007 Quantum of Solace (2008)

Kostoaan raivokkaasti hakeva Bond on jättänyt kuuluisat letkautuksensa ja ravistettujen Martinien juomisen vähemmälle; tällä kertaa hän on entistä tylympi ja tunnekuolleempi, kuten ikävä kyllä sisältöä kaipaava katsojakin.

“This is about trust. You said you weren't motivated by revenge.”
“I am motivated by my duty.”

Bond-sarja jatkaa matkaansa 22. Bond-elokuvaan. Jättimenestys Casino Royalen (2006) jälkeen tuottajakaksikolla Barbara Broccolilla ja Michael G. Wilsonilla oli edessään kova pähkinä purtavanaan. Miten tehdä vielä parempi, menestyneempi ja kunnianhimoisempi teos, joka menestyisi vielä paremmin lippuluukulla kuin suuria summia tahkonnut edeltäjänsä? Pitkien ja täsmällisten neuvottelujen ja pohdiskelun jälkeen ohjaajaksi pestattiin intohimoisella rakkausdraamallaan Monster’s Ball (2001) ja taianomaisella Oscar-ehdokas magneetillaan Finding Neverland (2004) vaikuttanut ohjaaja Marc Forster. Forsterin nimi herätti aluksi paljon ennakkoluuloja ja pienimuotoista närkästystäkin. Onko hänestä nyt kovaluontoisen toimintaelokuvan - jonka pitäisi loistaa myös sisällöllään – ohjaajaksi? Ennakkoluulot sivuun lakaissut Forster ei halunnut ryhtyä julkiseen mediakamppailuun, vaan päätti simppelistä tehdä vain työnsä. Täyteen lihasmassaan pumpattu, 2000-luvun seksisymboli Daniel Craig jatkaa Bondin roolissa. Bond-tytön valitsemisesta käytiin pitkän aikaa kilpailua ja nimiä ehdoteltiin sen mitä ehdittiin. Hulluiltakaan luuloilta ei voitu välttyä, kun Paris Hiltonin ja Lindsey Lohanin tyyliset nimet pongahtelivat esiin. Onneksi kuitenkin terve järki vei voiton, muuten karski machomies Bond olisi saanut toimia rääsyopossumin (vai oliko se koira?) kantelijana, sillä välin kun ikuinen pissisprinsessa Paris valitsisi itselleen ihku-minihameita ja pikkutoppeja. Loppujen lopuksi valokeila kohdistui ukrainalaiseen näyttelijätähtöseen Olga Kurylenkoon. Kurylenko vaikutti varsin mielenkiintoiselta valinnalta, varsinkin naikkosen mielenkiintoisen filmografian tietäen. Yli kuusi kuukautta kestäneiden, uuvuttavien kuvaussessioiden päätteeksi uusi Bond-leffa Quantum of Solace (2008) oli valmis.

“I think you're so blinded by inconsolable rage that you don't care who you hurt. When you can't tell your friends from your enemies, it's time to go.”

Quantum of Solace jatkaa suoraan siitä mihin Casino Royale jäi. Rakkaansa menettäneeksi ja kavaltamaksi joutunut Bond (Daniel Craig) aloittaa väkivaltaisen kostoretkensä. Hän haluaa panna tilille kaikki ne, jotka ovat syyllisiä hänen menetykseensä. Silmitön raivo kuitenkin sokaisee Bondin ja pian mopo karkaa pahemmin käsistä kuin vasta viritetty peevee. Ruumiita ahkerasti taakseen jättävä Bond mesoaa ja rymistelee maasta toiseen taistellen niin vesillä kuin maallakin päätyen lopulta Bolivian hehkuvan kuumalle ja rutikuivalle aavikkoseudulle. Pelkkään kostoretkeen ei Quantum of Solacen juoni painota. Mukaan tarvitaan – kunniallisesti Bond-perinteitä noudattaen – vallanhimoinen, vaikutusvaltainen ja tappava pääjehu. Onneksi kuitenkin taso on muuttunut aiemmista ”Moore-pelleilyistä”. Enää pääkonna ei ole psykopaattinen arpinaama, jolla on kieroja fantasioita ja iso kokoelma kuristettuja kissoja vaan karismaattinen ja vaikutusvaltainen metrimitta, jolla on aamupissa lirahtanut epäonnisesti vähän väärään suuntaan. Dominic Greene (Mathieu Amalric) johtaa käsittämättömän suurta järjestöä nimeltä Quantum, jolla ei ehkä ole niin puhtaat jauhot pussissa kuin luulisi. Pitkin maailman kolkkia lonkeroitansa kietova Quantum tuntuu pitävän sisällään jopa pelottavan vaikutusvaltaisia jäseniä. Greenellä on suuria suunnitelmia, jotka tuntuvat pelottavan realistisilta varsinkin nykymaailman tilannetta katsoessa. Suunnitelmia tulee kuitenkin melko ironisesti kuin puolivahingossa estämään muuan musta ritari, James Bond, joka pääsee Greenen jäljille salaperäisen seksikkään, viehkeän ja vaikealukuisen Camillen (Olga Kurylenko) avulla. Kun Camillellakin on panoksenaan henkilökohtaisten kaunojen selvittäminen, alkaa homma lipsua uhkaavasti räjähdysherkkyyden puolelle. Pian soppa laajenee uhkaavan isoksi petosten ja valheiden ruumistäytteiselle pelikentällä ja Bond huomaa äkkiä, että pahin uhka ei aina välttämättä ole aidan toisella puolella…

”It'd be a pretty cold bastard who didn't want revenge for the death of someone he loved.”

