Jos joku ei innostunut siitä, että Arnold Schwarzeneggerin toimintaraina Juokse tai kuole eli The Running Man versioidaan uudestaan, leffan uusi traileri saattaa muuttaa mielen. Ohjaaja Edgar Wright, joka muistetaan myös hirtehisen Shaun of the Dead -zombiekomedian takaa, ei trailerin perusteella ole pyrkinyt tekemään kuivakan ryppyotsaista versiointia Stephen Kingin alkuperäistarinasta. Tuleva tieteisleffa ei silti selvästi ole komedia.
Aiemmin enemmän muissa kuin päärooleissa nähdyn Glen Powellin tähdittämä The Running Man on sijoitettu lähitulevaisuuteen. Powell näyttelee elokuvassa Schwarzeneggerin jalanjäljissä Ben Richardsia, joka päätyy rahapulassa ottamaan osaa tappavaan tositv-kilpailuun. Kisan kulku on yksinkertainen: jos hän selviää hengissä tietyn ajan – tässä tapauksessa päiviä – hän voittaa läjäpäin kahisevaa.
Trailerissa vinkataan silmää Schwarzeneggerin faneille. Leffan kisan voittopotti nimittäin koostuu Kalifornian ex-kuvernöörin eli Schwarzeneggerin kuvalla koristetuista seteleistä. Arskan kasvot vilahtavat videolla selkeimmin n. kohdassa 00:25. Elokuvan maailmanensi-ilta on marraskuussa.
Lähde: SlashFilm
Toim. R. Isoviita