Clooneyn ja Pittin veijarikomedian naisversioon uusi näyttelijävahvistus

7.12.2016 13:27

Nykyään paremmin George Clooneyn ja Brad Pittin tähdittämänä tunnettu, mutta alkujaan Frank Sinatran ja Dean Martinin tähtivoiman varaan rakennettu rikoskomedia Ocean’s Eleven saa jälleen uuden versioinnin. Vuosien 1960 ja 2001 elokuvista poiketen uusi leffa tehdään ennakkotietojen perusteella naistähtien pääosittamana. Veijaritarinan tätä versiota kutsutaan Ocean’s Eight -nimellä.

Toisin kuin aiemmat elokuvat, Ocean’s Eight tullee sijoittumaan muodin maailmaan. Juuri muuta elokuvan sisällöstä ei olekaan vielä hiiskuttu. Se kuitenkin tiedetään, että siihen on palkattu jo sellaisia nimiä kuin Cate Blanchett, Anne Hathaway, Sandra Bullock, Helena Bonham Carter ja pop-tähti Rihanna.

Uusimpana lisäyksenä elokuvan näyttelijäkaartiin on vahvistettu Damian Lewis, jonka harteille on toisinaan sovitettu myös James Bondin smokkia 007-spekulaatioissa. Daniel Craigin paikkaa Lewis ei siis toistaiseksi ole viemässä, vaan Isänmaan puolesta– sekä Billions -sarjojen brittitähti nähdään Ocean’s Eightissä pahisroolissa. Leffan tuottajana jatkaa Clooneyn ja Pittin version ohjannut Steven Soderbergh, mutta ohjaajantuoliin istuu tällä kertaa Gary Ross, joka vastaa myös elokuvan käsikirjoituksesta yhdessä Olivia Milchin kanssa. Leffa on näillä näkymin teattereissa vuonna 2018.

Lähteet: Variety, ScreenRant, Collider

Kuva: Billions/JoJo Whilden/Showtime/HBO

Lisää luettavaa