Maailmojen sota

(1953)

Elokuvasta

Elokuvan nimi: Maailmojen sota
Genret: ,
Maat:
Ohjaajat:
Käsikirjoittajat: ,
Alkuperäinen nimi:The War of the Worlds
Valmistusvuosi:1953
Pituus:82 min
Pisteytyksiä: 77
Tarkka arvio: 3.15

Tämä Oscarin arvoisia tehosteita täynnä oleva elokuva perustuu H. G. Wellsin hyytävään kirjaan, joka kertoo marsilaisten hyökkäyksestä. Luvassa on tuutin täydeltä värisyttävän jännittävää, armotonta toimintaa. Gene Barrya (TV-sarjasta Bat Masterson) ja Ann Robinsonia (TV-sarjasta Fury) kiehtoo Maahan putoava, meteorimainen esine. Sen matkustajat eivät kuitenkaan osoittaudu ystävällismielisiksi, ja hyökkäys Maahan alkaa. Marsilaisten leijuvat, joutsenta muistuttavat tuhokoneet ovat yhtä aikaa kauniita ja kauhistuttavia levittäessään tuhoa ympärilleen. Elokuvan on tuottanut George Pal (When Worlds Collide) ja ohjannut Byron Haskin (Treasure Island). Sitä pidetään yhtenä kaikkien aikojen parhaista tieteiselokuvista, ja se sai kolme Oscar-ehdokkuutta.

Arviot

Muodostaa peruskiven scifi-leffoille.

Maailmojen sota-leffa perustuu osittain H.G. Wellsin kuuluisalle tieteisromaanille, joka julkaistiin vuonna 1898. Kuitenkin elokuvaversio saatiin väännettyä vasta yli viisikymmentä vuotta myöhemmin. Toki oma ongelmansa oli elokuvan erikoistehosteet. Maailmojen sota muodostaa myös peruskiven tieteiselokuville. Ovat monet myöhemmät scifi-leffat kuitenkin niin paljosta velkaa tälle leffalle. Muun muassa Roland Emmerichin 44 vuotta myöhemmin ohjaama Independence Day on napannut […]

Arvosteltu: 19.04.2005

Kaik’ yhes koos marsilaisia vastaan.

Kuten kertoja totisella äänellään elokuvassa kertoo, marsilaiset ovat päättäneet hyökätä Maahan. Syykin on selvä: Marsissa on perin ikävät sääolot, joten ei ole ihme, jos vehreä ja keskilämpötilaltaan eri mainio Maa on alienien mielestä sitä ”vihreämpää ruohoa”. Paha vain, että ihmiset ovat kansoittaneet planeettansa kivoimmat kulmat. Marsilaiset eivät aio anella elintilaa naapuriplaneetalta, vaan ottavat koko roskan […]

Arvosteltu: 14.10.2005

Lähellä nollaa.

H.G. Wells on aika merkittävä kirjailija. Luonnollisesti kirja marssilaisten (täsmälleen) hyökkäyksestä maapallolle on filmatisoitu monta kertaa. Tämä on se Technicolor-väreissä hehkuva vanha versio Kylmän Sodan ajoilta. Elokuvan alussa meteori iskeytyy kalifornialaiseen pikkukaupunkiin ja meteori ei ole mikään meteori – se on marssilaisten laajamittaisen invaasion etujoukkoa. Luvassa on siis (rummunpärinää)….[B][I]Maailmojen sota!!![/B][/I] Tai itse asiassa ei, sillä […]

Arvosteltu: 18.08.2014

Kommentit & Pisteytykset

phodos
heikki.loytynoja
Addeh
Bewlay
X-tyyppi
albertfish
Dread
nettikayttaja
junu
mh
Heavyjuuseri
Peacemaker
pökkelö
mauge
cronenberger
Villetys
henquli
JoonaPrkl
-Testament-
Eximius84
Vilperi
AP
LikeWise
HAL9000
NTX
klauskinki
Arz

Lisää luettavaa