Pitkät jäähyväiset (1973)

Loistava jännäri, joka määrittelee uudestaan sanan 'tyylikäs.'

Koko ajan krapulaiselta näyttävä, jatkuvasti röökiä polttava yksityisetsivä Philip Marlowe herää aamuyöllä. Tai oikeammin hänen kissansa herättää hänet. Kissalla on nälkä, mutta kaapissa ei ole kissanruokaa. Koska kissa on nirso, eikä syö muuta, lähtee Marlowe kauppaan, joka on auki 24 tuntia vuorokaudessa. Kauniit hippinaapurit pyytävät tuomaan kakkuseosta. Marlowe ajaa kauppaan, ostaa kissanruokaa (vääränmerkkistä, prkl) ja kakkuseosta. Hän ajaa kotiin, antaa kakkuseoksen naapurilleen ja kävelee asuntoonsa. Hän laittaa kissanruokaa kulhoon, mutta kissa ei suostu syömään, sillä ruoka on vääränmerkkistä. Kissa karkaa. Sisään astuu Marlowen ystävä, Terry Lennox, joka kertoo olevansa pienoisessa pulassa, ja pyytää kyytiä Tijuanaan.

Näin alkaa Robert Altmanin loistava jännäri Pitkät jäähyväiset. Kerrotaan nyt heti alussa, etten todellakaan ole Altmanin fani. En pitänyt ollenkaan elokuvista Gosford Park ja Tri. T & Naiset, joita vuolaasti kehuttiin. Kun en oikeastaan minkäänlaisia arvosteluja ollut tästä elokuvasta lukenut, enkä tiennyt muuta kuin mitä takakansi kertoi, en odottanut oikeastaan mitään, ja filmi pääsi yllättämään ihan puskista. Elokuvan alku viritti samantien tunnelmaan, eikä ote herpaannu hetkeksikään. Käsikirjoitus hipoo täydellisyyttä, ohjaus toimii oikein hyvin, John Williamssin soundtrackia kuuntelee ilokseen ja näyttelijät tekevät vakuuttavaa työtä. Mainittakoon äärimmäisen cool Elliot Gould, jonka roolisuoritus hipoo täydellisyyttä.

Olen aina pitänyt film noir-elokuvista, ja niitä seuranneista, värillisistä film noirin seuraajista, joista eittämättä paras on Pitkät jäähyväiset. Se kumartaa Humphrey Bogartin aikaisille Marlowe-filmatisoinneille, mutta heittää samalla soppaan omiakin aineksia. Lopputulos määrittelee sanan "tyylikäs" uudestaan, ja jaksaa varmasti viihdyttää monta katsomiskertaa. Suosittelen ehdottomasti.

PS: Koettakaapa bongata Kalifornian Kuvernööri leffasta. Mies tekee Tony Halmeet ja heittää miniroolin gangsterin henkivartijana. Karrrrrseet viikset.

Raato-A
Tykittäjä, 389 arvostelua
Pisteet:
Arvosteltu: 04.01.2005
Katsottu: DVD

Marlowe toikkaroi ympäriinsä

Philip Marlowe (Elliot Gould), jonka tapoja hallitsee ketjupolttaminen kuljettaa ystävänsä, Terry Lennoxin (Jim Bouton) Tijuanaan. Ilmeisesti moni taho on kiinnostunut Lennoxista ja Marlowe joutuu tekemään tuttavuutta hemingwaylaisen känni päälle-koulukunnan kirjailijan, Roger Waden (Sterling Hayden) ja tämän kauniin, nuoremman vaimon, Eileenin (Nina Van Pallandt) kanssa. Soppaa sotkee omituinen gangsteri Marty Augustine (Mark Rydell) joka haluaa rahansa takaisin.

Philip Marlowe on ikoninen hahmo kovapintaisessa rikoskirjallisuudessa missä miehet ovat väkivaltaisia ja rumia ja naiset kauniita ja viekkaita. Robert Altmanin käsittelyssä miehet ovat rumia ja kovapintaisia ja naiset ovat kauniita. Siihen jää kovapintaisuus tässä elokuvassa, sillä naapurin nudistihenkinen naisseurue ei paljoa Marlowea hetkauta ja kaikkia muita kelmejä vältellessä ei ehdi edes tapausta tutkia. Hillittömän karskit roistot ja Marlowen suulas asenne takaavat viihdearvon.

