Hänen nimensä oli Peter (Ryan Francis) ja hän ei koskaan halunnut aikuistua. Sitten hän tuli tietoiseksi siitä mitä se merkitsee, muutti mielensä ja jätti tehtävänsä Rufion (Dante Basco) huomaan. Vuosia myöhemmin hän on Banning (Robin Williams), vaimo on Moira (Caroline Goodall) joka antoi syyn aikuistua ja Jack (Charlie Korsmo) ja Maggie (Amber Scott) ovat lapsia. Banningilla ei koskaan ole aikaa perheelleen. Sitten eräs Banningin unohtuneen menneisyyden haamu, kapteeni James Hook (Dustin Hoffman) löytää vihollisensa ja vastaa lapsenryöstöllä. Banningin stressipohjaista hermoromahdusta auttamaan saapuu Tinkerbell (Julia Roberts) joka raahaa tämän sinne missä häntä tarvitaan: Kaukamaahan ja Banningin alkuperäinen nimi oli Peter Pan.
Steven Spielberg iski omasta mielestään kirveensä kiveen ohjatessaan elokuvan aikuistuneesta Peter Panista ja monen käsikirjoittajan työstämä soppa kärsii siitä. Kolmen päivän aikana Peter Banningin on saatava lapsuutensa kyvyt (taistelu, lento ja kiekuminen) takaisin ja kurmuutettava kapteeni Koukkua kovasti. Sattumoisen Smeen (Bob Hoskins) leppoisan ulkokuoren alla on melkoisen viekas mieli joka osaa myös tehdä jotain älykästä tilanteen kääntyessä pahaksi ja Koukku päättää kostaa erityisen kierolla tavalla. Banningin ponnistelu löytää se yksi iloinen ajatus ja koukun kieroilu ovat saman tarinavyyhden eri puoliskoina, mutta ne eivät todellakaan sovi saumattomasti yhteen, sovituksen sävy harhailee tummasta erittäin kevyeen ja muutenkin sivunykäisyjä on aika pahasti. Onneksi Kaukamaan satumainen miljöö on saatu kauniiksi ja riehakkaan mauttomaksi.
Robin Williams pääsee käyttämään dramaattisia kykyjään Peter Banningina joka on surkea, uralleen omistautunut tollukka ja tästä tollukasta pitää kiskoa esiin iloinen ajatus – siis todella iloinen ajatus joka ei vaadi tulkintaa. Luonnollisesti Peter Panin ilmaantuessa maaninen, kaikkea muuta kuin dramaattinen ja riehakas puolisko pääsee revittelemään isosti. Charlie Korsmo omaa varsin vankan dramaattisen kaaren esikoisena joka on aiheesta vihainen isäukolleen ja suuresti kaipaa tämän hyväksyntää ja huomiota. Amber Scott on se tarkkanäköisempi puolisko. Julia Roberts on ehkä efektien kutistama, mutta Tinkerbell on itse asiassa viisastunut Panin poissaolon aikana ja tarjoilee ekspositiota. Dante Basco on juuri sitä mitä alkuperäinen Peter Pan oli: amoraalinen ja pilkallinen nulikka joka mukisematta tottelee isompiaan. Dustin Hoffman sai ylleen räikeän asun peruukkeineen ja toimittaa aikaa pelkäävän ja pinnallisesti charmikkaan roiston joka luottaa Bob Hoskinsin yhtä vahvasti tulkitsemaan Smee-pöhköön varauksetta. Nämä muodostavatkin hyvän komediaduon missä järkevä ja leppoisa Smee tarjoaa kontrastia ja saa ylidraamailevan kapteeni Koukun vielä kahjommaksi ja kierommaksi. Silkka riemu millä Hoffman toimittaa roolinsa tekeekin hänestä aiheesta nimiroolin ja hän ei siedä epäröivää kannatusta kätyreiltään, sillä eräs epäonninen piraatti (Glenn Close) pääsee kömmähdyslaatikkoon.
Ristiriitainen käsikirjoitus tasapainoilee useiden eri aiheiden ja tyylien välillä ja loppuratkaisussakin on hienoinen annos murheellisuutta. Spielberg ohjaa hienoja kohtauksia ja hyviä näyttelijöitä jotka ovat ajoittain priimavedossa, mutta se kokonaisuutta kasassa pitävä liima puuttuu ja nämä osat vielä isosti hankaavat toisiaan vasten. Se ei ole ollenkaan kivaa ja kun ohjaajakin on tyytymätön tulokseen on lopputulos jokseenkin odotettavasti epätasainen.
