Alkuperäinen nimi:Harry Potter and the Prisoner of Azkaban
Valmistusvuosi:2004
Pituus:141 min
Pisteytyksiä: 696
Tarkka arvio: 3.40
Englantilaisen lasten- ja nuortenkirjailijan J. K. Rowlingin luoma velhopoika Harry Potter kumppaneineen seikkailee jälleen! Vaarallinen velho Sirius Musta on paennut pahamaineisesta Azkabanin vankilasta ja aikoo etsiä käsiinsä Harryn, jolle hän haluaa kostaa isäntänsä kohtalon.
Joskus kauan sitten valittelin siitä, miten kirjojen filmatisoinnit olivat puhdasta rahastusta. Mutta esimerkiksi Kummisetien, Unelmien sielunmessun ja tuoreen Taru sormusten herrasta- trilogian myötä, olen joutunut pahemman kerran syömään sanani. Voin kuitenkin sanoa, että kaksi ensimmäistä Harry Potter -filmatisointia olivat enemmän tai vähemmän pettymyksiä itselleni. Kirjojen taikaa ei onnistuttu siirtämään valkokankaalle, ja lopputuloksena oli sisällöllisesti varsin […]
Kolmas ja hyvin odotettu Potter tuli myös käytyä elokuvissa katsomassa. Elokuvan jälkeen oli kuitenkin hyvin ristiriitaiset fiilikset, joten DVD:n ostaminen oli lähes pakollista. Tässä pari päivää sitten katsoin elokuvan jälleen ja nyt olen valmis sanomaan sanottavani. Kolmannessa Potter elokuvassa Harry lähtee Tylypahkaan, kuten tavallista. Kesken matkaa juna kuitenkin pysähtyy ja sisään ilmestyy pelottavia ankeuttajia, jotka […]
Tähän on tultu, kirjoitan ensimmäisen Harry Potter-arvosteluni. Voin tuoda arvosteluuni erilaista näkökantaa, koska en ole lukenut yhtäkään Harry Potter-kirjaa. Tai no, olen lukenut ensimmäistä osaa ensimmäiset 100 sivua, mutta ei napannut. Itse asiassa en pitänyt yhtään. Elokuvat taas ovat uponneet. Tämä seikka johtunee yksinkertaisesti siitä, että olen leffafriikki enkä lue erityisesti kirjoja. Näin ollen leffatkin […]
Nyt ollaan jo Harry Potter sarjan kolmannessa osassa. Tunnelma on muuttunut selvästi synkemmäksi ja tällä kertaa Harryn menneisyyttä valotetaan enemmän. Kolmas vuosi Tylypahkassa on Harry Potterille (Daniel Radcliffe) kaikkea muuta kuin rauhallinen – sieluja syövät ankeuttajat vartioivat velhokoulua, kun Azkabanista karannut murhaaja Sirius Musta (Gary Oldman) on vapaalla jalalla. Siriuksella tuntuu olevan näppinsä pelissä Harryn […]
Harry Potter (Daniel Radcliffe) on edennyt kolmanteen vuoteensa Tylypahkassa. Tätä vuotta varjostaa huoli Azkabanin huippuvartioidusta velhovankilasta karanneesta Sirius Mustasta (Gary Oldman), joka ilmeisesti haluaa Harryn hengiltä. Vaarasta huolimatta Harry, Ron (Rupert Grint) ja Hermione (Emma Watson) rikkovat koulun sääntöjä minkä ehtivät Kelmien Kartan ja näkymättömyysviitan pienellä avustuksella. Kouluun saadaan myös uusi pimeyden voimilta suojautumisen professori, […]
Tämä toimii kyllä hienosti sellaisena tunnelman kääntävänä teoksena Harry Potter -elokuvasarjassa. Azkabanin vanki on huomattavasti synkempi kuin aiemmat kaksi Potter-seikkailua, vaikka tämäkin on tottakai melko kevyttä viihdykettä. Visuaalinen ilmekin on huomattavasti tummempaan suuntaan tällä kertaa. Hahmot on edelleen mielenkiintoisia ja juonikin tarjoaa jännitettä ihan hienosti, vaikkei tässä Potterin arkkivihollista Voldemortia nähdäkään. Gary Oldman vetäisee kyllä hyvän roolin mystisenä Sirius Mustana, jonka ympärille tarina tällä kertaa nivoutuu. Jossain määrin tällä on ehkä kestoa liikaa kuitenkin, etenkin elokuvan alku tuntuu paikoin vähän junnaavalta. Sitten kun tarina potkaistaan kunnolla vauhtiin niin homma toimii kyllä hyvin, eikä tän parissa tylsää tullut vieläkään. Edellisestä katselukerrastakin taisi olla yli 15 vuotta, niin sopivasti oli isoimmat juonenkäänteetkin jo unohtuneet matkalla. Visuaaliset efetktit on tässäkin samaa tasoa kuin aiemmissakin sarjan elokuvissa. Tietokone-efektit on vanhentuneet vähän heikosti kuten tuon aikakauden leffoille on ominaista, mutta lavastukset, puvustus ynnä muu praktikaalinen puoli on edelleen täysin kohdillaan. Tekijät on tosissaan onnistuneet luomaan hienosti toimivan fantasiamaailman kirjojen pohjalta.
—–
Toimii edelleen. Ainakin nostalgialasien läpi katseltuna.
Kommenttien selaus