Fantasiaseikkailussa aikuiseksi varttunut Peter Pan joutuu palaamaan Mikä-mikä-maahan, kun kapteeni Koukku kidnappaa hänen lapsensa.
Arviot
Ihan viihdyttävää perus-Spielbergiä.
Peter Pan on varmaan monille tuttu hahmo lastenkirjoista. Hän oli poika, joka ei halunnut kasvaa aikuiseksi ja eleli Mikä-Mikä-Maassa. Peter Pan on kuitenkin kasvanut aikuiseksi. Nyt hän (Williams) on nimeltään Peter Banning ja hän on uraansa ajatteleva ja perhettään laiminlyövä ison firman lakimies. Peter on myös unohtanut menneisyytensä, mutta menneisyys ei ole kuitenkaan unohtanut häntä. […]
Pisteet hyvistä näyttelijöistä.
Peter Banning on tylsä aikuinen. Hänellä on kaksi lasta, joiden kanssa hän ei ehdi viettää aikaa, sillä työ vie kaiken ajan. Peter ei muista, minkälaista oli olla lapsi, niinpä hän keskittyy aikuisena olemiseen. Lisäksi Peter pelkää korkeita paikkoja ja hänen paras kaverinsa on matkapuhelin. Joulun aika koittaa ja Peter lentää perheensä kanssa sukuloimaan. Matkan päätarkoitus […]
Spielberg-imitaatio – Steveniltä itseltään.
Jos olisin kuullut vuonna 1991 Steven Spielbergin ohjaavan live-action-version Peter Panista, olisin turauttanut mustikkapiirakan. Mitä muutakaan voi miehellä enää odottaa listalla ihmissyöjähain, avaruusolioiden ja Graalin maljan metsästyksen jälkeen kuin merirosvot (ja dinosaurukset)? Silti elokuva ei koskaan noussut ykköspuheenaiheeksi niin Spielbergistä kuin ylipäätään laadukkaammista perheleffoista puhuttaessa. Vai voiko joku väittää vastaan? Spielberg on edelleen mielestäni yksi […]
Osiaan pienempi summa, mutta sellaisenakin laadukas sadun modernisointi.
Hänen nimensä oli Peter (Ryan Francis) ja hän ei koskaan halunnut aikuistua. Sitten hän tuli tietoiseksi siitä mitä se merkitsee, muutti mielensä ja jätti tehtävänsä Rufion (Dante Basco) huomaan. Vuosia myöhemmin hän on Banning (Robin Williams), vaimo on Moira (Caroline Goodall) joka antoi syyn aikuistua ja Jack (Charlie Korsmo) ja Maggie (Amber Scott) ovat lapsia. […]
Kommenttien selaus
Kommenttien selaus