Asfalttisoturi - Mad Max 2 (1981)

Visuaalista tykitystä on luvassa olan takaa.

"My life fades. The vision dims. All that remains are memories. I remember a time of chaos. Ruined dreams. This wasted land. But most of all, I remember The Road Warrior. The man we called "Max". To understand who he was, you have to go back to another time."

Normaali tulevaisuus on esihistoriaa kun Mad Max -trilogian paras osa, The Road Warrior, pamahtaa ruutuun. Tulevaisuuden ydintuhosta kärsineessä Australiassa tärkein luonnonvara on bensiini. Siitä taistellaan taukoamatta ja sitä puolustetaan kynsin hampain. Ne onnelliset, jotka omistavat tätä kallisarvoista nestettä ovat alituisten hyökkäysten kohteena. Ydintuhosta selvinneet pienet ihmisjoukon rippeet elävät asuttamattomalla autiomaalla, mutta turvallista olopaikkaa ei Australia enää päällään kanna. Mad Max Rockatansky eli Asfalttisoturi elelee yksinäisenä sutena autiomaalla alati liikkuen koiransa ja autonsa (Ford Falcon XB GT Coupe, 1973) kanssa. Maxin elämä on onttoa menetettyään perheensä julmien moottoripyöräjengiläisten toimesta. Maxin elämän onttoutta ja tyhjyyttä kuvastaa mainiosta silmänkantamattomiin jatkuva kärsinyt aitiomaa.

Matkallaan bensaa etsiessä Max saa kuulla gyrokopterilentäjältä linnoituksesta, josta löytyy bensiiniä. Max ottaa lentäjän mukaansa ja lähtee etsimään tuota linnoitusta. Max osuu keskelle väkivaltaista välienselvittelyä kun Humunguksen johtama heimo terrorisoi linnoitusta. Maxin on kuitenkin pakko saada bensaa jollain tavalla käsiinsä, mutta uskaltaako hän uhmata raakalaisheimoa, vai täytyykö hänen tyytyä kävelemiseen. Sen näette sitten.

The Road Warrior ei nojaa edellisen osan juoneen tai tarinaan, vaan toimii erinomaisesti yksinäänkin. Ykkösosan näkeminen ei ole edellytys tarinan taustojen ymmärtämiseksi, sillä The Road Warriorin alussa on lyhyt selostus (karismaattisen matalalla äänellä) Maxin elämästä. The Road Warrior on kuin lopunajan western konsanaan, stetson ja hevonen on vain vaihdettu nahkarotsiin ja matalasti murisevaan autoon. Muutos toimii ja tekee The Road Warriorin post-apokalyptisen maailman entistäkin eeppisemmäksi ja antaa tarinalle uusia ulottuvuuksia. Kaiken kukkuraksi Max on esimerkillisesti kirjoitettu hahmo; fyysistä ja henkistä tuskaa suuresti kärsinyt hiljainen ja karismaattinen mies. Mel Gibsonin tulkitsee loistavasti tätä moniulotteista hahmoa, ja vetääkin uransa ylivoimaisesti parhaan roolin. Vaikka The Road Warriorin tapahtumat ovat suurimmilta osin päivänvalossa paahtavan auringon alla, on tarina kuitenkin varsin synkkä. Synkkyys on yksi suurimmista syistä minkä takia tästä osasta niin kovasti pidän.

The Road Warriorin näyttelypuoli toimii paljon paremmin kuin ykkösosassa. Melin lisäksi etenkin Bruce Spencen suoritus Gyro kapteenina on mieleen jäävä. Spence tuo elokuvaan ripauksen huumoria mukaan, jota ei edellisestä osasta löytynyt sitten tippaakaan. Huumori ei ole yliampuvaa, eikä sitä ole häiritseväksi asti. Musiikkipuoli on The Road Warriorissa vahvasti esillä. Musiikki on mahtipontista ja sopii elokuvaan kuin sormi nenään. Kuvaustyyli on The Road Warriorissa jopa ykkösosaa paremmin toteutettu, ja visuaalista tykitystä on luvassa olan takaa.

