Julia (Sophie Skelton) teki vaarallista työtä. Se hankki hänelle vihollisia, koska hän oli myös erittäin pätevä. Olroxilla (Zahn McClarnon) oli henkilökohtainen kauna. Vuosia myöhemmin hänen lahjakkuutensa perinyt Richter-poikansa (Edward Bluemel) on keskellä vallankumouksen runtelemaa Ranskaa. Sukuviran tekemisen apuna on Maria Renard (Pixie Davies) ja tämä on aivan yhtä lahjakas. Ei siis liene yllättävää huomata, että poliittisen kuohunnan keskellä mellastaa myös yön otuksia. Haitilta saapuu Annette (Thuso Mbedu), joka jahtaa samoja asioita. Belmontin klaani alkaa jahdata vampyyrimessiasta (Franka Potente). Se tarkoittaa toimintaa ja toiminta tarkoittaa rumia näljäkkeitä ja veripärskeitä.
Netflix osui verevään suoneen neljä kautta kestäneellä sovituksella, joten jatko-osaa tarvittiin. Clive Bradley käsikirjoittaa kätyrien tukemana täysin uutta Castlevania-saagaa. Sovituksen pohjana on suvun vähemmälle huomiolle jäänyt Tuomari. Moninaiset tahot juonittelevat. Moraalisen tuen tarjoaa Tera (Nastassja Kinski) ja tämän verinen sukuhistoria sopii hyvin muiden kanssa yhteen. Visuaalinen ilme noudattaa jo perustettua kulmikasta, kauhuun ja toimintaan hyvin soveltuvaa tyyliä ja 1700-luvun loppupuolen hienostoröyhelöt antavat hahmoihin eleganssia. Taustat ovat miellyttävän barokkisia, joskin käsityöltä näyttävä animaatio loikkaa harmillisen erilaisena näkyvään tietokoneanimaatioon mutkikkaammissa otoksissa.
Edward Bluemel on Belmontin klaanin tuorein vesa, jonka nuorekkaassa rehvakkuudessa on aika iso arka kohta. Tämä osaa olla myös sarkastinen ja se on ilmiselvä sukuvika, mistä suvun patriarkka Juste (Iain Glen) muistuttaa aika isosti. Patriarkka on kitkeröitynyt aikojen myötä. Pixie Davis ja Thuso Mbedu ovat molemmat omien heikkouksiensa murjomia ja Nastassja Kinski on murtumaton tukipilari.
Franka Potente on kaikista vanhin, voimakkain, vaarallisin ja ylimielisin roisto. Tämän kätyri Drolta Tzuentes (Elarica Johnson) on raaka kieroilija, mutta Zahn McClarnon tarjoaa mutkikkaamman roiston ja tarina, jonka roistot ovat pääasiassa liioitellun sadistisia hirviöitä, tarvitsee monikerroksisia kelmejä. Kun hyvin mutkikkaasti motivoidun takojamestarin (Richard Dormer) luoma Edouard (Sydney James Harcourt) omaa oman tahdon, on jokin mennyt joko pieleen tai liiankin oikein.
Visuaalisesti miellyttävä Castlevania: Nocturne noudattaa edeltäjänsä muovaamaa veripärskeen, sarkastisen dialogin ja hulppeiden puitteiden yhdistelmää. Juonellisesti kokonaisuus on harmillisen hatara ja jättää juonen harmillisesti poikki. Sellainen ei koskaan miellytä, mutta mukana on erittäin hienoja yksittäisiä kohtauksia, eikä näyttelijöiden suorituksia voi moittia, sillä Alucard (James Callis) luo jatkumon edeltäjään.