Heti ensimmäiseksi voisi sanoa, että uusinta Bond-leffaa ei kannatta ottaa liian vakavasti. Se kaikki hurme ja tunne, mitä Casino Royale tarjosi, on vaihtunut piinkovaan toimintaan, jota viljellään ahkerasti melkein joka viides minuutti. Tämä voi tuntua varsin oudolta, sillä edeltäjässä toiminta jaksottui selvästi neljään jaksoon. Quantum of Solace eroaa suoraviivaisuudellaan aiemmista Bondeista, sisältäen myös enemmän selvästi enemmän toimintaa kuin mikään muu edellisistä. Harmi vain, kun suurin osa toimintakohtauksista on pilattu täysin nopeilla leikkauksilla. Varsinkin tappelukohtauksissa voi pää mennä pahasti sekaisin kahden muskelimiehen päätöntä heilumista katsoessa. Sormikoukkua kiskotaan ympäri seiniä ja kattoa ja roikutaanhan siinä välissä myös köysissä kuin karaistuneet akrobaatit. Katsoja ei pysty hahmottamaan kumpi hahmoista on niskan päällä, sillä kuvakulma vaihtuu liiankin ahkerasti. Joku pitäisi tekniikkaa mullistavana ja visionäärisenä, mutta väärin käytettynä se voi pilata katselukokemuksen täysin. Arvatkaapa vain kuinka monen prosentin todennäköisyydellä ohjaaja Forster käytti tekniikkaa oikein? Niinpä, määrän voi tosiaankin laskea yhden käden sormilla. Osa toimintakohtauksista tuntuu melko väkinäisiltä. Aivan kuin käsikirjoittajille olisi tullut ajatuskatkos ja koska tarinan tyhjään juoniaukkoon ei keksitty ratkaisua, koko moska päätettiin täyttää päättömällä toiminnalla, joka yhdistetään melko huterin perustein varsinaiseen kokonaisuuteen.

”My friends call me Dominic.”
“I'm sure they do.”

Melko huterin perustein on myös ohjaaja Marc Forster lähtenyt työtänsä tekemään. Täysin tyylilajia vaihtanut ohjaaja, joka on kunnostautunut aiemmin draamaelokuvilla, joutui melkoisen haasteen eteen. Vanha loru neuvoo menemään sieltä mistä aita on matalin, harmi vain, sillä Forster teki juuri päinvastoin. Liian suuren palan kakusta haukannut ohjaajalla taisi mennä yksi jos useampikin sormi suuhun ja sen kyllä huomaa lopputuloksesta. Täyttäessään reilun puolitoistatuntisen täydellä toiminnalla Forster unohti juonipuolen täysin. Melko hutaistulta tuntunut loppusuunnitelma ja harmittavan epäselväksi jäävä Quantum-järjestö olisivat antaneet varmasti paremmin ideoituina suuren syvennyksen tarinaan, kuten myös elokuvan kokonaisuuteen. Elokuvasta olisi voinut saada selvästi pitemmän, jos Bondin henkilökohtaista tuskaa, pääjehu Greenen tuhoisaa suunnitelmaa ja hahmojen välistä suhdetta olisi kehitetty asteenkin pidemmälle. Kokonaisuus jättää pahasti hutaisun maun suuhun, eikä se anna oikein vastauksia mihinkään syntyneeseen kysymykseen. Tämän takia juuri Quantum of Solacea ei kannata ottaa liian vakavasti. Katsojan on turha odottaa syvällistä kostopohdintaa sun muuta henkistä tunneskaalapelleilyä, sillä tyhjyyttään koliseva sisältöpuoli kattaa niin paljon toimintaa, että sillä täyttäisi jokaisen Steven Seagalin elokuvan ja loppukähinöistä riittäisi rapiat jopa Vin Dieselillekin.

“I don't think the dead care about vengeance.”

Onneksi jotain pientä ilonaihetta on saatu tungettua rymistelyiden sekaan. Quantum of Solace ottaa varsin mielenkiintoisesti kantaa nykypäivien ongelmatilanteisiin, kuten vesipulaan ja hupeneviin luonnonvaroihin. Öljy on loppumassa ja kehitysmaiden vesitilanne on uhkaavan vähäinen. Jotkut saavat vuodessa juotavakseen sen verran vettä, mitä me suomalaiset käytämme yhteen suihkukertaan. Kuivuus ja metsien hakkaaminen tuntuu hassun viherpeukolamaiselta sekoitukselta machomaiseen äijätoimintaan. Ristiriitainen sekoitus kuitenkin toimii ja vaikka sitä käsitelläänkin melko pintapuolisesti, pistää se silti katsojan katsomaan peiliin siinä toiminnan lomassa. Yhteiskunnallinen pohdinta yhtyy myös hallinnon mahdolliseen ”likaisuuteen”. Tämä on sinänsä varsin mielenkiintoista, sillä Quantum of Solacen iskulause voisi olla ”Kehenkään ei voi luottaa”, mikä pätee elokuvan juonenkäänteisiin osuvasti. Toinen erikoinen asia on myös piilomaisesti korostettu modernius. M16:n tekniikka on nostanut teknologiakehitystään huimasti ja kaikki tuntuu ylitekniseltä supermoderneine kosketusnäyttöineen sun muine Microsoft-mullistuksineen. Myös uusi tunnaribiisi ”Another Way to Die” – Alicia Keysin ja Jack Whiten – esittämänä edustaa uutta linjaa hermoja raastavalla ja päähäänjäävällä jumputuksellaan joka eroaa selvästi Chris Cornellin kalskahtavasta rokista, joka soi tyylikkäästi Casino Roylaen alkuteksteissä.