"I'm just here for the gasoline."

Millerin synkeän ankeat tulevaisuusvisiot jättävät auttamatta miettimään nykymaailman tilaa ja mihin se on pahimmillaan menossa. Sen lisäksi että The Road Warrior näyttää vielä 25 vuotta myöhemmin tuoreelta, sen ajatusmaailma on hyvin ajankohtainen, varsinkin jos öljyä himoava Bush jatkaa Lähi-idän pommitusta pitempään. Eipä aikaakaan kun elämme maailmassa, jossa vain raaimmat yksilöt ovat tarpeeksi vahvoja elääkseen, ja bensa on tärkein luonnonvara.

The Road Warrior on miltä tahansa kantilta mitattuna Mad Max -trilogian paras osa ja parhaimpia toimintaelokuvia ikinä. Itsenäinen jatko-osa ja näyte kuinka jatko-osia tulisi tehdä. The Road Warrior ei ole samanlaisessa kulttiasemassa kuin edeltäjänsä, mutta kiistaton klassikko tämä on, ehkäpä yllättäen kiistattomampi kuin edeltäjänsä. Se on edellistä osaa selkeästi viihteellisempi ja lähempänä suuren yleisön elokuvaa, mutta se ei The Road Warriorista tee yhtään vähemmän nautittavaa. The Road Warrior kestää useita katsomisia ja sen voi katsoa myös viihde-elokuvana, mutta huomattavasti enemmän elokuvasta saa irti kun käyttää aivojaan ja miettii sitä katsoessaan nykymaailman menoa. The Road Warrior on lähes kauniisti toteutettu ja voittaa minkä tahansa nykypäivän tehostekökön mennen tullen. The Road Warrior aloitti toimintagenreen uuden alalajin, post-apokalyptisen elokuvan, jota varsinkin Italiassa tehtailtiin luvattoman paljon.

Mainittakoon vielä, että The Road Warrior sisältää elokuvahistorian parhaan takaa-ajo-kohtauksen, josta kaiken maailman Hurjapäät ovat tyylinsä ottaneet. Loppukohtaus, jossa Max seisoo yksin armottoman maailman keskellä, jättää varmasti katsojalle haikean mielen, eikä toivoa paremmasta huomisesta ole.

Yhteenveto: The Road Warrior on suoraviivainen, näkemyksekäs ja syvällinen toimintaelokuva, jota omassa kastissaan voittanutta ei ole. Toiminta ei ole itsetarkoitus, mutta pysäyttää katsojan heti ensimmäisestä toimintakohtauksesta lähtien. Ykkösosa sisälsi joitakin ongelmia, kakkososa jyrää eteenpäin kuin suuri ja mahtava rekka ja imaisee mukaansa ongelmitta. The Road Warrior on kultaisen 80-luvun suurimpia mestariteoksia.

"...and The Road Warrior... He lives now, only in my memories."

nimimerkki: The Wolf

The Wolf
Tähtääjä, 66 arvostelua
Pisteet:
Arvosteltu: 30.07.2006
Katsottu: DVD

Jos visuaalinen puoli onkin kunnossa, älyllisesti Asfalttisoturi on täysi läppä.

Mad Max 2 – Asfalttisoturi on legenda, jonka minäkin olen nähnyt jo pari kertaa, tosin huomattavasti nuoremmalla iällä. Skidinä se olikin maailman siistein leffa; vautsi mikä määrä räjähdyksiä! Nyt muutamia vuosia myöhemmin ja elokuvakokemuksen kartuttua runsaasti, päätin katsastaa tämän klassikon uudestaan. Elokuvassa oli edelleen paljon räjähdyksiä, ja olihan se tavallaan siistikin, mutta sisältönsä puolesta valitettavan vähäinen ja toimintaelokuvanakin ajoittain tylsä.

