Pitkät jäähyväiset (1973)

Yksityisetsivä Philip Marlowe (Gould) auttaa erästä ystäväänsä, mutta pian hän joutuukin vaikeuksiin poliisin ja epämääräisten mafiosojen kanssa. Tällä ystävällä ei näköjään ole ollut aivan puhtaat jauhot pussissa. Peliin sekaantuu vielä etsiväelokuville tyypillinen kohtalokas nainen juopon kirjailijamiehensä kanssa.

Robert Altman oli melko monipuolinen mies. Hän teki melkein lajityypistä kuin lajityypistä jonkin elokuvan. Miehen taso vaihtelee melkoisesti, mutta Pitkät jäähyväiset on Altmanilta todella hyvä elokuva. Pitkät jäähyväiset perustuu Raymond Chandlerin kirjaan ja elokuva on viimeisiä perinteisiä film noir -elokuvia.

Pitkät jäähyväiset on varsin tyypillistä film noiria. Philip Marlowe on kovaksikeitetty yksityisetsivä, joka on kova suustaan. Poliiseistakin on enemmän haittaa kuin hyötyä ja kohtalokas nainen on omiaan sotkemaan kuviot. Myös yleistunnelma on kohtuullisen synkkä, eikä maailmakaan ole mitenkään yksiselitteinen. Asiat ovat monimutkaisempia kuin päältä päin näyttää.

Vaikkei Pitkät jäähyväiset mitään uutta genreensä tarjoakaan, niin on tämä silti toteutettu hienosti. Elliot Gould, joka on turhankin unohduksiin jäänyt näyttelijä, tekee hienon roolityön kovasuisena Marlowena. Hän kyllä vetää helposti vertoja Humphrey Bogartille ja hänen etsivähahmoilleen. Myös jännitystä luodaan jonkin verran. Loppu on ikimuistoisen tyly. Pienen yllärin jälkeen tulee vielä tyly ratkaisu. Harvemmin näkee näin hienoa lopetusta. Myös joitakin kysymyksiä jätetään sopivasti auki.

Pisteet:
Arvosteltu: 06.09.2008
Katsottu: Kotona

Arvostelija

Ville
Tähtääjä
474 arvostelua

Koko ajan krapulaiselta näyttävä, jatkuvasti röökiä polttava yksityisetsivä Philip Marlowe herää aamuyöllä. Tai oikeammin hänen kissansa herättää hänet. Kissalla on nälkä, mutta kaapissa ei ole kissanruokaa. Koska kissa on nirso, eikä syö muuta, lähtee Marlowe kauppaan, joka on auki 24 tuntia vuorokaudessa. Kauniit hippinaapurit pyytävät tuomaan kakkuseosta. Marlowe ajaa kauppaan, ostaa kissanruokaa (vääränmerkkistä, prkl) ja kakkuseosta. Hän ajaa kotiin, antaa kakkuseoksen naapurilleen ja kävelee asuntoonsa. Hän laittaa kissanruokaa kulhoon, mutta kissa ei suostu syömään, sillä ruoka on vääränmerkkistä. Kissa karkaa. Sisään astuu Marlowen ystävä, Terry Lennox, joka kertoo olevansa pienoisessa pulassa, ja pyytää kyytiä Tijuanaan.

Näin alkaa Robert Altmanin loistava jännäri Pitkät jäähyväiset. Kerrotaan nyt heti alussa, etten todellakaan ole Altmanin fani. En pitänyt ollenkaan elokuvista Gosford Park ja Tri. T & Naiset, joita vuolaasti kehuttiin. Kun en oikeastaan minkäänlaisia arvosteluja ollut tästä elokuvasta lukenut, enkä tiennyt muuta kuin mitä takakansi kertoi, en odottanut oikeastaan mitään, ja filmi pääsi yllättämään ihan puskista. Elokuvan alku viritti samantien tunnelmaan, eikä ote herpaannu hetkeksikään. Käsikirjoitus hipoo täydellisyyttä, ohjaus toimii oikein hyvin, John Williamssin soundtrackia kuuntelee ilokseen ja näyttelijät tekevät vakuuttavaa työtä. Mainittakoon äärimmäisen cool Elliot Gould, jonka roolisuoritus hipoo täydellisyyttä.

Olen aina pitänyt film noir-elokuvista, ja niitä seuranneista, värillisistä film noirin seuraajista, joista eittämättä paras on Pitkät jäähyväiset. Se kumartaa Humphrey Bogartin aikaisille Marlowe-filmatisoinneille, mutta heittää samalla soppaan omiakin aineksia. Lopputulos määrittelee sanan "tyylikäs" uudestaan, ja jaksaa varmasti viihdyttää monta katsomiskertaa. Suosittelen ehdottomasti.

PS: Koettakaapa bongata Kalifornian Kuvernööri leffasta. Mies tekee Tony Halmeet ja heittää miniroolin gangsterin henkivartijana. Karrrrrseet viikset.

Pisteet:
Arvosteltu: 04.01.2005
Katsottu: DVD

Arvostelija

Raato-A
Tykittäjä
388 arvostelua