Ellei seuraavalle HP-elokuvalle tule suurta asennekorjausta, tämän saagan voisi hyvinkin leimata rahastukseksi.

9.8.2004 02:39

Joskus kauan sitten valittelin siitä, miten kirjojen filmatisoinnit olivat puhdasta rahastusta. Mutta esimerkiksi Kummisetien, Unelmien sielunmessun ja tuoreen Taru sormusten herrasta- trilogian myötä, olen joutunut pahemman kerran syömään sanani. Voin kuitenkin sanoa, että kaksi ensimmäistä Harry Potter -filmatisointia olivat enemmän tai vähemmän pettymyksiä itselleni. Kirjojen taikaa ei onnistuttu siirtämään valkokankaalle, ja lopputuloksena oli sisällöllisesti varsin pintapuolista väkisinyrittämistä. Noh, yrittänyttä ei laiteta; kolmanteen Harry Potter- elokuvaan, Azkabanin vankiin, oli Chris ”Yksin kotona” Columbuksen tilalle pestattu Ja äitiäs kans- leffalla mainetta niittänyt Alfonso Cuarón. Lopputuloksena oli tunnelmaltaan hyvinkin erilainen Potteri.

Tarinan päähenkilö Harry (Daniel Radcliffe) aloittaa kolmannen lukukautensa Tylypahkan velhokoulussa sekavin tunnelmin: hän on kesän aikana onnistunut kirjaimellisesti lennättämään tätinsä taivaisiin, kohdannut demonisen koiran, puhunut Taikaministerin kanssa, ja myös kuullut uutiset siitä, että massamurhaaja Sirius Musta (Gary Oldman) on paennut kuuluisasta velhovankila Azkabanista, aikeinaan tappaa Harry. Hän myös saa kuulla, että Tylypahkan koulua ympäröi tänä vuonna lentäviä, ihmisten peloilla ja surullisilla tunteilla mässäileviä, kaapuihin pukeutuneita ankeuttajia. Harry viimeistään tässä vaiheessa tietää, että hänen kouluvuodesta tulee poikkeuksellisen synkkä.

Nyt on kyllä pakko heittää hieman lokaa elokuvan juonelliselle toteutukselle; se on kamalan nopeatempoista. Ehkäpä tässä näkyy yksi kirja-adaptioiden ongelmatekijöistä; siinä missä kirjat voivat periaatteessa olla niin pitkiä kuin kirjailija itse haluaa, elokuvissa on ilmiselvä aikaraja. Tarinan kirjaversio sisälsi tuhansittain pieniä yksityiskohtia ja maukkaita kohtauksia, jotka on ymmärrettävistä kohdista jouduttu kokonaan leikkaamaan pois. Tämän voi vielä antaa anteeksi, mutta puistattavaa oli kylläkin se, että monet juonen kannalta kriittiset kohdat oli elokuvan tiivistämiseksi:
1. karsittu ohimeneviksi repliikeiksi/tapahtumiksi
2. siirretty täysin eri kohtiin
3. totaalisesti muunneltu
4. yksikertaisesti unohdettu mainita
Tulee väistämättä mieleen, että elokuva on rakennettu puhtaasti niille, jotka ovat jo lukeneet kirjan. Tämä on todella ikävää, koska elokuvan ei pitäisi pysyä pystyssä kirjan avulla, vaan sen olisi tarkoitus olla itsenäisesti nautittavaa seurattavaa. Valitettavasti ne, joille tarina ei ole ennestään tuttu, joutuvat pinnistelemään jotta he pysyisivät kaikkien juonenkäänteiden perässä. Kuten kaverini nerokkaasti ilmaisikin, homma tuntui menevän pikakelauksella.

Potter- kirjasarjan suurin viehätys oli ehkä kuitenkin sen uskottavissa ja hyvin kirjoitetuissa hahmoissa. Eipä tässä reilussa parissa tunnissa päästä kuitenkaan nauttimaan hienoista henkilöhahmoista, joita leffan kannalta vilisee aivan liikaa. Monet hahmot esitellään varsin cameo-roolimaisesti (jopa rehtori Dumbledore!), ja jos aikaisempaa Potter- kokemusta ei ole laisinkaan, mieleen jäävät ainoastaan Harry ja hänen kaverukset Hermione (Emma Watson) ja Ron (Rupert Grint). Heidätkin on jätetty hienoisiksi sivuseikoiksi: Ron on pari naurua synnyttävä tunari, ja Hermione tuntuu olevan ainoastaan juonellinen aasinsilta ja teinipoikien sydänten lämmittäjä. Monet hahmot sortuvat teatterimaiseen ylinäyttelemiseen, ja oikeastaan ainoa mies, joka onnistuu lausumaan kirjan repliikit maisterimaisella tunteella on Professori Kalkarosta esittävä Alan Rickman. Mutta voih, hänen henkilöhahmo ei ole läheskään niin inhottava kuin itse kirjassa. Ja entäs Harry itse? Noh, Radcliffen roolisuorituksesta keksii vain kaksi sanaa: jäykkää ja ilmeetöntä.

Elokuvalla on kuitenkin loistava pelastava enkeli: visuaalinen tyylikkyys. Elokuva näyttää alusta loppuun saakka todella upealta. Kuva leikkaa aina välillä sydäntä salpaavaan ympäristöön, jonka vuoret, järvet ja taivas hivelevät silmiä. Leffan digiefektit ovat viime vuosien parhaita; loistavasti animoidut ankeuttajat, vihaisesti heiluva puu ja hevoskotka Buckbeak ovat lumoavan kauniisti luotuja, ja vastaavat yllättävän tarkasti kirjan luomaa illuusiota. Monissa kohtauksissa juonen seuraamista ’häiritsevät’ pienet ympäristön yksityiskohdat; itsekseen leijuvat esineet, päättömät ratsumiehet, liikkuvat maalaukset, ja niin edelleen. Juonen jo ulkoa osaavat tyytynevät puhtaasti kaiken tämän ulkoisen komeuden nautiskeluun, joka onkin paljon hauskempaa kuin kiiruhtelevan tarinan sisäistäminen tai hataroiden henkilöhahmojen analysointi. Kannatta muuten laittaa huomioon Cuarónin käyttämät synkät värit, jotka ovat ehkäpä osoitus siitä, että Harry Potterit eivät ole tästä lähtien niinkään paljon lastenelokuvia.

Harry Potter ja Azkabanin vanki oli huomattavasti kypsempi elokuva kuin kaksi aikaisempaa, mutta tämä ei auttanut kuitenkaan kokonaisuuden kannalta, joka on enintään välttävä. En haluaisi pakottaa ketään lukemaan J.K Rowlingin kirjat, mutta uskokaa pois, ne päihittävät nämä leffat kuusnolla. Ellei seuraavalle HP-elokuvalle tule suurta asennekorjausta, tämän saagan voisi hyvinkin leimata silkaksi rahastukseksi.

nimimerkki: SpaceCadet1

Arvosteltu: 09.08.2004

Lisää luettavaa