Asfalttisoturi ”Mad” Max (Gibson) on katkeroitunut menetettyään perheensä. Kaiken kukkuraksi ydinsota on tuhonnut sivilisaatiot maan päältä, ja tilalla on vain epätoivoisesti lisää polttoainetta hamuavia autoilevia rosvojoukkoja. Aavikolla yhdessä koiransa kanssa huristellessaan hän törmää pikkuisella helikopterilla lentelevään harvahampaaseen (Spence) joka kertoo lähistöllä olevan öljynjalostamon, josta olisi saatavilla kipeästi kaivattua löpöä vähän enemmänkin. Valitettavasti paikan omistajat ovat epäluuloisia potentiaalisia bensarosvoja kohtaan, toisin sanoen he lähes kalttaavat Maxin kun tämä saapuu paikalle. Epäluuloisuus on sikäli perusteltua, että ympärillä pörrää jatkuvasti joukko hiekkakirpuilla ja panssariautoilla ajelevia barbaareja, jotka yrittävät ryövätä kalliin bensan ja teurastaa aseman omistajat.

Tekniikkapuoli on Asfalttisoturissa hanskassa, myöhemmin Tappavasta aseesta ja superväkivaltaisesta Jeesus-elokuvastaan tunnetuksi tullut Mel Gibson tekee hyvän roolisuorituksen Maxina eikä Bruce Spence ole sen hullumpi. Mukana on myös huomattavasti keskimääräistä vähemmän ärsyttävä lapsinäyttelijä Emil Minty, jonka esittämä bumerangia heittelevä apinaihminen suo katsojalle sekä hellyyden että hämmästyksen tunteita. Efektit ovat komeita, autot kierivät katolleen kuten kuuluukin ja räjähdykset ovat audiovisuaalisesti räjähtäviä. Myöskään ohjaajan pallilla häärivän George Millerin kuvakerronnassa ei ole vikaa, vaan kamera seuraa synkän apokalyptiseksi lavastetun miljöön tapahtumia sopivan hektisesti ja luo takaa-ajo- ja tappelukohtauksiin jännitystä.

Jos visuaalinen puoli onkin kunnossa, älyllisesti Asfalttisoturi on täysi läppä. Jos bensa kerran on niin tärkeää, ei uskoisi roistojen kuluttavan sitä parhaansa mukaan kaahaamalla ympäriinsä ja räjäyttelemällä toisten autoja mahdollisimman kovaa tahtia. Koska ydinsota on nähtävästi aavikoittanut valtavia maa-alueita ja bensan vuoksi vaikka tapetaan, pidän melko epätodennäköisenä että yksinäinen öljynjalostamo yhä olisi pystyssä hämmästyttävän tiheästi asutun aavikon keskellä. Itse asiassa minua ihmetyttää mistä sitä bensaa ylipäänsä on saatu, siis alun perin, kun ketään ei tunnu kiinnostavan sen tuottaminen, vaan ainoastaan varastaminen. Asfalttisoturi sisältää myös hämmentävän määrän nopeutuksia, siis autoilua on nopeutettu jotta se olisi vauhdikkaampaa. Tämä on sinänsä ihan ok, mutta kun autot kiitävät aivan tolkutonta vauhtia ja kuskit kääntelevät rattia nopeammin kuin supermies, on elokuvaan vaikea suhtautua vakavasti. Pienessä pöhköydessä ei sinänsä ole mitään pahaa, varsinkaan viihteellisen toimintaelokuvan kyseessä ollen, mutta koska tummiakin sävyjä saava tarina on niin synkkä, hörhöydet vievät siltä pahasti uskottavuutta. Toisaalta elokuva ei kuitenkaan ole riittävän reikäpäinen pelkkänä roskaviihteenä ja campinä nautittavaksi.

