Manaajaa ei voi liikaa kehua ja se on täysin ansainnut klassikon aseman kauhuelokuvien vaativassa sarjassa.

1.3.2005 22:08

Arvioitu elokuva

Ohjaajat:
Käsikirjoittajat:
Alkuperäinen nimi:The Exorcist
Valmistusvuosi:1973
Pituus:127 min

Ihan aluksi on mainittava että arvostelu on kirjoitettu Manaajan Director’s Cut version pohjalta. William Friedkiniä kunnioittavat niin kriitikot kuin katsojat joka aivan hyväksyttävää kun katsoo miehen tuotoksia. Miehen tuotoksia ovat mm. mainio The French Connection, To Live and Die in L.A ja The Hunted. Nyt tarkasteltavana oleva Manaaja on miehen kuuluisin ja paras elokuva.

Elokuva kertoo kertoo Yksinhuoltaja äidistä jonka tytär Regan joutuu itse paholaisen riivaamaksi ja kun lääkäritkään eivät eivät pysty auttamaan häntä joten Ellen Burstynin hienosti esittämä Chris äiti joutuu kutsumaan omien muistojen riivaman Isä Merrinin manaamaan pahat henget pois Reganista. Mukana liikkuu myös Jason Millerin esittämä Isä Karras joka potee syyllisyyttä äitinsä sairastumiseen.

Harvoin on mikään elokuva räjäyttänyt tajuntaa ja pelottanut niin paljon kuin Manaaja. Vaikka viime katsomiskerrasta on aikaa niin elokuvan tapahtumat ovat edelleen hyvin muistissa. Harvat kauhuelokuvat ovat pystyneet samanlaiseen tunnelmaan kuin Manaaja, sillä elokuva kummitelee mielessä vielä pitkän aikaan. Friedkin on onnistunut saamaan elokuvaan todella realistisen ja kolkon tunnelman joka tuo elokuvan tapahtumiin uskottavuutta.

Manaajan loistavuus tulee siinä esille että se ei luota pelkästään katsojan säikyttelyyn vaan se luottaa enemmän tunnelmaan. Manaajaa voi kutsua ihan hyvillä mielin maailman karmivimmaksi elokuvaksi. Elokuva on kumminkin muutakin kuin pelkkä kauhuelokuva sillä se on myös hieno tutkielma pahuudesta ja sen vaikutuksesta ihmisiin. Pahuus ympäröi meitä kaikkia tavalla tai toisella ja jokainen elokuvan päähenkilöistä joutuu kohtaamaan omat demoninsa.

Manaajaa ei voi liikaa kehua ja se on täysin ansainnut klassikon aseman kauhuelokuvien vaativassa sarjassa. Vaikka nykyisin Manaajan erikoisefektit ovat hieman vanhentuneet niin tehoaan se ei ole menettänyt vaan elokuva antaa todella antoisia hetkiä ja saa todella miettimään omia uskonnollisia asioita. Suosittelen ehdottomasti vanhanajan kauhusta pitäville.

nimimerkki: J-P

Arvosteltu: 01.03.2005

Lisää luettavaa