“Can I offer an opinion? I really think you people should find a better place to meet.”

Daniel Craig todistaa jälleen olevansa Mr. Bond, James Bond. Hänen sitoutumisensa haastavaan rooliin vaati melkoisen treenikauden, mutta onneksi työ kantoi hedelmää. Craig tekee työnsä ilmeettömästi, muutamalla sutjakkaalla letkautuksella varustettuna ja tappamispakkoaan hallitsemattomana brittiagenttina, joka on kuin vesikauhuinen, hihnastaan karannut dobermanni. Craig tulkitsee osuvasti kostonhimoa, sulkien kaikki muut tunteet pois tieltään. Bond ei välitä mistään tai kenestäkään tuskin itsestäkään. Harmi vain, kun tätä mielenkiintoista tunnetta ei käsitellä elokuvassa kovinkaan paljon vaan kaikki jää pitkälti Craigin oman tulkinnan varaan. Bond-tyttönä uhmakkaasti esiintyvä Olga Kurylenko ei tee oikein lähtevää vaikutusta, sillä vähäeleinen näyttely ja hempukkamainen asenne alkavat pitemmälle mentäessä ärsyttää. Myös toisessa Bond-tyttöosassa oleva punapää Gemma Arteton, joka esittää agentti Fieldsia ei tee juuri mitään järisyttävää. Muutama pikainen hymynkaarre ja tiuskinta jättävät katsojan melko kylmäksi ja hänen hahmonsa tuntuu turhanpäiväiseltä. Onneksi kuitenkin vanhaa kunnon M:ää näyttelevää, rouvaenergiaa täynnä oleva Judi Dench pääsee vauhtiin Bondin holhoajana ja heidän välillään käytävät, nasevat keskustelevat ovat muutamia elokuvan piristysruiskeita. Pääkonna Dominic Greeneä esittävä ranskalainen Mathieu Amalric on pätevä roolissaan. Perusteellinen ja tyylitelty Greene on karismaattinen johtohahmo, jonka pahuus ei ole niin pahaa kuin voisi kuvitella. Sen sijaan kierot tavoitteet ja häikäilemättömät keinot kertovat toista tarinaa. Greene on hahmona osiensa summa ja Amalricin rennossa, mutta silti vahvassa tulkinnassa kokonaisuus on virheetön.

”Be careful of this one, Mr Bond. She will not go to bed with you unless you give her something she really wants... but you make a fine couple - you are both, what is the expression? Damaged goods.”

Näin lopuksi voisikin kysyä, onnistuivatko tuottajakaksikko Broccoli & Wilson tavoitteissaan? Quantum of Solace on tahkonnut hurjat luvut lippuluukulla ja sen ensi-ilta tulot olivat melkein ennätyksiä rikkoneen Yön Ritarin (2008) tasoa. Sen sijaan kriitikoiden keskuudessa QoS saanut vaihtelevaa palautetta. Osa on ylistänyt sitä suoraviivaisuudesta ja turhien jaaritteluiden poisjättämisestä, osa taas on haukkunut sitä sisällöttömyydestä ja yksipuolisuudestaan. Allekirjoittanut allekirjoittaa molemmat osat, sillä QoS tosiaankin on spontaani teos, joka on sisällötön ja yksipuolinen. Se tarjoaa vauhdikasta ja adrenaliinia kohottavaa menoa, nopein leikkauksin korostettuja tappelu- ja kaahailukohtauksia, suoraviivaista tarinankerrontaa, tylyjä ilmeitä, merkityksettömiä sivuhahmoja ja kunnon loppukähinät. Toimintaelokuvana pätevä, mutta sisällöltään merkityksetön teos on Bond-leffana ristiriitainen ja toimii pitkälti väliosana ja Casino Royalen menestyksen jälkimainingeissa valmistetulta piristysruiskeelta. Kaiken päätteeksi voisi sanoa, että Quantum of Solace on kuin vodkasnapsi. Se tarjoaa hetkisen verran piristystä jättäen suuhun polttavan jälkimaun, joka saa janoamaan lisää.

E-Mies
Tykittäjä, 49 arvostelua
Pisteet:
Arvosteltu: 29.03.2009
Katsottu: Kotona

Erinomainen esimerkki siitä, miten loistavasti lähtenyt uusi alku voidaan terminoida täydellisesti.

Casino Royalessa Craigin debyytti nollanollaseiskana on ikimuistoinen. Elokuva asetti laaturiman korkealle ja osasin kyllä odottaakin, ettei 22. Bond-elokuva enää siitä parane.
Elokuvan juoni lienee suurimmalle osalle lukijoista selvä, joten painun suoraan kritiikkiin.