Aikanaan Mad Max 2 – Asfalttisoturi sai aikaan runsaasti rip offeja. Eikä siis vain muutamaa matkijaa, vaan totaalisen apinoijien aallon, synnyttäen kokonaan uuden genren, post-apocalypsen. Genre oli erityisesti italialaisten ohjaajien suosiossa 1980-luvulla. Runsaahkosti post–apocalypse-elokuvia nähneenä en kuitenkaan pysty enää katsomaan Asfalttisoturia omana teoksenaan, enkä tiedä pitäisikö edes pystyä – kolme vuosikymmentä ilmestymistään myöhemmin Asfalttisoturi kun on enemmän kuin elokuva, se on käsite. Asfalttisoturia on yksinkertaisesti pakko verrata rip offaajiinsa.

Ensinnäkin, mukana ovat lähes kaikki post-apocalypsen kliseet, tosin laimeammassa ja vähemmän ylilyödyssä muodossa kuin monissa myöhemmissä genren teoksissa. On liekinheittimiä, tuunattuja autoja, ydinsota on käyty, ihmiskunta hajallaan ja sivistys tuhoutunut. Italialaisten post-apocalypsen ohjaajien kunniaksi on tosin sanottava, että muutama heistä loi genreen uusia kliseitä ihan omasta päästäänkin, ja löytyyhän joukosta muutama visuaalisesti näyttävämpi ja kunnianhimoisempi teos. Yleisesti ottaen Asfalttisoturia kuitenkin apinoitiin hyvin suoraan, usein nimeä myöten. Vai miltä kuulostavat New Barbarians – the Warriors of the Wastelands (nimi otettu suoraan yhdestä Mad Max 2:n repliikistä) tai Bronx Warriors eli suomalaisittain Bronxin asfalttisoturit. Varsinkin edellä mainittu New Barbarians (tai ”Uudet barbaarit”) oli myös niin härski Asfalttisoturi –rip off, että oli juoneltaan liki täsmälleen sama, tuotantoarvoiltaan vain kuppaisempi.

Jos jokin Mad Max 2:n kuitenkin kaataa, niin se on nimenomaan jäljittelijöiden suuri määrä. Vaikka Asfalttisoturi onkin post-apocalypsen jalossa genressä huomattavasti keskitason yläpuolella (mikä kertonee enemmän genren yleisestä tasosta kuin Asfalttisoturin poikkeuksellisesta laadusta), muutamat ohjaajat, kuten Ruggero Deodato ja Sergio Martino kykenivät luomaan tätä(kin) parempia toimintaelokuvia, ensimmäiseltä kun nähtiin eräs kaikkien aikojen viihdyttävimmistä toimintaelokuvista (Atlantiksen kostajat) ja jälkimmäinenkin sijoittuu Mad Maxia paremmin New Yorkin tuhon jälkeen vuonna 2019 –eepoksellaan. Mutta niin tai näin, Mad Max 2 – Asfalttisoturi on näistä kaikista se aito, alkuperäinen ja ehdottomasti omaperäisin. Jo yleissivistyksen vuoksi katsomisen arvoinen toimintaelokuva.

Miihkali
Tykittäjä, 159 arvostelua
Pisteet:
Arvosteltu: 06.01.2009
Katsottu: Kotona

Traaginen antisankari kruunaa kokonaisuuden.

Pohjoisessa asuvan heimon päällikkö kertoo muistelussaan paitsi maailman romahduksesta kaaokseen myös asfalttisoturi Maxista (Mel Gibson) joka auttoi piiritettyä yhteisöä. Gyrokopterilentäjä (Bruce Spence) yritti ryöstää Maxilta kultaa arvokkaampaa polttoainetta, mutta joutui häviölle ja henkensä pelastaakseen kertoi Maxille piiritetystä yhteisöstä jolla on hallussa kyseistä arvokasta ainetta. Max siis yrittää päästä hyviin väleihin Pappagallon (Michael Preston) johtaman yhteisön kanssa polttoainetta saadakseen ja Humunguksen (Kjell Nilsson) johtamat piirittäjät haluavat sisään ja Humunguksella on valtava kätyri Wez (Vernon Wells). Itsekkäiden tarkoitusperiensä vuoksi Max suostuu auttamaan yhteisöä ja myös tekee niin, mutta menettää lähes kaiken itselleen arvokkaan ja.

