River Queen

(2005)

Elokuvasta

Elokuvan nimi: River Queen
Genret: ,
Ohjaajat:
Käsikirjoittajat:
Alkuperäinen nimi:River Queen
Valmistusvuosi:2005
Pituus:109 min
Pisteytyksiä: 15
Tarkka arvio: 2.77

Kommentit & Pisteytykset

Joku

Vincent Wardilta näkemistäni elokuvista kenties heikoin tähän asti, mutta kyllä tänkin katselee ihan kivuttomasti. Ensinnäkin River Queen on visuaalisesti loistelias, kuten Wardin elokuvat tapaa yleensä olla. Toisekseen Brittiarmeijan taisteluista Maorien kanssa 1800-luvun Uudessa-Seelannissa ei ole kyllä liikaa elokuvia tehty. Sinänsä siis lähtökohdat on erittäin mielenkiintoiset ja elokuvan jokimaisemat on ihan mielettömiä. Ward osaa hyödyntää ympäristöä elokuvissaan kyllä upeasti. Itse leffan tarina jäi kuitenkin vähän veltoksi. Siis tähän on tungettu niin paljon matskua ja teemoja, että mun mielestä ne langat jäi vähän jotenkin sitomatta elokuvan lopussa. On kiellettyä rakkautta, moraalisia kysymyksiä, veljeyttä ja selkäänpuukotusta, kunnia-asioita ja ties mitä. Kuitenkaan mikään näistä ei mene oikein päätyyn saakka. Toisekseen en pitänyt Samantha Mortonia pääroolissa kovinkaan vakuuttavana, lähinnä jotenkin rasittavana. Sivuosaroolit oli kyllä pääsääntöisesti hyviä. Musiikit on River Queenissa myös kohdillaan ja sopii hyvin tunnelmaan. Kenties tän vois joskus katsella uusiks vaikka blu-raylta, mikäli tästä sellanen löytyy. Tuskin nyt ihan äkkiseltään kuitenkaan. Mielummin Wardin tuotannosta palaa sinne Vigilin tai Navigatorin pariin.

craint
Don edvard27
EdvardH
Herman Tottooro
Renmiri
jalakanen
jempha
Keräilijä
John Smith
Beddoe
jossu82
Ipar
pölypallero
arvasin

Lisää luettavaa