Ja paljoa en hyvää sanottavaa keksi, sillä elokuva on perus Hollywood-sontaa. On komeita ja nopeita autoja, kauniita naisia, nopeita leikkauksia ja lähes lapsille suunnattua toimintaa. Yksi asia on kuitenkin jätetty taka-alalle: sielu. Elokuva on ehdottomasti ontoimpia näkemiäni teoksia. Visuaallisesti Quamtum of Solace on perushienoa katsottavaa, mutta lukuisten virheiden (esimerkiksi kädet toisessa kuvassa aivan eri tavalla kuin edellisessä, vaikkei näin pitäisi olla) vuoksi se vaikuttaa mahdollisimman nopeasti hutaistulta rahastukselta.

Elokuvan tunnusbiisi on aivan kamalaa kuunneltavaa, videokin huonoimmasta päästä. Itse en löytänyt kyseisestä kipaleesta päätä enkä häntää ja muutenkin se ärsyttää suunnattomasti. Videossa taas James pyörii pyssy idiootin lailla tanassa jollain aavikolla, eikä hyväkroppaisia naissiluetteja ole unohdettu.

Bondin nainen on jälleen hyvännäköinen pakkaus, muttei kuitenkaan mitään uskomatonta silmänruokaa. Siitä plussaa, sillä naikkonen on oikeasti söpö, vaikkei osaakaan erityisen hyvin näytellä. Daniel Craig 007:na on reippaasti huonompi kuin sarjan edellisessä osassa, eikä muutamat one-linerit naurata pätkääkään. Craig vie Bondia hieman synkempään suuntaan, aivan kuten pitääkin, mutta toivottavasti seuraavassa elokuvassa hieman tasokkaammin. Jotain hyvää kuitenkin; elokuvan parasta näyttelijäantia on Judi Dench loistavana ämmänä. Rouva osaa näytellä todella hienosti, eikä ole vielä kertaakaan ainakaan minua pettänyt. Muut elokuvan pää- sekä sivunäyttelijät ovat ihan liian ok-tason tavaraa näinkin odotetulle elokuvalle.

Elokuvan toiminta on nykypäivää sanan todellisessa merkityksessä: nopeita leikkauksia ja kliseitä. Esimerkiksi kun tulee joku kova äijä vastaan, ase tippuu aina ja sen saaminen on lähestulkoon mahdotonta. Aikansa hyviksen ja pahiksen leipoessa toisiaan turpaan, jotain yllätyksellistä tapahtuu, jonka seurauksena sitten...tiedätte kyllä mitä. Filkka on muutenkin täynnä aivan järjettömiä leikkauksia ja ohjaus menee melkolailla kaikin puolin metsään. Ohjaajalla on muutama oikeasti hyvä teos, kuten Monster's Ball ja Finding Neverland, joten on vaikea uskoa, että näinkin alas on vajottu.

Toimintaa ei kuitenkaan olla tunaroitu niin taitavasti kuin lähes kaikki muu. Joitain ihan peruskomeita kohtauksia löytyy ja viimeinen toimintarymistely on ihan jees-tason katsottavaa. Harmillista vain on se, että elokuva ei päästä adrenaliinia virtaamaan oikein kunnolla, sillä itse en ainakaan saannut kiinni toimintakohtausten tunnelmasta läheskään täysin. Eikä elokuva tarjoa juuri muitakaan tunteita, ellei myötähäpeää lasketa mukaan.

Välillä alkaa tuntumaan, että pätkän nimi voisi ihan hyvin olla "Kierrä maailmaa Bondin seurassa". Niin sanotut "maanvaihtotekstit" ovat mielestäni aivan kamalan näköisiä, täysin turhaa kikkailua. Yhtenä elokuvan plussapuolista maisemat ovat oikein nättejä, mutta paikat harmillisen tylsiä tapahtumien kannalta. Jos haluaa kierrellä maailmaa, suosittelen katsomaan Matt Damonin tähdittämät Bourne-elokuvat.

Kovasti elokuva yrittää luoda jännitystäkin, epäonnistuen siinä täysin. Ennalta-arvattavuus rokottaa niin paljon, että kohtaukset ovat lähes katsomiskelvottomia. Tämä lienee yksi suuri syy siihen, miksi Quamtum of Solace on niin ontto tekele ja erinomainen esimerkki siitä, miten loistavasti lähtenyt uusi alku voidaan terminoida täydellisesti.

rillijulle
Tykittäjä, 31 arvostelua
Pisteet:
Arvosteltu: 14.11.2008
Katsottu: Teatterissa

Lohdun määrää tärkeämpää on sen laatu.

Silloin on taottava, kun rauta on kuumaa. Mutta joskus näpit palaa ja rautavasara putoaa varpaille. Tämän kohtalon saa tällä kertaa kokea uusimman Bond-elokuvan tuotantotiimi. Casino Royale oli omiaan nostattamaan Bond-buumia, joten yleisö ehti hädin tuskin tilata vodka martinia, kun uutta leffaa ryhdyttiin jo vääntämään. Niinpä Quantum of Solace jää valovuosien päähän edeltäjästään, ja itse asiassa se sijoittuu häntäpäähän koko Bond-filmatisointien historiassa.

Taas pitäisi pelastaa maailma, vaikka edellisen seikkailun aiheuttamat fyysiset ja henkiset haavat eivät ole vielä edes ehtineet arpeutua. Quantum of Solace jatkaa suoraan siitä mihin Casino Royale jäi. Jason Bournen...eikun siis James Bondin kostohammasta kolottaa. Arvokas informaatiolähde on teljetty takakonttiin ja mystinen Quantum-organisaatio hengittää niskaan.