George Millerin ohjaama Mad Max oli yllätysmenestys ja kaksi vuotta myöhemmin Miller ohjasi jatko-osan joka veti post-apokalyptisen sivistyksen romahduksen pidemmälle. Anarkia hallitsee liikennettä, henki on halpa ja sivistys on parhaimmillaan ohutta pintakiiltoa. Mel Gibsonin omituisissa rytkyissä vähäeleisesti näyttelemä Max on elokuvahistorian suuria kovanaamoja, mutta hänessä on myös murheellisuuden antamaa syvyyttä. Tarkoituksensa ja elämänsä menettänyt ihmiskuori raapii kasaan seuraavan tilaisuuden ainoastaan koira seuranaan ja suhtautuu yrityksiin olla sivistynyt suorastaan vihaisesti. Bruce Spencen valtava kita toimii koomisempana piristeenä ja vaikka kyseessä on ilmiselvästi post-apokalyptisen itsekäs ja ahne retku on hänessä käytännöllistä inhimillisyyttä.

Kjell Nilssonin naamio ja jylisevä ääni on jyrkkä vastakohta Michael Prestonin hillitylle johtajuudelle missä ei ole suuruudenhulluutta. Näyttelijäkaarti on kulahtaneisuudessa tasaista, joskin puvustuksen remmit, naamarit ja muut vastaavat keljumaisuudet ovat täyudellisessä yhteistyössä murjottujen ajoneuvojen kanssa.

Vaikka näyttelijätyö onkin hieman mitäänsanomatonta on todellisena vahvuutena George Millerin suorastaan inhorealistinen kuvaus post-apokalyptisesta joutomaasta. Karu maisema ja lavastus muodostaa suuren epätoivon taustakankaan mille raakuuden verilöyly maalataan ja kun putkista ja moottorista koostuva ajoneuvo ottaa rekan kanssa puskukisaa ei jäljelle jää muuta kuin haju ja kipeä muisto.

Post-apokalyptisen dystopian merkkipaalu visuaalisessa ja tyylillisessä mielessä vaikka tarina onkin varsin ohut. Kyyninen ja itsekäs, mutta samaistuttavissa oleva traaginen antisankari kruunaa kokonaisuuden.

Jurpo
Tähtääjä, 564 arvostelua
Pisteet:
Arvosteltu: 10.03.2010
Katsottu: Kotona

Henkitoreissaan kituva, tuhoutunut maailma ei kaipaa taiteellista ja koristeellista kuvausta.

Fakta on, että 1980-luvulla tehtiin paljon hyviä elokuvia. Fakta on myös se, että useimmat niistä eivätnauti ansaitsemaansa suosiota. Mad Max ykköstä tuskin kukaan muistaa, eikä elokuva varsinaisesti säväyttänytkään, mutta sen jatko-osa onkin aivan toista maata.

Tarina kertoo myöhemmin niin monta kertaa elokuvissa visioidusta ydintuhon jälkeisestä maailmasta, jossa eläminen on taistelua alusta loppuun. Mad Max vaeltaa tässä autioituneessa maailmassa vailla selkeää päämäärää, omia etujaan ajaen. Bensa on se, joka pitää hänet ja monet muutkin liikkeellä, tämän karun maailman kallein elinehto. Ja kun jokin materia kohotetaan tähän asemaan, on selvä että siitä syntyy kiistaa.

