Blomkampin Alienista uutta tietoa

24.11.2015 13:22

Moni ehti hihkua innosta, kun District 9 -ohjaaja Neill Blomkamp julkaisi aiemmin tänä vuonna konseptitaidetta uutta Alien-leffaa varten. Mies ehtikin saada niin alkuperäisissä Alien-leffoissa Ripleytä näytelleen Sigourney Weaverin kuin myös 20th Century Foxin projektinsa taakse, mutta viime kuussa tuli takaisku: ensimmäisen Alien-leffan ohjaaja Ridley Scott painoi projektin jarrua, sillä hän haluaa saada oman elokuvansa samasta aihepiiristä julki ensin.

Blomkampin Alien 5 ei ole tämän seurauksena totaalisesti hyytynyt kuoppiinsa. Aikoinaan Aliens – paluu -elokuvassa franchiseen mukaan tullut näyttelijä Michael Biehn on vihjannut, että hän palaa Hicksin osaan. Kuten Blomkampin konseptitaiteesta on jo saatettu päätellä, Hicks on tarinassa mukana, joskin vammautuneena. Biehn on paljastanut myös, että Blomkampin visioissa on tuoda Alien 5:een Aliensissa vasta pienenä tyttönä nähty mutta nyt isoksi kasvanut Newt.

– He tuovat takaisin minut ja Newt’n ja tässä vaiheessa Newt tulee olemaan n. 27-vuotias. Tiedän, että jokainen näyttelijätär Hollywoodissa haluaa näytellä sitä roolia, se merkitsee oikeastaan soihdun luovuttamista Sigourneyn ja tämän nuoremman näyttelijättären välillä. Se pitäisi franchisen elossa ja toisi studioille lisää mammonaa, Biehn toteaa Icons of Fright -sivuston haastattelussa.

Ridley Scottin Prometheus-jatko-osa, joka toimii yhtenä Alien-elokuvien esiosana, etenee kuvattavaksi ensi vuoden alussa. Prometheus 2 ja Alien: Paradise Lost -nimillä tunnettu projekti kantaa tällä hetkellä nimeä Alien: Covenant ja sen ensi-illan pitäisi tapahtua 2017. Blomkampin Alien 5 on tulossa vasta tuon jälkeen, jotteivät elokuvat joutuisi kilpailemaan lippuluukuilla keskenään.

Lähteet: IndieWire, Icons of Fright

Kuva: 20th Century Fox/ Prometheus

Lisää luettavaa