjäämättä turruttaa, ja loppuratkaisun viimein tullessa katsoja huoahtaa: jo oli aikakin. Homma saisi liikkua eteenpäin lähes tuplanopeudella.
Vaikka tunnari Tubular Bells ja näyttelijät ovat loistavasti valittuja, tylsää kokonaisuutta ne eivät kykene pelastamaan. Manaaja on uraauurtava ja aikaansa nähden toki respektiä ansaitseva pätkä, mutta kauhuleffana sitä ei enää jaksa katsoa. Ajan hammasta on kestänyt huomattavasti paremmin Blattyn kirja, johon raina perustuu. Näin on näreet.
Pisteet:
Arvosteltu: 02.08.2004
Katsottu: Kotona
Manaaja, Ennustus, Halloween - nostalgisia kauhuelokuvia jotka toimivat edelleen. Manaajasta muistikuvat pitivät jotakuinkin paikkaansa. Nyt kun DVD -versiolle oli laitettu 11 minuuttia aikaisemmin sensoroitua tai muista syistä poistettua materiaalia, oli odotus lähinnä miten lisätyt minuutit vaikuttavat kokonaisuuteen. Onneksi ei mitenkään, tai ohjaajan halun mukaisesti toteutettuna versiona, tämä edition on jopa parempi kuin aikoinaan leffoissa pyörinyt.
Tarina lähtee liikkeelle kaukaa Irakista antaen vain vihjeitä tulevasta. Hienoja kuvia ja tunnelma kehittyy pikku hiljaa, niin että tarinan siirryttyä Washingtoniin normaalitkin kuvat pukkaavat ahdistusta päälle. Kotivermeistä oli kertakaikkiaan pakko pistää voluumia poikkeuksellisesti pienemmälle. Ei naapureiden vaan omien sätkyjen takia. Pirullista pistää äänipiikkejä keskelle seesteistä jaksoa.
Äänimaailman lisäksi Manaajan bravuuri on tietty vihtahousun valtaaman lapsen brutaali käytös. Vihreä Wintermix lentää ja osa niistä aikoinaan poistetuista minuuteista on sitä karskeinta kamaa. Ei niistä sen enempää, jokainen katsokoon itse.
Vuoden -73 tuotantona pirunriivauskohtaukset on tehty ällistyttävän hyvin. Nykydigitekniikkaa ei voi kuvitellakaan Manaajaan. Karkea toteutus on paikallaan.
Nostalgia kultaa, mutta ei Manaajasta voi sanoa kuin että loistava leffa. Paikka Viljamin Top-5:ssa on todella lähellä.
Pisteet:
Arvosteltu: 25.10.2001
Katsottu: DVD
