Victor Fielding (Tony-voittaja ja Oscar-ehdokas Leslie Odom, Jr., One Night in Miami, Hamilton) on kasvattanut tytärtään Angelaa (Lidya Jewett, Good Girls) yksin siitä lähtien kun hänen raskaana oleva vaimonsa kuoli Haitilla maanjäristyksessä kaksitoista vuotta sitten.
Kun Angela ja hänen ystävänsä Katherine (Olivia Marcum) katoavat metsään kolmeksi päiväksi muistamatta mitään tapahtuneesta, laukaisee se tapahtumaketjun, joka pakottaa Victorin kohtaamaan syvimmän pahuuden. Kauhun ja epätoivon vallassa hän etsii käsiinsä ainoan ihmisen, joka on kokenut vastaavaa aiemmin: Chris MacNeilin. Oscar-voittaja Ellen Burstyn palaa MacNeilin rooliin ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1973. Se, mitä hänen tyttärelleen Reganille tapahtui viisi vuosikymmentä sitten, muutti MacNeilin elämää peruuttamattomasti.
Leffasarjan osat: Manaaja (1973), Manaaja II: Luopio (1977), Manaaja III (1990), Manaaja: Alku (2004), Dominion: Prequel to the Exorcist (2005), Manaaja: Uskon merkki (2023)
Uusin Manaaja: Uskon merkki on aika keskinkertainen elokuva, jonka katsoo kertaviihteenä, mutta se ei tuo oikein mitään erityistä ja uutta aikaisempiin osiin verrattuna. Elokuva rakentaa kuitenkin alkupuoliskon varsin rauhassa ja onnistuneesti tarinaa, mutta loppua kohti mentäessä taso hiljalleen laskee ja tavallaan alun hidas eteneminen menee hukkaan. Lopun manauskohtaus on erittäin pitkäkestoinen, mutta sekään ei saavuta kaikkea potentiaalia ja paikoiten tämä ei tunnu oikealta manauselokuvalta. Näyttelijöistä Lesle Odom Jr. tekee parhaimman roolisuorituksen huolestuneena isänä Victor Fieldinginä ja ensimmäisestä Manaajasta tuttu Ellen Burstyn on mukava nähdä pienessä sivuroolissa. Kokonaisuus on aika tasaista massaa, jota riittää kauhuelokuvien joukossa riittämiin.
Kelpo riivaus elokuva, mutta eihän tätä nyt manaajaksi kehtaa kutsua. Kaikki ne elementit jotka teki 70-luvun manaajasta kauhun merkkiteoksen uupuvat tästä leffasta. Tunnelma oli laimea ja meno muistutti enemmän perhe draamaa kuin demonisia hirvityksiä. Jeesusta rienattiin liian vähän, sekä kristinuskon ja paholaisen vastakkain asettelua ei ollut. Oliko kyseessä edes pahan tuulen Pazuzu? Sitä tarina ei kerro. Täytyy taas todeta, että vanhat klassikot pitäisi jättää rauhaan ja tehdä omia itsenäisiä elokuvia.
Manaaja: Uskon Merkki on melko laimea ja kädenlämmin reboottaus/jatko-osa. Kieltämättä ihan lupaavasti käynnistyvä tarina viskaa nopeasti geneeriselle polulle ja viittaukset vuoden 1973 Manaajaan vedetään parilla ohimenevällä nopealla kohtauksella. Leslie Odom Jr. kannattelee tarinaa jotenkin pystyssä huolestuneena isänä, mutta Ellen Burstyn käy oikeastaan vain haahuilemassa hetken aikaa tarinan keskellä. Kirkkokohtauksessa ja lopun manauksessa on omat hetkensä, mutta kyllä tämä uusi Manaaja uppoo harmaaseen geneeriseen kauhumassaan ja unohtuu melko pian. En ymmärrä että tälle on vielä kaksi jatko-osaa tulossa. Vuoden 1973 Manaaja on edelleen kauhuelokuvien kiistaton mestariteos.