Don’t Go in the House

Joku

Mammanpoika kilahtaa -teemaa on nähty elokuvissa melko runsaasti ja Don’t go in the Housekin riffaa aika suoraan Psykosta ideoitaan. Se kuitenkin toimii nuhjuisen olemuksensa ja asteen verran tylympään käännetyn väkivallan ansiosta varsin hienosti. Myös pääosaa esittävä Dan Grimaldi on liekinheitintä heiluttavana pipipäänä erittäin vakuuttava. Brittien nasty-listalle pääsy tällä leffalla taisi olla melkoinen selviö, vaikkei kyseessä nykylaseilla katsottuna ole edes mikään erityisen raaka pätkä. Jotain todella nihkeää ja kylmäävää tämän Batesin hengenheimolaisen olemuksessa on ja se onkin leffan suola. Tavallaan tämä tuo myös William Lustigin Maniacin mieleen sekä ehkä hiukan myös Christmas Evilin. Samanlaista sleazya yleisilmettä löytyy elokuvasta vaikka millä mitalla. Murhamiehen omaperäinen aseistus uhrien rankaisemiseen on myös erittäin muistettava. En muista ihan justiin nähneeni kauhuelokuvan pahiksen heiluttelevan liekinheitintä toisen maailmansodan aikainen suojapuku päällä. Outoa mutta ikimuistoista kamaa. Leffan musiikit on myös ihan taakia tavaraa. Kunnon diskojytkytystä. Näitä myös kuullaan huvittavissa yhteyksissä kun tissiposki päähenkilö äitinsä kuoltua innostuu saadessaan luukuttaa musaa täysillä ja pomppia tuolien päällä. Aikuinen mies käyttäytyy kuin Kevin McCallister Yksin kotona -elokuvassa perheen kadottua kuvioista. Heh.
————————————————–
Kyllä tätä voi helposti suositella psykologisten jännärien ja kauhufilmien ystäville. Video Nastyjen historiassakin filmi sijoittuu ehdottomasti sinne onnistuneiden teosten osastoon. Harrastajan hyllykamaa selvästi.