Keskellä autiomaata sijaitsee yhteisö, jolla on hallussaan suuri määrä bensaa. Tämä menneen maailman jäänteistä kasattuun linnakkeeseen asuttautunut ihmisryhmä ei kuitenkaan ole ainoa, joka bensaa tarvitsee. Autiomaassa riehuva roskajoukko on alituiseen näiden ihmisten kiusana, haluten tietysti polttoaineen itselleen. Max sattuu paikalle, ollen itsekin bensan tarpeessa, sillä ilman sitä hänen autonsa ei liiku. Bensapalkkaa vastaan asfalttisoturi lupautuukin auttamaan linnakkeen asukkaita taistelemaan rosvojoukkoa vastaan.

Elokuvan juoni on yksinkertainen ja selkeä. Sitä ei ole turhaan kuormitettu ylimääräisillä käänteillä tai tapahtumilla, ja tässä karussa yksinkertaisuudessaanse toimii oikein mainiosti. Kuvaus ydinsodan jälkeisestä maailmasta onkin pääosassa, samoin kuin Maxin oman, merkityksettömäksi taantuneen elämän kuvaus. Tällainen melko ilmeetön ja vähäeleinen ohjaus ja yleisilme ovat varsinkin nykypäivänä harvaan nähtyä yleellisyyttä, kun elokuvat pyritään ahtamaan täyteen dramatiikkaa, eeppisiä kohtauksia, suuria tunteita ja vaikka mitä koristusta, joka toimii usein jo elokuvaa vastaan. Siirappisen tunteikkaaseen tulkintaan ei tässä elokuvassa alennuta, joskin jatko-osassa Mad Max 3 - ukkosmyrsky onkin jo lieviä viitteitä kyseiseensuuntaan.

Näyttelijäntyö kulkee samalla kursailemattomalla linjalla muunkin totetutuksen kanssa, ylilyöntejä ei tapahdu. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö elokuvasta löytyisi hienoja ja mieleenpainuvia hahmoja, vaan esimerkiksi Bruce Spencen tulkitsema hullunkurinen gyrokapteeni sekä terävää metallibumerangia taidokkaasti käyttelevä villi lapsi ovat varsin onnistuneita.

Kuten tuli jo todettua, ulosanti on monin paikoin minimaalista, eikä sellaisia taiteen tehokeinoja kuten musiikki, kuvaus, leikkaus yms. tule oikeastaan ajatelleeksi elokuvassa, osin siksi että ne eivät säväytä erikoisuudellaan, osin siksi että ne eivät ole niin merkittäviä. Itse asiassa ilmeetön kuvaus asfalttisoturin maailmasta palvelee enemmänkin juuri tehokeinona, eikä sen puutteena. Henkitoreissaan kituva, tuhoutunut maailma ei kaipaa taiteellista ja koristeellista kuvausta.

Elokuvan tyyli voi johtua myös siitä, että se on tehty 1980-luvun alussa, ennen digitaalitehosteiden rappeuttamaa elokuva-aikaa, jolloin elokuvan ansiot olivat usein muualla kuin koreassa ulkokuoressa. Se sisältää toki hyvin kuvattua ja hienon näköistä toimintaa, joka ei kuitenkaan jää päällimmäisenä mieleen elokuvan lopussa, asfalttisoturin seistessä yksin tiellä, keskellä maailmaa joka ei anna armoa. Elokuvan loppu onkin jopa koko elokuvahistoriassayksi hienoimpia.

Niille, jotka ovat kyllästyneet tämän päivän digitaalimyrskyyn, Asfalttisoturi tarjoaa mieleenpainuvan elokuvaelämyksen. Muille ehkä ei, ja se on heidän häviönsä.

nimimerkki: Qritic

Vieras
Pisteet:
Arvosteltu: 06.03.2006
Katsottu: Kotona

Paitsi yksi kaikkien aikojen parhaista toimintafilmeistä, myös loistava elokuva.

