Batman – paluu

(1992)

Elokuvasta

Elokuvan nimi: Batman – paluu
Genret: , ,
Maat:
Ohjaajat:
Käsikirjoittajat: ,
Alkuperäinen nimi:Batman Returns
Valmistusvuosi:1992
Pituus:120 min
Pisteytyksiä: 527
Tarkka arvio: 3.68

Gotham Cityssä tapahtuu: teollisuusjohtaja Max Schreck (Christopher Walken) päättää pystyttää kaupunkiin uuden ydinvoimalan. Samaan aikaan katujen viemäreistä nousee ihmiseläin Pingviini (Danny DeVito) vaatimaan oikeutta kärsimilleen vääryyksille. Gothamin goottilaisen tummiin kortteleihin ilmestyy myös kaksi muuta piinattua sielua, mystinen Kissanainen (Michelle Pfeiffer) sekä Batman (Michael Keaton).


Leffasarjan osat: Batman (1989), Batman – paluu (1992), Batman Forever (1995), Batman & Robin (1997)

Arviot

Pellejä, goottilaista synkkyyttä, hengellistä musiikkia ja muuta Burtonille olennaista.

Tim Burton palasi Batmaniin ohjaamalla jatko osan 3 vuoden takaiselle hitille Batman. Synkkyyttä lisättiin entisestään ja pääosiin hankittiin kirkaimpia Hollywood tähtiä myös kässäri oli edeltäjäänsä parempi. Joulu on saapunut Gotham cityyn (mikä olisikaan parempi ajan kohta), Jokeri on nujerrettu ja rauha on saapumassa kaupunkiin, vai onko? 3 sorminen kummajainen Pingviini pyrkii pormestari ehdokkaaksi keräten ihmisten […]

Arvosteltu: 21.01.2003

Saagan synkin, kieroutunein ja hauskin osa.

Batman Returns on vuonna 1992 valmistunut jatko-osa vuoden 1989 kassamagneetille. Monien mielestä kyseessä on paras Batman-elokuva, ja tuohon mielipiteeseen on kyllä helppo yhtyä. Tämä on Batman-saagan synkin, kieroutunein ja hauskin osa. Batman Returns on itse asiassa millä tavalla tahansa tarkasteltuna varsin onnistunutta fantasiaa. Ohjaajan pallilla istuu ykkösosan tavoin Tim Burton. Hän herättää jouluisen Gotham Cityn […]

Arvosteltu: 07.01.2004

Käsis kompastuu omaan monimutkaisuutensa.

Kalliille, mutta sitäkin tuottoisammalle supersankarieepos Batmanille tehty jatko-osa ei toimi mielestäni todellakaan yhtä hyvin kuin ensimmäinen osa, vaikka Tim Burton onkin ohjaajana. Juoni: Gotham Cityn rauhaa häiritsee irvokkaan Jokerin jälkeen 3 uutta konnaa. Miljonääri Max Shreck (Christopher Walken), joka suunnittelee uutta ydinvoimalaa Gothamiin eikä projektissa ole puhtaita jauhoja pussissa. 33-vuotta viemäreissä asunut epämuodostunut Pingviini (Danny […]

Arvosteltu: 27.11.2004

Edeltäjäänsä hurjempi annos synkeyttä ja satuilua.

Tim Burtonin ohjaama Batman oli suuri menestys. Luonnollisesti jatko-osa otettiin tuotantoon ja Burton pääsi taas ohjaamaan. Tulos on erinomainen elokuva ja edeltäjäänsä hurjempi annos synkeyttä ja satuilua. Talvisessa Gotham Cityssä kuohuu. Sirkusasuihin pukeutuneet rikolliset riehuvat ja isokiho Max Schreck (Walken) lobbaa uuden ydinvoimalan rakentamista. Bruce Wayne (Keaton) vastustaa moista toimintaa ja samaan aikaan viemäreistä nousee […]

Arvosteltu: 17.10.2005

Burtonmainen synkkyys on jälleen kerran kehissä ja käsialan tunnistaa jo pelkästään aiemman Batmanin avulla.

Perhana! Minä ja minun suuri suu. Menin ja sanomaan Burtonin ensimmäisen Batmanin arvostelussa että se on paras Batman. Ei sillä etteikö se olisi, mutta niin on tämäkin. Loistava ja kaunis. Gotham City on tässäkin upeaakin upeampi. Ja aiemmasta tuttu Michael Keaton on tietysti Batmanina. Onneksi koska jätkä on edelleen historian pars Batman. Aiemman osan jälkeen […]

Arvosteltu: 12.03.2008

Batman on monimutkainen, häiriintynyt, eristäytynyt ja mystinen mies, joka iskee pelkoa rikollisten sydämiin.

Kaikkia Batmania tulkinneista elokuvantekijöistä tai ylipäätään kenestäkään Tim Burtonilla on kaikkein eniten yhteistä Viittaritarin kanssa. Hänellä ja Christopher Nolanilla on sama määränpää, mutta eri lähestymistapa. Nolan kertoo tarinaa enimmäkseen laajan kokonaisuuden ja dialogin avulla, mutta Burton kertoo tarinaa mieluummin kuvien ja ilmaisun kautta. Se on yhtä sama kuin vertaisi omenaa appelsiiniin, mutta kyse on lopulta […]

Arvosteltu: 12.02.2014

Tim Burton sai vapaat kädet esitellä hahmoja omaan tyyliin ja sen huomaa!

Batman on ajanut rikolliset katujen pimentoihin ja joulu on saapunut Gothamiin. Outo Pingviinimäinen mies on noussut viemäreistä ja vaatii ihmisoikeuksia. Hän asettuu pormestariehdokkaaksi ja saa apua hullulta ja vaikutusvaltaiselta Max Shreckiltä. Batman joutuu Pingviinin lisäksi taistelemaan salaperäistä Kissanaista vastaan, joka on erittäin arvaamaton tapaus. Vuonna 1989 ilmestynyt Batman oli suuri menestys ja jatko-osa oli välttämätön. […]

Arvosteltu: 14.08.2017

Kommentit & Pisteytykset

Ryyppy

Erittäin viihdyttävä

Rade
Nimetön
Lebowski
the grandi-ma
nurmihe
Nephilim
rouhu
SMK
Devilfisu
TaaTu
Timpsi
Jonttura
WGB
Bobo-mies
Grönberg
Arz
El Wray
Slipkjovi
jakubias
hebbu
tykki
Sgt.Rane
APursiainen
Anzalone
Dude
Mr.Nobody

Lisää luettavaa