Lohdun määrää tärkeämpää on sen laatu. Casino Royalen brutaalin hauska eleganssi on poissa ja tilalla on geneeristä sinkoilua toimintakohtauksesta toiseen. Samat sinkoilut on nähty miljoonaan kertaan aiemminkin ja vieläpä paljon paremmin toteutettuna. Osasin odottaa, että lähinnä taideleffoistaan tunnettu ohjaaja Marc Forster ei olisi mikään actionin ihmelapsi, mutta mies menee metsään myös eteerisillä kamera-ajoillaan sun muilla tempuillaan, joiden tarkoitus kaiketi on ilmentää Bondin henkistä kujanjuoksua. Tai jotain.

Daniel Craigin ohimosuoni sykkii edelleen ihan kohtalaisesti, mutta kivikasvoinen karpaasi on menettänyt aimo annoksen intensiteettiään. Ranskalainen mulkosilmä Mathieu Amalric tulkitsee Bondin mustalle listalle joutuvaa ekoterroristia. Jokaisella Bond-pahiksella pitää tunnetusti olla Se Jokin Outo Juttu. Goldfingerille kulta oli pakkomielle, Le Ciffre itki verikyyneleitä jne. No ilmeisesti Amalricin esittämän hyypiön erikoisuus on se, että hän kirkuu tappelussa kuin pikkutyttö.

0,07 euroakin on liikaa Quantum of Solacen tasoisen leffan näkemisestä. Kannattaa mieluummin katsella Maikkarilta niitä vanhoja Bond-leffoja. Niissä on sentään hinta/laatu-suhde kohdallaan.

esimies
Käyttäjä, 49 arvostelua
Pisteet:
Arvosteltu: 22.11.2008
Katsottu: Teatterissa

"Askel vasemmalle ja oksat pois"

Muistaako joku vielä kohun, joka syntyi kun paljastui uuden Bondin olevan vaalea? Kaikesta ne ihmiset jaksavat valittaa, mutta niin vain kävi, että Daniel Craig räjäytti James Blondin rysäyksellä ulos Bond-asteikolta elokuvalla Casino Royale, joka aivan aiheesta on useaan otteeseen tituleerattu kaikkien aikojen parhaaksi Bond-elokuvaksi. Elokuva onnistuikin olemaan erinomaisen viihdyttävä ja mukaansatempaava alkusoitto uudelle herrasmiesagentin tarinalle, jossa on myös sijaa synkkyydelle. Daniel Craigin tuodessa kankaalle entistä inhimillisen ja väkevämmän Bondin ei allekirjoittanut voi kiistää, etteikö Bond numero 22, Quantum of Solace olisi noussut railakkaasti odotetuimpien elokuvien listan kärkeen.

Bond 22 voisi oikeastaan olla aivan yhtä hyvin Bond 2, sillä kyseessä on koko Bond-sarjan ihka ensimmäinen jatko-osa. Elokuva jatkaa suoraan siitä, mihin Casino Royale päättyi, ja näin kyseisen elokuvan missanneet ovat ulkona pelistä jo alkuminuuteilla. Mutta kukapa lopultakaan ei olisi nähnyt (toistaiseksi) kaikkien aikojen menestyneintä Bond-elokuvaa? Tämä seikka on todennäköisesti ollut mielessä myös Quantumin tekijöillä, sillä katsojaystävällisesti he ovat pitäytyneet kertausosion käyttämisestä kokonaan ja säästäneet kaikki paukut itse elokuvaan. Lopputulos kiittää, ja räiskyy ja rätisee näyttävämmin kuin yksikään Bond tätä ennen.

Työnarkomaani, naistenmies ja temperamenttinen brittiagentti James Bond on katkeroitunut elämälleen hänen rakkaansa paljastuessa petturiksi ja jättäen Bondin taistelemaan yksin kansainvälistä salaliittoa vastaan. Bondin motiivina polttaa paitsi velvollisuus kruunulle, myös silkka kosto, jonka toivoo suovan elokuvan nimen takana seisovan lohdun rahtusen. Luvassa on vähäunisia öitä ja aggressiivista toimintaa, kun kiero viherpiipertäjäksi tekeytynyt gangsteri on haalimassa haltuunsa Bolivian autiomaiden arvokkainta antia ja vapaalla maailmalla tuntuu olevan epäilyttävän paljon vaikeuksia yrittää estää tällaista väärinkäyttöä. Kuvioihin palaavat niin petturiksi väärin perustein leimattu Mathis kuin Casino Royalesta tuttu kontakti CIA:stakin. Ja tietysti M pitää huolta pojastaan niin hyvässä kuin pahassa - tällä kertaa sille todella on tarvetta.

Mielenkiintoisin piirre Quantum of Solacessa on sen arvomaailman radikaali muutos aiempiin Bondeihin verrattuna: siinä missä Bond on 60-luvulta lähtien ollut vapaan maailman puolustaja ja vanhakantainen imperialisti, on Quantum of Solace selkeä askel vasemmalle. Ensimmäistä kertaa Bondin historiassa lännestä löydetään jotain kritisoitavaakin ja selkeä uhkakuva ei tulekaan idästä tai terroristeista, vaan paljon lähempää. Bond on elokuvassa ainoa, joka pyrkii tekemään oikein - tosin enemmän valtavan kostonhimonsa kuin velvollisuutensa motivoimana. Loppujen lopuksi on helppo huomata Bond-leffa ensimmäistä kertaa yhteiskuntakriittiseksi teokseksi, jonka näkyvimpänä merkkinä on sen ennen niin sankarillisen päähenkilön muuttuminen entistä enemmän antisankariksi.