Pitkään aina toimintaleffoista puhuttaessa olen hehkuttanut Die Hardin, Taistelijan ja Tappavan Aseen lisäksi mm. Mad Max II: Asfalttisoturi elokuvaa. Vuosien saatossa muistikuvat kuitenkin olivat käyneet hataraksi, ja kun yhtäkkiä leffa pamahti eteeni leikkaamattomana DVD- julkaisuna ja halvalla, niin täytyihän se ottaa uusintakatseluun.

Ydinsodan jälkeen maailmamme näyttää karulta. On vain hiekkaa, hiekkaa, roistoja, hiekkaa, hiekkaa, roistoja, hiekkaa ja teitä. Ja hiekkaa. Bensa on sellainen aarre, että muutaman pisarankin tähden kuka tahansa voisi tappaa. Perheensä menettänyt australialainen nimeltä Max ajaa romuautollaan, koiransa ja haulikkonsa kanssa ristiin rastiin sodan runtelemaa maata, etsien jotain, kostoa ehkä? Pian Maxin tielle sattuu pieni yhteisö, joka pumppaa bensaa maasta, ja jonka heiveröinen linnoitus on alati ilkeän roistojoukon hyökkäyksien alla. Max sekaantuu juttuun toiveenaan saada bensaa, mutta ennen kuin Max huomaakaan, siitä tulee hänenkin taistelunsa.

Asfalttisoturi on paitsi loistava toimintaelokuva, myös hyvä elokuva. Viihdyttävän actionin ja yhden kaikkien aikojen hienoimmista takaa-ajokohtauksista lisäksi siitä löytyy hyviä näyttelijöitä, hyvä tarina, hyvä ohjaus ja yhteiskuntakritiikkiä. Elokuva on tehty vuonna 1981, jolloin Kylmä sota vielä kukoisti eikä ydinsota tuntunut yhtään niin mielettömältä jutulta. Kaikenlisäksi Mad Maxin esittelemä tulevaisuus kuului ydinsodan sattuessa niihin parempiin vaihtoehtoihin. Nyt elokuva on taas noussut ajankohtaiseksi. Koska joku hullu saa päähänsä pamauttaa jonnekin laivalastillisen ydinkärkiä, ja me tarvomme hiekassa muutaman bensalitran tähden? Suosittelen Asfalttisoturia vilpittömästi, vaikket olisi edellistä osaa nähnytkään. Kyseessä on yksi kaikkien aikojen parhaista toimintaelokuvista, ja löytää kyllä tiensä minun TOP-20 listallenikin. Varmasti Mel Gibsonin paras elokuva.

Raato-A
Tykittäjä, 389 arvostelua
Pisteet:
Arvosteltu: 08.07.2004
Katsottu: DVD

Mukana on maailman kenties hienoin takaa-ajokohtaus ja toiminta-asennekin on kohdallaan.

Mad Max 2 on kunnon kasarileffa actionilla ja huumorinpoikasella höystettynä. Omaperäinen leffa esittää omat tummat tulevaisuudennäkymänsä, joissa ihmiset pukeutuvat kuin olisivat menossa Dingon keikalle, ja joissa planeetan bensavarat ovat vähissä. Mel Gibson hoitaa hommansa riutuvan aavikon sankarina varsin miehekkäästi ja allekirjoittanut muistaa hehkuttaneensa Mad Maxia enemmänkin penskana.

Mad Max 2 ei ole Hollytuotantoa, vaikka se siltä näyttääkin. Aussit ovat vääntäneet kokoon paljon keskivertoa hienomman toimintapätkän, jota ei kehtaa tyrmätä sitten millään. Ei vaikka normaalisti inhoaisikin holtittomia takaa-ajokohtauksia yli kaiken.