Elliot Gouldin käkkärätukka ja nuhjuinen asenne on erinomainen äärimmäisen antisankarilliselle Marlowelle ja muut henkilöt ovat yhtä äärimmäisiä. Sterling Hayden on lyhyesti sanoen loistava kännäävänä kirjailijana ja saa muutamissa kohtauksissaan todella voimakkaan ja monimutkaisen henkilöhahmon aikaan vaikka hahmo onkin yksiulotteinen. Mark Rydellin tulkitsema gangsteri on lähes parodinen häijyydessään ja Governoratorin voi myös bongata.

Vaikka henkilögalleria on täynnä mitä omituisempia kelmejä ja konnia on varsinainen juoni varsin toissijainen kokonaisuudelle. Lyhyesti sanoen Marlowe toikkaroi ympäriinsä jos jonkinlaisia esteitä ja ihmisiä vältellen ja lopullinen ratkaisu tulee yhtä yllättäen kuin kaikki muutkin käänteet. Viihdearvo on korkea, sillä Altman ei epäröi siirtää kuvausta johonkin kiinnostavampaan yksityiskohtaan ja John Williamsin musiikkia sovitetaan aina uusiin muotoihin.

Mitään uutta ja mullistavaa ei luvassa ole, mutta ote on hyvä ja henkilöhahmot ovat värikkäitä. Tätä pidemmälle ei genreä ole mahdollista vetää menemättä parodiaan.

Jurpo
Tähtääjä, 558 arvostelua
Pisteet:
Arvosteltu: 20.06.2009
Katsottu: Kotona

Hyvä jännäri, vaikkei mitään uutta genreensä tuokaan.

Yksityisetsivä Philip Marlowe (Gould) auttaa erästä ystäväänsä, mutta pian hän joutuukin vaikeuksiin poliisin ja epämääräisten mafiosojen kanssa. Tällä ystävällä ei näköjään ole ollut aivan puhtaat jauhot pussissa. Peliin sekaantuu vielä etsiväelokuville tyypillinen kohtalokas nainen juopon kirjailijamiehensä kanssa.

Robert Altman oli melko monipuolinen mies. Hän teki melkein lajityypistä kuin lajityypistä jonkin elokuvan. Miehen taso vaihtelee melkoisesti, mutta Pitkät jäähyväiset on Altmanilta todella hyvä elokuva. Pitkät jäähyväiset perustuu Raymond Chandlerin kirjaan ja elokuva on viimeisiä perinteisiä film noir -elokuvia.

Pitkät jäähyväiset on varsin tyypillistä film noiria. Philip Marlowe on kovaksikeitetty yksityisetsivä, joka on kova suustaan. Poliiseistakin on enemmän haittaa kuin hyötyä ja kohtalokas nainen on omiaan sotkemaan kuviot. Myös yleistunnelma on kohtuullisen synkkä, eikä maailmakaan ole mitenkään yksiselitteinen. Asiat ovat monimutkaisempia kuin päältä päin näyttää.

Vaikkei Pitkät jäähyväiset mitään uutta genreensä tarjoakaan, niin on tämä silti toteutettu hienosti. Elliot Gould, joka on turhankin unohduksiin jäänyt näyttelijä, tekee hienon roolityön kovasuisena Marlowena. Hän kyllä vetää helposti vertoja Humphrey Bogartille ja hänen etsivähahmoilleen. Myös jännitystä luodaan jonkin verran. Loppu on ikimuistoisen tyly. Pienen yllärin jälkeen tulee vielä tyly ratkaisu. Harvemmin näkee näin hienoa lopetusta. Myös joitakin kysymyksiä jätetään sopivasti auki.

Ville
Tähtääjä, 476 arvostelua
Pisteet:
Arvosteltu: 06.09.2008
Katsottu: Kotona