Näin mielenkiintoisista lähtökohdista Quantum of Solacella olisi ollut kaikki mahdollisuudet kaikkien aikojen parhaaksi Bond-elokuvaksi. Valitettavasti kovat ennakko-odotukset koituvat kuitenkin elokuvan turmioksi, ja pieneltä pettymyksen maulta ei teatterista poistuessaan voinut välttyä. Quantum of Solace ei missään nimessä ole huono elokuva, mutta valitettavan kaukana siitä, mitä sen olisi pitänyt olla. Se on todella sääli, sillä elokuvassa on valtavasti toimivia ja erinomaisia piirteitä, jotka yhdistettynä Casino Royalen vakauteen ja varmuuteen olisivat varmasti tarjonneet aivan eritasoisen elokuvaelämyksen.

Paremmin vakavista draamoistaan tunnettu Marc Forster ohjaa vakaalla kädellä. Hän taitaa toimintakohtausten tekniikat ja mittasuhteiltaan huikea räiskepommi tuntuu aidosti jännittävältä, niin kuin toimintaelokuvan kuuluukin. Valitettavasti tekijöillä on ilmeisesti ollut mielessään "oksat pois!" -periaate, mikä tekee elokuvalle hallaa. Tuntuukin, että karsiminen on tapahtunut juuri niille aineksille, jotka olisivat tehneet elokuvasta syvällisemmän ja mielenkiintoisemman. Satsaus toimintaan viihdyttää, mutta liiallisessa käytössä kaikki valitettavasti kuluu. Draamapuoli jää ohjaajaan nähden yllättäen varsin toissijaiseksi, vaikka Bondin muuttuminen ilkeäksi ja armottomaksi naisia kulutustavaroina pitäväksi puoli-kostajaksi onkin toteutettu tyylillä. Vahvoina teemoina näyttäytyvät kosto ja oikeudenmukaisuus jäävät kuitenkin vaille syvällisempää pohdintaa ja avausta, ja tuntuvat pikemminkin leijuvan ilmassa kuin hallitsevan elokuvan tematiikkaa. Casino Royalesta tuttu synkkyys on tallella, mutta toisella kerralla olisi ollut lupa vaatia jo jotain uuttakin.

Jos elokuvassa jokin toimii, niin se on ehdottomasti Daniel Craig. Hän näyttelee toisessa Bondissaan entistä fyysisemmin ja on omiaan lisäämään hahmon kiinnostavuutta pelkällä läsnäolollaan. Pelkästään Craigin kasvoista paistaa sellainen katkeruus ja peräänantamattomuus, että puheet kaikkien aikojen parhaasta Bond-näyttelijästä ovat jo käytännössä totta. Hän on todella tehnyt Bondista ihmisen. Mathieu Amalric ei sen sijaan pärjää uutena pääpahiksena läheskään Casino Royalessa kunnostautuneen Mads Mikkelsenin vastaavalle, mutta tekee työnsä kuitenkin rutiinilla. Kenties hänen on myös syyttäminen hahmoaan, joka jää melko lailla yhdentekeväksi loppupeleissä. Judi Dench sen sijaan tekee ehdottoman ammattitaitoista työtä entistä isommassa roolissaan. Olga Kurylenko taas on Bond-tyttönä fyysinen, mutta hiukan puiseva.

Kaikkein eniten elokuvan tehoa syö se, että se ei vie loppuun kaikkea, mitä aukaisee. Kenties tulevaa kolmatta osaa ajatellen katsojan pää on lopputekstien alkaessa edelleen täynnä kysymyksiä, jotka elokuva edetessään herättää. Quantum of Solacea voisi luonnehtia jonkinlaiseksi välielokuvaksi, jonka arvostus varmasti nousee jatkon ja uusien katsomisien myötä. Bond on riisuttu kliseistään ja pidetty ihmisenä, joten suunta on ehdottomasti oikea. Tällaisenaankin teknisesti näppärä elokuvaa pitää otteessaan koko kestonsa ajan ja on nurinoista huolimatta onnistunutta jatkoa Casino Royalelle. Se ei kuitenkaan riitä niille, jotka odottivat tältä pätkältä selvästi enemmän. Silti lukuisat hyvät puolet ovat ehdottomasti antava katsojalle sen pienen palan lohtua, joka nimessä luvataan.

Tätä lohtua ei tosin irtoa Alicia Keysin Bond-tunnarista, joka on yhdessä Madonnan Die Another Dayn kanssa vuosituhannen hirvein.

Sano mitä sanot
Tähtääjä, 160 arvostelua
Pisteet:
Arvosteltu: 08.11.2008
Katsottu: Teatterissa

Tarjoaa hienoa toimintaa, mutta jättää jälkeensä hieman hämmentyneen olon; pidinkö tästä vai koetanko vain huijata itseäni?

