Länsimaisen animaation tarjonta ja taso ei ole ollut pääsääntöisesti kovinkaan kehuttava sitten vuosituhannen alkuvuosien ja vanhan ysärijärjestelmän purkautumisen. Kahden menestyksekkään vuosikymmenen tehotuotannon ja televisiovallankumouksen jälkeen internet viimeistään avasi animen ihmeellisen maailman eksoottista ja vauhdikasta viihdettä janoavalle nuorisolle, eikä paluuta ole enää ollut. Yksittäisiä valonpilkahduksia lukuun ottamatta länsimainen animaatio onkin niistä päivistä asti ollut melkoisen yllätyksetöntä ja valitettavan kaavoihin kangistunutta jälkeä; olen tainnut tehdä jo muutamaan otteeseen selväksi mielipiteeni nykyisin niin trendikkäästä tylsästä aikuisanimaatiosta sekä joka pahuksen piirrettyä riivaavasta persoonattomasta ns. calarts-tyylistä.
Australialainen Bluey on kuin raikas tuulahdus uutta meillä päin lähes täysin pystyyn kulahtaneessa genressä – sekä samalla paluu 1990-luvun alun ja erityisesti Klasky-Czupon Ipanoiden tunnelmiin. Kipinä sarjaan saatiin BBC:n ja australialaisen vastineen ABC:n tilattua eräältä paikalliselta studiolta kuutisen vuotta sitten piirrettyä ohjelmaa esikouluikäisille lapsille. Projektista vastannut Joe Brumm käytti sarjan mallina omaa perhettään yhdistettynä Pipsa Possun kaltaisten sarjojen tyyliin ja tunnelmaan, joskin hahmot ovat tällä kertaa koiria ja elävät australialaisissa maisemissa. Kuusivuotiaan Blueyn perhe koostuu Bandit-isästä ja Chilli-äidistä sekä Bingo-pikkusiskosta. Pastellimaisen värikkäässä maailmassa elävä Blueyn perhe on rodultaan australianpaimenkoiria. Kaikkia sarjan lapsia esittävät oikeat lapset, ja monet mukaan osuneet spontaanit tunteenpurkaukset sekä sana- ja kelioppivirheet ovat siksikin täysin autenttista jälkeä.
Tässä kohtaa lukija tietysti luulee allekirjoittaneen menettäneen vähänkin järkensä, mutta kannattaa kuitenkin jatkaa lukemista. Blueyn jaksot tyypillisesti kertovat nimihenkilön perheen iloisesta arjesta painottaen lasten mielikuvituksellisia ja opettavaisia leikkejä. Erona suurimpaan osaan maailman lastenpiirrettyjä Bluey ei rajaa pois tai pyri yliyksinkertaistamaan aikuisempia aiheita, vaan monesti riitelevien vanhempien, parisuhdeongelmien ja politiikan kaltaisia vihjauksia nähdään ja kuullaan taustalla kaiken aikaa. Blueyn maailmassa aika kuluu ja elää jaksosta toiseen vähän samaan tapaan kuin Alfred J. Kwakissa tai Seinfeldin viidennellä tuotantokaudella: sarjassa syntymän, ikääntymisen, sairauden ja kuoleman kaltaiset tosiasiat hyväksytään sellaisenaan, progressiivisen rockin olemassaolo tunnetaan, ja evoluutiosta sekä hengellisistäkin asioista keskustellaan lasten kanssa aussimaisen suoraan ja huolettomasti. Välistä animaation tyylikin vaihtuu vakiotyylistä pienten lasten piirustuksiksi.
Blueyn asuttama kuvitteellinen Australia on petolliseen yksinkertaiseen audiovisuaaliseen toteutukseen nähden hämmästyttävän syvällinen, älykäs ja aito – katsojasta omasta mielentilasta ja lähtökohdista riippuu täysin, mihin sarjassa lopulta kiinnittää huomionsa. Monen viihdemogulin yllätykseksi vanhan hyvän ajan luovuutta sekä ehtaa rempseää aussihenkeä huokuvasta Blueysta kasvoi välittömästi satoja miljoonia katsojia jakso toisensa perään haaliva lasten ja aikuisten suosikki kaikilla mantereilla ja varmaan avaruudessa asti. Blueyn vastaanotosta päätellen moni perheellinen mielellään suosii sekä lapsille että aikuisille soveltuvaa laatuviihdettä, jota koko perhe voi nauttia yhdessä.
Suomeen asti Bluey on ehtinyt rantautumaan peräti kahdesti ensin Disneyn ja nyttemmin myös Ylen kautta – kumpikin omalla kämäisellä käännöksellään ja dubbauksellaan. Suosittelen kuitenkin henkilökohtaisesti katsomaan Blueyn mieluiten sensuroimattomana alkuperäisversiona, sillä – yllätys, yllätys – sarjan letkeys ja spontaanius on monessa kohtaa ollut liikaa erityisesti amerikkalaisille moraalinvartijoille. Alkuperäisen Blueyn maailmassa eläimet pissaavat ja kakkaavat, ja hahmotkin laukovat toisinaan spontaaneja pieruvitsejä, mutta jenkkisensoreiden käsittelyssä moinen syntinen meininki on tietysti saksittu tai jälkiäänitetty pois, koska amerikkalaisilta itseltään puuttuvat moiset elintoiminnot ilmeisesti kokonaan. Siistitymmässä versiossa moni mainittu aikuisempi aihe, kaikenlaiset mielenterveyteen viittaavat heitot ja esimerkiksi Blueyn isän yhdessä jaksossa nähtävä ylipaino-ongelma on lakaistu kokonaan maton alle, alkuperäistä vivahteikasta puheenpartta on amerikkalaistettu, yksittäisiä episodeja kokonaan kielletty esittämästä…
Jos Bluey siis jotain ihmisistä ja kulttuurieroista opettaa, niin ainakin sen, että australialaiset viihtyvät selvästi amerikkalaisia mielekkäämmin omissa nahoissaan. Katsojien onneksi Blueyn kaltaisesta jättisuosiota nauttivasta kansansuosikista pystyy kirjoitushetkellä ainakin paloittain nauttimaan kolmen tuotantokauden ja satojen episodien edestä silottelemattomassa alkuperäismuodossaan täysin vaivattomasti vaikkapa sarjan oman virallisen youtube-kanavan kautta. Australialaiset tekijät ovat onneksi vähintään yhtä leppoisia tuotteidensa saatavuuden kuin pierujensakin suhteen!
