Vihdoin katsoin Manaajan ensimmäisen kerran alusta loppuun director’s cutin muodossa dvd:ltä. Ja vihdoin sain kokonaiskuvan tapahtumien kulusta, jotka alkavat aina hieman sekavasta Irak-alusta ristin ja vihkiveden voittoon ihmishenkiä säästämättä.
Manaaja on ehdoton kauhuklassikko ja paikoin se onnistuu säväyttämään varsin karmaisevasti pienillä yksityiskohdillaan. Lopussa meininki muuttuu lähinnä oksenteluksi ja henki höyryten hokemiseksi.
Näyttelijät eivät Manaajassa ole kehnoja, mutta mitään loistokkuuttakaan ei varsinaisesti ole havaittavissa. Suurin harmi elokuvan aikana kohdistuu lähinnä siihen, ettei äänimaailma käytä kunnolla hyödykseen leffan erinomaista ja riipaisevaa tunnusmusiikkia.
70-luvulla Manaaja varmasti oli kammottavampi katselukokemus, mutta nykyisinkin leffa kyllä jää mieleen. Tosin pelottavampikin lopputulos olisi voinut olla.