James Bond, tuo agenteista viilein, on jälleen kehissä elokuvassa Quantum of Solace, joka on jo 22. Bond-elokuva. Pari vuotta sitten ilmestynyt Casino Royale onnistui räjäyttämään raamit jo kaavoihinsa kangistuneesta ja väsähtäneestä sarjasta. Daniel Craig on jo useaan otteeseen ylistetty historian parhaaksi Bondiksi, ja sitähän hän onnistuikin Casino Royalessa olemaan. Leffan loppu jäi kutkuttavaan tilanteeseen, joka nosti seuraavan osan odotukset korkealle. Onnistuuko Quantum of Solace viemään sarjaa vieläkin parempaan suuntaan?

Elokuva alkaa napakasti näyttävällä kaahailulla Italian maisemissa, joka onnistuu lisäämään sydämen tykytyksiä. James Bond ja M ovat saaneet Casino Royalen lopussa esittäytyneen Mr. Whiten kuulusteltavakseen. Muutamien asioiden selvitessä Bond huomaa joutuneensa keskelle kansainvälisen järjestön juonia, mutta päällimmäisenä tavoitteena hänellä on kostaa rakkaansa kuolema. Jahti on valmis alkamaan.

Daniel Craig on jälleen tuimailmeinen ja karu Bond, joka on saanut selvästi antisankarin piirteitä kostonjanoisena tappajana. Jopa agentti 007:n työnantaja, salainen järjestö MI6, alkaa epäilemään Bondin luotettavuutta. Tämä muutos on sinänsä mielenkiintoinen, sillä Bond on totuttu näkemään aina sinä samana vanhana vitsikkäänä naistenmiehenä, joka on ollut uskollinen työlleen.

Casino Royale oli uusi alku koko Bond-sarjalle, sekä uudistuksiensa, mutta myös sen takia, koska tarina sijoittui 007:n uran alkuun. On pakko sanoa, että vaikka Quantum of Solace on hyvä elokuva, petyin odottaessani parempaa. Toiminta on räjähtävää ja vauhdikasta, sekä vähintäänkin yhtä väkivaltaista ja kaunistelematonta kuin edellisessä osassa, mutta ei tarjoa toimintaelokuvien suurkuluttajille kovinkaan paljon mieltämullistavia elämyksiä. Ajojahti Italian katoilla, ja nyrkkikamppailu hotellihuoneessa tuovat liiankin vahvasti mieleen Jason Bourne -seikkailun Meduusan Sinetti, jossa samankaltaiset kohtaukset oli toteutettu paljon tyylikkäämmin.

Pahin asia tässä elokuvassa on se, että itse tarina uhkaa jäädä toiminnan jalkoihin, sillä kovin syvällinen ei juoni ole. Se tuntuu vain olevan pieni tekosyy, jonka puitteissa Bond saa tappaa mielin määrin. Myös itse pääpahista, Dominic Greeneä esittävä Mathieu Almaric jää jotenkin etäiseksi hahmoksi, eikä hänestä muodostu selkeää uhkaa. Itse en juonessa pysynyt koko ajan mukana, johtuen siitä että Casino Royalen katsomisesta on vierähtänyt tovi, mutta ehkä muutamat asiat selviävät uusintakatselulla.

Joka kerta suureksi puheenaiheeksi nousee myös itse Bond-tunnari. Tällä kertaa kuulemme hieman verkkaisemman tunnusbiisin, josta vastaavat Jack White ja Alicia Keys. Biisi on ihan hyvä, vaikkei se vedä vertoja Chris Cornellin räväkälle kappaleelle. Ainakin tämä nykyinen tunnari jää soimaan päähän pitkäksi aikaa.

Quantum of Solace on hyvä elokuva, jolla olisi ollut rahkeita silti parempaankin, tosin hardcore Bond-fanit tuskin tulevat pettymään. Hienoa toimintaa se tarjoaa, mutta jättää jälkeensä hieman hämmentyneen olon; pidinkö tästä oikeasti vai koetanko vain huijata itseäni?

Mowgli
Käyttäjä, 93 arvostelua
Pisteet:
Arvosteltu: 08.11.2008
Katsottu: Teatterissa

Erityisesti toimintakohtauksista on luotu hienoja adrenaliinipommeja.

Muutamia virheitä kyllä löytyy, mutta meno onneksi korjaa tämän kovalla vauhdilla ja osittain todella hienoilla toiminta-kohtauksilla. Tarina tosin jää hieman taka-alalle, mikä koituukin osittain Bondin kohtaloksi.

Quantum of Solace aloittaa toimintavyöryn suoraan ensimmäisessä kohtauksessa takaa-ajolla. Bondin (Daniel Craig) mieltä painaa edellisessä osassa kuolleen rakastajattarensa kuolema, eikä mies tahdo saada otetta työhönsä, kun kaikki aivotoiminta keskittyy kostoon. Tämä tekeekin Bondista entistä väkivaltaisemman tappajan, jonka ansiosta Bondista on kehittynyt lähes totaalisen moraaliton agentti. Bond kuitenkin pelastaa naisen nimeltä Camilla (Olga Kurylenko) Dominic Greenen (Mathieu Amalric) kynsistä, josta alkaakin koko elokuvan kestävä takaa-ajo leikki.