Juoni on melko lyhyt ja se sisältää uskomattoman määrän lapsellisuuksia mm. roistojen päätön hurjastelu bensan saamiseksi = oravanpyörä? Pääpiirteittäin juoni menee jotakuinkin näin: asfalttisoturi Max Rockatansky (Gibson) hankkii pienelle öljyä, tuota harvinaista ylellisyyttä, omistavalle yhteisölle auton ja auttaa näitä pakenemaan päällikkö Humunguksen (Kjell Nilson) barbaarisia maantieroistoja. Mukana kuvioissa pyörivät pöljä kopterimies ja hauska bumerangijuniori, jotka saavat aikaan parit mukavat naurut.

Parasta Asfalttisoturin seikkailussa on lopun hurja takaa-ajo, jonka rosvojoukko olisi nerokkaasti voinut katkaista heti alkuunsa renkaat puhkomalla. No, eivätpä keskittäneet voimiansa oikeaan kohtaan ja hyvä niin, sillä nyt mukana on maailman kenties hienoin takaa-ajokohtaus ja toiminta-asennekin on kohdallaan. Pisteet siis lähes neljännesvuosisadan takaiselle visiolle ja päättömälle hurjastelulle.

Arsi T. Elokolikko
Ylläpitäjä, 741 arvostelua
Pisteet:
Arvosteltu: 04.07.2004
Katsottu: DVD

Toimintaelokuvien kuin jatko-osien aatelia.

Mad Max -trilogian ensimmäinen elokuva ei kolahtanut niin kuin tämä toinen osa. Asfalttisoturi eli Mad Max 2 on niin toimintaelokuvien kuin jatko-osien aatelia. Tulevaisuudessa bensasta on tullut kultaakin kalliimpaa, joten pitää jopa murhata bensan takia. Yksinäinen susi, Max (Mel Gibson), suostuu auttamaan pientä yhteisöä vastineeksi bensaa. Ja helppo homma hänelle lankeaa, ekaksi suojellaan heitä rosvojoukolta ja sitten ajaa täyslastillista bensaa oleva rekka parempaan paikkaan.

Elokuvan toimintakohtaukset ovat näyttäviä mutta ajan saatossa ne ovat jo vanhentuneen näköisiä mutta meininkiä se ei häiritse, ei siis tipan tippaakaan. Mel Gibson näyttelee loistavasti Maxia samoin kuin muutkin näyttelijät suoriutuvat hyvin.

Mad Max kakkonen on yli 20 vuotta vanha toimintaelokuva, joka vieläkin pärjää nykyajan toimintaelokuville ja pystyy panemaan vastaan hyvin tuloksin. Eli ikä ei ole huonontanut leffaa siis ei minkään lailla. Mad Max 2 lukeutuu kaikkien toimintaelokuvien ystävien hyllylle, ilman muuta.

Filmer
Käyttäjä, 244 arvostelua
Pisteet:
Arvosteltu: 03.09.2003
Katsottu: DVD

Varsinainen toimintaelokuvien klassikko.

Mad Max -trilogian toisessa osassa Max joutuu tekemisiin Bensaa pöllivän Rosvojoukon kanssa. Siitä sitten alkaakin kertyä ruumiita ja urakalla. Mel Gibson loistaa jälleen Maxin roolissa mutta muut näyttelijät ovat sitten paljon vaisumpia.

Tämä leffa on varsinainen toimintaelokuvien klassikko Rambojen ohella. Kestoa leffalla ei ole kuin 92 minsaa mutta siinä ehtiikin tapahtua vaikka mitä. Esimerkiksi lopun takaa-ajo jää varmasti elokuvahistoriaan. Puutteitakin löytyy ikävä kyllä ja suurin puute on se l-y-h-y-y-s. Kestoa olisi voinut runsaasti pitkittää.

Ensimmäistä osaa en ole vielä nähnyt mutta pakkohan sekin on katsoa, muutenhan leffasta jää paljon olennaista hämärän peittoon. Yksinkertaisesti 80-luvun parhaita toimintaleffoja. Rulaa!

nimimerkki: Cuomi

Cuomi
Tähtääjä, 71 arvostelua
Pisteet:
Arvosteltu: 03.06.2003
Katsottu: VHS