Quantum of Solace lienee hieman ylihypetetty elokuva, minkä takia elokuva tuotti itselleni pienen pettymyksen. Se ei omaa yhtä menevää toimintaa ja tarinankerrontaa, kuin edeltäjänsä ja täten jää Casino Royalen hampaisiin. Kahdestakymmenennestätoisesta Bond elokuvasta on heitetty huumori pois lähes kokonaan ja elokuva pysyttelee vakavissa tunnelmissa alusta loppuun, mikä ei sinäänsä ole huono asia, mutta tällä kertaa se ei toimi. Ohjaajan vaihto lienee pääsyy siihen mikä tekee tästä edeltäjäänsä huonomman, nimittäin Marc Forster on luonut pelkästään kuvaa kankaalle, unohtamatta tuoda siihen mitään syvällisempää ja jopa heittänyt melkein tarinakin kokonaan roskikseen. Se tekee tästä elokuvasta osittain hieman tylsähkön, mutta paikoittain tosin todella laadukkaan aivot-narikkaan tyylisen toimintapätkän.

Elokuva omaa nimittäin osittain todella hienosti luotuja toiminta kohtauksia, erityisen maininnan annan elokuvan keskivaiheessa ravintolassa käydylle taistelulle. Se on nimittäin osattu dramatisoida hienosti heittämällä kaikki yksityiskohtaiset äänet pois ja laittamalla tilalle dramaattinen taustamusiikki. Niin ja vaikka huumoria ei tässä paljoa ollutkaan, olivat ne harvat huumorikohtaukset kuitenkin osattu luoda oikeasti hauskoiksi. Leikkauksetkin luovat hienosti tunnelmaa. Erityisesti toimintakohtauksista on luotu hienoja adrenaliinipommeja.

Daniel Craig toimii Bondin-roolissa edelleen loistavasti ja osaa luoda hahmostaan hienosti kylmäverisen tappajan. Craigin karisma ei tosin pure tässä osassa yhtähyvin kuin edeltäjässä. Sivuroolissa Camillan roolissa esiintyvä Olga Kurylenko ei tee mitään ihmeellisempää roolisuoritusta, eikä Dominic Greeniä näyttelevä Mathieu Amalric erityismainintaakaan ansaiste. Ei kukaan sivurooleissa esiintyvistä näyttelijöistä tosin mitään huonoakaan roolisuoritusta tee, heidän taidot eivät vain yllä mihinkään ihmeellisiin roolisuorituksiin, mikä osittain tosin johtuu käsikirjoituksestakin.

Kokonaisuudessaan uusin Bond on mainio aivot-narikkaan leffa, mutta Bondina ei niinkään säväyttävä. Jollen tietäsi tämän olevan Bond, en luultavasti elokuvan nähneenäkään olisi sitä tiennyt. Suosittelisin hardcore-Bond faneille ja muille toimintaelokuvien ystäville.

Storyteller
Tähtääjä, 55 arvostelua
Pisteet:
Arvosteltu: 08.11.2008
Katsottu: Teatterissa

Kokonaisuus toimii, viihdyttää ja on selkeästi Bond, mutta jää harmillisen kesken.

James Bond (Daniel Craig) on saanut kiinni pahaenteisen Mr. Whiten (Jesper Christensen) ja vie tämän kuulusteltavaksi. Petoksen takia White pääsee karkuun, M (Judi Dench) on vimmoissaan ja Bond jatkaa takaa-ajoa seuraavaan mahdolliseen tietolähteeseen ja tappaa senkin. Niljainen Dominic Greene (Mathieu Amalric) juonii jotain valtaa kärkkyvän kenraali Medranon (Joaquín Cosio) jostain tärkeästä resurssista ja kostoa janoava Camille (Olga Kyrulenko) sotkeutuu jahtiin ja onpa CIA:n Felix Leiterilläkin (Jeffrey Wright) omat tekemisensä. Bond pääsee juonittelevan salaseura Quantumin jäljille ja estää vallankaappauksen, mutta tilanne pysyy kireänä. Ruumiita on tullut kaikilta puolilta ja leppoisa Rene Mathis (Giancarlo Giannini) oli niistä yksi.

Edellinen Bond-leffa nosti odotukset korkeiksi ja toiminnassa Quantum of Solace ei pettänyt. Takaa-ajoja, tappeluita ja ammuskelua piisaa ja hyvin toteutetusti, mutta kokonaisuus kärsii. Juoni on vahva ja henkilöiden motiivitkin toimivat, mutta hektinen rytmi tekee vaikeaksi samaistua hahmoihin ja tapahtumia tulee kovaa vauhtia. Ehkä liiankin kovaa vauhtia. Bond, M ja muut tutut henkilöt ovat samoja ja Daniel Craig kasvaa lujasti rooliinsa ollen kova, karski ja myös yksinäinen. Mathieu Amalric on niljainen, liikemiesmäinen roisto joka ei tunnu yhtään Bond-roistolta sopien enemmänkin vakoiluelokuvan roistoksi. Suoritus on karismaattinen epäkarismaattisuudessaan ja loppujen lopuksi hänkin oli vain pieni kala kun taas kenraali Medranoa tulkitseva Joaquín Cosio on se vastenmielisempi, sadistinen kelmi jonka hengenlähtö on kuuma. Olga Kyrulenko kaunistuksena on ohut, mutta toimiva persoona Bondin yksinäisen hahmon rinnalla, mutta kipinöintiä ei ole huomattavissa ja ehkä se oli tarkoituksellista.

Kokonaisuus toimii, viihdyttää ja on selkeästi Bond, mutta jää harmillisen kesken.

Jurpo
Tähtääjä, 564 arvostelua
Pisteet:
Arvosteltu: 09.11.2008
Katsottu: Teatterissa